Monesti näkee väitettävän, että Nato ei esimerkiksi olisi Afganistanissa. Natotrolli ajattelee, että ellei kaikki natomaat ole siellä yhtenäisissä natovaatteissa, niin silloin Nato ei ole siellä.
Tiltu tietää, että natomaiden sotilaallista toimintaa ohjaa yhtenäinen poliittinen ideologia, ei niin, että jokaisen Naton ulkopuolisen valtion suvereniteetti olisi etusijalla, vaan Yhdysvaltojen geopoliittiset pyrkimykset määrää, miten mitäkin käsitellään. Tehdäänkö sopimuksia, niin kuin Suomen ja Ruotsin kanssa, vai uhkaillaanko aseilla tai tehdään interventio.
Nato täytyy ymmärtää paljon laajempana valtaklikkinä kuin sotilaspoliittinen ulkokuori antaa ymmärtää. Vrt. Suomen ja Englannin puolustusyhteistyö = piece of natocake.
Tiltu tietää enemmän
41
466
Vastaukset
- TiltuJauhaaSkeidaa
Saathan sinä ymmärtää asiat oman heikon ymmärryksesi mukaan, mutta tosiasia on se, että "Nato-sota" on vain sellainen, josta on yhteinen päätös.
Nato on perustamisestaan (1949) lähtien käynyt vain kaksi lyhyttä ja voitollista ilmasotaa (Kosovo, Libya). Maasotia se ei ole käynyt laisinkaan eikä kokenut yhtään sotatappiota!- tasa-arvo.erä
Naton avulla Libyaan vietiin amerikkalainen demokratia. Nyt voi siellä IHANNOIDEN katsoa sen tasa-arvoa ja ihmisoikeuksia kunnioittavaa toimimista.
God Bless America. - nato-ilmiö
Itse et taida hallita luetun ymmärtämistä. Aloituksessa ei puhuttu natosota termistä, vaan siitä, että Natolla on taipumus yhtenäistää siinä olevien valtioiden geopolitiikkaa suurimman maan Yhdysvaltain mukaiseksi.
Suomi joutuisi natomaana tinkimään nykyisestä poliittisesta linjasta, eikä se sovi maailman parhaaseen demokratiaan tottuneille kansalaisille.
Jo pelkkä kansanäänestyksen väheksyminen Natoon liittymisen yhteydessä on sitä päätöksenteon polkumyyntiä, jota jotkut natotaivaaseensa haluavat olisivat valmiit harjoittamaan päämääriinsä päästäkseen.
Nato täytyy ymmärtää paljon laajempana valtaklikkinä kuin sotilaspoliittinen ulkokuori antaa ymmärtää. - öeigåe
tasa-arvo.erä kirjoitti:
Naton avulla Libyaan vietiin amerikkalainen demokratia. Nyt voi siellä IHANNOIDEN katsoa sen tasa-arvoa ja ihmisoikeuksia kunnioittavaa toimimista.
God Bless America.Kommenttisi taisi olla ironinen. Vahinko vain, mutta natotyrkky ei ymmärrä sitä.
- StallariNukkuuHuonosti
tasa-arvo.erä kirjoitti:
Naton avulla Libyaan vietiin amerikkalainen demokratia. Nyt voi siellä IHANNOIDEN katsoa sen tasa-arvoa ja ihmisoikeuksia kunnioittavaa toimimista.
God Bless America."Naton avulla Libyaan vietiin amerikkalainen demokratia."
Ei viety ! Nato (ilman USA:ta!) auttoi ilmatoiminnalla kapinalliset voitttoon.
Jatko jäi libyalaisten oman järjestelykyvyn varaan! - StallarinNeronleimaus
nato-ilmiö kirjoitti:
Itse et taida hallita luetun ymmärtämistä. Aloituksessa ei puhuttu natosota termistä, vaan siitä, että Natolla on taipumus yhtenäistää siinä olevien valtioiden geopolitiikkaa suurimman maan Yhdysvaltain mukaiseksi.
Suomi joutuisi natomaana tinkimään nykyisestä poliittisesta linjasta, eikä se sovi maailman parhaaseen demokratiaan tottuneille kansalaisille.
