Vuonna 2012 Juli Apponen meni sukupuolenkorjausleikkaukseen. Leikkaus epäonnistui. Alkoi kuuden vuoden traumaattinen kausi, jonka aikana entisen tanssijan kroppa tuhoutui. Näyttämöteoksessaan Apponen kertoo yleisölle kokemuksistaan ja kivustaan kaiken.
Leikkaukset tehtiin Ruotsissa. Siellä helsinkiläissyntyinen Apponen on asunut 2000-luvun alusta saakka.
Ruotsi päätti lakata pakkosterilisoimasta sukupuoltaan korjaavia vuonna 2013. Apponen oli siis viimeisiä sukupuolenkorjausprosessia läpikäyvistä, joilta vaadittiin sterilisaatiota.
Sterilisaatiosta luopuminen oli tärkeä askel heille, jotka haluavat olla virallisesti toista sukupuolta, mutta eivät välttämättä tahtoneet leikkaukseen. Apponen tiesi, että leikkaus tarkoitti joka tapauksessa sterilisaatiota.
Juli Apponen yritti korjata sukupuolensa miehestä naiseksi:
https://www.hs.fi/kulttuuri/art-2000005528317.html
Mennyt mutta muistoissa
4
563
Vastaukset
- hfwegehujeh
Ruotsi on päättänyt ensimmäisenä valtiona maailmassa maksaa korvausta vuosien 1972–2013 aikana sukupuoltaan korjanneille ihmisille, joiden juridisen sukupuolen vahvistamisen edellytyksenä oli lisääntymiskyvyttömyys. Korvaus on keskimäärin 225 000 kruunua (22 500 euroa) ja siihen on oikeutettu arviolta 600–700 henkiöä.
Tammikuusta 2014 translakiin liittyneet pakkosterilisaatiot ovat olleet kiellettyjä Ruotsissa. Kielto astui voimaan ensin oikeuden päätöksellä, sillä se katsoi vaatimuksen rikkovan Ruotsin perustuslakia ja Euroopan ihmisoikeussopimusta. Myöhemmin myös itse lakia muutettiin ja vaatimus poistettiin.
Ruotsin hlbti-järjestö RFSL on tehnyt pitkään töitä korvausten vaatimiseksi henkilöille, jotka on sterilisoitu vanhan translain aikana. Järjestö pitää rahallista korvausta askeleena oikeaan suuntaan.
”Tämän koko prosessin ajan RFSL on vaatinut valtiota rahallisen korvauksen lisäksi pyytämään anteeksi koko transyhteisöltä. Nyt toivomme, että Ruotsin valtio järjestää seremonian, jossa kunnollinen anteeksipyyntö voidaan esittää. Vasta sen jälkeen voimme jättää tämän todella synkän ajanjakson Ruotsin historiassa taaksemme”, sanoo puheenjohtaja Magnus Kolsjö järjestön tiedotteessa.
Suomi on ainoa Pohjoismaa, jossa sterilisaatiovaatimus on vielä voimassa. Suomen translaki vaatii sukupuoltaan korjaavalta todistusta lisääntymiskyvyttömyydestä tai että hänet on muutoin steriloitu. Sterilisaatiovaatimuksen poiston lisäksi translakiin tarvitaan kokonaisuudistus, jossa sukupuolen juridinen ja lääketieteellinen korjaaminen erotetaan toisistaan ja se mahdollistetaan myös alaikäisille. Translain kokonaisuudistusta ajetaan Kuuluu kaikille -translakikampanjassa yhdessä Trasekin ja 24 muun ihmisoikeus- ja kansalaisjärjestön kanssa.
http://seta.fi/ruotsi-maksaa-22-500-e-korvauksen-pakkosteriloiduille/- voi.nyyh.ja.hyyh
Tuohan on ihan absurdia.
Kyllähän rankkojen hormonihoitojen seurauksena ihmisestä tulee muutenkin lisääntymiskyvytön. Ja mitenkäs sitten, jos on leikattu jo uudet sukupuolielimet? Pitäisikö ne vanhatkin säilyttää varmuuden vuoksi vai mitä tällä nyt ajetaan takaa? Aivan sekoa saivartelua taas.. Senkus trans-ihmiset pakastatte niitä sukusolujanne tulevan varalle, jos haluatte omia biologisia lapsia jotenkin saada leikkauksen jälkeen! Tai tehkää ne pentunne ENNEN prosessia, vielä parempi tapa.
(Ja moniko trans-ihminen edes haluaa lapsia? Hah, tunnen joitakin ja eivät todellakaan hankkisi lapsia vaikka voisivat..ovat sen verran itsekeskeisiä eläjiä)
Kyllä jaksaa ÄÄRIMMÄISEN pieni ihmisjoukko jauhaa paskaa ja uhriutua koko ajan.
Alan kääntyä sille kannalle, että sukupuoltaan vaihtavilla on pään sisällä se isoin vika. Ennen ajattelin, että tämän marginaalisen pienen joukon sisällä on vain prosentuaalisesti pienehkö joukko mielenvikaisia.
Mitenkäs muuten ne korvaukset maksetaan semmosille, jotka katuu sukupuolenvaihdostaan? Niitäkin on aika paljon, ja Ruotsissa he ovat päässeet mediassakin ääneen jo ainakin 10 vuoden ajan. Suomessa ei tietenkään näin käy, sehän olisi Agendan vastaista.
Tulevat lisääntymään nuo katuvaiset, koska tätä sukupuolenvaihto-asiaa oikein TYRKYTETÄÄN joka tuutista uutena normaalina. Menee moisen propagandan takia monella herkällä nuorella pää sekaisin, kun nuorilla on muutenkin identiteetti hakusessa.. Minä pidän korvausvelvollisena näiden ihmisten kohdalla Trans-Agendan toitottajia, en valtiota.
Varautukaa kaivamaan kuvettanne, propagandistit :D
PS. Ja sukupuolen korjaukseen ei todellakaan pidä antaa lupaa alaikäisille!!! - rhjugfhiwhfjuw
voi.nyyh.ja.hyyh kirjoitti:

PS. Ja sukupuolen korjaukseen ei todellakaan pidä antaa lupaa alaikäisille!!!Vuoden 1972 Ruotsi poikkesi esimerkiksi suhtautumisessa homoseksuaaleihin aika paljon vuoden 2018 Ruotsista. Silloin kahden miehen välinen avioliitto oli kaukainen haave. Leikattu transseksuaali sen sijaan saattoi mennä uuden henkilötunnuksensa kanssa naimisiin miehen kanssa.
- i4frhfrhhyui
Amnesty on kiinnittänyt huomiota Suomen tilanteeseen.
https://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/amnestyn-paasihteeri-salil-shetty-suomen-translaki-on-hapeapilkku/6831162#gs.SrJ3jXo
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.2926476Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill652029- 1801780
- 1191251
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä141235Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181681153Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie71126RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j521015Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j411011Martina pääsee upeisiin häihin
Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.288962