Tv-haastattelussa Laura huhtasaari sanoi että äiti on adventisti ja isä luterilainen ja hän itse on yhteiskristillinen.
Laura Huhtasaaren äiti adventisti
äitiadventisti
332627
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 33
Vanhimmat
Ovela pikku paskiainen. Mitään yhteiskristillistä ole olemassakaan.
Kyllä on.
Yhteiskristillinen on samaa kuin ekumeeninen.
Googlaamalla saat selville siitä lisää.
Yhteiskristillistä tapaa uskoa ei ole. Yksin kirjaimellinen usko Luomiseen ja Vedenpaisumukseen erottaa Lauran länsimaiden kristittyjen enemmistöstä. Ekumenia on aivan toinen juttu.
Ekumeeninen tarkoittaa elävästä Jumalasta luopumista. sillä herra jumala paavi, ei todellisuudessa ole jumala, vaikka onkin asettanut sunnuntai lain, ja sille oman jumalan-
Mielestäni Huhtasaari sanoi, että äitinsä oli adventisti, mutta erosi adventtikirkosta.
Ryhmän vähä-älyisin presidenttiehdokas. Syytä ei tarvinne lähteä hakemaan kaukaa.
Mitäs pidit Mauno Koivistosta ?
Suurelta osaltaan Koiviston ansiosta 90-luvun alussa syntyi Suomeen taloudellinen vakava kriisi.
Koivisto oli itse ollut HTS-pankin II- johtaja, valtionvarain ministeri, Suomen Pankin pääjohtaja ja pääministeri.
Koivistoa nimitettiinkin pankkiirien presidentiksi, ei siis Suomen kansan presidentiksi.
Koiviston ensisijainen tehtävä 90-luvun pankkikriisissä oli pelastaa pankit. Hän vähät välitti kansan ahdingosta, jonka pankkien töppäilyjen rahoittaminen aiheutti lukemattomille suomalaisille. Kansa sai kärsiä vain siksi, että pankkiirien ei tarvinnut olla vastuussa omista laiminlyönneistään ja virheistä.
"Koiviston alttarilla eivät siis kuolleet vain lama-Suomen yrittäjät perheineen; me kaikki suomalaiset olemme yhä hänen kaudellaan tehtyjen päätösten uhreja."
Löydät kaikista jotain negatiivista kenestä löytäisit hyviä puolia ?
Toin vain faktat pöytään. Mitä pahaa siinä on, kun tuodaan asiat esiin niin kuin ne ovat?
Ovatko 90-luvun laman aiheuttaneet tahot pyytäneet aiheuttamiaan kärsimyksiään ja vääryyksiään anteeksi?
Yhtään anteeksipyyntöä ei ole kuulunut vielä tähän päivään mennessä.
Pankkien kotikutoisen kriisin masumiehiksi pantiin tavalliset suomalaiset, jotka olivat hiellä ja verellä yrittäneet saada elantonsa. Monilla oli pankkilainaa ja kun firma tai työpaikka lähtivät pankkien toilailujen ja rahapolitiikan vuoksi alta, niin alta lähtivät myös asunnot ja autot, jotka pankinjohtajat panivat vasaran alle ja huutokauppasivat kiireesti pilkkahintaan ne tutuilleen.
Monille ei jäänyt kuin tuulen pieksemä paljas perse sekä velat jäljelle. Lukuisa joukko kansalaisiamme päättikin päivänsä oman käden kautta ahdingossaan.
Koiviston politiikka oli säälimätöntä eliitin hyväksi toimimista.
Pankkiriisin+aikana+valtionvarainministerinä+toimi+Iiro+Viinanen.
Kriisin+taustalla+oli+rahoitusmarkkinoiden+vapauttamista+seurannut+pankkien+liiallinen+luotonanto+ja+-otto.+Valuuttaluottoja+tyrkytettiin.1980-luvun+loppupuolen+taloutta+kutsuttiin+kasinotaloudeksi.
Riskinotto+kostautui,+pahimpaan+kriisiin+joutui+säästöpankki.+Pankkien+vakavaraisuuden+ja+maksuvalmiuden+turvaamiseksi+valtio+antoi+vuonna+1992+kaikille+pankeille+pääomalainaa+yhteensä+7,9+miljardia+markkaa.
