Sinulla on yritys joka valmistaa puuhevosia. Sinulla on siinä käsityöläisiä
töissä ja sinä saat viedä niitä puuhevosia mihin vain Euroopan unionin alueella
myyntiin. Mutta niitä Puuhevosia valmistaa myös Saksalainen ja Puolalainen
käsityöpaja ja he kanssa voivat viedä niitä puuhevosia myyntiin minne vain
euroopan unionin alueella.
Mitä sinä luulet jos sinun yritys ja verstaasi ja työntekijäsi eivät enään olisikaan
Euroopan unionin alueella ja sinä joutuisit maksamaan tulleja ja tarkistusmaksuja
ja kuljetuksissa erilaisia esteitä ym. Kun et valmista enään niitä Puuhevosia. Eli
tarkoitan eroa EU:sta.
Miten käy näille työntekijöille ja miten käy tälle Puuhevos tuotannolle ja onko
näille veistäjille töitä ja millaista hintaa niistä joudutaan pyytämään, kun niitä
myydään samoissa paikoissa, kuin niitä saksalaisia ja puolalaisia puuhevosia
edelleenkin ?
Tämä on sellainen kauppaopisto ja kauppakoulu kysymys myös yläluokilla tähän
pitää pystyä vastaamaan.
Minä luulen ja TIEDÄN !, että se keskustelu EU erosta jää tähän tältä kaupalliselta
ja sitten sinne jää vain nämä pakolaiset ja mustalais** ja viher ja puna ja Marks ja
se Suomi ja suomalainen tietenkin ai niin tietenki se valtio.
Eli tämän jälkeen tähän EU ero puheisiin jää ainoastaan nämä epätodelliset ja
kuvitteelliset asiat ja Skitsofrenia ja luulot ja noituudet ja luulot EIKÖ EIKÖ ?
Mitä nämä sitten on nämä Teidän EU eroa edustavat ehdokkaat jotka sanovat
EU eroa ? ? ? Olisiko ne pask* valheen puhujia ?
Eikö ole täydellisesti ja perusteellisesti ja Ei luulolla kerrottu.
Tätä voi linkittää niille jotka ei tiedä.
Puuhevonen esimerkki EU:n jäsenyydestä ! ! !
10
155
Vastaukset
Sama asia toistuu koko ajan, miksi perseet valehtelee niin YLE:llä , kuin näissä
kysymyksissä ? Väkisinkin tämä kiinnostaa, minkälaisia ihmisiä persepuolueessa on ?
Tietoinen valehteleminen ja sen hyväksyntä jäseniltä on varmasti jotain mitä ei
muissa puolueissa edes voitaisi kuvitella.
Jos näin on, niin mikä on se todellinen intressi ? Lukekaa tuo yllä oleva Puuhevonen
kirjoitus ja selonteko. Muistakaappa mitä oli ne sanat, joita huhtasaari toisti koko ajan.
Siis se koko heidän Agenda kenelle se oli suunnattu ja mitä teemoja persepuolue käytti ?
Mikä oli se niitä kutkuttava asia mitä ne käytti ja mikä on sen koko heidän asiansa ydin ?
Se ei ollut tieto ja sairaanhoito tai insinööriosaaminen tai kaupan ala tai tietotekniikka
tai lääketiede tai taide tai mikään liiketoiminnan osa-alue. Keitä se porukka on joka
niitä tukee ja millaisissa ammateissa ja kenelle ne työskentelee ja kuka on niiden isäntä ?
Niistä nahka päistä ja lipunkantajista minä en sano mitään, koska ne varmasti näkyy jo
kaikille, mutta ketä ne naiset oli ? Mahdollisesti osa väkivaltaa kokeneita ja riitoihin
altistuvia ja valtion ja kuntain harakoita suurin osa eikö ? Muistakaa huhtasaaren
puhe ja mikä siinä toistui koko ajan koko ajan koko ajan ja ketä se kiihottaa ?Markkinataloudessa asia hoidetaan Kehittämällä kauppaa ja vaikka näitä geopoliittisia
keskuksia. SE EI OLE PELIKENTÄN VIKA, ETTÄ SINULLA KAUPPA EI KÄY EIKÄ RAHAA
TULE eli EU. Vapaa pelikenttä ja samat arvot kaikille ei sen parempaa ole !
