Venäjän federaation ulkoministeri Lavrov ehdotti perustettavaksi historioitsijoiden totuuskomission tutkimaan, miksi suomalaiset ampuivat Mainilan laukaukset.
Venäjällä on jo perustettu komissio selvittämään niiden ulkomaisten agenttien henkilöllisyys, jotka aiheuttivat kiellon Venäjälle osallistua olympialaisiin muka valtion dopingin takia.
Venäjä on lukuisia kertoja kieltänyt dopingin samoin kuin Mainilan laukaukset ja moneet muut syytteet.
Duuman komiteakin voisi tutkia, ketkä suomalaiset ampuivat laukaukset ja vaati jopa perikunnilta korvauksia. Suomihan maksoi sotakorvaukset vasta jatkosodan pahuuksistaan.
Totuuskomissio perustettava
18
86
Vastaukset
- Berija
Vanha venäläinen tapa.
Syyllinen päätetään ensin, sitten tehdään todisteet asiasta. Jo vuoden -39 marraskuussa suomalaiset olivat niin hyvin perillä Venäjän False Flag -operaatioista, että varmuuden vuoksi pidättivät suomalaisen kenttätykistön niin etäällä rajasta, ettei ammusten kantomatka edes olisi yltänyt Neuvostoliiton alueelle.
Valitettavasti sekään ei riittänyt, eikä Neuvostoliitto tietenkään Mainilan laukaukset ammuttuaan suostunut riippumattoman tutkimuskomission perustamiseen, vaan heitti ultimaatumit ja hyökkäsi saman tien.- holodna
Niin. Muistan kun eräs majuri oli kertonut isälleni junassa aikoinaan, että ei armeijalla ollut edes joukkoja Mainilan lähettyvilläkään siihen aikaan.
- dgjhdjhdjhdjfdgjjfg
http://www.verkkouutiset.fi/index.php?option=com_content&view=article&id=63223:krooninen-ryssaeviha-akateemisen-karjala-seuran-polttoaineena&catid=5:tiede&Itemid=7
Urho Kekkonen kuului aikoinaan AKS:aan.
1920-luvun alussa perustettu AKS kävi avointa sotaa nuorta Neuvostoliittoa ja omaa parlamentarismiamme vastaan.
ProKarelia = fasismin jätökset, sanoo Leo M. Nieminen
http://www.youtube.com/watch?v=xKuOtua5dW4
Akateeminen Karjala-Seura (AKS) oli vuosina 1922-1944 toiminut karjalaisten ylioppilaiden ja akateemisen eliitin muodostama kansallismielinen järjestö, joka olemassaolonsa aikana hallitsi suvereenisti akateemista maailmaa ja ylioppilaskuntaa.
Lisäksi AKS:llä oli paljon vaikutusvaltaa Suomen sisäpolitiikassa jo pelkästään siksi, että sen jäsenkuntaan kuului monia merkittäviä politiikan toimijoita.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Aunuksen_retkikunta
Aunuksen retki oli suomalaisten vapaaehtoisten yritys valloittaa ja liittää Suomeen osia Itä-Karjalasta vuonna 1919, Venäjän sisällissodan aikana. Retki oli yksi heimosodista.
Helmikuussa 1918 Mannerheim piti kuuluisan Miekkavalapuheensa, jossa hän sanoi, ettei pane miekkaansa tuppeen, ennen kuin Viena ja Aunus on vapautettu Leninin sotilaista. Suomen sisällissodan jälkeen käytiin paljon julkista keskustelua Itä-Karjalan liittämisestä Suomeen.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Suur-Suomi
Suur-Suomi-aate oli heimoaatteeseen perustunut itämerensuomalaisen kansojen yhteenkuuluvuutta korostanut aate, johon usein sisältyi halu tai tavoite liittää Suomen valtioon itämerensuomalaisen väestön asuttamia muiden valtioiden alueita.