Perustettiin+roskapankki.+
Toljuilun+ansiosta+huutokaupattiin+asuntoja,+terveitä+yrityksiä+nurin+ym.+kauheutta,+jotta+pankit+pysyivät+pystyssä.+Ei+varmaan+yhtä+syyllistä.+Pankit+ja+niiden+vastuu?+Pankin+konkurssi+ja+säästöjen+menetykset+ja+valuuttaluoton+antajat+ulkomailla+olisi+jääneet+nuolemaan+näppejään.
Asutolainnoissa+oli+hirmuiset+korot+yli+10+%,+oliko+ihan+16+%,+onneksi+jotkut+vielä+ostivat+asuntoja,+että+ei+kaikki+mennyt+huutokauppaan,+mutta+korkea+oli+korko+ja+asunnon+hinnat+tietysti+laskivat,+mutta+ei+kaikki+asunnot+menneet+pilkkahintaan.+Saivat+useat+omansa+pois+ja+ylikin+sen+mitä+itse+olivat+maksaneet,+jos+myydä+onnistuivat.
Oli+pankkikriisi+hirveä+aika+monelle,+pankkien+tyrkyttämien+valuttalainojen+takia.
Koivisto+oli+tietysti+osa+sitä+kriisiaikaa,+kun+oli+presidenttinä+osa+vastuuta.+Ainakin+siinä+miten+hoitaa+sitä,+valtionvarainministeri+ym.+ja+etupäässä+pankit.
"-+Koivisto+oli+presidenttinä+1982–1994.+
-+Koivisto+toimi+Suomen+Pankin+pääjohtajana+1968–1982.
-+Pääministerinä+Koivisto+oli+vuosina+1968–1970+ja+1979–1982.
-+Vuonna+1957+Koivisto+siirtyi+akateemisesta+tutkimustyöstä+Helsinkiin+Helsingin+Työväen+Säästöpankin+toiseksi+johtajaksi.+Hän+nousi+vuonna+1959+pankin+toimitusjohtajaksi+ja+oli+toimessa+vuoteen+1968.
-+1966+nousi+Koivisto+hallituksen+valtiovarainministeriksi,+samoin+1972."
"Koiviston+hallitseman+12+vuoden+aikana+Suomi+koki+niin+häikäisevän+taloudellisen+nousun+kuin+tyrmäävän+lamankin.+Entisen+pankinjohtajan+rohdot+eivät+tehonneet+ylikuumenneeseen+talouteen.+Koivistoa+on+osaltaan+syytetty+1990-luvulla+koetusta+lamasta,+koska+hän+kannatti+Harri+Holkerin,+Kalevi+Sorsan,+Esko+Ahon+ja+Suomen+Pankin+johtajan+Rolf+Kullbergin+ohella+sittemmin+vääräksi+tuomittua+vahvan+markan+politiikkaa.+Laman+puhkeamiseen+vaikutti+kuitenkin+useita+muitakin+tekijöitä.+Merkittävin+sellainen+tekijä+laman+syvyyteen,+johon+Suomi+ei+voinut+vaikuttaa,+oli+Neuvostoliiton+romahdus.+Suomen+vientituotteet+Neuvostoliittoon+olivat+tyypillisesti+sellaisia,+joille+oli+hyvin+vaikeaa+löytää+korvaavia+markkinoita+esimerkiksi+Länsi-Euroopasta"
Lähde:+Wikipedia
Paavo Väyrynen ilmoitti väitöskirjassaan 1988, että Neuvostoliitto ja Euroopan kahtiajako pysyvät niin kauas kuin silmä siintää. Kumpikin alkoi murtua jo seuraavana vuonna. Toki suomalaisten enemmistö oli luonnollisista syistä tottunut pitämään Neuvostoliittoa ikuisena naapurinamme, mutta kukaan muu ei sentään kirjauttanut asiaa jälkipolville painavassa tieteellisessä tutkimuksessa juuri hajoamisen alla kuin Väyrynen.
Monet maamme tärkeimmät yritykset olivat täysin fiksoituneet helpohkoon ja tuottoisaan idänkauppaan, eikä se sentään Koiviston syytä ollut vaan jo sotakorvauksista alkaneen kehityksen tulos. Siirtyminen normaaleille markkinoille kulki ikään kuin pitkän, jääkylmän suihkun kautta. Onneksi oli Nokia.
