Pohjanmaan poliisilaitos on aloittanut rikostutkinnan kryptovaluutta onecoinin ympärillä. Viranomaiset ovat vielä vaitonaisia tutkinnan yksityiskohdista, mutta ne liittyvät talousrikoksiin, kertoo Vasabladet.
Kyseessä on Suomen ensimmäinen varsinainen poliisitutkinta koskien kryptovaluuttoja.
Onecoin on kuvitteellisen kryptovaluutan ympärille rakennettu pyramidihuijaus, joka on ollut viranomaisten hampaissa ympäri maailmaa vuodesta 2015.
Sen parissa puuhailevat ydinhahmot (tunkittajat) ovat markkinoineet valuutan ympärillä tapahtuvaa "louhintaa" ja koulutuspaketteja muun muassa huoltoasemilla ja erilaisissa kokoustiloissa järjestetyissä tapahtumissa.
Onecoin-huijaus on yrittänyt hyötyä lupauksilla bitcoinin kaltaisesta menestyksestä. Markkinointi on perustunut vahvasti mielikuviin. Ilmeisesti monet ovat päätyneetkin lähtemään mukaan äkkirikastumisen toivossa: Ylen mukaan jopa 20 000 suomalaista olisi sijoittanut onecoiniin.
Rikoskomisario Antti Perälä kertoo, että Pohjanmaan poliisin aloittaman esitutkinnan taustalla on useita rikosilmoituksia, joita on tehty vuonna 2017.
Verovirasto on yksi rikosilmoitusten tekijöistä.
Poliisa kiinnosta tunkitusvideot. Tässä eräs niistä
https://www.youtube.com/watch?v=OhvmjS3NuWk

Vastaukset 1
Vanhimmat
Puukkoja teritetään. Pian tunkittajat juoksevat karkuun!