"Analyysi: Kun bottiarmeijakeskustelu lähti laukalle – Haaviston väitteet informaatiovaikuttamisesta hyvin hataralla pohjalla.
Haavisto arvelee joutuneensa venäläismielisten tahojen informaatiovaikuttamisen kohteeksi, mutta todisteet puuttuvat.
Vihreiden presidenttiehdokas Pekka Haavisto väitti ainoana ehdokkaana Ylen Oulussa järjestämässä vaalitentissä, että hänen vaalikampanjaansa on kohdistunut rajojen ulkopuolelta tulleita informaatiovaikuttamisyrityksiä.
Haaviston mukaan hänen Twitter-tilinsä äkillisesti lisääntyneen seuraajamäärän takana on automatisoituja tilejä, eli niin sanottuja botteja, joiden alkuperä on jäljitetty ”Venäjälle myötämielisiin tahoihin.” Alkuperän selvitti Haaviston mukaan ”Twitterin amerikkalainen hallinto” sen jälkeen, kun Haaviston kampanja kertoi bottiepäilyistään.
Haavisto näkee taustalla saman ilmiön kuin Baltian maissa, joissa automatisoidut tilit ovat aktiivisia erityisesti Twitterin Nato-keskustelussa.
Haaviston väitteet ovat hyvin hataralla pohjalla.
Twitter ei ole selvittänyt seuraajien alkuperää
Haaviston tilille ryöpsähti joulukuussa muutaman päivän aikana satoja uusia passiivisia seuraajia, joilla ei ollut profiilikuvaa tai julkaisutoimintaa.
Haaviston kampanjapäällikkö Riikka Kämppi kertoo, että kampanjan käymässä sähköpostinvaihdossa Twitterin edustajien kanssa seuraajien alkuperä ei selvinnyt.
– Me emme tiedä, onko se joku irvileuka teini, joka käyttää paljon aikaa tällaiseen vai mistä on kyse, Kämppi sanoo Ylelle.
Twitter ei siis ole vahvistanut seuraajien olevan Venäjälle myötämielisiä tahoja, toisin kuin Haavisto vaalitentissä väitti.
Haaviston kampanjassa seuraajien arveltiin olevan Venäjään kytkeytyviä botteja, sillä seuraajien joukossa on venäjänkielisiä nimiä. Haaviston kampanjaväki on myös konsultoinut ulkopuolista informaatiovaikuttamisen asiantuntijaa, jonka mukaan uusien seuraajien takana on yksi ja sama taho. Asiantuntija ei Kämpin mukaan halua nimeään julkisuuteen.
Epämääräisten seuraajien huomaamisen jälkeen Haaviston kampanjapäällikkö oli yhteydessä Twitteriin. Sen jälkeen Twitter siivosi Haaviston tililtä noin 1 700 seuraajaa. Haaviston kampanjatiimin mukaan siivous vahvisti epäilyt bottiseuraajista.
Kyse oli poiston sijaan todennäköisesti vain väliaikaisesta tilin jäädyttämisestä, sillä iso osa seuraajista palasi myöhemmin takaisin.
Seuratuimmilla Twitter-tileillä iso osa seuraajista voi olla epäaktiivisia tilejä tai mainosbotteja, minkä takia esimerkiksi presidenttiehdokkaiden seuraajamäärien vertailu voi johtaa harhaan."
Haavisto puhui löysiä bottiarmeijoista
7
88
Vastaukset
- Sauliforpresident
Haavisto on tässä asiassa luultavasti paremmin informoitu kuin aloittaja.
- 55555555555555
Siksi 5 viis muista numerona
- Väyrynen.nr.1
Paavo Väyrynen saa minun ääneni. _Väyrynen on jopa loistava kun vertaa sitä nykyisiin ehdokkaisiin. Toivottavasti saa äänivyöryn niin omiltaan kuin oikelta ja vasemmalta.
- realismi_____
samaa mieltä haavisto on liian hyväuskoinen ja sitä kautta täysin vietävissä sekä turhan innokas rajoittamaan kansalaisten sananvapautta josta ei seuraa mitään hyvää pitemmässä juoksussa veli venäläinen olisi tyytyväinen noin heikosta presidentistä?
- hupulupuaan
vaali tentissä pekka sai puhua omiaan toiset ehdokkaat sai kysymys pommituksen kesken lauseen,
- rgfthyjgtrfd
Pekka on asiantuntija, kun Pekan omat äänestäjät on kaikki botteja.
- realismi____
haavisto vetää liikaa tunteella se ei ole hyvä ominaisuus presidentille?
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Martina oli sarjassaan tänään 32.
Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.2081681Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?
Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai1011622Stepuli itkee facessa
Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä1011535Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.
Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.2541402Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.
Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.1341364Minä menetän sinut kokonaan
Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.48898Onpas Martina valinnut sopivan laulun
Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa115885Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.
Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii441879Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?
Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai293832Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.
Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse347818