Kyseisen vaaliehdokkaan hammaslääkäri Iso-isä ja isoäiti olivat erittäin arvostettuja ja aktiivisia kyseisessä yhteisössä.Heidän nuoremmasta polvesta en tiedä.
Ei ole käynyt Toivonlinnaa oman sanomansa mukaan:
– Lapsuuden kodin perheeseeni kuului vanhempieni lisäksi myös isosiskoni, joka on minua kuusi vuotta vanhempi. Olen syntynyt Satakunnassa, mutta kouluiässä muutimme maaseudulle, Tampereen lähelle Kolhoon. Siellä kävin ensin ala-asteen pienessä kyläkoulussa, josta jatkoin yläasteelle ja paikalliseen Mäntän lukioon.
https://www.suomenuutiset.fi/elainrakkaasta-perheenaidista-tuli-poliitikko-sattumalta/
Kuka äiti oli?
Lauran äiti tuli Toivonlinnasta ylioppilaaksi.
Äiti ei ole adventisti, vaan EX-adventisti.
Pöljien sukua kuitenkin.
Ex-adventisti on aivopesty lahkon aivopieruilla ja adventismin paskasta on hyvin vaikea päästä eroon, koska se paska siellä aivoissa kummittelee lopun elämää. Sen näkee jo Huhtasaaren puheista.
Etkä sinä ole edes ihminen. Sen näkee kyllä.
Sinustahan "kaikki kotonako "se näkyy, sydän täynnä vihaa, ei pääse adventismista eroon. Totta puhut.
Ja Perk.keleen talutusnuorassa sinua viedään päivittäin hänen hengessään juopuneena tässä ajassa.
Se on aivan raamatullistakin, että jos olet jättänyt sydämesi tyhjäksi, sinne tulee seitsemän pahempaa henkeä ja se juuri kuljettaa.
Kun Jeesuksen hylkää, viha ja vihan maljat läikkyy rienaajien sydämissä, päivästä toiseen.
Laura-Jytky tulee....!!!
Hyvin pärjäsi ensikertalaisena.
En oikein hyvittelisi PS- linjaa, jossa vastakkainasetellaan ihminen. Se ei ole raamatullista se.
Taipumuksemme ovat suurimmalta osaltamme geeneissämme. Liikalihavuuteen taipuvaisuus on geeniemme ansiota samoin kuin taipumus alkoholismiinkin.
Joku voi jäädä koukkuun jo esim. ensimmäisen olutannoksen nautittuaan. Toiselle ei muodostu alkoholista minkäänlaista riippuvuutta, vaan hän voi ottaa vain silloin, kun on esim. hyvässä seurassa tai on jokin merkittävä juhla, jossa on hyvä vapautua ja nauttia elämästä.
Samoin on myös uskonnollisuuden kanssa, johon joillekin muodostuu addiktio/riippuvuus. Uskonnosta tulee jonkinlaista huumetta ja on pakottava tarve päästä kaltaistensa seuraan.
Mikään riippuvuus ei kuitenkaan pidemmällä aikavalillä edistä mielen tai ruumiin terveyttä.
Valheesi ei hetkauta.
Laura Huhtasaari edustaa Perussuomalaisia sanomallaan ja kyse on ikävää siinämielessä, että PS- edustaa ihmisissä vastakkainasettelua.
Se, että ihminen "pääsee" listassa noinkin pitkälle, eli ohitti monta politiikan konkaria, kertoo äänestäjien tahdosta. Eli Perussomalaiset "kuuntelevat" kansan tahtoa ja saarnaavat sitä.
Eli kyse on ei Lauran äänestä, vaan hän on PS- ääni, jota kansa huutaa.
Eli pallo tuossa asiassa on kansan hallussa, jota ihminen kertoo viestinä = Laura.
Siksipä ei voida muuta syyttää, kuin kansaa itseään.
Täten todetaan taas tästä palstasta se, että täällä panettelijatkaan eivät osaa ajatella ja tutkia sanoman juuria, missä ne ovat. Joidenkin korvien välissä nikottelee ja tökkii sanoma adventistit.
He roikkuvat poloset joidenkin kirkkojen ovilla. Se on kahle sekin. Kukahan osaisi sanoa heille, kahvasta voi irrottaa, kuin Jeesuksen aikana. Opetuslapsena ei ole pakko olla.
