Miksi Paavo ei luota kansaan?

kaapelimaa

29

190

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • uusimiesnewman

      Lisäkysymyksiä Sauli Niinistölle
      16.1.2018 11:53 Paavo Väyrynen 15 kommenttia

      ilmoita asiaton viesti

      Kiitokset Seija Vaaherkummulle. Hän teki eilisessä haastattelussa joitakin tiukkoja kysymyksiä Sauli Niinistölle. Muutamat lisäkysymykset olisivat kuitenkin olleet paikallaan.

      1. Suomen Nato-jäsenyydestä Niinistö vastasi samaan tapaan kuin aikaisemmin. Jäsenyyttä olisi hänen mukaansa haettava, jos Venäjä alkaisi pitää Euroopan unionia ja Suomea omalta kannaltaan samankaltaisena turvallisuusuhkana kuin Natoa.

      Tähän liittyen Niinistöltä olisi pitänyt ja pitää kysyä, eikö hän itse ole juuri ollut synnyttämässä tällaista tilannetta, kun Suomi on hänen johdollaan solminut Naton kanssa isäntämaasopimuksen, järjestänyt maassamme sotaharjoituksia yhdessä johtavien Nato-maiden kanssa ja ryhtynyt kehittämään EU:ia sotilasliitoksi ja Naton eurooppalaiseksi pilariksi. Eikö hän ole tätä kautta ajamassa Suomea juuri siihen, että menettäisimme liittoutumattomuuden edun ja joutuisimme liittymään Natoon?

      Kysymyksiin Suomen jäsenyydestä euroalueessa Niinistö ei lainkaan vastannut. Lisäkysymykset olisivat olleet ja ovat paikallaan.

      2. Niinistö myönsi sanoneensa jo vuonna 2014, että silloisten tietojen valossa euroon ei olisi siirrytty. Edelleen hän kuitenkin saivartelee sanoilla, eikä myönnä, että euroalueen perustaminen ja Suomen jäsenyys siinä oli virhe.

      Kun kysyttiin kommenttia minun väitteeseeni, että Niinistö oli vienyt Suomen euroon perustuslain vastaisesti, hän vetosi siihen, että perustuslakivaliokunta oli vuonna 1997 hyväksynyt tiedonantomenettelyn.

      Näin teki Ville Itälän johtama valiokunnan enemmistö. Vähemmistön mielestä olisi tullut järjestää kansanäänestys ja eduskunnalle olisi tullut antaa lakiehdotus, joka olisi hyväksytty määräenemmistöllä.

      Asian ydin on kuitenkin siinä, että Niinistön johdolla eduskunnan perustuslakivaliokunta vuonna 1994 totesi, että liittymissopimus Euroopan unioniin ei edes sido Suomea siirtymään talous- ja rahaliiton kolmanteen vaiheeseen. Hyväksyessään liittymissopimuksen eduskunta siis nimenomaan EI päättänyt Suomen liittymisestä euroalueeseen.

      Kolme vuotta myöhemmin Niinistö ja Paavo Lipponen totesivat, että päätös liittymisestä oli tehty jo osana liittymissopimusta. Tämä tulkinta johti perustuslain vastaiseen menettelyyn, jonka Itälän johtama perustuslakivaliokunnan enemmistö poliittisella päätöksellään virheellisesti siunasi.

      Jos perustuslakia olisi noudatettu, Suomi ei olisi siirtynyt euroon. Ruotsissa ja Tanskassa järjestettiin kansanäänestys, ja molemmissa kansalaisten enemmistö hylkäsi oman maansa jäsenyyden euroalueessa.

      Tästä Niinistöltä olisi pitänyt ja pitää kysyä.

      3. Kun kysyttiin kantaa siihen väitteeseeni, että Suomi oli kärsinyt taloudellisesti jäsenyydestään euroalueessa, Niinistö ryhtyi käsittämättömällä tavalla puhumaan siitä, kuinka Suomi oli noussut 1990-luvun alun lamasta. Tässä hän osoitti täydellistä ymmärtämättömyyttä Suomen tuon ajan talouspolitiikasta ja talouskehityksestä.

      Sauli Niinistö oli kansanedustajana tukemassa Harri Holkerin hallituksen ”vahvan markan” politiikkaa, joka johti 1990-luvun alun lamaan. Talous lähti nousuun, kun markan yliarvostus purkautui. Kelluvan valuutan aika ennen euroon siirtymistä oli Suomen taloudelle hyvin suotuisa.

      Vahvan markan politiikan kokemusten olisi tullut saada Niinistö ja Lipponen ymmärtämään, ettei Suomen olisi missään tapauksessa tullut liittyä euroalueeseen. Tämän ymmärryksen puutteesta olemme joutuneet kovasti kärsimään.

