Paavo Väyrynen ehdokkaana

Väyrynen on tällä kertaa kansanliikkeen ehdokas, vaikka hän samalla Kepun kunniapuheenjohtaja. Kepun Sipilä on kuitenkin ilmoittanut, että vain Vanhanen on näissä vaaleissa Kepun ehdokas. Tietysti Sipilä olisi voinut myös kertoa sen, kannattaako kansalaisten äänestää mieluummin Kepun asettamaa ehdokasta vai Kepun kunniapuheenjohtajaa ja millä perustein. On arveltu, että Väyrynen olisi Sipilän silmissä erittäin epätoivottava ehdokas ja hänelle olisi kiusallista ja melkoinen arvovaltatappio, jos Väyrynen saa vaaleissa enemmän ääniä kuin Vanhanen.

Väyrynen on kekseliäs ja nopeaälyinen mies oltiinpa hänestä muuten mitä mieltä hyvänsä. Hän oivalsi nopeasti, että hänen valitsemisensa tyydyttäisi myös niitä, jotka ovat halunneet hänen eroavan Kepusta. Jos Väyrysestä tulee presidentti, hän eroaa Kepusta kuten presidentit aina toimivat tullessaan valituksi. Tällä tavoin vaalissa voittaisivat samalla kertaa sekä Väyrynen itse että Sipilä.

Väyrysen osaaminen ja äly ovat loistaneet siinäkin, että hän oivaltanut kristallinkirkkaasti näiden vaalien peruskysymyksen, joka monelta on jäänyt pimentoon mielikuvapolitikoinnin vuoksi. Kysymys puolueettomuudesta ja liittoutumattomuudesta on näissä vaaleissa ylivoimaisesti keskeisin asia. Liittoutumattomuuden kannalla olevien selkein valinta on Paavo Väyrynen. Hän vastustaa henkeen ja vereen kaikenlaista liittoutumista, koska pitää Suomen turvallisuudelle suurimpana uhkana. Tilanne on paradoksaalinen, koska jotkut muut taas näkevät liittoutumatta jättäytymisen Suomen suurimpana uhkana. Jakolinjan tällä puolen ovat Nils Thorvalds, Sauli Niinistö ja Laura Huhtasaari. Selkeimmin liittoumista vastaan ovat Väyrynen, Vanhanen, Kyllönen ja kaiketi myös Haatainen. Haavisto taiteilee ehkä kahden välillä eikä hänen kantansa ole yksiselitteinen.

Tämä on vaalin keskeinen asia enkä ainakaan itse äänestä ehdokasta, jonka kanta asiaan on epäselvä. Kun en myöskään lämpene sellaiselle liittoutumiselle, joka tuo sotilasliittojen rajan Sumen ja Venäjän rajalle, vaihtoehtoni vaaleissa ovat lähinnä Väyrynen ja Vanhanen. Väyrysen EU-vastaisuutta ja kotimaista hajauttamispolitiikkaa en missään tapauksessa jaa, joten tässä vaiheessa Matti Vanhanen vaikuttaa keskeisimmissä kysymyksissä ejkä lähimpänä sitä, mitä itse koen järkeväksi, vaikka Vanhasen rasitteena on kepulaisuus ja sen mukanaan tuoma vastenmielisyys. Täytyy vielä pohtia Haavistoa ja tutkailla tarkemmin hänen kantojaan liittoutumisesta. Haavisto siis haastaa tällä hetkellä minun valintalistallani Vanhasen. Vanhanen on tehnyt minuun kyllä vaikutuksen asiaosaamisellaan.

1

<50

    Vastaukset 1

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • pohdis-kelija

      Vaalissa on vastakkain läntiseen demokratiaan suuntautuminen, ja toisaalla Venäjän intressien puolustaminen. Maantieteelle emme voi mitään.

      Niinistö, Haavisto ja Torvalds ovat selkeästi läntisen demokratian edustajia, joiden välillä suurin ero on suhtautuminen puolustuksen järjestämiseen. Niinistö ja Haavisto pitävät Nato-ovea raollaan, Torvalds avaisi sen kokonaan ja veisi Suomen Naton täysjäseneksi.

      Venäjän intressit saavat vahvimman tuen Väyryseltä, Huhtasaari kulkee osin sama latua, mutta ulkopoliittisesti täysin kokemattomana hänestä ei niin lukua. Vanhanen on Kekkoslainen idän ja lännen välillä tasapainoileva, joka kuitenkin, Kekkosen lailla, nostaa Venäjän intressit aina lännen edelle. Kaikki korostavat retoriikassa omaa uskottavaa puolustusta.

      Haataisen ja Kyllösen ulkopoliittinen linja on monen kysymysmerkin takana, ja heidän osaltaan varmasti taustapuolue (SDP, Vasemmistoliitto) ratkaisee enemmän kuin ehdokas itse. SDP:n osalla linja on yhtä sekava kuin puolueen kaikki muukin politiikka tällä haavaa, Vasemmistoliitto on Nato vastainen, jos kohta sen venäjäpolitikkakin sisältää enemmän arvostelua kuin ymmärrystä.

      Niinistön asema on vahva ja valinta käytännössä varma, joten tässä haetaan asemia myös kuuden vuoden päässä siintävään aikaan, kun Niinistö ei enää ole mukana. Vanhanen ja Haavisto petaavat tulevaa keskinäistä kisaa, ja onhan Väyrynenkin silloin mukana, eikä silloinkaan Kepun ehdokkaana.

      Kokoomuksella on uuden ehdokkaan haku edessä, Vapaavuori vai Katainen? Vaiko Orpo, joka on vahva pääministeriehdokas reippaan vuoden kuluttua ja siinä asemassa voisi lähteä kisaamaan presidenttiydestä.

      SDP käy nyt enemmän eduskuntavaalia kuin tosimielellä presidentin vaalia, Haatainen pelasti Rinteen arvovaltaa lähtemällä ehdokkaaksi ja palkitaan ministerin salkulla jos tai kun SDP pääsee seuraavaan hallitukseen. Jopa ulkoministerin paikka voisi aueta, ja sitä kautta halosmainen tie presidenttiehdokkaaksi seuraavassakin vaalissa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ei käy sääliksi sitä miestä

      Sitä saa mitä tilaa.
      Ikävä
      176
      1642
    2. Muistakaa pojat tämä.

      Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.
      Ikävä
      107
      849
    3. En ehkä onnistu siinä

      Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.
      Ikävä
      58
      735
    4. Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin

      Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset
      Ikävä
      203
      618
    5. Mies,oletko koskaan...

      Käyttänyt maksullista naista?
      Ikävä
      132
      604
    6. Mitä mieltä olet?

      Miehestä jolla ei ole yhtään kaveria, ei facebookissa eikä livenä ja hän harrasta ja tekee kaiken yksin. Onko vähän outo
      Ikävä
      78
      561
    7. Oletko päättänyt

      Että luovutat minun suhteeni
      Ikävä
      48
      556
    8. Pahoin pelkään nainen

      että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus
      Ikävä
      50
      548
    9. Kirjoita kolme sanaa

      mistä kaivattusi voisi sinut tunnistaa.
      Suhteet
      37
      536
    10. Viesti jonka haluaisit lähettää...

      hänelle. Onko jokin pieni tunniste jonka vain te tiedätte. Onko naiselta miehelle tai toisinpäin, joku joku päivämäärä
      Ikävä
      15
      510
    Aihe