Miksi kansaa juoksutetaan 4 vuoden välein? Aina on istuva voittanut. Eihän tuossa ajassa ehdi kuin kerran tavata suurvaltojenkaan johtajia. Suositan yksi kausi ja 8 vuotta, jolloin pressa ja kansa tietää, että silloin valta todella vaihtuu ja kiinnostus säilyy vaaleissa. Pressaakin helpottaa kun ei tarvii jahkailla "jaksaisko vielä", sopivan lyhyt 8 vuotta ja ehtii ihan tarpeeksi touhuta (vrt Ahtisaaren yksi kausi). Istuva on aivan ylivoimainen aina vrt Halonen, Kekkonen, Koivisto, Niinistö....Miksi siis kalliit vaalit ja juoksuttaa kansaa, "vastustajat" pitävätkin vain puoluetilaisuuksina ja markkinoivat itseään kansanedustajavaaleja silmälläpitäen.
Istuvanpressan vaalit aivan turhat!
3
53
Vastaukset
- edestuooikein
Sinulle tiedoksi, kuuden vuoden välein on pressan vaalit.
- EiMeidänPressa
Ei Niinistö kestä tolpillaan enää 6 vuotta Ajatus pätkii joka lähetyksessä mnta kertaa. Miettikääpä itsesnne 76 vuotiaana, Muistaako ees nimeään tuolloin enää. Merkkeliltä kehui aina kysyvänsä, kun ei tiedä mitä tehdä ! Suomen kansalta se olisi ysyttävä, eikä Euroopan tuhoajalta, joka aikoo poistaa valkoiset maan päältä.
- 75684653
Toisille vallan halu jää päälle. Eivät osaa irtaantua ja jäädä eläkkeelle. En väitä että Niinistöllä olisi näin, mutta muistellaanpa Kekkosta. Täysin ulkona tästä maailmasta, mutta piti vain pysyä virassa. Tuskin ymmärsi kun eropaperin allekirjoitti, että mihin tuli nimi raapustettua. Trumppi ei lähde kulumallakaan jos pystyy lakeja muuttamaan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874148Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella283087No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452330- 351338
- 10919
- 133901
- 6894
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12832Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124776- 11760