Suomen rauha ei ole Suomen käsissä

tahtoitaiei

Suomi on koko historiansa ajan ollut suurvaltojen pelinappulana ja heidän politiikkansa tallattavana... sitä ei voi kukaan kieltää ..

Suomella ei ole koskaan ollut mitään osuutta rauhaan ja sotaan Suomessa.. ulkopuoliset suurvallat Euroopassa ovat aina sanelleet sen, mihin Suomi joutuu ja mihin ei joudu ..

On siis aivan naurettavaa kuvitella, että Suomi voisi jatkossakaan itse vaikuttaa sotaan tai rauhaan.

Lukekaa siis historia uudelleen, jos on jäänyt unohduksiin.

Pitkään Suomi oli Ruotsin suurvaltapolitiikan pelinappulana ja Ruotsin suurvallan ja Venäjän suurvallan välisessä valtapyrkimysten taisteluissa täysin ilman omaa osuuttaan..

Sitten Suomi oli Venäjän osa ja silloin Suomessa oli pitkä rauhan jakso..

Sen jälkeen Suomi itsenäistyi ja oli kohta toisen maailmansodan valtanäyttämöllä osakkaana.. ei Suomi olisi mitenkään selvinnyt ilman sotaa, koska Suomen sijainti Euroopan kartalla johti Suomen mukaan sotaan ..

On siis täyttä hurskastelua ajatella, että Suomi voisi pysyä sodan ulkopuolella, jos Euroopassa syntyy suursota .. tottakai syntyy .. sen kai jokainen myöntää. Suomi on maantiedon pohjalta mukana tulevassa suursodassa tahtoi tai ei ja täysin riippumatta siitä, onko Suomi Natossa vai ei.

Suomen asema kartalla on vain sellainen, että Suomi ei voi välttyä joutumasta suursotien ulkopuolelle ..

Tämä historiallinen tosiasia tuppaa unohtumaan täysin monilta keskustelijoilta ja ehdokkailtakin.

14

52

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • tahtoitaiei

      Kyllä, Suomi on osa Euroopan poliittista valtapeliä; olemme valitettavasti Venäjän rajanaapuri ja siksi meidän maamme on suursodissa jatkossakin mukana vääjäämättömästi.

      Venäjä ei voi jättää tulevassa suursodassa Suomea vapaaksi alueeksi viholliselle ja Venäjän vihollinen ei voi jättää Suomea vapaaksi Venäjälle ..

      Suomi on siis tulevan suursodan taistelutanner, halusi sitä tai ei. Venäjä ei usko, että Suomi voisi pitää Naton ja Euroopan joukot alueensa ulkopuolella pienellä asevarustuksellaan, koska ei siinä miesluku auta ... Nato ja Euroopan joukot eivät usko, että pieni Suomi kykenisi pitämään Venäjän armeijan rajojensa ulkopuolella pienellä asevarustuksellaan ..

      Näinhän se menee.. edelliseen tuli pieni painovirhe.

    • kuollaansitten

      Et ole suomalainen, ei sisua. Pyllistä sinä vain toiseen suuntaan kumartaessasi toiseen. Suomea tullaan puolustamaan, pötki sinä jo vaan pakoon. Minne luulet pääseväsi tältä paskamaapallolta? Suomi on maailman paras maa. Muualta et löydä mitään parempaa.
      Ja tottakai sota tulee, kun usa sitä väkisin vääntää. Usa haluaa tappaa aina kaikki. Hulluja nuo amerikkalaiset! Helvetin hulluja! Kohta tässä alkaa ajattelemaan kuin joku rättipää, amerikka on yksi suuri saatana. Amerikkalaiset on kuin jotain luolamiehieä, aina sotimassa.

    • historiantotuus

      Luitko historian, tutustuitko Ruotsin suurvalta aikoihin..

      Tutustuitko toisen maailmansodan tapahtumiin..

      Historia ei valehtele.

    • sotajarauhavaiei

      Voiko joku siis olla todella sitä mieltä, että Suomi voi yhtäaikaa asettaa voittamattoman armeijan Venäjän armeijaa vastaan ja samaan aikaan länteen voittamattoman armeijan Naton joukkoja vastaan!

      On ehkä pikkuisen liian suuret luulot Suomen puolustuskyvystä.

      Suursodan alettua, kummankin asevoimat rynnistävät Suomeen toinen idästä toinen lännestä ..

      Suomi selviää helposti kummastakin ja rauha siitä tulee, kun kaksi maailman mahtavinta armeijaa tulee Suomen armeijan lyömäksi. On meillä vaan semmonen armeija!

      • rotalle

        Siinä on ryssälle kestämistä.

      • kuollaansitten

        Oletko tyhmä? Lue nimimerkkini uudelleen. Jos et vieläkään tajunnut, lue kolmannen kerran. Eikä minulle tarvitse vastata moneen kertaan. Ja en ymmärrä ryssäkommenttia, kun kerran venäjäkin hyökkää. Onhan venäjän armeijan hyökkäyksessä tavallaan ryssillä kestämistä, mutta et varmaan sitä tarkoittanut. Ja jos noin paljon haluat tappaa, niin tule tänne, ammu minut. Nyt heti! On tässä paskaporvarien vuoksi kärsitty jo tarpeeksi muutenkin.
        Luolamies lyö. ÖÖÖÖRrr Lyö nyt jo!