Minun käsityksen mukaan Teollisuus ja monet toimi- ja palvelualat ovat niitä millä
työpaikkoja ja tulosta eli rahaa tuotetaan ONKO TÄMÄ MULKVISTIN KÄSITYS ?
Tämä ei kuulemma ole Perseiden eikä väyrysen eikä huhtasaaren käsitys.
Missä se vika on jos rahaa ja työpaikkoja ja investointeja ei tule ? ?
Silloin pitää kehittää yritystoimintaa ja sen mahdollisuuksia ja Varmasti alueellinen
ostovoima on yksi niistä suurista tekijöistä. Se ei ole PK-seudun rakennusala ja sen
tukeminen ja siihen sijoittaminen ! Ostovoiman kasvattaminen on jo EU tasolla
huomattu, että perustoimeentuloa on nostettava 489,- eurosta 776,- euroon.
Tällä on merkittävä vaikutus talouteen ja mahdollistaa kehittyvien yritysten
ja hyvien ideoiden esilletulon ja sitä myötä kasvattaa teollisuuden ja talouden
kilpailukykyä.
Se ei ole Euroopan unionin vika jos sinulla ei ole yrityksiä ja toimijoita asettaa EU:n
pelikentälle mitkä tuottavat tulosta ja työpaikkoja. Tästä on kysymys jos EU:ssa muut
pärjää mutta ei suomea työllistävät yhtiöt ja toimijat !
>Varmasti EU:lle maksetut jäsenmaksut ovat miinusmerkkisiä ja tulevaisuudessa
myös ehkä pahemminkin. Sinulla ei ole parempaa pelikenttää mitä vielä tuetaan.
Tehkää asia sitten muuten selväksi, että muodostamme kommunistisen valtion ja
eroamme EU:sta ja Eurosta ja emme syö emmekä käytä muiden maiden valmistamia
tavaroita ja palveluita ! Kun Te kerrotte suoraan tämän vaihtoehdon, niin ei tarvitse
ihmisille valehdella ja me ymmärrämme silloin Teidän tarkoituksen ! Ei Teidän tarvitse
käyttää sanaa kommunisti, voitte käyttää sanaa vaikka Karhun voima klaani !
Toinen asia kertoisin Union Fanylle, että on oikeastaan turha nimetä näitä Huhtasaaria
ja niiden porukoita EU-vastustajiksi. Heille koko EU on abstrakti käsite ja tarkoittaa
samaa yhtä esinettä tai kohdetta. Onko Union fany koskaan lukenut näiden ns. EU-
vastustajien kirjoituksia muuten, kuin epämääräisinä ei kohdennettuina valheina ja
luuloina. He eivät ole koskaan kertoneet taloudesta ja talouden perustoista tai
pörssi tai pankkimaailman yrityksistä halaistua sanaa ja eivät varmasti tiedä edes
Euroopan pörssien nimiä jos nyt edes tietävät Helsingin pörssin nimen ?
Niinhän huhtasaari kertoikin, että hän on kuunnellut pörssi ja talousalan ammttilaisia
Toreilla ja yleisötapahtumissa, oli tänään juuri MTV:n haastattelussa. Minä laitoin tämän
juuri tähän kohtaan, koska ne karttaa tätä keskustelu aloitusta, kun se törmää tämän
selkeän alun kanssa.
Millä nimellä aiot heitä vastaisuudessa kutsua, kun heillä ei ole ollut esittää yhtään
EU vastustus argumenttia ja niinhän myös Sipilä on sanonut. Samoin myös Euroopan
unionin Federica Mogherini’s on kertonut, että unioni koostuu 28 eri maasta ja se ei
ole pelkästään Bryssel. He ovat myös unohtaneet, että euroopan unionissa on muita
jäsenmaita, joiden talous on korkeammalla ja ne menestyvä. He eivät ole tähänkään
kertoneet syytä, koska he eivät sitä edes ymmärtäisi ja on helppo sanoa, että se
sininen tai punanen pallo on syyllinen ja luulla ja puhua juonista ja projekteista.- GeoCeo
85% kaupasta on eu ulkopuolista kauppaa maailmantaloudessa.