# He roikkuvat poloset joidenkin kirkkojen ovilla. Se on kahle sekin. Kukahan osaisi sanoa heille, kahvasta voi irrottaa, kuin Jeesuksen aikana. Opetuslapsena ei ole pakko olla.#
Onko tullut mieleen, että jospa he eivät halua? Miksi se häiritsee sinua niin paljon, että myös sinä poloinen jatkuvasti roikut täällä ja tuosta samasta asiasta jauhat?
Tällä palstalla saa kuka vaan kirjoitella, jos on jotain mieltä adventismista, joten jos se sinun mielenrauhaasi niin kovin häiritsee, niin voithan itse lakata roikkumasta täällä...
Ei tämä palsta ole mikään kirkko, jossa uskovaiset vain kehuvat toinen toisiaan. Tämä on keskustelupalsta, jossa saa esittää mielipiteitä laidasta laitaan.
Maitokaupastako te puhutte, vai pubi- elämästä? Turha kierrellä. Kyllä se adventismikahle on on ranteissa ja kirkon ovenkahvassa käsi kiinni, kun siitä aina puhutte.
Vanha sananlasku, että sydämen kyllyydestä suu puhuu.
Se, mistä vuosikausia teidän ajatus pyörii, on lentävän kiven tarina, 1844 sitä ja tätä, kirivstävä pipo, peruukki jne. jne. eli se sanomallinen sisältö on aika köyhää.
Siksi palstalta on kadonnut itse kirjoittajat, joilla olisi asiaa hieman laajemmaltikin ja sitähän tässä on hakemassa. Mutta, ei . viski, hassispiippu, ja ne kiertävät juttunne. Ketä se täällä kiinnostaa, paitsi teitä. Sentähden kirkonovien kahvat kirstitää kahleena.
Miettii, eikö joku muu aihe laajentasi jossain mieltänne, autopalsta, kultturellisesti haastavia juttuja - jne.
Muistatteko herätysliikkeet - palsta. Kuinka se pysähtyi, kun tämä adv. avautui. Arvaatteko, että kun teille löytyisi ihmisläheisempää aluetta, tämäkin palsta tavallaan sammuisi harvaviestiseksi palstaksi.
Toisaalta, jos teillä on uskonnollisesti sanomaa - silloin lähtökohta on se isonkirjan sisältö.
Siltäpohjalta ponnistaen Hengessä, varmasti palstat ovat avoimia, jotta siinä olisi jotain ideaalia lukeakin. Kristitty.netti toi jotain suolaa, hänellä oli mielenkiintoista sanottavaakin.
Ei ollut Elleniä, kiveä otsalla, peruukkeja jne. Hänellä oli Sanaa pohdittavana. Se on palstalle parempaa sisältönä.
Adventismista ei saa taikomallakaan mitään pohdittavaa. Sen verran se on sekopäistä touhua.
Kieroileva pastorikunta yhdistettynä kaksinaamaisuuteen ei edistä mitään muuta kuin kenties lahkon valtaapitävien omaa toimeentuloa.
Valheesi ei meitä hetkauta.
Lauran äiti on ollut aina omituinen ja erikoinen ihminen, oli hän sitten nykyisin adventisti tai ei. Lauran isovanhemmat (äidin puolelta) olivat vakaumuksellisia kristittyjä mutta eivät koskaan tyrkyttäneet omaa uskontoaan kenellekään. Lauran äiti ja Laura eivät muistuta luonteiltaan Lauran äidin vanhempia. Laura ja Lauran äiti katkaisivat tietääkseni erittäin ikävällä tavalla suhteensa (iso)äitiin heti tämän leskeydyttyä. Onneksi isoäidillä oli vahva psyyke ja laaja-alainen sukulais- ja ystäväverkosto seuranaan ja ilonaan elämänsä viimeiseen hengenvetoon asti.
Ei vaikuta kovin adventistiselta, sillä vaalivalvojaisissakin oli nakkibaari
https://www.seiska.fi/Uutiset/Talta-nayttaa-Laura-Huhtasaaren-vaalivalvojaisten-ruokatarjoilu-tarjolla-suomalaisten
Kahtalaista tietoa saatuani olen epävarma siitä, kumpi Unton ja Irjan tyttäristä on Laura Huhtasaaren äiti.
Mauno Koivisto kasvoi adventistikodissa, kun hänen isänsä kuului adventtiseurakuntaan, ja näin poika sai kunnon eväät elämään ja se näkyi myönteisenä halki hänen elämän.