Mitä on eliitti?

Näin jonkun perussuomalaisen jutun alun, "ainutta eliittiä vastustavaa..." Kyllä me tavallinen kansa olemme typeriä. Onhan joillain kansanedustajilla tapana vaikka LInnan juhlia syrjiä eliitin juhlina.

Mutta mitä kansanedustajat itse ovat, kansamme eliittiä ilman muuta. Päätösten tekijöitä, pokkailtavia herroja ja rouvia. Ja Huhtasaari jo siviilissä edustaa eliittiä, akateemisen koulutuksen saanut, aviomies lääkäri. Eivätpä varmaan kaveeraa porilaisten siivoojaperheiden tai rekkakuskien kanssa.

Möykettä on ollut, mikseivät Haukion vanhemmat ole julkisuudessa? Miksei julksisuudessa ole Huhtasaaren vanhemmat ja hänen puolisonsa vanhemmat. Huhtasaari on hierarkiassa sentään paljon Haukion yläpuolella, jonka asema on puoliso, Huhtasaari taas puolueensa toinen puheenjohtaja ja tuleva presidentti.
14361
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Kuuluakseen kansaan ei tarvitse tehdä yhtään mitään, mutta se on silti muka hienompaa kuin paikan ansaitseminen eliitissä. Niin paljon hienompaa, että kukaan eliitistä puhuva ei mielestään itse siihen kuulu. Naurettavaa.

Äänestä
  • Yksinkertainen vastaus! Sauli Niinistön kabinetti on eliittiä ja laittavat rahaa 1,5milj. euroa vaaleihin, että Sauli tulisi valituksi ja näin Sauli voi viedä Suomen euroopan yhteiseen puolustusliittoon johon käytetään 38miljardia euroa verorahoja ja eliitti on laskenut tästä hyötyvänsä satoja miljoonia euroja pankkitileillä veroparatiisissa

    Äänestä

Eliitti on se porukka jotka heiluu iltatuulessa narunjatkona lopulta kun kansa vittuuntuu lopullisesti...eikä se päivä ole lopultakaan kaukana...

Äänestä
  • eliittiä ovat kaikki minua paremmin ansaitsevat tai enempi omistavat ynnä yliopistokoulutetut.
    heiltä otetaan ja mulle annetaan.

    se on siinä!!

    Äänestä

Johtavissa ja päättävissä asemissa olevat on kaikki eliittiä. Se kuitenkin ratkaisee kaiken kuinka hyvin eliitti toteuttaa äänestäjiltä saamansa luottamuksen. Jos ajaa kokonaan muiden asiaa kuin äänestäjänsä, niin silloin eliitti on pettänyt luottamuksensa.

Äänestä

Koko eliitistä jauhaminen on joutavaa paskanlätkytystä. Persaus huurussa istutaan sohvalla keskikaljapäissään ja hoetaan eliitti sitä eliitti tätä. Suurin osa näistä nettivinkujista on itse syypäitä persaukisuuteensa.

Äänestä
  • Kyllä se on paljastunut, että Suomen miljonäärit kuuluvat kabinettiin ja sieltä tätä maata johdetaan Putinmaiseen tyyliin, tosin sätkyukkona on Sauli, tälle on tehtävä loppu!

    Onko muuten Sauli ottanut kantaa näihin tukijoihinsa liittyen, joilla veroparatiisissa omaisuus verottajan ulottumattomissa?

    Äänestä

  • kansakärsii kirjoitti:

    Kyllä se on paljastunut, että Suomen miljonäärit kuuluvat kabinettiin ja sieltä tätä maata johdetaan Putinmaiseen tyyliin, tosin sätkyukkona on Sauli, tälle on tehtävä loppu!

    Onko muuten Sauli ottanut kantaa näihin tukijoihinsa liittyen, joilla veroparatiisissa omaisuus verottajan ulottumattomissa?