      Niinistöltä olisi pitänyt ja pitää kysyä esimerkiksi näin:

      ”Sanoitte uudenvuodenpuheessanne, että Suomen kansantalous on vieläkin pienempi kuin vuonna 2008 ja Suomen valtiontalous on vakavasti velkaantunut. Samana ajankohtana Ruotsin kansantalous on kasvanut noin neljänneksen.

      Itseaiheutetun laman vuoksi Suomessa on leikattu kovalla kädellä varoja muun muassa koulutuksesta ja sosiaaliturvasta. Myös puolustusmenoja ja kehitysyhteistyön määrärahoja on supistettu. Ettekö tunne syyllisyyttä niistä vahingoista, joita Suomelle on aiheutunut siitä, että veitte Suomen jopa perustuslain vastaisesti euroon?”

      Sauli Niinistö joutuu vastuuseen sanoistaan ja teoistaan viimeistään sitten, kun hän joutuu kohtaamaan minut vaalien toisen kierroksen keskusteluissa.

    • kissankanat

      Paavo on ollut ikänsä katkera, jonka hän selittääsillä, että KAIKKI OVAT HÄNTÄ VASTAAN. Vastarannankiiski.

    • KIISTATONPILLE

      Paavolla ollut jalasmökin kanssa ongelmia, sillä hän on väittänyt -80 luvulla asuneensa muutaman neliön mökissä Keminmaalla, vaikka oli lähes 200m2 talo Helsingissä. VAROKAA TÄTÄ VÄYRYSTÄ.

      Jalasmökkikohu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
      Vuoden 1982 suurin poliittinen selkkaus oli niin sanottu jalasmökkijupakka. Väyrynen asui, ja oli asunut keskeytyksettä jo toistakymmentä vuotta perheineen Helsingissä, mutta oli siitä huolimatta ilmoittanut vakituiseksi asuinpaikakseen Keminmaan Lapissa. Tämä oikeutti hänet nostamaan eduskunnan päivärahaa. Kävi kuitenkin ilmi, että Keminmaan-asunto oli muutaman neliömetrin kokoinen siirrettävä jalasmökki ja vastaavasti Helsingin asunto 173 neliömetrin huoneisto Helsingin Kruununhaassa. Tuolloin kansanedustajat saivat päivärahansa eduskunnan ja vaalipiirin välisestä etäisyydestä ja kahden asunnon ylläpidosta.[71] Väyrynen pystyi näin toimimalla nostamaan verottomia lisätuloja noin 4 100 markkaa kuukaudessa.[72] Aiempi oikeuskansleri Risto Leskinen, eduskunnan virkamiehet ja kansliatoimikunta katsoivat menettelyn lailliseksi. Vastaavasti uusi oikeuskansleri Kai Korte puuttui asiaan ja lopulta Korkein hallinto-oikeus tulkitsi Väyrysen vakituiseksi asuinpaikaksi Helsingin.[73]

    • seonsää
    • HYVÄPAAVO

      paavo on oikeassa !

    • ainaoikeassapave

      Ja kun Paavosta ei tule pressaa, niin se on kaikkien muiden vika kun Paavon itsensä. Hän ei ole tehnyt koskaan mitään väärää. Nuo jalasmökkijutut tai lentoemäntien ahdistelut hän kuittaa vain mediapelinä. Eikä hän ole ollut koskaan väärässä vaikka mikään asia ei juurikaan mene siten kuten hän puhunut. Jo väitöskirjassaan esitti ettei koskaan Neuvostoliitto hajoa ja se heti sen jälkeen hajosi. Ei Väyrynen ollut väärässä, vaan Neuvostoliitto toimi väärin. Sen ei olisi pitänyt hajota.

    • kiggasada

      Paavo ei ole tästä maailmasta.

    • Nuorijaedustava

      Laura on yliveto, sitä äänestän taluulla minäkin.,

    • YYAEI
    • parempitulevaisuus

      Jokaisen aidosti isänmaallisen vaihtoehdot ovat Laura tai Paavo !

    • KILLINKIQ

      Paavo ei luota kansaan, eikä kansa Paavoon. TASAPELI...

    • 384756823

      Ei kiusata Paavoa. Hän on turhautunut kun ei pääse presidentiksi. Ei nyt, eikä koskaan. Ei kiusata, ettei saisi itkupotkuraivaria ainakaan suorassa TV-lähetyksessä.