Jo pelkkä kansanäänestyksen väheksyminen Natoon liittymisen yhteydessä on sitä päätöksenteon polkumyyntiä, jota jotkut natotaivaaseensa haluavat olisivat valmiit harjoittamaan päämääriinsä päästäkseen.
Nato täytyy ymmärtää paljon laajempana valtaklikkinä kuin sotilaspoliittinen ulkokuori antaa ymmärtää."Itse et taida hallita luetun ymmärtämistä. Aloituksessa ei puhuttu natosota termistä, vaan siitä, että Natolla on taipumus yhtenäistää siinä olevien valtioiden geopolitiikkaa suurimman maan Yhdysvaltain mukaiseksi."
Täysin hatusta keksitty huuhaa-väittämä! Yksikään jäsenmaa ei ole millään tavalla muutttanut "geopolitiikkaa Yhdysvaltain mukaiseksi." Euroopalla on täysin omat interessinsä!
"Suomi joutuisi natomaana tinkimään nykyisestä poliittisesta linjasta, eikä se sovi maailman parhaaseen demokratiaan tottuneille kansalaisille. "
Ensin keksit jutun hatusta ja sitten väität sen olevan totta Suomen kohdalla?
"Jo pelkkä kansanäänestyksen väheksyminen Natoon liittymisen yhteydessä on sitä päätöksenteon polkumyyntiä, jota jotkut natotaivaaseensa haluavat olisivat valmiit harjoittamaan päämääriinsä päästäkseen."
Kansanäänestys on luvattu pitää. Jos kuulet muita haja ääniä niin ei se ole yleinen mielipide!
"Nato täytyy ymmärtää paljon laajempana valtaklikkinä kuin sotilaspoliittinen ulkokuori antaa ymmärtää."
Päinvastoin! Se pitää ymmärtää monen erilaisen maan puolustusliittona, joka on sellaisena toiminut hyvin vuodesta 1949 lähtien!
Nato on perustamisestaan (1949) lähtien käynyt vain kaksi lyhyttä ja voitollista ilmasotaa (Kosovo, Libya). Maasotia se ei ole käynyt laisinkaan eikä kokenut yhtään sotatappiota! - tohtori_Zivacou
StallariNukkuuHuonosti kirjoitti:
"Naton avulla Libyaan vietiin amerikkalainen demokratia."
Ei viety ! Nato (ilman USA:ta!) auttoi ilmatoiminnalla kapinalliset voitttoon.
Jatko jäi libyalaisten oman järjestelykyvyn varaan!"Ei viety ! Nato (ilman USA:ta!) "
Vai ilman USA:ta, salli mun kohotella kulmakarvoja ja menettää kahvi väärään kurkkuu. Ulkoministeri Hillu Clinton oli hiilenä Libyan takia ja myös lavastetun Syyrian kaasuiskun takia.
Yhdysvaltalaisia lentotukialuksia oli Libyan edustalla ja jenkkien tiedustelu tieto oli Naton ilmahyökkäyksiä tekevien maiden käytössä. Jenkeillä ei ollut tarpeeksi moraalista pääomaa ilmahyökkäyksiin, joten se antoi klienteilleen onnistumisen elämyksiä ilmaiskuilla.
Ja se kannatti, nyt suomalaisetkin natofanit pitää vallankaappausta voitokkaana Naton ilmasotana.
Kun natokyykky muistaa aina mainita, että Nato ei ole kokenut yhtään sotatappiota, niin ei kai se voikkaan kokea, kun sen nimistä valtiota ei ole missään konfliktissa mukana, mutta natomaiden sotilaita on kuollut jo tuhansia tämänkin vuosituhannen aikana eri sodissa. - MinneMeneeKustaTulee
nato-ilmiö kirjoitti:
Itse et taida hallita luetun ymmärtämistä. Aloituksessa ei puhuttu natosota termistä, vaan siitä, että Natolla on taipumus yhtenäistää siinä olevien valtioiden geopolitiikkaa suurimman maan Yhdysvaltain mukaiseksi.
Suomi joutuisi natomaana tinkimään nykyisestä poliittisesta linjasta, eikä se sovi maailman parhaaseen demokratiaan tottuneille kansalaisille.
Jo pelkkä kansanäänestyksen väheksyminen Natoon liittymisen yhteydessä on sitä päätöksenteon polkumyyntiä, jota jotkut natotaivaaseensa haluavat olisivat valmiit harjoittamaan päämääriinsä päästäkseen.
Nato täytyy ymmärtää paljon laajempana valtaklikkinä kuin sotilaspoliittinen ulkokuori antaa ymmärtää."Itse et taida hallita luetun ymmärtämistä. "
Ymmärrys toimii mainiosti!
"Aloituksessa ei puhuttu natosota termistä, vaan siitä, että Natolla on taipumus yhtenäistää siinä olevien valtioiden geopolitiikkaa suurimman maan Yhdysvaltain mukaiseksi."
Eli esitit hatusta tempaistun väitttämän ja käsittelet sitä jatkossa ikäänkuin faktana? Sillälailla!
Esim. Tanska ja Norja ovat pittkäaikaisia jäsenmiä, joiden alueella EI OLE Nato-joukkoja!
Kerrotko, että miten tämä 'taipumus' ilmenee käytännössä? - maaperän_muokkaus
StallariNukkuuHuonosti kirjoitti:
"Naton avulla Libyaan vietiin amerikkalainen demokratia."
Ei viety ! Nato (ilman USA:ta!) auttoi ilmatoiminnalla kapinalliset voitttoon.
Jatko jäi libyalaisten oman järjestelykyvyn varaan!"Jatko jäi libyalaisten oman järjestelykyvyn varaan!"
USAn herättämän vihan länsimaita kohtaan ja siitä siinneen Isisin järjestelykyvyn varaan! - liikaa_liikkuvia_osia
StallariNukkuuHuonosti kirjoitti:
"Naton avulla Libyaan vietiin amerikkalainen demokratia."
Ei viety ! Nato (ilman USA:ta!) auttoi ilmatoiminnalla kapinalliset voitttoon.
Jatko jäi libyalaisten oman järjestelykyvyn varaan!"Jatko jäi libyalaisten oman järjestelykyvyn varaan!"
Ei aivan kokonaan, natomaat nimittäin toimittivat Libyaan aseita jäsentenvälisiä varten. - sipiriaan
MinneMeneeKustaTulee kirjoitti:
"Itse et taida hallita luetun ymmärtämistä. "
Ymmärrys toimii mainiosti!
"Aloituksessa ei puhuttu natosota termistä, vaan siitä, että Natolla on taipumus yhtenäistää siinä olevien valtioiden geopolitiikkaa suurimman maan Yhdysvaltain mukaiseksi."
Eli esitit hatusta tempaistun väitttämän ja käsittelet sitä jatkossa ikäänkuin faktana? Sillälailla!
Esim. Tanska ja Norja ovat pittkäaikaisia jäsenmiä, joiden alueella EI OLE Nato-joukkoja!
Kerrotko, että miten tämä 'taipumus' ilmenee käytännössä?Et taida tietää, norjassa nato joukkoja, mukavaa kun norjalainen Naton agentti otettiin kiinni
- muammar
Gaddafin aikana Libyassa oli demokratiaa niin paljon kuin niissä oloissa voi olla mutta pressasta ei äänestetty , nyt demokratia on kalashnikovin piipussa, hyvä näin?
- PuolueettomuusOnHyvä
Näiden edellisten kommenttien johdosta. Suomen kannattaa pysyä kaukana Natosta tai muista liittoutumista.
- G.piste
Ihminen, joka uskoo asioita ratkottavan onnistuneesti asein, ei ehkä käsitä, että diplomatialla päästtän parempiin tuloksiin ja halvemmalla.
Jospa tarjoat tuota ajatusmallia myös KREMLIN pellelaumalle ... jäämme mielenkiinnolla odottelemaan, toimiiko?. ;-)
IMHO.- TiukkaHeppu
G.piste moittii sitten Putinia?
- SBOSSS
44.Div kirjoitti:
Jospa tarjoat tuota ajatusmallia myös KREMLIN pellelaumalle ... jäämme mielenkiinnolla odottelemaan, toimiiko?. ;-)
IMHO.Mikä sinä olet puhumaan pellelaumasta mitään, katso tuotoksiasi?
Diplomatia on aina ollut se viisain ratkaisu ja mitä maailma olisikaan jos sitä olisi noudatettu sotimisen sijasta? - RommelilleJakaus
"ei ehkä käsitä, että diplomatialla päästtän parempiin tuloksiin ja halvemmalla."
