Onko murhe ja kiusaus tulleet uusiksi synneiksi ?

NettiKuuntelijatar

Eilen kuulin netistä ry:n puhujaa ja hän lupasi että saa uskoa ...murheet ja kiusauksetkin anteeksi.

En ole Raamatusta löytänyt että murheet ja kiusaukset olisivat syntiä.

Sellaisella väärällä opetuksella mitätöidään Vapahtajamme Herran Jeesuksen Kristuksen sovitustyö.

Hän oli enempi kuisattu kuin me kaikki yhteensä eikä langennut ja meni Jumalana ainoana vaihtoehtona, viattomana uhrina sovituskuolemaan puolestamme.

Keksiikö SRK:n sylttygeneraattorit jaktuvasti mitä ihmeellsimpiä uusia syntejä !

Koska Totuuden Henki ei voi valehdella niin noissa puheissa ei ole Pyhää Henkeä mukana.

22

293

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • aamuherännyt

      Se on, kun ei puhuja kehtaa oikeita syntejään anella anteeksi.

    • Näin ne saarnaa Kerhossa.

      Mutta se on täysin Raamatun vastaista,
      Luuk. 4:2
      neljäkymmentä päivää, ja Paholainen kiusasi häntä. Hän ei syönyt noina päivinä mitään, ja kun tämä aika oli kulunut, hänen tuli nälkä
      Eli Hän oli toista kuukautta kiusattuna ja

      Mark. 3:5
      Jeesus loi heihin vihaisen katseen; hän oli murheissaan heidän sydämensä kovuudesta. Hän sanoi miehelle: "Ojenna kätesi." Mies ojensi kätensä, ja se tuli ennalleen

      Tämä kertoo VL opetuksen tasosta.

      Jeesuksella oli näitä, ja HÄN OLI SYNNITÖN.

      Nän Kerho pitää ihmisiä saatana kanssa kurissa ja nuhteessa.

      >> Keksiikö SRK:n sylttygeneraattorit jaktuvasti mitä ihmeellsimpiä uusia syntejä !

      Koska Totuuden Henki ei voi valehdella niin noissa puheissa ei ole Pyhää Henkeä mukana.** Siitä ei ole epäilystäkään.

      Valitettavasti.

      • Raamatussa ei mainita orjien pidon olevan synti, vaan päinvastoin annetaan ohjeita orjienpitoa koskien.

        On siis synti, jos ei pidä orjia.


      • he-ma kirjoitti:

        Raamatussa ei mainita orjien pidon olevan synti, vaan päinvastoin annetaan ohjeita orjienpitoa koskien.

        On siis synti, jos ei pidä orjia.

        Eihän se ole nytkään, vaikka puolet käytännössä ovat orjia.
        Pankki omistaa heidät, heidän omaisuutensa ja hallitsee koko ajan.

        Mutta Israelissa oli ennen laki, jossa orjuus (joka tuli velasta) vapauettiin aina kuuden (6) vuoden välein, samoin lainat nollaatuivat.

        Mielestäni olis hyvä ohje myös Suomen lainsäädäntöön.


    • SyntiValtuutettuSRK

      Onhan sitä väsymyksiäkin saarnattu anteeksi. Väsyminen itsessään ei ole syntiä mutta jos se johtaa luopumukseen, niin sillon tilanne muuttuu epäuskoksi joko on ihka oikia asynti.

      • Misi saarnailla sellaisia asioita synniksi, mistä Raamattukin vaikenee. Etkö pidä sitä hieman hoopona ja ihmislähtöisenä.
        Mistä luopumisesta kirjoitat, voitko yksilöidä sen, epäusko on yleis- sana, joka esiintyy jopa kommunismissä.

        Muista, näin teitä hallitaan, ihmisuskossanne.