Suur-Suomi-aatetta edustaneista järjestöistä Akateeminen Karjala-Seura puhui Suur-Suomesta sekä tavoitellun suursuomalaisen valtion että suomalais-karjalaisen ei-valtiollisen kieli- ja kulttuuriyhteisön merkityksessä.
1920-luvulla suur-Suomea rakennettiin heimosodissa ja haluttiin yhdistää kaikki itämerensuomalaiset kansat yhdeksi valtioksi. Tällaista halua oli myös läntisessä Itä-Karjalassa, joista Repolan ja Porajärven kunnat liittyivät Suomeen, tosin vasta tiukkojen ehtojen myötä, mutta jäivät Tarton rauhassa rajojen ulkopuolelle.
Eniten suur-Suomen projekti elähdytti Akateemisen Karjala-Seuran ja Lapuan liikkeen ja sen parlamentaarisen seuraajan IKL:n politiikkaa. Myös kokoomuksessa ja Maalaisliitossa oli Suomen suurentamisen kannattajia.
Mannerheimin Miekkavala 1918 ja Miekantuppipäiväkäsky 1941 lisäsivät Suur-Suomi-innostusta. Vasemmistopoliitikoista suursuomalaista harrastusta oli aikoinaan Oskari Tokoilla ja Väinö Voionmaalla, joka julkaisi 1918 kirjan "Suur-Suomen luonnolliset rajat". - setänasse
Ehdottomasti on heti selvitettävä kuka perkele antoi tulikomennon ja kuka laukaisi tykin. Perikunnat edesvastuuseen ja maksamaan korvaukset korkoineen. Pahimmassa tapauksessa valtiokonttori on maksajana.
- ghkgkgkigkghk
http://fi.wikipedia.org/wiki/Akateeminen_Karjala-Seura
AKS keskittyi aluksi Itä-Karjalan pakolaisten hyväksi tehtävään työhön ja levitti ajatusta Karjalan heimon yhdistämisestä. Propagandan levittämiseen se sai valtion ja Itä-Karjalan avustamiskeskuksen taloudellista tukea. Kansallisten rajojen tavoitteleminen nähtiin tärkeäksi. Tähän liittyi kaikkien itämerensuomalaisten heimojen yhdistäminen Suomen lipun alle.
Ensimmäisenä askeleena oli Itä-Karjalan liittäminen Suomeen. Uralin suomalaisheimoille vaadittiin itsenäisyyttä.
AKS:n kanssa toimi limittäin Vihan Veljet -niminen venäläisvastainen salaseura. Alussa AKS:n mottona oli Työväestö on voitettava isänmaalle!, koska luokkataistelun katsottiin häiritsevän Suur-Suomen luomisen tavoitetta.
Lotinapellon liitto oli erityisesti AKS:n piirissä vaikuttanut epävirallinen sotaisa Suur-Suomi-ryhmittymä. Urho Kekkonen, Martti Haavio ja eräät muut AKS:n nuoret jäsenet olivat aikoinaan solmineet "Lotinapellon liiton", johon sisältyi lupaus hyökätä Syvärin yli Lotinanpeltoon vaikka kaatuen "ryssän konekiväärituleen".
Nimi liittoumalle otettiin venäjänkarjalalaisesta Lotinapellon kaupungista, joka sijaitsee Syvärin toisella puolen. Tarinan mukaan lotinapellonliittolaiset olisivat ensimmäisinä kaatuneet kuularuiskun tulitukseen Syvärin ylityksen jälkeen.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Elmo_Kaila
Elmo Edvard Kaila (6. helmikuuta 1888 Jokioinen - 16. toukokuuta 1935 Helsinki) tunnetaan Akateemisen Karjala-Seuran ensimmäisenä puheenjohtajana ja myös salaseura Vihan veljien johtajana. Hänellä oli tärkeä osa Suomen itsenäisyyden alkuvuosien politiikassa vaikka hän ei ollutkaan näkyvästi esillä julkisuudessa. - Vihanveljeskunta
k-arjalaiset ampuivat Mainilaan, k-arjalaiset olivat varttijuutalaisen ashke-NATSI johtajan rikostowereita
- stallarit
Heh, desantti Bögmanko siellä?
- Samatrosvot
Nyt Eurooppaa tuhotaan Usasta ja ISISraelista käsin.
- VeikonVeliVienanKemistä
On todella hienoa, että Venäjälläkin sananvapaus lisääntyy ja julkisesti uskalletaan tunnustaa jopa ulkoministerin suulla, että kyllä ne taisi sittenkin olla suomalaiset, jotka ampuivat tykillä Mainilan kylään tappaen urhoollisia puna-armeijan sotilaita.
Vihdoinkin Venäjällä on jämerä johtaja ja saadaan maailmalle totuus suomalaisten synkästä historiasta. Vuosisatojen ajan Venäjän kansa on saanut kärsiä suomalaisten barbaarien ryöstö- ja murharetkistä. Nyt sille saadaan loppu.
YYA- sopimus piti jotenkin suomalaiset rajan takana ja NL sai rakentaa rauhassa Karjalaa.
Nyt tätä sopimusta ei ole ja vaara uhkaa Venäjää: Suomi syyttää Venäjää Mainilan laukauksista. Mikäpä on syyttäessä, kun aseistus on yhteensopiva Naton kanssa. - PavelAntonovitsh
Tosi on, sanoi Jaakkokin.
- hymyä-pojat
Tämähän on hupaisa ketju. Mielikuvitus laukkaa hurjaa vauhtia, viis tosi historiasta.
- Sodoff
Jos tällainen totuuskomissio perustetaan, niin mielestäni ensimmäinen asia mitä tämän komission pitää päättää ennen varsinaisen tutkimustyön aloittamista on, että mitä totuudella tarkoitetaan?
Vaihtoehtoja on ymmärtääkseni kaksi:
1. Absoluuttinen totuus eli siis mitä oikeasti on tapahtunut vai
2. Ns. neuvostoliittolainen “totuus”
Totuuskomission mahdollista perustamista odotellessa voi vaikkapa katsoa tämän Youtubesta löytyvän venäläisen dokumentin nimeltä “Talvisota Venäläissilmin” ensimmäisen osan. Ohjelman alussa kerrotaan juurikin Talvisodan syttymisestä (mm. Mainilan laukaukset) ja haastatellaan useita tutkijoita.
Ohjelma on siis venäjänkielinen MUTTA se on joskus esitetty Suomen televisiossa joten se on tekstitetty suomeksi.
Mielestäni juuri ohjelman ensimmäiset 10 minuuttia ovat ohjelman mielenkiintoisimmat eli juuri se osuus missä kerrotaan tämän täysin turhan sodan alkamisesta.
Ohjelman 2. osan linkki löytyy oikeasta sivupalkista kun avaa ensin tämän 1. osan näytölle.
https://www.youtube.com/watch?v=OJXEHS-L1Jg (Talvisota venäläisislmin osa 1 kesto 43.18)
p.s. Ohjelman alkuperäinen venäjänkielinen nimi on “Тайны финской войны» (Tainii finskoi vainii) mikä vapaasti suomennettuna on ”Suomen sodan salaisuudet”. - VeikkoKorhonenOulusta
Täyttä valhetta. Tehty siihen aikaan Venäjällä, kun oikeistovoiman nöyryyttivät Venäjää ja houkuttelivat Natoa laajentumaan.
Jos haluaa tositietoa NL:sta, sitä saa jo Pietarin sotamuseosta, joka on lähellä Pietari Paavalin linnoitusta. Siellä on seinällä suuri kartta, josta käy ilmi, että jo ennen vuotta 1939 Karjalan Kannas ja Laatokan Karjala eivät kuuluneet Suomeen. Mm. Viipuri oli kartan mukaan venäläinen kaupunki jo 30-luvulla.
Myös Valamon luostari oli kartan mukaan NL:ssa. Siksi on täysin ymmärrettävää, että tänä päivänä venäläiset vaativat Valamon aarteita palautettavaksi omistajille takaisin.
Käynti tässä Pietarin virallisessa museossa avartaa näkemään historian totuuden. Meillä valheellisesti annetaan ymmärtää, että NL olisi vaatinut alueita Suomesta vuonna 1939. Virallisen venäläisen näkemyksen mukaan ne kuuluivat jo NL: oon. Puna-armeija liikkui omilla alueillaan.- Hoplaax
Kuitenkin Neuvostoliitto oli valmis antamaan Suomelle alueita muualta Karjalasta vastikkeeksi noista "omistamistaan" alueista.
On ne ovelia kauppamiehiä nuo venäläiset... - VeikkoKorhonenOulusta
Hoplaax kirjoitti:
Kuitenkin Neuvostoliitto oli valmis antamaan Suomelle alueita muualta Karjalasta vastikkeeksi noista "omistamistaan" alueista.
On ne ovelia kauppamiehiä nuo venäläiset...Käymällä Pietarin virallisessa sotamuseossa, voi vain todeta kuinka jalomielinen NL oli tarjotessaan maa-alueita Suomelle. Generalissimus Stalin ja ulkoasiainkomissaari Molotov pyysivät neuvotteluun Moskovaan, jotta luovutusasiakirjat olisivat saatu muodollisesti täytettyä.
Suomalaisille luovutus ei riittänyt vaan vaadittiin vielä Itä-Karjalaa ja Kuolan niemimaata. NL ei tähän voinut luonnollisestikaan suostua ja neuvottelut raukesivat. Vastauksena Suomen fasistinen johto provosoi ampumalla kaukotykeillään Mainilan kylään. - Hoplaax
VeikkoKorhonenOulusta kirjoitti:
Käymällä Pietarin virallisessa sotamuseossa, voi vain todeta kuinka jalomielinen NL oli tarjotessaan maa-alueita Suomelle. Generalissimus Stalin ja ulkoasiainkomissaari Molotov pyysivät neuvotteluun Moskovaan, jotta luovutusasiakirjat olisivat saatu muodollisesti täytettyä.
Suomalaisille luovutus ei riittänyt vaan vaadittiin vielä Itä-Karjalaa ja Kuolan niemimaata. NL ei tähän voinut luonnollisestikaan suostua ja neuvottelut raukesivat. Vastauksena Suomen fasistinen johto provosoi ampumalla kaukotykeillään Mainilan kylään.Minä olen Hoplaax Helsingistä, ihan oikeasti, mutta "veikko" taitaa muistaa kaupunkinsa väärin, eiköhän Pietari ole lähempänä totuutta...
Kyllä Suomi ampui Mainilan laukaukset, mutta ei 1939 vaan 1941:
Jatkosodan hyökkäysvaiheessa divisioonankomentaja Pajarin joukkojen ollessa Mainilan lähistöllä, Pajari valitsi seitsemän kranaattia, joiden kylkeen maalattiin tekstit: Mainila 1, Mainila 2, jne....Mainila 7. Sitten kranaatit ammuttiin kohti Mainilan alueen neuvostojoukkoja. Valokuvaajat ja elokuvakamera taltioivat tapahtuman, jossa "Molotov sai tilaamansa Mainilan laukaukset himpun verran myöhässä".
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Martina oli sarjassaan tänään 32.
Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.2081705Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?
Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai1031679Stepuli itkee facessa
Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä1021593Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.
Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.2541409Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.
Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.1341369Minä menetän sinut kokonaan
Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.49916Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.
Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii460915Onpas Martina valinnut sopivan laulun
Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa115891Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?
Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai294853Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.
Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse347821