Niinpä! Syksyllä 1939 neuvoteltiin diplomaattisesti kunnes naapuri sanoi irti hyökkäämättömyyssopimuksen ja hyökkäsi!
Niin mielelläni olisin nähnyt sinut Kannaksella ottamassa heitä vastaan kukkapuskan kera:-D - G.piste
44.Div kirjoitti:
Jospa tarjoat tuota ajatusmallia myös KREMLIN pellelaumalle ... jäämme mielenkiinnolla odottelemaan, toimiiko?. ;-)
IMHO.Tarjoilen sitä nyt sinulle. Minulla voisi olla muutakin tarjottavaa sinulle.
- vähemmänpäs
HILJAA! pikku musikka siellä kaalimaan laidalla, NATO on PUOLUSTUSLIITTO. Eta Prikaz!
- natohyökkää
Ei se ihan niin ole, Setä Tuomo. Isäntämaasopimuksen perusteella Nato käyttää saa Suomen aluetta hyökkäykseen, ei siinä puhuta Suomen puolustusvoimista mitään, niin kuin suomi natsi-saksan kanssa viime sodassa, kai ne sitten sopii yhteistyöstä. Käytännössähän suomesta tulee Naton hyökkäysalue ja hyökkäystä suomen tulee tukea antamalla rautatiet, maantiet, lentokentät ja satamat Natojoukkojen käyttöön eikä suomella ole siihen veto-oikeutta. Eli nato tulee silloin kun on tarpeellista eikä sitä kysytä Suomelta, on ilmoitusasia. Tuskin tämä tilanne realisoituu, Venäjä näyttää varautuneen siihen ja on kehittänyt vastatoimet hyökkäystä vastaan ja varten ydinaseilla, kuten telkassa on esitetty. Kukaan tuskin haluaa
ydinsotaa Trumppia lukuun ottamatta, mutta voihan se alkaa vahingossa. Siihen asti suomessa saa olla rauhassa
- verta-käsissä
Voi vain ällistellä sitä tietämättömyyden suota, mikä vallitsee natoihmisten keskuudessa esimerkiksi Maidanin jälkeisistä tapahtumista. Tapahtumien vyöry on niin nolo EU:llekin , ettei se halua palata enää niihin hetkiin, vaan mieluummin maksaa Ukrainan ruokkomaksuja ja vaikenee niistä korkeista EU-periaatteista joilla lakaistiin Maidanin ojia 2014
- StallariJaTotuus
Eli stallari on taas lukenut Pravdaa ja se on ristiriidassa todellisuuden kanssa?
- yeste
StallariJaTotuus kirjoitti:
Eli stallari on taas lukenut Pravdaa ja se on ristiriidassa todellisuuden kanssa?
Käännä kellosi tähän päivään.
- stallari
Miksi suomen pitää liittyä natoon, sehän on jo naton alusmaa isäntämaasopimuksen perusteella, nato saa huseerata suomessa miten vain sodassa ja rauhassa. Nato on luopunut jo ajat sitten periaatteestaan, että se toimii ainoastaan jäsenmaiden alueella, eli se voi käydä myös valloitussotaakin, niin kuin se on tehnytkin. Nato on vain Usan kulissi. Joka väittää vastaan, niin puhuu paskaa.
- numq
Tiltun la valetta kaikki tyyni. Afganistanissa on käynnissä riisinhallinta projektio, joka alkoi G.W.Bushin kostosta Osama bin Ladenille. WTC-talojen särkemisestä.
- eimitäänjärkeää
Onko Afganistan minkään natomaan rajallakaan, oliko WTC tornin tuhoaminen Osaman kosto sekaantumisesta Afganistanin asioihin. Hyvinhän tuo kriisinhallinata näyttää menneen, pommeihin kuolee satoja siviiliä joka päivä jo 20 vuoden ajan
- sisällön_tuottaja
eimitäänjärkeää kirjoitti:

Ota hyvä veli hyvä sanoma vastaan.
https://www.youtube.com/watch?v=M-rzEDZ0bMk
Tämä on tarina kostosta. - edellinen
Nyt on tainnut mennyt aikataulut sekaisin, ainahan Usa on hyökkäyssotijaan nimittänyt kriisihallinnaksi tai vapaussodaksi, niin kuin muutkin hyökkääjät tekevät.