    • jotainlöytyy

      Avaajan ja Kesitaksen olisi hyvä tutustua laajemmin, mitä Raamattu opettaa murheesta ja kiusauksesta. Synti kadottaa ja synti kuolettaa.
      2. Kor. 7:10
      Sillä Jumalan mielen mukainen murhe saa aikaan parannuksen, joka koituu pelastukseksi ja jota ei kukaan kadu; mutta maailman murhe tuottaa kuoleman.
      1. Tim. 6:9
      Mutta ne, jotka rikastua tahtovat, lankeavat kiusaukseen ja paulaan ja moniin mielettömiin ja vahingollisiin himoihin, jotka upottavat ihmiset turmioon ja kadotukseen.

      • EiTaiunnutLöytyäkkään

        #lankeavat kiusaukseen#

        Etkö ymmärrä että joutua kiusaukseen ja langeta kiusaukseen on ihan eri asia.

        Ei kiusaus ole itsessään synti vaan jos siihen menee mukaan.

        Etkö ymmärrä yksinkertaista asiaa.


      • sivukujilta
        EiTaiunnutLöytyäkkään kirjoitti:

        #lankeavat kiusaukseen#

        Etkö ymmärrä että joutua kiusaukseen ja langeta kiusaukseen on ihan eri asia.

        Ei kiusaus ole itsessään synti vaan jos siihen menee mukaan.

        Etkö ymmärrä yksinkertaista asiaa.

        Tuletko vajaakirkon lätistä?


      • Omalta osaltani voin kertoa Sinulle sen, että olen tutustunut varmasti laajemmin Raamattuun kun Sinä, ja samalla syventänyt sen tuntemusta alkukielillä.

        Lähes koko elämäni, varhais- ikää lukuun ottamatta olen tutkinut Jumalan Sanaa 1- 3 h päivässä, Raamatusta sekä eri lähetistä.

        Siihen opiskelut 7v, teologiaa päälle, jos osa työn ohessa.

        Kirjoita Korinttilaiskirjeen mukaisesti; 10 Jumalan mielen mukainen murhe saa aikaan parannuksen, jota ei tarvitse katua, sillä se johtaa pelastukseen. Maallinen murhe sen sijaan tuottaa kuoleman.

        Tässähän puhutaan uskosta osattomista, jota Jumala vetää Poikansa puoleen, ja saa aikaan parannuksen.
        Miten niin paljonkin Raamattua tunteva ei tuota tajua, sillä mielihän saa rauhan VAIN Jeesuksessa.

        Alkutekstissä se sanotaan selvemmin ” Theon typé” joka on Jumalaa koskeva murhe, ei ihmistä?

        Miksi siis solutat sen ihmisen päälle?


        Näin heille, jotka eivät löydä Jeesuksen kuolevat tuskissaan, mutta kuten Jeesus sanoo;
        Joh. 11:26
        Eikä yksikään, joka elää ja uskoo minuun, ikinä kuole. Uskotko sen?"

        Pelkkä lukeminen ei auta, pitää tutkia Hengessä.

        Sitten; 9 Ne, jotka tahtovat rikastua, joutuvat kiusaukseen ja lankeavat ansaan, monenlaisten järjettömien ja vahingollisten halujen valtaan, jotka syöksevät ihmiset tuhoon ja perikatoon.

        >>1. Tim. 6:9
        Mutta ne, jotka rikastua tahtovat, lankeavat kiusaukseen ja paulaan ja moniin mielettömiin ja vahingollisiin himoihin, jotka upottavat ihmiset turmioon ja kadotukseen. ** Miten tämä liittyy asiaan? Sehän on opetusta joka on Raamatussa ja sen kannattaisi Kerhon liikemiesten tajuta, joille Kerho on Jumala ja raha Kristus, joka on luettavissa härskissä, ihmisiä ja yhteiskuntaa ”kusettavissa” toimissaan, jossa näyttäminen on tärkeä, valkeat Audit ja BMW;t

        Osoita se heille ja opiskele hermeneuttisesti Sanaa.