    • Tanttavihreä

      Onko joillekkin vaikeaa myöntää että Paavo on ollut oikeassa monessakin asiassa.
      Tuntuu epäreilulta,Paavo seisoo ryhdikkäästi sanojensa takana vuosi kymmeniä,
      kanta ei muutu. Yli 50 vuotta avioliittoa takana,yli 41 vuotta tietoa ja taitoa siitä kuinka Suomea
      johdettaisiin . On totuuden aika.!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!1

    • paavo.paras

      Paavo on paras. Paavo tietää mitä salaisia sopimuksia Niinistö vehkeilee kansan selän takana. Toki hän tietää turvallisius- ja ulkopoliittisista asioista enemmän kuin kansa, joka täälläkin palstalla irvailee.

    • hohooommaa

      Paavo on katkera Suomelle ja kusettaa suomalaisia. Hänen ainut tavoitteensa on Venäjä.

      http://ilkkasalo1.puheenvuoro.uusisuomi.fi/212155-paavo-vayrynen-systemaattisesti-vaarassa

      KGB-skandaali

      Vuonna 1989 paljastuu Väyrysen kirje, jossa hän "kertoo [ulkoministerinä!] neuvotelleensa syksyllä 1981 KGB-kenraali Viktor Vladimirovin kanssa siitä, miten Neuvostoliitto voisi auttaa [K-linjan Ahti] Karjalaista presidentinvaaleissa"[1]. Väyrynen on muutenkin pitänyt Vladimiroviin yhteyttä, jo vuonna 1979 hän utelikin tältä, miksi Neuvostoliiton suhtautuminen häneen ei ole "varauksettoman myönteinen"[1]

      Väitöskirja 1988: Neuvostoliitto ja Euroopan kahtiajako säilyvät

      Väyrynen väitteli 1988 Åbo Akademissa. Lehdistössä heti heikoksi arvosteltu Väyrysen väitöskirja arvioi Neuvostoliiton säilyvän sosialistisena suurvaltana ja kahtiajaon Euroopassa olevan pysyvä [1]. Vuonna 1989 Itä-Eurooppa vapautui sosialismista, vuonna 1991 Neuvostoliitto hajosi.

      "Suomettumista ei ollut olemassakaan"

      HS: ""Suomettumista ei ollut olemassakaan, se oli pelkkä saksalaisten oikeistopoliitikkojen keksintö", latasi Väyrynen täysin vakavalla ilmeellä."[5]

    • Rauha_maahan

      Paavoa potuttaa, koska hänen tietonsa ja taitonsa eivät riitä näin vaativaa
      virkaa hoitamaan. Kovalla pokalla hän kielitaidottomana yrittää luoda Paavo-kulttia.
      Neuvostoliitto oli ja eli. Paavo pääsi Urhon kanssa nauttimaan hyvät tarjoilut siellä.
      Paavon pitäisi lopettaa tämä politikointi ja jäädä siististi eläkkeelle.

    • hihhulihaa
    • lainkuuliainen

      Venäjän etua se ajaa. Kusettaa Suomea ja suomalaisia.

    • ettäsemmosta

      Aloittajalle vastaan.

      Että miten niin väärässä?

      Minä tiedän maisteri veljeni joka on Niinistön äänestäjiä,kuitenkin kun hänelle soittaa tuossa klo:12:00-13:00 niin minä sanon hänelle iltaa,koska kaveri alkaa heräilemään tuolloin,eli nukkuu aamut vaikka aihetta ei ole,työt ei paina,on vain niin mukavuuden haluinen että makailee ja vetelehtii.

      Nämähän nukkuvia ajastaan ulkona.

    • ettäsemmosta

      Lisään vielä ettei monikaan tajua että pakotteet olisi nyt purettava suomen talouden kohentamisen takia,olisi mentävä vasten eu:ta,vaikka tuo määräileekin suomea,siis suomi ei ole itsenäinen missään tapauksessa enään,on tehtävä kauppaa venäläisten kanssa eikä lähteä eu juttuihin ,se maksaa suomelle paljon,kuten nyt leikkaukset sen näyttää.

    • näinsevaanon_

      Tohtoris mies vastaan muut,aika huimaa on.

      50 erivuosikymmenillä toiminut kokenut poliitikko tietää mistä narusta vedetään kun johdetaan suomea,ei siinä auta putininkaan kokemus.

    • Siksi kun kansa tuntuu luottavan ao. ohjeistuksen mukaiseen politiikkaan.
      Jos ei kansa siihen luota, aina voidaan pelotella venäjällä.