Eli etsit uudet markkinat puuhevosille.
On siitä eu:sta haittaakin.
https://www.is.fi/taloussanomat/porssiuutiset/art-2000005527974.htmlEuroopan unionin kauppasopimuksien mukaan !
Niissä on sitten ihan eri alaviitteet, kuten olet huomannut Brexitin tyrehtymisen.
Se nyt on ihan selvä, että jos euroopan unioni tekee kauppasopimuksia ja suomi
tekee kauppasopimuksia ! Monet kaupoista voi olla vielä euroopan unionin tukemia.
Geoceo MIKSI VALEHTELIT JA KENEN LASKUUN, KUKA USKOO VALEHTELIJAA ?
" EU-maiden osuus Suomen tavaraviennistä oli vuonna 2016 noin 59 % ja euroalueen osuus lähes 38 %. Saksa oli tärkein vientimaamme 13,2 % osuudellaan ja Ruotsi oli toisena 10,7 prosentin osuudella. Vienti Venäjälle väheni 6 % ja maan osuus koko tavaraviennistä oli viime vuonna vajaat 6 %. "
Jos Te oikeasti etsitte vikaa köyhyyteen niin maailman suurin ongelma on
sosialismi. Tänäkin päivänä ja iltana moni Teistä nukahtaa pelonsekaisin tuntein
huomiseen päivään ja miettii miten selviää huomisen päivän ja koko viikon.
Itkuun ja suruun on monet nukahtavat ja toivovat jumalalta apua kurjutteen ja
kärsimykseen. Noin 20 000 lasta itkee samaa asiaa ja kysyvät on tämä minun vika,
kun en voi asua biologisten vanhempien kanssa. Vanhemmat ja heidän isovanhemmat
ovat varattomia auttamaan lapsenlapsiaan ja palkat minkä tavallinen ihminen saa
työstä ei kaikilla edes riitä normaaleihin menoihin.
Kirjoitan silti Teille rakkaat ihmiset, että minä kuitenkin olen Teidän puolella ja yritän
saada aikaan paremman elämän ja oikeuden Teille kaikille. Monet syyttävät
Euroopan unionia ja siitä olen hyvin vihainen, koska se on Rakkaat ihmiset Teidän ainut
pelastus ja tie pois pahuudesta ja kurjuudesta. Sanon tämän rehellisesti sydämmestä
ja vakuutan tämän Jehovan ja Jeesuksen nimeen.
Jotta ymmärtäisitte mitä tarkoitan, niin Teidän on ymmärrettävä taloudesta ja sen
hoidosta kokonaisuus ja mahdollisuudet. On totta, että tämän taakan on Teille antanut
hallitus ja menneet hallitukset. Huomatkaa kuitenkin, että ei suomi ja suomalainen
hallintomalli ja tapa ja järjestelmä ole täydellinen. Vain ja ainoastaan Euroopan unioni
yhtenäinen sosiaalipolitiikka pystyy saamaan muutoksia Teidän tavallisten ihmisten
arkeen ja toimeentuloon. Tätä muutamat tahot ovat juuri vastustaneet kiivaasti ja
kysynkin ovat he tässä asiassa olleet Teidän vai itsensä puolella ?
On totta, että suomi ei tule koskaan selviämään tai saavuttamaan niin suurta
varallisuutta yksinään ja erillään, jolla se saisi ajettua kiinni teollisuuden ja talouden
kilpailukyvyn ja kehityksen ilman Euroopan unionia. Vaikka tähän vastaa joku perse
toimiston virkamies, niin hänen kirjoituksensa on hyvin lyhyt heitto ja vailla mitään
perusteluita. Yksistään Teollisuuden rakenne on oltava riittävän suuri jotta se
pystyy kilpailemaan maailman ja euroopan muita yrityksiä vastaan. Tämän Te tiedätte,
kuinka suuria yhtiöitä on Euroopassa ja maailmalla ja minkälaisella volyymilla.
