Luistelurata yleisurheilukentällä

MalttiaJaValttia

Ilkassa oli kirjoitus suuresta innovaatiosta, Teuvalla olevasta luisteluradasta, joka on tehty yleisurheilukentälle, siihen ratakierrokselle. Se oli Ilkan jutun mukaan ainoa laatuaan koko maassa. Hurraa!!!

Hmmm... Kuitenkin Helsingissä on Eläintarhan yleisurheilukentän ratakierros jäädytetty vartavasten luistelua varten jo vuosikymmeniä joka talvi. Joten kyse ei liene kovin uudesta keksinnöstä. Vastaavia yleisurheilukenttää kiertäviä luisteluratoja on muuallakin Suomessa, esim Tampereella ja Lahdessa.

Jostain syystä Ilkka lehti kuitenkin ei näe omaa maakuntaa kauemmas, ja kaikki vähänkin erikoinen on tämän lehden mielestä aina ainutlaatuista koko maan tasolla. Muualta tulee tänne meille ideoita hieman jälkijunassa, ja sitten kun niitä toteutetaan, niin niitä pidetään yhtäkkiä uusina keksintöinä ja ainutlaatuisina asioina. Kuitenkin muualla nämä keksinnöt ovat olleet arkipäivää jo vuosikymmeniä.

Tottakai omaa maakuntaa kehua saa, muttei kannattaisi kehua ainutlaatuisuudella, kun se ei sitä kerran ole. Kannattaisi etsiä niitä asioita, joissa on oikeasti sitä ainutlaatuisuutta. Eikä kehua jälkijunassa tänne tullutta asiaa ainutlaatuisena omana keksintönä.

4

115

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • texkiller

      ei teuvalla näy teevee että ne tiätäis mitä muualla tapahtuu...ne luulee ny että ovat keksineet pyörän uudestaan...jäädyttäjälle suunitellaan varmaan patsasta

    • maaraskuu

      Se peitethän keväällä sahajauhoolla jotta se on valamis ens talavena heti Marraskuusta

    • pöössöööt

      teuvalaaset on pössööötä

    • pesäpalluaaa

      mikseei pesä pallukenttiä jäärytetä hä,siinolis aunut laatuunen ratkaaasu!!!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Martina oli sarjassaan tänään 32.

      Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      208
      1676
    2. Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?

      Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai
      Kotimaiset julkkisjuorut
      100
      1606
    3. Stepuli itkee facessa

      Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä
      Kotimaiset julkkisjuorut
      97
      1520
    4. Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.

      Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      254
      1398
    5. Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.

      Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      1363
    6. Minä menetän sinut kokonaan

      Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.
      Ikävä
      48
      897
    7. Onpas Martina valinnut sopivan laulun

      Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      115
      883
    8. Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.

      Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii
      Maailman menoa
      437
      870
    9. Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?

      Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai
      Maailman menoa
      291
      830
    10. Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.

      Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse
      Maailman menoa
      347
      815
    Aihe