      • kempeleenkusettajalle
        Kesitas kirjoitti:

        Omalta osaltani voin kertoa Sinulle sen, että olen tutustunut varmasti laajemmin Raamattuun kun Sinä, ja samalla syventänyt sen tuntemusta alkukielillä.

        Lähes koko elämäni, varhais- ikää lukuun ottamatta olen tutkinut Jumalan Sanaa 1- 3 h päivässä, Raamatusta sekä eri lähetistä.

        Siihen opiskelut 7v, teologiaa päälle, jos osa työn ohessa.

        Kirjoita Korinttilaiskirjeen mukaisesti; 10 Jumalan mielen mukainen murhe saa aikaan parannuksen, jota ei tarvitse katua, sillä se johtaa pelastukseen. Maallinen murhe sen sijaan tuottaa kuoleman.

        Tässähän puhutaan uskosta osattomista, jota Jumala vetää Poikansa puoleen, ja saa aikaan parannuksen.
        Miten niin paljonkin Raamattua tunteva ei tuota tajua, sillä mielihän saa rauhan VAIN Jeesuksessa.

        Alkutekstissä se sanotaan selvemmin ” Theon typé” joka on Jumalaa koskeva murhe, ei ihmistä?

        Miksi siis solutat sen ihmisen päälle?


        Näin heille, jotka eivät löydä Jeesuksen kuolevat tuskissaan, mutta kuten Jeesus sanoo;
        Joh. 11:26
        Eikä yksikään, joka elää ja uskoo minuun, ikinä kuole. Uskotko sen?"

        Pelkkä lukeminen ei auta, pitää tutkia Hengessä.

        Sitten; 9 Ne, jotka tahtovat rikastua, joutuvat kiusaukseen ja lankeavat ansaan, monenlaisten järjettömien ja vahingollisten halujen valtaan, jotka syöksevät ihmiset tuhoon ja perikatoon.

        >>1. Tim. 6:9
        Mutta ne, jotka rikastua tahtovat, lankeavat kiusaukseen ja paulaan ja moniin mielettömiin ja vahingollisiin himoihin, jotka upottavat ihmiset turmioon ja kadotukseen. ** Miten tämä liittyy asiaan? Sehän on opetusta joka on Raamatussa ja sen kannattaisi Kerhon liikemiesten tajuta, joille Kerho on Jumala ja raha Kristus, joka on luettavissa härskissä, ihmisiä ja yhteiskuntaa ”kusettavissa” toimissaan, jossa näyttäminen on tärkeä, valkeat Audit ja BMW;t

        Osoita se heille ja opiskele hermeneuttisesti Sanaa.

        Minä sitä, minä tätä, vapaakirkkolainen on mätä.


      • Vanhollinen_minäkin
        kempeleenkusettajalle kirjoitti:

        Minä sitä, minä tätä, vapaakirkkolainen on mätä.

        Mitä vapaakirkko tähän kuuluu, miksi olet katkera heille?


    • Kaikkeakuulee

      SRK:ssa halutaan että ulospäin on kaikki hyvin, että seurakunnassa vallitsee keskinäinen rakkaus ja hyvinvointi. Siksi kielletään valittaminen ja epäkohtien esille tuominen. Loppuun uupuneet suurperheiden äidit saarnataan hiljaisiksi. Heidät jopa pakotetaan kieltämään itsensä. Ja KETKÄ saarnaavatkaan näitä väsymyksen ja murheen syntejä anteeksi, miehet, saarnamiehet. Tämä on vääryys. Tämä johtaa normaalien tunteiden kieltämiseen ja vääristää käyttäytymistä.

    • Janssonin.kusaus

      Onko kusaukset syntiä?

    • QW12as3

      Jos SRK valtakunansta saarnathan että murhe on syntijä niin sitten se on . Se ymmärretään vaan SRKvaltakunnan sisällä. Ei sitä SRKepäuskoiset voi jummartaa.

      • Joh.8:31 Niin Jeesus sanoi niille juutalaisille, jotka uskoivat häneen: "Jos te pysytte minun sanassani, niin te totisesti olette minun opetuslapsiani;
        8:32 ja te tulette tuntemaan totuuden, ja totuus on tekevä teidät vapaiksi."