Tämän vuoksi tämän päivän toimeentulo ja koko elämänlaatu on myös riippuvainen
hallintomallista ja siitä tulevista kuluista. Sanoinkin alussa, että sosialismi on maailman
pahin vihollinen Teille jokaiselle tavalliselle ihmiselle ja tämä kysymys tulee hyvin
esille seuraavasta kysymyksestä: Onko Valtio vai Ihminen ensin ? Jos sosialismin-
rakenne on kuluja aiheuttava ja se syyllistää ihmisiä, niin sillä on myös negatiivinen
sydän. Sosialismi on myös välttämätön, mutta sen tulisi olla ihmisten jälkeen.
Toivottavasti ymmärrätte mihin Euroopan unionin yhteinen sosiaalipolitiikka
johtaa. Näin myös saadaan talouden ja niiden hoito yhtenäisemmäksi ja eriarvoisuus
eri valtioiden välillä kaventuu ja Euroopan unionin talous voimistuu ja kehittyy.
Jos joku puhuu niistä suomista ja suomalaisista ja Itsemäärämisistä ja tämän
kaltaisista asioista, niin pitää myös katsoa mistä on valmis luopumaan aatteen vuoksi.
Euroopan muut jäsenmaat joutuvat myös luopumaan samoista asioista.- älyäläjätä
Liittovaltio ja Troijan Hevonen
Liittovaltio yrittää importeerata sitä
EU Troijan hevosta Suomeen.
Kovin kehuu sitä EU hevosta mutta ei ole
mitään näyttöä hevosen sisällöstä.
Taitaa tämä Liittovaltio olla hevoshuijari joka
yrittää myydä 30 vuotta vanhaa hampaatonta
luuskaa nuorena varsana?
Liittovaltio politrukki niitä EU huumori virkailijoita.
Heh,Heh,Heh....................................................................................Heh,Heh.............
.................................................................................... Kun älälälyä kirjoitti toiselle palstalle, niin linitän sinun kirjoituksesi tähän.
" Suomen tilastokeskuksen mukaan suomi oli ollut nettosaaja EU sta
vuotta ennen kuin Suomi meni mukaan EU monetary politiiikkaan.
Tosin suomen nettomaksut nousivat sen jälkeen muutamissa vuosissa
1203 miljoonaan euroon jaettuna 5.5 miljoonaa asukasta ja
kerrottuna 4 henkilöä perheessä on yhtä kuin 875 euroa perheellä
vuodessa pitää luxus elämää virkailijoille EU ssa.
Plus Suomessa ja EU Brussel virkailijan konttori,matkustus, asunto,conferenss,
koulutus,eläke ja muut sosiaali kulut.
Mainittakoon että Suomi maksaa maatalouden avustuksen.
Ehkä EU maksaa 1 Euron Suomelle että EU politrukit voivat
kehua EU maksaa?
Nyt ollaan taas vähentämässä suomen maksuja.
Onko nyt kyseessä Euvostoliitto? "
! !! Ei mikään hallitus päätä Euroopan unionin liitosta yhtään mitään muissa kuin
kommunistimaissa ! ! ! !
Todellisuudessa arvioidaan Teollisuuden ja toimialojen voimaa ja hyötyjä Euroopan
unionissa ja ilman ! Ja sen mukaan tehdään Hallituksissa päätöksiä Euroopan
unionin eri jäsenmaksujen ja muiden sääntöjen ja lainojen osalta.
Saksa on Nettomaksaja ja ei kait he maksaisi Kreikan velkoja ja pidä yllä unionia jos
se ei hyödyttäisi Saksan teollisuutta ja sen kautta tulevaa työllisyyttä ja tulosta.
Ei se ole mikään euvostoliitto Juntti, kun et edes ymmärrä mistä puhutaan.
Euroopan unionissa on monta eri osa-aluetta ja sen pää teollisuus ja talous.
