Että Jumalaan uskovien TOIVEET toteutuvat, sittenkun he saavat sen, mikä oli omaansa, ja samoin Jumalattomille, koska toive on uskoa lähellä oleva asia, ja he eivät usko, niin heidän PELKONSA silti toteutuu?
Jos siis joitakin uskovaisia silti on koeteltu heidän pelkonsa avulla, kuten Jobista ja varmasti Jeesuksestankin tiedetään, ja itse asiassa jokaisesta ihmisestä, koska ylipäänsä kuolemme, niin mikä silloin olikaan se TOIVEEN toteutuminen? Vain se, että pysyivät siitä MUIDEN pelkoon kuolleiden kokemuksesta elossa, vaikkapa sitten nykyään länsimaisissa korvissa typerähköltä kuuluvan inkarnaatioajatuksen kautta, tms. kuolemanjälkeisunelma-astraalisen olentonsa eloon jäämisessä. Jumalattomilla näet Koraaninkin mukaan, tuo "Kuoleman jälkeinen hahmo nukahtaa", mutta uskovaisilla, jotka tekivät hyviä töitä, ja kiittivät Jumalaansa, se pysyy hereillä hyvin helposti..."Kutsukaa kuolleetkin mieleenne lepoonne, mikä on elävillä", sanoi Jeesus Tuomaan ylöskirjaamassa evankeliumissa... Mooses sanoi aiemmin valitettavasti päinvastoin, koska sinä aikana taisi kuolleet olla liiankin epätoivoisia, katkeria ja pahojakin?! Psykiatrille älkää kertoko asiasta mitään, tai joutunette hoitoon, jos koette niin, että epäilette ettei psykologi edes tiedä, "äänien" olevan normaalia telepatiaa ja oman persoonasi ulkopuolista ajattelua...Emme ole niin samanlaisia, kuin joku Baby ehkä ajattelee, tai ajattelee vain sitä, että vain minä olen minä, kun olen ruumiini sisällä höpisemessä... Se on vain hiukan liian beibi ajatus, ihmiselle joka haluaa säilyä järjissään nykyaikana...
Peloista ja Toiveista!
Pakkstori
0
<50
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Martina oli sarjassaan tänään 32.
Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.2081683Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?
Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai1011635Stepuli itkee facessa
Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä1011544Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.
Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.2541405Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.
Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.1341365Minä menetän sinut kokonaan
Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.48901Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.
Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii448885Onpas Martina valinnut sopivan laulun
Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa115885Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?
Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai293835Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.
Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse347818