        Tästä johtuen Kerholaiset ovat SRK;n orjia, he väärentävät sanaa korvasyyhyn mukaan.

        Ilm. 22:18
        Jokaiselle, joka kuulee tämän kirjan ennussanat, minä vakuutan: Jos joku panee niihin jotakin lisää, panee Jumala hänen kärsittävikseen ne vitsaukset, joista tässä kirjassa on kerrottu

        Tämäkin kannattaa ottaa huomioon, kun lisäillään jotain, mm syntien määrää.


    • hallitushaloo

      Se laittais pankitkin ihan uusien haasteiden eteen kun tietäisivät että määräajan kuluttua lainansa nollaantuu ja asiakas on vapaa!

      saattaisi lakata nekin puheet että rahvas ei tuo pankkiin muuta kuin hiekkaa!

      liiallinen velkaorjuus on järjetöntä itse hankittua elämäntapaa joka kertoo köyhästä yhteiskunnan hoidosta.

      • viisasJumalamme

        Sekin JUmalan säätämys kansalleen jossa riemuvuosi palautti maat alkuperäiselle omistajalleen olisi ihmeellinen muutos yhteiskunnan keinottelijoille ja kaikelle omistamisen haluajille.
        mitähän siitä kaikkea seuraisikaan, olisi mielenkiintoinen asia.


    • Samaahokemaa

      Mistä kuuntelit? On hyvin henkeviä, mutta myös hyvin hengettömiä puheita.
      Jotkut puheet ovat aika sisällyksettömiä ja samaa toistoa. Kerran eräs teologian opiskelija sanoi, että puhujien puheissa on valtavasti asiavirheitä, mutta kukaan ei ymmärrä tai uskalla niihin ottaa kantaa. Ihmiset vain kuuntelevat ja luottavat.

    • KaupanJulkisivu

      Kes mukaan tuollaisista vääristä puheista voi saaha 3 vuotta ehtoollista - ja ikuisen vaivanpaikan.

    • Näilämännää

      Ulosotto on uusi loma.

    • Xkerholainen

      Jeesuskin oli kiusattu. Kerhon höpöopin mukaan Jeesuskin on syntinen ihminen.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      1
      14836
    2. Aimee Dvorak

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 ­­N­­­y­­­m­­f­o­m­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋
      0
      3049
    3. Molly Graham

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 😍 ­­N­­­y­­m­­­f­­­o­­m­­a­a­n­i -> https://x18.fun/girl02277975#MollyGraham 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️
      Puhelimet
      0
      3045
    4. Pamela Orr

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 ­­­N­y­­m­f­­o­­­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
      Star Wars
      0
      3044
    5. Lakeisha Coleman

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 ­­N­y­­­m­f­­o­­m­a­­­a­n­­i -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞
      Synnytys
      0
      3040
    6. Rachelle Reynolds

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 🔞 ­N­­­y­­m­f­­­o­­m­­­a­­a­n­i -> https://x18.fun/girl03175674#RachelleReynolds 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Etelä-Savo
      0
      3035
    7. Becky Steele

      🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑 💋 ­­N­y­­­m­­f­­­o­­­m­­a­a­­­n­­i -> https://x18.fun/girl05250014#BeckySteele 🔞❤️💋❤️
      Arkkitehtuuri
      0
      3035
    8. Allison Queen

      🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ ­N­­­y­m­­­f­­­o­­m­a­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞
      Vedonlyönti
      0
      3034
    9. Jennifer Mitchell

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 🔞 ­­N­y­­m­­­f­o­­m­­­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl08490246#JenniferMitchell 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Joensuu
      0
      3029
    10. Stephanie Love

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 ❤️ ­­N­y­­­m­f­­o­­m­­­a­a­­n­­­i -> https://x18.fun/girl01692207#StephanieLove 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Lappi
      0
      3026
    Aihe