Muistatteko, miten Sauli Niinistö lupasi ihan julkisesti 6 vuotta sitten, että hän palauttaa pöytälaatikossaan lojuvan, punakynällä töhrityn gradutyönsä yliopistolle, eli Turun yliopiston oikeustieteelliseen tiedekuntaan? No, äskettäin tehdyn selvityksen mukaan gradua ei siellä ole eikä virkailijan mukaan ilmeisesti ole koskaan ollutkaan. Kuitenkin ennen pressanvaaleja 6 vuotta sitten yliopistolta vastattiin, että tämä gradu (tutkielma siihen aikaan) oli siellä?? Mutta nyt ei enää, eikä tiedetä muuta sen kohtalosta, kuin mitä Sauli itse sanoi tuolloin 6 vuotta sitten muistaakseni radiossa, tai vaihtoehtoisesti tv:ssa. Jos joku epäilee asiaa, hän voi kysyä asiastaTurun yliopiston oikeustieteellisen tiedekunnan kirjastosta (puh. 050-5906978), mikä asian laita on.
Ylläoleva tarina oli esillä edellisissä vaaleissa, mutta Saulin ollessa kyseessä mikään ei hetkauta hänen suosiotaan, ei edes palauttamatta jäänyt gradutyö.
Niinistön gradu
5
633
Vastaukset 5
- Zarathustra
Yliopiston velvollisuus on säilyttää ja arkistoida kaikki opinnäytetyöt.
- joo_mutta
Niinistön opiskeluaikaan valmistuneet lakimiehet olivat oikeustieteen kandidaatteja, joten heidän tutkintoonsa ei kuulunut gradua. Tätä asiaa puitiin jo presidentinvaalien alla. Kaikesta päätelleen huonomuistiset, enintään peruskoulun käyneet henkilöt ovat sattuneesta syystä suunnanneet vihansa täysin väärään henkilöön.
- Tallaaja
Oikeustieteen kandidaatin tutkinto on ylempi korkeakoulututkinto, kuten esimerkiksi filosofian kandidaatin tutkinto tai luonnontieteiden kandidaatin tutkinto. Kun tutkintoon on kuulunut laudaturtason opinnot jossain aineessa, siihen on silloin liittynyt myös akateemisen lopputyön tekeminen. Sitä kutsuttiin aikoinaan laudaturtyöksi. Nykyään sitä kutsutaan graduksi.
- Tallaaja
Lisään vielä, että
Oikeustieteen maisterin tutkinnon nimi oli vuoteen 2005 asti oikeustieteen kandidaatti (oikeust. kand. tai OTK) https://fi.wikipedia.org/wiki/Yliopistolliset_tutkinnot_Suomessa
Jos Niinistöltä olisi puuttunut ylempi oikeustieteiden tutkinto, hän ei voisi olla varatuomari
- Valt.tiet._maisteris
Yleisesti vanha kandin tutkinto on nykyään maisterin tutkinnon tasoinen, ja kandin tutkinto on alempi korkeakoulututkinto. Vanhan kandin tutkinnon nimen saa (ainakin sai 2000-luvun alussa vielä) vaihdattaa maisterin tutkinto-nimiseksi. Kyllä Niinistöltäkin pitäisi löytyä joku tutkinto yliopistolta. N.s. sitomattomat sivugradut tuhotaan kuulemma viiden vuoden päästä.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Olen nainen pahoillani, että tykkään sinusta niin paljon, että
Haluaisin panna sua. Tuntuu vaan siltä, että olet sen suhteen ihan haluton. Ei minulle riitä pelkkä ystävyyssuhde.961610Puukotus Kajaanissa
Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu471073- 15916
Mieti oikeasti
Ollaan lähes tuntemattomia, mutta samalla on tämä erityinen vuosien tilanne takana, joka on ollut monella tapaa väärin.40848Pahin tapa satuttaa toista
On jättää toinen vaille mitään vastausta. Erityisen kipeää se tekee sillon jos toinen ghostaa.82778kene ajoi "kolarin"?
"Punkaharjulla Luston ja Tuppuranmäen välillä sattui tiistaina aamupäivällä liikenneonnettomuus. Poliisin mukaan Savonl17747- 93746
- 46738
- 16725
Minulla on joskus ikävä sinua ja ajattelen sinua joskus.. edelleen
Olin joskus niin rakastunut sinuun. Olin onnellinen, että kohdattiin ja kun vain tiesin sinun olevan olemassa. Täytit aj27707- 63695
- 68692
- 47674
Alkaa jotenkin nyt kuvio hahmottuu täällä
Sellainen vaikutelma tästä alkaa tulla, että täällä on joku pieni porukka, joka tuntee toisensa tai ainakin pelaa samaan97661Nainen, tässä olen kahden vaiheilla
Toinen pitäisi valita ja kummassakin on hyvät ja huonot puolensa. Toinen olisi sellainen pysyvä mutta työläs. Toinen taa56595- 47594
Jos kaivattusi on
Varattu niin miksi et antaisi asian olla hänen suhteen. Miksi ylipäätään vielä jatkat?47586Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.
Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.131575Oliko virhe palkata näykkelis johtoon?
Kunnan asiat sekaisin eikä mikään homma toimi. Ilmeisesti samaa sekoilua muillekin suunnille. Johtaja asuu itse muualla150546Suloinen ja herkkä
Toiset huomioiva, räväkkä, yllättävä. Ei sellaisesta voi olla pitämättä.31545