      Erityisesti Kansalaispuolueen ja myös PS:n voi olla hyvä pohtia kuinka rasistinen puhe on tullut länsimaihin. Sitä näet ei paljoa ymmärretä Itä-Euroopassa. Onko taustalla se mistä niin moni on kirjoittanut ja puhunut eli kulttuurimarxismin läpimurto lännessä. Useimmat varmaankin tietävät, että tämän kehittäjät tunnetaan Frankfurtin koulukunnan nimellä. Koulukunta alkoi toimintansa Frankfurtissa 1920 -luvulla. Suuri osa koulukunnan professoreista ja muista oppineista muutti USA:han. Joka haluaa tarkemmin tutkia niin koulukunnasta ja sen sanotaanko 10 tärkeimmän jäsenen taustasta löytyy tietoa netistä mm. wikipediasta. Alla yksi linkki koulukuntaan ja muutama rivi tekstistä.

      http://isovimma.blogspot.fi/2011/02/frankfurtin-koulukunta-salaliitto.html

      Antamatta meille mitään ajatuksia tulevaisuuden suunnitelmistaan - koulukunta on suositellut "Hiljaisen" kulttuurivallankumouksen edistysaskeleiksi ja tavoitteiksi - muun muassa:

      1. Luotu käsite: rasistiset rikokset
      2. Jatkuva muutoksentila aiheuttamaan sekaannusta
      3. Opetusta seksistä ja homoseksuaalisuudesta lapsille
      4. Koulujen ja opettajien arvovallan heikentäminen
      5. Valtava maahanmuutto tuhoamaan identiteetti
      6. Ylettömän juomisen edistäminen
      7. Kirkkojen tyhjentäminen
      8. Epäluotettava oikeusjärjestelmä ja ennakkoluulot rikoksen uhreja kohtaan
      9. Riippuvuus valtiosta tai valtion avustuksista
      10. Tiedotusvälineiden ohjaus ja vaimentaminen
      11. Kannustetaan perheiden hajoamista

      Munzenberg kiteytti Frankfurtin koulukunnan pitkäaikaisen operaatiosuunnitelman näin: "Me teemme Lännen niin korruptoituneeksi, että se löyhkää."

      Koulukunta uskoi että oli kaksi vallankumouksen tyyppiä: (a) poliittinen ja (b) kulttuurillinen. Kulttuurivallankumous repii sisäpuolelta. "Moderni muoto alistamisesta on kuvattu lempeydeksi". He näkivät sen pitkän aikavälin hankkeena ja pitivät kohteena selkeästi perheen, koulutuksen, median, seksin ja populaarikulttuurin.


      Olipa Kansalaispuolueen jäsen tai ei niin tutustuminen tekstiin antaa ymmärrystä siihen miksi suuren osan ihmisistä luottamus politiikkaan on huvennut. Olettaisin, että Kansalaispuolue ei ole suuri kulttuurimaxismin/Frankfurtin koulukunnan kannattaja. 

      Ymmärtääkseni Kansalaispuolue vastustaa globalisaatiota tai ehkä paremminkin globaalia äärikapitalismia.  
      Ehdotan, että puolueen johto pohtii näitäkin asioita presidentin vaalien jälkeen kuten myös sitä mitä puolueen jäsenmaksun maksajat voivat kirjoittaa ja puhua yksityiselämässään. Historiasta ja PS:n hajottamisesta kannattaa ottaa oppia ettei samoin käy Kansalaispuolueelle.

    • iituntiltuma
    • millimetris
    • syntipukki.itse

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ei sua enään tunnista

      Kun olet vanhentunut ja lihonut.
      Ikävä
      225
      7520
    2. Etsin vastaantulevista sua

      Nyt kun sua ei oo, ikävöin sua niin v*tusti. 😔Jokaisesta etsin samoja piirteitä, samantyyppistä olemusta, samanlaista s
      Ikävä
      45
      4940
    3. Huomenet naiselle

      Harmittaa ettei ehkä nähdä enää koskaan. Näillä mennään sitten.
      Ikävä
      59
      4762
    4. Mikä kaivatussasi kolahti?

      Mikä oli erityistä?
      Ikävä
      75
      3428
    5. Kaikesta muusta

      Mulla on hyvä fiilis. Mä selviän tästä ja sit musta tulee parempi ihminenkin. Ainut, mitä mun pitää nyt välttää on se ko
      Ikävä
      16
      2005
    6. Tekis mieli lähestyä sua

      Mutta pelkään että peräännyt ja en haluis häiritä sua... En tiedä mitä tekisin olet ihana salaa sua rakastan...💗
      Ikävä
      30
      1880
    7. Hyvää yötä.

      Miten äkäpussi kesytetään? 😉 pus
      Ikävä
      31
      1819
    8. Ajatteletko koskaan

      Yhteisiä työvuosia ja millaista silloin oli? Haluaisin palata niihin vuosiin 🥹
      Ikävä
      44
      1677
    9. Kyllä hävettää!

      Olla taivalkoskelta jos vuoden taivalkoskelainen on tuommoinen tumpelo.
      Taivalkoski
      37
      1598
    10. Haluaisitko enemmän ?

      Haluaisitko enemmän kuin ystävyyden ? M-N
      Ikävä
      148
      1347
    Aihe