Euroopan tärkein osa on sisämarkkina eli single market ! Kauppa sopimuksilla tukea
Eurooppalaisia yhtiöitä ja euroopan taloutta. Meinaatko, että Kiinalaiset huvikseen
on rakentamassa tunnelia Helsingistä Tallinnaan ?
Kiinalaisten tarkoitus on todennäköisesti tulla suomen metsä ja raskasteollisuus
markkinoille. Eli perustaa ja ostaa tehtaita.
Se on niin iso asia, että kiinalaisetkin on siitä kiinnostuneita ja ne ei väännä kuin juntti
euvostoliitto, vaan se on heille vapaa markkina-alue single market. 600 - 800 miljoona
ostajaa puulle ja teollisuuden tuotteille. Suomen juntit eivät ole edes kiinnostuneita
rakentamaan rataa Helsingistä Tallinnaan ja jos semmoinen tulee, niin sitten hinnat
tulevat olemaan niin korkeita, että se ei tukisi sen tarkoitusta eli parantaa suomessa
olevien yritysten ja palvelualojen kannattavuutta.
Jos minä olisin ollut päättämässä silloin jo aikoja sitten, niin olisin jo silloin tukenut
Helsingin ja Tallinnan välistä liikennettä ja vaatinut jo ajat sitten Rail Balticaa
rakennettavaksi. Enkä todellakaan ymmärrä, miksi Salla kantalahden rata on tälläkin
hetkellä poikki 60 - 70 kilometriä ! ! Minä en osaa ajatella, kuin kommunisti ja sitä,
että toisia ihmisiä pitää riistää ja valtio ensin. Minä pidän Putinia järkevänä ihmisenä
samoin kaikkia muitakin venäläisiä. Ja kysyn mitä se venäjä tekee köyhällä maalla ja
köyhillä ihmisillä ja teollisuuden ylösajo maksaa aina paljon rahaa ja se vaatii myös ne
markkinat.
Ihmettelen myös minkä vuoksi Tyhmä juntti jopa eduskunnassa ja monissa lehdissä
huutelee vastoin kaupallisia asioita ja ihmetellä täytyy jos ei sitten ole valehtelija
tämä radunkin kirjoittaja jos ei edes oppikoulussa käsitelty kaupallisia asioita. Oli toki
vielä Neuvostoliiton aikaisia kouluja ja koululaitoksia. Ihmettelen myös euroopan
lehdistö, kun eivät edes kirjoita näistä yksinkertaista ihmisitä päättäjinä, kyllä voin
sanoa ihan henkilökohtaisesti, että tieto taito osaaminen on alle peruskoulun.LINKITYS TOISELTA PALSTALTA:
"Unohdit tärkeimmän, eli kun kaikki kulkee prosenttilukuina, niin summatkin ovat sen mukaisia. Luvut ovat niin jättimäisiä, ettei tahdo järki riitä. Ja ihan konkreettisenakin rahana oltiin mukana järjestelmän luomisessa.
Mutta tuo EU:n lainarahaston koko, johon lainatakaukset ja Suomesta suorat rahansiirrot liittyvät (luotiin väitteellä, että pelastetaan Kreikka), oli tuossa vaiheessa 440 miljardia euroa ja Katainen vakuutti, ettei Suomelle tule lisää takausvastuita, vaikka itse samassa uutisessa sanoi, että rahaston rahoituskykyä - siis rahan lainaamista - pyritään kasvattamaan nelin-viisinkertaiseksi vivuttamalla (mitähän sekin on?!) ja tavoite on tuhat miljardia, joka silloin oli myös kyseisen EU-kokouksen päätöslauselmassa.
Eli mitenkähän lähellä nyt ollaan tuhatta miljardia 1.000.000.000.000=biljoonaa ja siitä sitten vastaamme 20 prosentista. "
IlmiannaJaa
LISÄÄ KOMMENTTI
Liittovaltio
19.1.2018 19:50
Ensinnäkin on parempi jos sinä et tästä puhu mitään jos et ole finanssimaailman
ihminen ! Tässä asiassa on sellaisia asioita, mitä sinun järkesi ei todella pysty
ymmärtämään. Asia voisi olla helpompi ymmärtää jos raha olisi sidottu kultakantaan.