      • Tulivoimatuhatkertaseks

        Kyllä voi mutta siihen tarvitaan niin paljon ydinaseita ja ohjuspuolustusta että kaikki viholliset jotka yrittää tänne maalta,mereltä tai ilmasta voidaan torjua,vasta sitten voidaan alkaa puhumaan uskottavasta puolustuksesta,sekä oman maan kansalaiset saatava tarvittaessa vaikka luoliin asumaan ja sinne oma ravinnon tuotanto sekä sairaalat ynm tarvike,vesi,ja sähkö,pa huolto.
        Sitten tänne ei pysty tulemaan kukaan ulkopuolinen ilman hallinnon hyväksyntää.

    • realismi_____

      tulee sota tai ei niin tuhot on minimoitava järkevällä toiminnalla nato ei ole ratkaisu vaan ongelma?

    • työtäriittääkinj

      Venäjälle tietto Suomi kuuluu länteen MUTTA se ei suljepois hyviävälejä venäjää kohtaan.
      kummankin etu on RAUHA kaikki asiat on ratkaistava puhumalla.
      Kunnioitus omaa lakiakohtaan puolinja toisin.

      Venäjä tekee maasta ja kansaansakohtaan niin hyvänmaan kuin puuttin tahtoo.

      kun kansan perusvointiin on mahdollisuus ja varoja jaetaan kaikille.

    • tälläkinhetkellä

      Suomea valloitetaan kenenkään siitä huolehtimatta.
      Osa auttaa valloittajia, ollen hyvillään.
      Ensin rapautetaan moraali sitten tulee talouden vuoro.
      viimeiseksi lait muutetaan tai on jo osittain muutettu.
      Pohjoiset hyvinvointimaat tulevat olemaan hyvin pian
      entisiä.

      • suuri.invaasio

        Niin, Suomeen vyöryy 1000 venäläistä kuukaudessa.

        2016-2017 14 000 Venäjän federaation kansalaista on saanut Suomessa oleskelu- tai turvapaikan.

        Venäjällähän ei ole edes sotaa.

    • totuudentorvion

      Venäläisiä täytyy auttaa ja venäläisille pitää antaa aseet, jos sota syttyy, että voivat puolustautua täällä Suomessa suoalaisia vastaan. Sen verran reiluja pitää olla.

      Niinistö vie Suomen Natoon ja Putin tulee turvaamaan Suomen puolueettomuuden rauhanomaisella miehityksellä - Suomi ei ehdi kissaa sanoa, kun kaikki puhelin ja muut yhteydet on ensin katkaistu, joten Suomi ei saa liikekannallepanoa aikaiseksi millään; se kun on tarkoitus toteuttaa puhelimitse, mutta kun ylipäälliköltä ei saada käskyjä, kaikki yhteydet on poikki.

      Rauha se Venäjänkin turvaama rauha.

      Jos ajatellaan, että milloin Nato olisi valmis aloittamaan sodan Venäjää vastaan; niin Natossa kyllä ensin mietitään tarkoin seurauksia. Voidaanko Venäjän antaa valloittaa koko Ukraina, vai synnyttää 3. maailmansota. Ukraina on pienempi paha - voidaan lisätä pakotteita; ei myydä jäätelöä enää Venäjälle. Entä Suomi, aloitetaanko 3. maailmansota, jos Putin miehittää Suomen; Suomen menetys Natolle ei ole kovin paha - Suomi ei ole lännelle mitenkään merkittävä. Entä Baltian maat, Viro, Liettua ja Latvia? Ei niidenkään menetys Putinille olisi vielä 3. maailmansodan aloittamisen arvoista. Nato siis on valmis luovuttamaan aika paljon alueita, ennenkuin se on valmis aloittamaan 3. maailmansodan.

      Norja sensijaan on lännelle ensiarvoisen tärkeä, jo pelkästään öljyn tähden, joten Putinin hyökkäys Norjaan voisi olla 3. maailman sodan synty. Saksa tietysti myös. Noita pieniä valtioita Venäjän naapurissa voidaan huoletta menettää Putinille, niiden takia Natomaat eivät aloittaisi 3. maailmansotaa.

      Suomi ei siis pysty itse lainkaan estämään mahdollista sotaa, jos semmoinen on syntyäkseen. Siinä suurvallat pelaavat omat siirtonsa ja Suomen sanat ovat täysin voimattomia.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Martina oli sarjassaan tänään 32.

      Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      208
      1660
    2. Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?

      Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai
      Kotimaiset julkkisjuorut
      84
      1566
    3. Stepuli itkee facessa

      Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä
      Kotimaiset julkkisjuorut
      96
      1463
    4. Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.

      Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      254
      1392
    5. Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.

      Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      1361
    6. Minä menetän sinut kokonaan

      Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.
      Ikävä
      48
      892
    7. Onpas Martina valinnut sopivan laulun

      Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      115
      880
    8. Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.

      Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii
      Maailman menoa
      414
      852
    9. Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?

      Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai
      Maailman menoa
      290
      822
    10. Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.

      Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse
      Maailman menoa
      347
      807
    Aihe