- TiltuValhetteleeAina
eimitäänjärkeää kirjoitti:
Onko Afganistan minkään natomaan rajallakaan, oliko WTC tornin tuhoaminen Osaman kosto sekaantumisesta Afganistanin asioihin. Hyvinhän tuo kriisinhallinata näyttää menneen, pommeihin kuolee satoja siviiliä joka päivä jo 20 vuoden ajan
16 vuoden, 16. Ei 20.
Ollaanpa tarkkoina - Turkey_on_kalkkuna
eimitäänjärkeää kirjoitti:
Onko Afganistan minkään natomaan rajallakaan, oliko WTC tornin tuhoaminen Osaman kosto sekaantumisesta Afganistanin asioihin. Hyvinhän tuo kriisinhallinata näyttää menneen, pommeihin kuolee satoja siviiliä joka päivä jo 20 vuoden ajan
Bush yhdisti Muk-dad-al-Sadrin kautta Osama bin Ladenin WTC-iskuihin. Se ei tosin ollut totta, mutta näin päästiin hyökkäämään Afganistaniin.
Turkey_on_kalkkuna kirjoitti:
Bush yhdisti Muk-dad-al-Sadrin kautta Osama bin Ladenin WTC-iskuihin. Se ei tosin ollut totta, mutta näin päästiin hyökkäämään Afganistaniin.
Osama Bin Laden tosin tse tunnusti järjestäneensä WTC-iskut, joten taidat itse olla pelkkä kalkkuna.
- toteaja-
NATOn päätehtävä on USA:n koskemattomuuden puolustaminen
... Se jos mikä, riepoo palstan pikku peikkoja, kuten armaan kotimaamme kaikkinainen yhteistyö läntisten kumppaniemme kanssa ... . Palstan pikku peikkojen trollauksia on hauskaa ampua tonttiin ... . ;-)
IMHO.- haiseepahalle
Naton tehtävä on USAN valloituspolitiikan tukeminen ja siihen Suomikin haluaa mukaan. Nyt Suomi tosin on Naton alusmaa isäntämaasopimuksella ilman oikeuksia päättää omia asioitaan.
- haiseepahalle
44.Div kirjoitti:
... Se jos mikä, riepoo palstan pikku peikkoja, kuten armaan kotimaamme kaikkinainen yhteistyö läntisten kumppaniemme kanssa ... . Palstan pikku peikkojen trollauksia on hauskaa ampua tonttiin ... . ;-)
IMHO.Saat ajella vapaasti foliohattu päässä
haiseepahalle kirjoitti:
Saat ajella vapaasti foliohattu päässä
En tarvitse, en käytä, joten FAIL!.
- haiseepahalle
Joka antaa vallan vieraan käsiin, niin on tuhon oma. Suomi on antanut Natolle vallan isäntämaasopimuksella ja kohta Suomi on muisto, jota kukaan ei halua muistella.
- asiasta
Yhdysvallat aloittivat Syyrian sodan. Jenkit ehtivät olla maassa neljä vuotta, ennen kuin Venäjä tuli mukaan. Yhdysvaltojen ollessa niskan päällä sota eskaloitui nykyisiin mittasuhteisiin. Venäjä on saanut rauhoitettua tilannetta, vapauttanut Aleppon terroristeilta ja vapauttaa pian Ghoutan.
- TodellinenTilanne
Syyrian sisällissodan aiheutti arabikevät ja myöhemmin ISIS=järjestö.
Sodassa on ollut mukana monta osapuolta: Assadin armeija, kapinalliset, ISIS, Irak, Iran, kurdit, Hizbollah, venäjä ja USA!
Venäjä on kunnostautunut ”vapauttamalla” Aleppon ja Itä-Ghoutan Vietnamin viisi eli tuhoamalla ilmasta sekä rakennukset että ihmiset!
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Martina oli sarjassaan tänään 32.
Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.2081672Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?
Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai981597Stepuli itkee facessa
Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä961507Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.
Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.2541396Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.
Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.1341362Minä menetän sinut kokonaan
Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.48895Onpas Martina valinnut sopivan laulun
Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa115882Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.
Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii427861Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?
Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai290827Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.
Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse347815