    Syötä noita typeriä MV-fantasioita niille joille ne uppoavat.

    Äänestä

  • Ei istuta sohvalla persaus huurussa ja viina, tai kalja tms. ei maistu ollenkaan! Eikä me kaikki kuuluta yhtään mihinkään poliittiseen puolueeseenkaan, saati muutenkaan "kuvia kumarrella".

    Asiat ratkaisee ja nyt alkaa olla mitta täynnä nykyisen, matubisneksiä kansakunnan piikkiin tehtailevan ja ylläpitävän "poliittisen eliitin" toimien vuoksi.

    Suomesta on tehty "ylioikeusvaltio" tänne laittomasti saapuneille ihmisjoukoille.
    Koska tämä manööveri maksatetaan koko kansalla, on sitä voitava myös laillisin keinoin vastustaa.

    Sauli Väinämö ei ole ottanut totuutta omakseen, vaikka julistaa olevansa "koko kansan presidentti" , mikä on ihan huuhaata, noilla tekemisillä, vallankin kun talouselämän eliitti rahoittaa avokätisesti hänen kampanjaansa.

    Äänestä

  • Totuuskomissio1 kirjoitti:

    Ei istuta sohvalla persaus huurussa ja viina, tai kalja tms. ei maistu ollenkaan! Eikä me kaikki kuuluta yhtään mihinkään poliittiseen puolueeseenkaan, saati muutenkaan "kuvia kumarrella".

    Asiat ratkaisee ja nyt alkaa olla mitta täynnä nykyisen, matubisneksiä kansakunnan piikkiin tehtailevan ja ylläpitävän "poliittisen eliitin" toimien vuoksi.

    Suomesta on tehty "ylioikeusvaltio" tänne laittomasti saapuneille ihmisjoukoille.
    Koska tämä manööveri maksatetaan koko kansalla, on sitä voitava myös laillisin keinoin vastustaa.

    Sauli Väinämö ei ole ottanut totuutta omakseen, vaikka julistaa olevansa "koko kansan presidentti" , mikä on ihan huuhaata, noilla tekemisillä, vallankin kun talouselämän eliitti rahoittaa avokätisesti hänen kampanjaansa.

    Joutavanpäiväistä Janitskinhölynpölyä.

    Äänestä

800 000 suomalaisista kärsii kosteusvaurioista ja tähän syyllinen moraaliton eliitti vie voittonsa veroparatiiseihin uskokaa jo hyvällä vain persuja äänestämällä voitte enää vaikuttaa?

Äänestä

Eliitti on se, mikä rahoittaa kansan sossutuet.

Äänestä

"Mitä on eliitti?"
Kyllä niitä täytyy olla. Joka kesä tulee televiissiosta ELITTIKISOJA, sieltä niitä luulisi löytyvän.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


eliittirouvat kirjoitti:

Näin jonkun perussuomalaisen jutun alun, "ainutta eliittiä vastustavaa..." Kyllä me tavallinen kansa olemme typeriä. Onhan joillain kansanedustajilla tapana vaikka LInnan juhlia syrjiä eliitin juhlina.

Mutta mitä kansanedustajat itse ovat, kansamme eliittiä ilman muuta. Päätösten tekijöitä, pokkailtavia herroja ja rouvia. Ja Huhtasaari jo siviilissä edustaa eliittiä, akateemisen koulutuksen saanut, aviomies lääkäri. Eivätpä varmaan kaveeraa porilaisten siivoojaperheiden tai rekkakuskien kanssa.

Möykettä on ollut, mikseivät Haukion vanhemmat ole julkisuudessa? Miksei julksisuudessa ole Huhtasaaren vanhemmat ja hänen puolisonsa vanhemmat. Huhtasaari on hierarkiassa sentään paljon Haukion yläpuolella, jonka asema on puoliso, Huhtasaari taas puolueensa toinen puheenjohtaja ja tuleva presidentti.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu