Näin kävi vielä 2010-luvulla

hehjerhj

Vuonna 2012 Juli Apponen meni sukupuolenkorjausleikkaukseen. Leikkaus epäonnistui. Alkoi kuuden vuoden traumaattinen kausi, jonka aikana entisen tanssijan kroppa tuhoutui. Näyttämöteoksessaan Apponen kertoo yleisölle kokemuksistaan ja kivustaan kaiken.

Leikkaukset tehtiin Ruotsissa. Siellä helsinkiläissyntyinen Apponen on asunut 2000-luvun alusta saakka.

Ruotsi päätti lakata pakkosterilisoimasta sukupuoltaan korjaavia vuonna 2013. Apponen oli siis viimeisiä sukupuolenkorjausprosessia läpikäyvistä, joilta vaadittiin sterilisaatiota.

Sterilisaatiosta luopuminen oli tärkeä askel heille, jotka haluavat olla virallisesti toista sukupuolta, mutta eivät välttämättä tahtoneet leikkaukseen. Apponen tiesi, että leikkaus tarkoitti joka tapauksessa sterilisaatiota.

Juli Apponen yritti korjata sukupuolensa miehestä naiseksi:

https://www.hs.fi/kulttuuri/art-2000005528317.html

14

1505

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ei.toimi.ei

      Eipä ole naisen näköinen.

      • fedhwyfg

        Ruotsi on päättänyt ensimmäisenä valtiona maailmassa maksaa korvausta vuosien 1972–2013 aikana sukupuoltaan korjanneille ihmisille, joiden juridisen sukupuolen vahvistamisen edellytyksenä oli lisääntymiskyvyttömyys. Korvaus on keskimäärin 225 000 kruunua (22 500 euroa) ja siihen on oikeutettu arviolta 600–700 henkiöä.

        Tammikuusta 2014 translakiin liittyneet pakkosterilisaatiot ovat olleet kiellettyjä Ruotsissa. Kielto astui voimaan ensin oikeuden päätöksellä, sillä se katsoi vaatimuksen rikkovan Ruotsin perustuslakia ja Euroopan ihmisoikeussopimusta. Myöhemmin myös itse lakia muutettiin ja vaatimus poistettiin.

        Ruotsin hlbti-järjestö RFSL on tehnyt pitkään töitä korvausten vaatimiseksi henkilöille, jotka on sterilisoitu vanhan translain aikana. Järjestö pitää rahallista korvausta askeleena oikeaan suuntaan.

        ”Tämän koko prosessin ajan RFSL on vaatinut valtiota rahallisen korvauksen lisäksi pyytämään anteeksi koko transyhteisöltä. Nyt toivomme, että Ruotsin valtio järjestää seremonian, jossa kunnollinen anteeksipyyntö voidaan esittää. Vasta sen jälkeen voimme jättää tämän todella synkän ajanjakson Ruotsin historiassa taaksemme”, sanoo puheenjohtaja Magnus Kolsjö järjestön tiedotteessa.

        Suomi on ainoa Pohjoismaa, jossa sterilisaatiovaatimus on vielä voimassa. Suomen translaki vaatii sukupuoltaan korjaavalta todistusta lisääntymiskyvyttömyydestä tai että hänet on muutoin steriloitu. Sterilisaatiovaatimuksen poiston lisäksi translakiin tarvitaan kokonaisuudistus, jossa sukupuolen juridinen ja lääketieteellinen korjaaminen erotetaan toisistaan ja se mahdollistetaan myös alaikäisille. Translain kokonaisuudistusta ajetaan Kuuluu kaikille -translakikampanjassa yhdessä Trasekin ja 24 muun ihmisoikeus- ja kansalaisjärjestön kanssa.

        http://seta.fi/ruotsi-maksaa-22-500-e-korvauksen-pakkosteriloiduille/

      • mikäpä.siinä
        fedhwyfg kirjoitti:

        Ehän sopii, kun muistetaan, että:

        Miehestä naiseksi - muutoksessa munat lähtevät joka tapauksessa.

        Naisesta mieheksi - muutosta ei pidä tehdä henkilölle, joka haluaa säilyttää synnytyselimensä. Silloin voidaan todeta, että halu muuttua mieheksi ei ole tarpeeksi vahva ja harkittu, sillä miehet eivät synnytä.

      • nbi45tbnihnt
        mikäpä.siinä kirjoitti:

        Ehän sopii, kun muistetaan, että:

        Miehestä naiseksi - muutoksessa munat lähtevät joka tapauksessa.

        Naisesta mieheksi - muutosta ei pidä tehdä henkilölle, joka haluaa säilyttää synnytyselimensä. Silloin voidaan todeta, että halu muuttua mieheksi ei ole tarpeeksi vahva ja harkittu, sillä miehet eivät synnytä.

        Miksi väität munien lähtevän ? Kyse on kulttuurisidonnaisesta asiasta. Monessa muussa maassa suurin osa siirtymän läpikäyneistä ihmisistä on tehnyt sen ilman genitaalikirurgisia toimenpiteitä.

        Ihmisoikeusjärjestö Amnesty Internationalin pääsihteeri Salil Shetty katsoo, että Suomen nykyinen translaki loukkaa ihmisoikeuksia.

        https://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/amnestyn-paasihteeri-salil-shetty-suomen-translaki-on-hapeapilkku/6831162#gs.SrJ3jXo

      • mikäpä.siinä
        nbi45tbnihnt kirjoitti:

        Miksikö väitän munien lähtevän?

        Koska sitä ne yleensä haluavat ihan itse. Muutama poikkeus ei muuta asiaa.

        Ja mitä käyttöä hormonihoidon surkastuttamilla munilla edes olisi?

      • helppo.ratkaisu
        nbi45tbnihnt kirjoitti:

        Miksi väität munien lähtevän ? Kyse on kulttuurisidonnaisesta asiasta. Monessa muussa maassa suurin osa siirtymän läpikäyneistä ihmisistä on tehnyt sen ilman genitaalikirurgisia toimenpiteitä.

        Ihmisoikeusjärjestö Amnesty Internationalin pääsihteeri Salil Shetty katsoo, että Suomen nykyinen translaki loukkaa ihmisoikeuksia.

        https://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/amnestyn-paasihteeri-salil-shetty-suomen-translaki-on-hapeapilkku/6831162#gs.SrJ3jXo

        Jos sinua noin huolestuttaa Amnestyn lausunto, poistetaan tämä ilmainen kauneuskirurgia hoidoista kokonaan. Näin ei loukata kenenkään oikeuksia.

      • julmaa.touhua
        fedhwyfg kirjoitti:

        Ruotsi on päättänyt ensimmäisenä valtiona maailmassa maksaa korvausta vuosien 1972–2013 aikana sukupuoltaan korjanneille ihmisille, joiden juridisen sukupuolen vahvistamisen edellytyksenä oli lisääntymiskyvyttömyys. Korvaus on keskimäärin 225 000 kruunua (22 500 euroa) ja siihen on oikeutettu arviolta 600–700 henkiöä.

        Tammikuusta 2014 translakiin liittyneet pakkosterilisaatiot ovat olleet kiellettyjä Ruotsissa. Kielto astui voimaan ensin oikeuden päätöksellä, sillä se katsoi vaatimuksen rikkovan Ruotsin perustuslakia ja Euroopan ihmisoikeussopimusta. Myöhemmin myös itse lakia muutettiin ja vaatimus poistettiin.

        Ruotsin hlbti-järjestö RFSL on tehnyt pitkään töitä korvausten vaatimiseksi henkilöille, jotka on sterilisoitu vanhan translain aikana. Järjestö pitää rahallista korvausta askeleena oikeaan suuntaan.

        ”Tämän koko prosessin ajan RFSL on vaatinut valtiota rahallisen korvauksen lisäksi pyytämään anteeksi koko transyhteisöltä. Nyt toivomme, että Ruotsin valtio järjestää seremonian, jossa kunnollinen anteeksipyyntö voidaan esittää. Vasta sen jälkeen voimme jättää tämän todella synkän ajanjakson Ruotsin historiassa taaksemme”, sanoo puheenjohtaja Magnus Kolsjö järjestön tiedotteessa.

        Suomi on ainoa Pohjoismaa, jossa sterilisaatiovaatimus on vielä voimassa. Suomen translaki vaatii sukupuoltaan korjaavalta todistusta lisääntymiskyvyttömyydestä tai että hänet on muutoin steriloitu. Sterilisaatiovaatimuksen poiston lisäksi translakiin tarvitaan kokonaisuudistus, jossa sukupuolen juridinen ja lääketieteellinen korjaaminen erotetaan toisistaan ja se mahdollistetaan myös alaikäisille. Translain kokonaisuudistusta ajetaan Kuuluu kaikille -translakikampanjassa yhdessä Trasekin ja 24 muun ihmisoikeus- ja kansalaisjärjestön kanssa.

        http://seta.fi/ruotsi-maksaa-22-500-e-korvauksen-pakkosteriloiduille/

        Pakkosterilointi? Minä kun luulin, että transuleikkauksiin meneminen on täysin vapaaehtoista.

      • TotuusSattuuQC
        julmaa.touhua kirjoitti:

        No on leikkauksiin meneminen yleensäkin melko lailla vapaaehtoista mutta ei niiden kylkiäisenä siltikään yleensä tehdä asioita joita ei olisi pakko tehdä. Sterilointi ei ole mitenkään välttämätön toimenpide jotta sukupuolenkorjaus voidaan tehdä.

      • TrollienSatujaeikövain
        TotuusSattuuQC kirjoitti:

        Ruotsissa osataan paremmin tämä valtion varojen käyttö. Kruunu vaikka ihan päättömään asiaan kannattaa kruunua.
        Suomessa ei kannata tehdä samalla lailla kuin Ruotsissa. Itänaapurin trollien suuri vaikutus pitää ottaa huomioon. Suomalaisia houkutellaan tekemään uusia lakeja, jotka saavat valtion ja kirkon syvälliseen yhteiskunnalliseen riitaan.
        Parempi olisi tehdä uusia asetuksia erilaisia pienryhmiä varten. Vielä parempi olisi, että pienryhmät maksaisivat kulunsa itse.

      • f3ryyuhf
        julmaa.touhua kirjoitti:

        Pakkosterilointi? Minä kun luulin, että transuleikkauksiin meneminen on täysin vapaaehtoista.

        Vuoden 1972 Ruotsissa ei voinut mennä naimisiin miehen kanssa, jos oma spermantuotanto oli jäljellä. Ihmisiä painostettiin laajamittaiseen sukupuolielinkirurgiaan.

        Tiedätkö, että Suomessa painostettiin epileptikkoja sterilisaatioon vielä 1960-luvulla pitämällä sitä edellytyksenä avioliittoluvan saamiselle ?

      • julmaa.touhua
        TotuusSattuuQC kirjoitti:

        No on leikkauksiin meneminen yleensäkin melko lailla vapaaehtoista mutta ei niiden kylkiäisenä siltikään yleensä tehdä asioita joita ei olisi pakko tehdä. Sterilointi ei ole mitenkään välttämätön toimenpide jotta sukupuolenkorjaus voidaan tehdä.

        Niin, kylkiäisiä tässä tapauksessa ovat munat naisella tai kohtu miehellä. Ei sellaista tosiaan tehdä kenellekään muullekaan, miksi sitten transuille.

        Mutta, kuten sanottu: jos haluaa pitää vanhatkin vehkeensä, ei ole kypsä sukupuolenvaihdokseen. Pitää kypsytellä ajatusta vielä.

      • TotuusSattuuQC
        julmaa.touhua kirjoitti:

        Niin, kylkiäisiä tässä tapauksessa ovat munat naisella tai kohtu miehellä. Ei sellaista tosiaan tehdä kenellekään muullekaan, miksi sitten transuille.

        Mutta, kuten sanottu: jos haluaa pitää vanhatkin vehkeensä, ei ole kypsä sukupuolenvaihdokseen. Pitää kypsytellä ajatusta vielä.

        "Mutta, kuten sanottu: jos haluaa pitää vanhatkin vehkeensä, ei ole kypsä sukupuolenvaihdokseen. Pitää kypsytellä ajatusta vielä."

        Saat toki olla tuota mieltä henkilökohtaisesti. Nämä leikkaukset tehdään kuitenkin lääketieteellisin perustein ja oikeiden psykologien arvioiden perusteella eikä taviksien mielipiteiden.

      • julmaa.touhua
        TotuusSattuuQC kirjoitti:

        "Mutta, kuten sanottu: jos haluaa pitää vanhatkin vehkeensä, ei ole kypsä sukupuolenvaihdokseen. Pitää kypsytellä ajatusta vielä."

        Saat toki olla tuota mieltä henkilökohtaisesti. Nämä leikkaukset tehdään kuitenkin lääketieteellisin perustein ja oikeiden psykologien arvioiden perusteella eikä taviksien mielipiteiden.

        Niin tehtiin 60-luvulla kehitysvammaisten sterilointikin "lääketieteellisin perustein".

        Yksikään psykologi ei kykene "lääketieteellisesti" mitenkään perustelemaan tilannetta, jossa henkilölle rakennetaan tissit ja jätetään munat. Sre on tavoitteena järjetön, vaikka transu itse niin haluaisikin.

        On myös osattava sanoa ei.

      • TrollinSatujaeikövain

        Täältä tavalliselta veronmaksajalta ehdoton ei kirurgille, joka leikkaa "patongista piirakan" meidän laskuun.
        Tälle julmalle ja päättömälle touhulle piti vielä hakea Suomen eduskunnan tuki. Kyllä jotkut osaa olla hävyttömiä. Ketkä tästä hyötyvät?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Metsäkoneen kuljettaja huuteli tutkijalle

      "voisit kyllä ottaa rintaliivit pois ennen kuin tulet minulle juttelemaan, hän sanoo." https://yle.fi/a/74-20106446 On
      Suomussalmi
      704
      9910
    2. Suomi on täysin sekaisin

      Jo ties monettako päivää hirveä itku ja poru jostain helvetin nilviäisistä. https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000010
      Maailman menoa
      404
      4321
    3. Kaikki ei vieläkään usko luontokatoon.

      Suomussalmen Hukkajoella foliohattu metsäkoneen kuljettaja tuhosi tuhansia harvinaisia jokihelmisimpukoita eli raakkuja
      Kajaani
      90
      2976
    4. Sano vain suoraan, että nyt riittää

      ettei kiinnosta. Sano, että lopeta! En ihmettelisi, jos olet saanut tarpeeksesi ja toivot minun ymmärtävän lopettaa. Eh
      Ikävä
      43
      2855
    5. Mari Rantanen asettaa sairaan lapsen edun oman uransa edelle - (tekikö Marin samaa)

      Noin toimii kunnon vastuuntuntoinen äiti, mutta siitäkin nämä mt-ongelmaiset vasemmistolaiset häntä täällä haukkuvat. "
      Maailman menoa
      229
      2654
    6. Ohhoh! Ex-pääministeri Sanna Marinin Joni-rakas paljasti ilouutisen: "Tässä kuussa..."

      Sanna Marin on ollut naimisissa Markus Räikkösen kanssa. Nyt hänen seurassaan on usein julkkishiusmuotoilija Joni Willb
      Kotimaiset julkkisjuorut
      55
      2644
    7. Mitä ajattelet aina

      Kun hän tulee näköpiiriin?
      Ikävä
      153
      1835
    8. Luokatonta toimintaa

      Tyrmistyttävää toimintaa Stora Enson korjuu yrittäjältä Hukkajoella. Täyttä piittaamattomuutta laeista ja luontoarvoista
      Suomussalmi
      70
      1691
    9. Ensimmäisestä kohtaamisesta saakka

      minulla on ollut hämmentynyt olo. Miten voit tuntua siltä, että olisin tuntenut sinut aina? Sinun kanssasi on yhtä aikaa
      Ikävä
      14
      1620
    10. Maailmankuulu homopingviini on kuollut

      Minä niin toivoin että pariskunta olisi saatu kunniavieraiksi ensi kesän Prideen. 💔 "Maailmankuulu homopingviini on k
      Lapua
      6
      1423
    Aihe