Homot ja bit itsemurhavaarassa

Puuma-

https://www.is.fi/hyvaolo/art-2000005526432.html
Johtuuko tuo sitten ympäristön ja yhteiskunnan syrjinnästä vai onko se sisäsyntyistä? Lakejahan voi muuttaa, mutta ihmisten asenteita ja arvoja ei voi pakottaa erilaisiksi.
Samoin transihmiset kärsivät henkisistä ongelmista enemmän kuin tavalliset.
Raamatussa on niinkin rankkoja käskyjä, kuin että naiset ja miehet eivät saisi pitää toistensa vaatekappaleita, vaan heidät tulisi tappaa. Nykypäivänä olisi paljon raatoja. Tuokin on niin määritelmäkysymys, mikä on kummankin sukupuolen vaatetusta.
Mutta silti uskon nykyään vähän raamatullisesti, että ei kuulu olla homo. Ja millä tavalla muiden ihmisten pitäisi se hyväksyä? Voi homostella omissa oloissaan, mutta mitä vielä vaaditaan, jotta homot olisivat tyytyväisiä? On monella muullakin vähemmistöryhmällä hankalaa, eivätkä he silti vaadi muilta mitään kummallista hyväksyntää. Esim. vasenkätiset, erityisherkät, lyhyet, pitkät, lihavat. Vasenkätisille sattuu muuten enemmän onnettomuuksia, varmaan siitä syystä, että kaikki on suunniteltu oikeakätisille. Voisivat kaikki erityisryhmät vaatia omia kulkueitaan ja jatkuvaa rakkautta ja ylistystä, että muuten kärsin ja teen itsemurhan.
Itseäni ottaa päähän se, että homoilla yms. tuntuu olevan jotenkin loputon vaatimusten suo sille, miten muiden ihmisten pitäisi heitä ymmärtää ja suvaita. Eikö riitä, että suvaitsee ihan tavallisella tavalla, mistä kenestäkin tietää, mikä homo joku on? Kai muilla ihmisillä on oikeus mielipiteisiinsä. Pitäisi suvaita jotenki yli. Haukkuuhan monet työttömiäkin vielä härskimmin, vaikkei se välttämättä ole heidän oma vikansa. Ei silti voida kieltää, että tuolla ihmisellä ei saa olla mielipidettä. Tuntuu siis siltä, että homojen suvaitsemisessa ei tavanomaisuus riitä, sen pitäisi olla jotain vieläkin ylitsepursuavampaa.
Raamatullisesti jotkut ihmiset ajattelevat, että se on se synnillisyys, mikä aiheuttaa tuon henkisen kärsimyksen.
Ennen ja teininä suhtauduin vapaamielisemmin homoihin, mutta viimeaikojen lobbaukset ja sanojen vääristely ja homoavioliiton salliminen on tehnyt minusta jyrkemmän.
Oma sukulaiseni eli lesbosuhteessa ja loppujen lopuksi he tappelivat paljon keskenään, eivätkä tainneet olla kovin onnellisia. Hän kuoli tapaturmaisissa oloissa, joita poliisi ei vaivautunut selvittämään. Hän ei kyennyt luottamaan miehiin oltuaan auto-onnettomuudessa, miesystävän ajamassa autossa.
Mutta paljon puhutaan, että homoilla olisi onnellisempi parisuhde, ei se nyt niinkään ole.

0

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Martina oli sarjassaan tänään 32.

        Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.
        Kotimaiset julkkisjuorut
        208
        1676
      2. Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?

        Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai
        Kotimaiset julkkisjuorut
        100
        1606
      3. Stepuli itkee facessa

        Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä
        Kotimaiset julkkisjuorut
        97
        1520
      4. Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.

        Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.
        Kotimaiset julkkisjuorut
        254
        1398
      5. Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.

        Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.
        Kotimaiset julkkisjuorut
        134
        1363
      6. Minä menetän sinut kokonaan

        Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.
        Ikävä
        48
        897
      7. Onpas Martina valinnut sopivan laulun

        Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa
        Kotimaiset julkkisjuorut
        115
        883
      8. Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.

        Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii
        Maailman menoa
        437
        870
      9. Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?

        Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai
        Maailman menoa
        291
        830
      10. Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.

        Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse
        Maailman menoa
        347
        815
      Aihe