Ei ole olemassa maailmassa oikeastaan minkäänlaista instanssi tai laskentakaavaa
millä tavalla rahaa arvostetaan ja kuinka paljon joku euro tai USD oikeasti on vaikka
venäjän tai kiinan yuaneina. Oikeasti se määritellään vain sen kiinnostuksen mukaan.
Tuommoisia " älylätyjä "" lättäälyjä" ja varsinkin perseiden porukoista tuskin löytyy,
jotka tietävät tämän taivaallista rahasta tai rahoitus maailmasta. Tämä johdosta on
nousemassa erinlaisia digivaluuttoja ja IMF rahaa ja kaikkea sellaista. 1 USD ei ole
lähelläkään sen reaaliarvoa ja se joidenkin analyytikkojen mielestä on jossain 2 - 5
USD centin kohdilla. Sitten on määrittelemättömät korot joilla on luotu uutta
valuuttaa, joka ei ole millään tavalla rekisteröity.
Rahan arvo määritellään pitkälti siten, että missä suhteessa ne USA:n dollariin ja
Euroon ja Yeniin !
Nämä on pelkkiä huijauksia ja näiden asioiden käsittely on oikeasti parempi
jättää viisaampien käsiin ja toki näitä asioita voi opiskella ja netistä ja youtubella
on hyviäkin videoita rahasta ja veloista ja niiden arvoista.
On parempi luottaa tässä asiassa siihen, että Euron takana on 28 jäsenmaata ja
noin 600 - 800 ihmistä ja heidän ostovoima ja teollisuus. Euro on 28 jäsenmaan
valuutta. Se miten velka tulevaisuudessa on niin siihen löytyy monta eri
vaihtoehtoa ja monta eri tapaa arvioida ja asiaa ja mikäli euroalue muodostuu
liittovaltioksi niin Velka on liki sama kuin avustus savolle ja lapille esim.
Minä luulen, että tämä aloitus oli tarkoitettu yksinkertaisille ihmisille Teidän
harhaanjohtamiseksi ja se on minun mielestä aika raukkamaista harhaanjohtamista.
Ottakaa selvää rakkaat ihmiset ja älä jumalauta usko tai luule, vaan lue ja
ota selvää ja tiedä. aloita vaikka youtuben videoista mitä raha on. Ne valehtelee
ja kusettaa koko ajan Teitä ja vielä tietäen, varsinkin perseet !Tästä on hyvä hakea näitä eri vastauksia eri kysymyksiin mikä askarruttaa ja tälle
palstalle ei perseet oikein näytä kirjoittavan ja tässä on yksi selonteko rahoitusalasta.
"
HYvä vastaus sinulle näihin laskutoimituksiin ja muihin vastaaviin asioihin ja olet
näemmä huomannut, että koko perse puolue on huijannut ja valehdellut kaikki
nämä vuodet kannattajiaan ja äänestäjiään. Totta, se olisi pitänyt huomata jo paljon
aiemmin.
Niin näitä Euroopan unionin rahoitusjärjestelmiä laskee aika joukko niin ekonomisteja,
kuin erilaisia koulukuntia ja Finanssi ja pankkialan toimijoita ja lehtiä ja taloustieteilijöitä.
Julkaisevat niistä myös tilastoja ja tuloksia. Mutta nämä on täyttä hepreaa perse puolueelle.
