Yritän tappaa itseni alkoholilla

Toiminut_30_vuotta

Juon joka päivä, vaikka olen vaativassa työssä ja tienaan 70 000 euroa vuodessa. Lasken promillelaskurilla, kuinka paljon voin juoda, että voin aamulla ajaa töihin. Jos aloitan dokaamisen vaikka 16:00 ja lopetan 18:00, saan kunnon kännit, menen aikaisin nukkumaan ja herään aamulla pirteänä.

Ei juhlimista pidä jättää vain viikonloppuun.

26

260

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • otan_esimerkkiä

      Asiaa, elämme vain kerran.

    • itsellä_toimii

      Harva tajuaa, kuinka viikolla voi tosiaan dokata huoletta. Jos viimeisen paukun ja heräämisen välillä on 12 tuntia, ei tunnu missään. Pitää aloitta heti töistä tultua.

      Party all the time

      • gggggtt

        Niin, siihen saakka, kunnes maksa poksahtaa.


    • tietäjä-

      tuossa on se huono puoli, ettei humala tunnu enää miltään noin pitkän ryyppäämisen jäljiltä.

    • loppuun_asti

      Kyllä se ihana tunne, kuin olisi aurinko rannalla tulee joka kerta, aika pienellä alkoholi määrällä. esimerkiksi 3 vahvaa 0,5 tölkkiä olutta ja kossua jonkin verran päälle 15 minuutissa räjäyttää tajunnan päivästä toiseen.

      • Tähänontultu

        Aurinko rannalla tulee joka kerta?


    • helvein.elemä

      se on hieno asia.eläkkeelle seisoisit prisman kassajonossa leveäperseisen akan kanssa joka päivä klo 12.35. dokaamalla pidät elämäsi omassa hallussasi!

    • like_Morrison

      Pahinta olisi jäädä elämään yli 60-vuotiaaksi. Juhlin siihen asti MAX

    • rakastan_olotilaani

      Verenpaine lääkkeet antaa lisäaikaa, muuten olisin jo kuollut. Niiden kanssa olo on hyvä päivittäisellä dokamisella ja vaativan työn summalla. Kirjoitan tätäkin nyt mukavass hiprakassa. Aamulla 10:00 iso palaveri, no problem.

    • saa_mkokeilla

      Eniten ihmettelen, kuinka seksi on myös upeaa tällä dokaamisella. Vaimo ottaa vain lasin viiniä tai 2 ja kiima kasvaa.

    • jhtstgrewe

      Voisin alkaa juoda itseäni hengiltä. Työt loppuu kohta ja työttömällä ei ole mitään merkitystä. Muutenkin masentaa niin pahasti ettei oikeastaan kiinosta elää. Puuttuu vain rohkeutta vetää ranteet auki. Jos olisi hallussa pilleri millä lähtee kivuttomasti niin olisin jo kuollut. Oli niin "kiva" tuo edellinen viikonloppu.

      • samat.sanat

        Älä muuta virka. Minäkin olisin lähtenyt jo aikapäiviä sitten jos en olisi niin saatanan nössö.


      • fjkhjgxfzd
        samat.sanat kirjoitti:

        Älä muuta virka. Minäkin olisin lähtenyt jo aikapäiviä sitten jos en olisi niin saatanan nössö.

        Yllättävän paljon se vaatii että uskaltaa tehdä lopullisen ratkaisun.


    • ahaamutta

      Onko provo. Ajattele maksaasi ja haimaasi, vähennä vähitellen. Pystyt siihen. Elämässä on muitakin asioita kuin alkoholi, joka on kaapannut elimistösi ja kaiken huomion

      • kjytreeed

        Jos on niin onnekas että on elämä niin ei tarvisi miettiä millä kurjuuden lopettaisi. Viinaa ja voimakkaita lääkkeitä kiitos niin eiköhän tämän kitumisen saa niillä loppumaan. En enää edes muista milloin olen ollut aidosti iloinen. Muutaman ihmisen takia pitää teeskennellä elämänhalua.


    • vuosikymmenen.dokannut

      Minä tein samaa mutta rupesi psyykkeen päälle käymään niin pahasti että oli pakko lopettaa ryyppääminen. En minä koskaan mitään prommileja laskenut. Ei aamulla mitään puhallusratsioita ole.

    • lapsettaako

      Ei mitään uutta auringon alla. Etupainotteiset arkikännit ovat olleet kansanperinnettä paljon paljon kauemmin kuin Suomi itsenäinen. Tappoyritys vaikuttaa myös amatöörimaiselta: muutamalla päivittäisellä kaljalla ja viinapaukulla on kyse lähinnä vain siitä, että koettaa viihtyä kuolemaa odotellessa. "Vaativan työn" ja vuosipalkan suhde viittaa leipääntyneeseen pikkudirikkaan julkishallinnossa, jossa miestä mitataan peräpukamien määrällä. Ikääntyneiden koulupoikien juttuja. Todelliset juomisen ammattilaiset ovat ihan jotain muuta.

    • Kappasvuan

      Olet siis vielä elävä todiste siitä että evoluutio toimii yhä.
      Heikot sortuu elontiellä...

    • Kylmät__kädet__

      Sekoita xanoria joukkoon niin koet euforian.

    • KetäVarten

      Reenaa _s_e_l_k_o_s_u_o_m_e_a_. Siinä ei ehdi ottaa huikkaa. Unohtuu ryyppy. On se niin vaikeeta. Vaatii keskittymistä. Pidä rytmi. Ole hidas.

    • Viskikolaakiitos

      Lemmy eli aika vanhaksi tyylillään.

    • KylläSeSiitäSitte

      Onnea ja menestystä !

    • HienoJuttuJuu

      Darwinismi pelaa.

    • jasmin2-musutt

      Ma meen taysilla! We live only Once here. Kuka haluais jaada valittaan. Taa on ihana maailma. Jos mulla olis ollu oikein helppo keino lahtea ma olisin lahteny jo!

      Ma rakastan maailmaa ja mun poikakaveri rakastaa mua ja mun mehekasta leukaa.

      Ma olen ylpea musta

    • ihanaa_viikonloppua

      Nyt onkin perjantai ja voi ottaa parina päivänä isot lastit.

    • viidakon_sanonta

      Ilo ilman viinaa on teeskentelyä.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Martina oli sarjassaan tänään 32.

      Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      208
      1660
    2. Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?

      Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai
      Kotimaiset julkkisjuorut
      84
      1566
    3. Stepuli itkee facessa

      Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä
      Kotimaiset julkkisjuorut
      96
      1463
    4. Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.

      Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      254
      1392
    5. Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.

      Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      1361
    6. Minä menetän sinut kokonaan

      Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.
      Ikävä
      48
      892
    7. Onpas Martina valinnut sopivan laulun

      Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      115
      880
    8. Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.

      Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii
      Maailman menoa
      414
      852
    9. Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?

      Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai
      Maailman menoa
      290
      822
    10. Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.

      Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse
      Maailman menoa
      347
      807
    Aihe