Mitä mieltä olette kuolemantuomiosta

Rangaistuskeinona

Sopisiko se enää nykyaikaan?

15

1000

Äänestä

    Vastaukset 15

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Tzadilainen

      Kyllä se olisi mietinnän paikka. Suosittelisin päättäjänä.

    • Kuolemantuomio on vanhentunut muinaisjäänne, jonka käyttäminen raaistaa sekä koko yhteiskuntaa että sen rikollisia ja suurentaa jo muutenkin ammottavaa eriarvoisuutta oikeusistuinten langettamissa tuomioissa.

      Monet paatuneet rikolliset ansaitsisivat ja itse haluaisivatkin vain kuolla, mutta yhteisölle on arvokkaampaa olla tappamatta.

      • AamukahviaKohtaKeitän

        Täysin samaa mieltä.


    • säästötalkoot

      Teloitus tulisi paljon halvemmaksi kuin hotellitason ylöspito. Ei taitaisi enää niin paljon ulkomaalaisia rötöstelijöitä tulla tänne duuniin jos tuomio olisi silmä silmästä ja varkaalta käsi poikki.

      • Toisaalta tietysti, jotkut mieluummin eläisivät raakalaismaisessa yhteiskunnassa.

        Ehkä heidän pitäisi muuttaa, eikä yhteiskunnan muuttua?


      • lerssiotsa
        Kollimaattori kirjoitti:

        Toisaalta tietysti, jotkut mieluummin eläisivät raakalaismaisessa yhteiskunnassa.

        Ehkä heidän pitäisi muuttaa, eikä yhteiskunnan muuttua?

        Kiinasta olisi otettava mallia. Kyllä kuoleman tuomiolle. Viherpunikki ajattelu on saatava pois. Sanokaa EI viherpunikki ajattelulle.


    • Näille.sopisi

      https://mvlehti.net/2018/01/16/turvapaikanhakijajengi-pahoinpiteli-ja-ryosti-97-vuotiaan-naisen/

      Turvapaikanhakijajengi pahoinpiteli ja ryösti 97-vuotiaan naisen
      Asunnossa ei ollut käteistä rahaa, jolloin asuntoon tunkeutuneet miehet pahoinpitelivät vanhuksen.
      16.01.2018 17:47, 3581 lukukertaa

      Elokuun 31. päivän vastaisena yönä 97-vuotias Elsa heräsi siihen, että hänen makuuhuoneessaan Malmön Marieholmsvägenillä oli useita miehiä. Yksin asuva Elsa luuli ensin, että kotipalvelu oli tullut hoitamaan hänen loukkaantunutta sormeaan.

      Yksi tunkeutujista piti Elsan kurkulla ruuvimeisseliä. Poliisin esitutkintapöytäkirjan mukaan mies sanoi Elsalle: ”Jos huudat, leikkaan kurkkusi auki.”

      Samaan aikaan muu jengi penkoi asuntoa löytääkseen rahaa. Miehet paiskasivat Elsan sängystä lattialle tutkiakseen patjan.

      Jengi kävi asunnon läpi järjestelmällisesti. He tutkivat komerot ja laatikostot, kantoivat vanhuksen vanhan television ulos ja ottivat Elsan vihkisormukset. Varhain aamuyöllä jengi poistui paikalta.

      Elsa alkoi huutaa apua. Eräs ohikulkija kuuli hänen avunpyytönsä vasta tunnin kuluttua ja kutsui paikalle poliisin.

      Ryöstö oli törkeä jopa Malmön mittakaavassa, joten poliisi allokoi tapauksen tutkintaan runsaasti resursseja. DNA-koira tutki asunnon ja pihan, joista löytyi tunkeutujien polttamia tupakantumppeja. DNA ei kuitenkaan tuottanut osumia poliisin tietokannassa.

      Varhain aamulla syyskuun 4. päivänä poliisille tuli ilmoitus, että miesjoukko oli rikkonut Regementsgatanilla sijaitsevan talon ikkunan. Talossa asui vanha nainen.

      Poliisi sai tekijät kiinni. Heidän käyttämästään autosta löytyi Elsan ICA-asiakaskortti, jolloin poliisi pystyi yhdistämään miehet vanhuksen ryöstöön ja pahoinpitelyyn.

      Ilmeni, että ”katulasten” rikollisjengin johtaja oli kymmenen vuotta sitten Ruotsiin tullut 28-vuotias irakilainen Haiderat Raad Salim.


      Jengin irakilainen johtaja on kuvassa oikealla. Kuvakaappaus: Samhällsnytt.

      Muut ryöstäjät olivat pohjoisafrikkalaisia: 20-vuotias Mohammad Al Agawi, 18-vuotias Alladin Al Arabi ja iältään tuntematon Mansour Alzafiri – kaikki Ruotsiin turvapaikanhakijoina tulleita, joista Al Arabi ja Alzafiri olivat jo saaneet kielteisen oleskelulupapäätöksen ja olivat maassa laittomasti.

      Joulukuussa 2017 Malmön käräjäoikeus tuomitsi Haiderat Salimin vankilaan viideksi vuodeksi ja kuudeksi kuukaudeksi. Muut saivat nuoren ikänsä takia lievemmät tuomiot.

      Lähde: Samhällsnytt

      T1007/MV
      [email protected]

    • Kuolemantuomio on ihan järkevää toimintaa jos muuten järjestäytynyt yhteiskunta ei voi enää toimia normaalisti ja maa alkaa mennä konnien taistelutantereeksi ja "tavalliset" ihmiset eläisivät pelossa näiden keskuudessaan olevien roistojen takia

      Teloitus toimisi myös peloitteena tuleville rikollisille miten voi käydä jos alkaa tarpeeksi rötöstelemään ja olisi myös halvin vaihtoehto veronmaksajille

      Itselleni valitsisin mieluiten lopetuspiikin, hirttäminen ja ampuminen eivät olisi niin "mukavia" ja elämäni päättyisi lopullisesti

    • lawandorderi

      Silmä silmästä...tappajat, murhaajat henki pois.

    • poiuytresdfn

      Minusta kotiaresti ja jalka puu on parempia vaihtoehtoja tuomiolle, saataisin kirkkoonkin porukkaa, kun saisi käydä torumassa esim. Juha Sipilää jalkapuussa

      • gaffeulostuttaa

        Saisi kerrankin ulosteläjän päälle käydä ulostamassa.


    • Napalonitaata

      Ei. Saint Helenalle eristäminen sopisi paremmin.

    • kannatan

      Hyvin sopisi. Ihmisten määrä maapallolla on jo aikoja sitten ylittänyt sietokyvyn rajan. Ihmisen arvo ei ole enää mitä takavuosina.

    • ISILHSYle

      Jos se koskee tietyn lehden toimittajia, käy erittäin hyvin.

    • AamukahviaKohtaKeitän

      Kuolemantuomio pitäisi kieltää kategorisesti -- myös sotatilassa. Omien tappamiseen ryhtyvät olkoon lainsuojattomia.

      Kuolinapua ei saisi laillistaa. Saattohoitoa kehitettävä sen sijaan.

      Absoluuttinen oikeus elämään!

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      106
      2185
    2. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      886
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      63
      781
    4. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      46
      780
    5. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      21
      696
    6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      510
      684
    7. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      630
    8. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      60
      570
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      23
      560
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      57
      551
    Aihe