vaikka haluaisinkin toisaalta sydämestäni, en halua koska se ei ole hänelle ja hänen perheensä hyvinvoinnille terveellistä.
Elämä on pilalla auttamattomasti. Hänen elämäänsä aletaan kaivamaan, vaikka siinä ei mitään kaivelemista olekkaan, häntä aletaan grillaamaan jos mistä asioista, uskonnosta, häneen tullaan kohdistamaan kaikenlaista häirintää median taholta ynnä muualta. Eli hän saa "Trumpit", vaikka ei häntä Trumpiin voi verratakkaan, eli väärin äänestetty kohtalon.
Jo nyt häntä kohdellaan eri tavalla kuin muita ehdokkaita. Hänen kotinsa ikkunatkin on jo keretty hajottaa.
No, onneksi numerot puhuvat valintaa vastaan, että ei ole mahdollisuuksia jos ei ihmettä tapahdu.
En halua kuitenkaan Huhtasaarta presidentiksi!
7
67
Vastaukset
- LH_5
Äänestä siis numero 5.
- Suomalalainen
Niin onhan se sääli minusta ainut ehdokas joka aidosti ajattelee suomea ja SUOMALAISIA. Joskin tuntuu että kun näitä juttuja lukee, niin sillä Suomella ei olekkaan enää mitään väliä. Kunhan muistaa olla vaan suvaitsevainen, ja antaa partapoikien rähjätä ja ahdistella. Ai niin ja vielä muutamia puukotuksia.
Tälle suomalaiset antavat hiljaisen hyväksynnän!
Silti otan riskin ja laitan lappuun NO. 5- HYVÄLAURA
Mekin äänestimme Lauraa ja menemme huomenna katsomaan häntä torille!
- maalaismoukka
Mikäli suomalaisten enemmistö ei hyväksy Lauran ajatuksia ja esitettyjä faktoja ja äänestävät toisin, näyttäisi siltä että meillä on Ruotsin tie ja Suomi on menetetty maa.
- LauraLauraLaura
Kan5alai5velvolli5uu5 täytetty! :->
Gimme 5!!!
- qåaäzm
Jonkun on oltava pressa niin kauan kuin se instituutio saa olla maassa. Jos ei Lauran varoituksia oteta huomioon, se instituutio joutuu väistymään erään uskonnollispoliittisen systeemin tieltä.
- silläsiistipeli
kaikki muut haluavat, jää kotiin.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Martina oli sarjassaan tänään 32.
Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.2081705Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?
Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai1031679Stepuli itkee facessa
Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä1021593Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.
Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.2541409Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.
Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.1341369Minä menetän sinut kokonaan
Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.49916Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.
Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii460915Onpas Martina valinnut sopivan laulun
Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa115891Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?
Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai294853Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.
Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse347821