Kun Te nytten näette tässäkin vastauksessa, että miksi kaikki 28 jäsenmaata ja monet
monet muut maat haluavat ja neuvottelevat itseään EU:n jäseniksi maksamaan näitä
kuluja ja menoja. Vastaus löytyy siitä, että Euroopan unioni on se single market alue eli
euroopan yhteismarkkinat. Se voitto tai se hyöty ei tule niistä tuista mitä suoraan
maksetaan takaisin mistä perseen johtajat ovat Teille puhuneet ja vaatineet sen
perusteella eroa Euroopan unionin jäsenyydestä ja eroa Eurosta. Huomaatte tässäkin
tapauksessa, että se voitto ja tulos tulee näiden suomessa toimivien yhtiöiden ja
toimialojen ja eri rahoitus mekanismien kautta. Niillä ihmisillä joita olette äänestäneet
sinne Euroopan unioniin perse puolueesta ja muista vähäjärkisistä ei oikeastaan ole
ollut mitään sellaista merkitystä mihinkään instanssiin euroopan parlamentissa, koska
he eivät ole edes tienneet mistä puhutaan. . . Huhtasaari on kyllä puhunut suomi ja suomi
ja suomalainen ja valtio ja itsenäisyys ja suomi ja suomalainen usein hyvin usein.
Tässä yläpuolella käy ilmi juuri se talous ja se leipä ja miksi koko euroopan unioni on
28 maan yhteinen single market alue eli yhteismarkkinat ja kaikki nämä maat maksavat
ja kaikki sen ympärillä siihen tahtovat. Lyön vaikka vetoa kuinka paljon tahansa, että
suomen poliittinen johto ei lähde maksamaan mitään ylimääräisiä maksuja EU:lle jollei
niiden suorittaminen olisi pakko.
Minä myönnän, että minä en pysty kertomaan paljon tämän tarkemmin ja tukeudun
kyllä ekonomistien ja eri koulukuntien julkaisemiin tutkimuksiin ja väitteisiin Euroopan
unioni rahoitusrakenteesta. Tiedän perusasiat kaupan puolelta, että euroopan unioni
on tässä tilanteessa välttämätön jo rahoitusten ja vapaan kaupan kohdalta, niin yritysten,
kuin yritysrakenteiden vuoksi. "Tässä on sitten mediastakin:
Medialla vaikutetaan ihmisiin on täysin totta !
Siitä on olemassa jo varhaisia esimerkkejä ensimmäisestä ja toisesta maailman
sodista alkaen. Myös Borikovin venäläistäminen tarkoitti TV:n ja Radion valtaa.
Koululaitoksien tulemista ja niihin tarvittiin yhtenäinen kieli. Schauman oli
muuten ukrainalainen eikä suomlainen.
Mikä siihen on sitten se vastalääke siihen median vaikuttamiseen, sillä sitä ei voi
millään välttää ja sitä tulvii ihan joka paikasta ? Vastalääke medialla vaikuttamiseen
provosoimiseen on luonnollisesti Tieto. Ihmisiltä vaaditaan tänä päivänä enemmän
osaamista ja Tieto, kun Tiedät saat mielenrauhan.
Minä olen tehnyt sitä työtä ja olen yrittänyt levittää Tietoa ja se voi nyt mahdollisesti
tuhota koko nahka päiden perse puolueen, kun ihmisillä alkaa tulla käsitys todellisista
asioista ja ymmärrys miksi ja miten kaikki toimii. Ei ole enään olemassa luulo ja
sala-seuroja ja muutakaan taivaallista ja helvetillistä salajuonta tai noituutta tai UFOa.
Euroopan unioni on minun mielestä pitkälle, kuin oppilaitos tai opisto tai koulu.
Siinä varmasti lasketaan ja arvioidaan asioita miten asioiden kuuluisi olla. Se ei ole
pelkästään taloustiedon oppitunnit ja siinä on myös ihmiset ja yhteiskunnat. Myös luonto
ja tutkimukset. Se on itse asiassa maailman loistavin järjestelmä mitä maailma pystyy
kehittämään. Tämä on myös se rakenne ja uskon sen juuri tiedon ja osaamisen vuoksi
juuri tekevän euroopasta maailman vauraimman yhteiskunnan.
Yksi erityisen hyvä juttu Euroopan unionissa on on se, että se laittaa hyvin pienen
arvon roduille ja nationalismille ja aatteille. Se on meidän kaikkien ihmisten
yhteisö.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.2926476Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill652029- 1801780
- 1191251
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä141235Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181681153Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie71126RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j521015Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j411011Martina pääsee upeisiin häihin
Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.288962