Mies etsii silminnäkijöitä

Kulttuurin_harrastaja

" Mamut lavastivat kolarini Itä-Helsingissä”.

https://www.como.fi/uutiset/mies-etsii-silminnakijoita-ulkomaalaiset-lavastivat-kolarini-ita-helsingissa/

Olin kääntymässä Pohjavedenportilta Vuotielle keskustan suuntaan kevytkuorma-autolla ja jouduinkin pysähtymään keskilevennykselle odottamaan keskustaan meneviä autoja. Autoni perä jäi osittain Vuosaareen menevän kaistan päälle ja vähän ajan päästä alkoi torvi soida. Koska Vuosaareenkin päin menee kaksi kaistaa, olisi pikku koukkauksella päässyt minusta ohi, joten avasin oven ja kysyin mikä hätänä. Tähän ulkomaalaistaustainen mies, joka oli kanssa avannut oven, huuteli jotain, ja hänen kaverinsa piteli häntä kiinni, ettei tulisi kimppuun. Tässä vaiheessa laitoin oven kiinni.

Lopulta mies oli ajanut kuorma-autoa päin ja soittanut poliisit. Poliisille mies kuulemma väitti kuorma-auton tulleen eteen ja tehneensä hätäjarrutuksen, mutta osui silti.

-Olen tapauksessa aika heikoilla kun heitä oli kaksi ja molemmat valehtelivat. Mutta koska tapausta ennen olimme huudelleet toisillemme jo jonkin aikaa ja mies oli soitellut useamman kerran torvea, niin uskoisin jonkun näkevän tapauksen kerrostaloista tai pihalta. Myös jos ohiajavat autot muistavat tilanteen, jossa olimme risteyksessä paikallaan mutta erillään auttaisi, koska poliisien saapuessa automme oli yhdessä.

0

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Martina oli sarjassaan tänään 32.

        Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.
        Kotimaiset julkkisjuorut
        208
        1672
      2. Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?

        Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai
        Kotimaiset julkkisjuorut
        98
        1597
      3. Stepuli itkee facessa

        Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä
        Kotimaiset julkkisjuorut
        96
        1507
      4. Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.

        Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.
        Kotimaiset julkkisjuorut
        254
        1396
      5. Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.

        Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.
        Kotimaiset julkkisjuorut
        134
        1362
      6. Minä menetän sinut kokonaan

        Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.
        Ikävä
        48
        895
      7. Onpas Martina valinnut sopivan laulun

        Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa
        Kotimaiset julkkisjuorut
        115
        882
      8. Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.

        Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii
        Maailman menoa
        427
        861
      9. Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?

        Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai
        Maailman menoa
        290
        827
      10. Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.

        Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse
        Maailman menoa
        347
        815
      Aihe