Uskomatonta, ilmeisesti muut kandidaatit eivät ole osanneet tuoda viestiäänsä esille tavalla suhteessa nykyajan vaatimuksiin ja haasteisiin joita suomalaiset nykyisin kokevat jokapäiväsessä elämässänsä.
Onkin selvää että suhteessa muihin 'työväen' tai muutoin kansan keskuuden suhteen laajemminkin edustaviin ehdokkaisiin, niin muihin nähden Huhtasaari puhuu suomalaisten nykypäivään liittyvistä teemoista ja erityisesti arkipäiväisistä asioista tavalla jonka suomalaiset tunnistavat oman kokemuksensa mukaisesti.
Varsinkin työtä tekevät suomalaiset näkevät että tahollansa Huhtasaari edustaa sitä linjaa jonka puolesta perinteinen vasemmisto voi äänestää, mukaan lukien siis Huhtasaaren ehdokkuus kaikkein arvostetuimpaan julkiseen virkaan eli Suomen tasavallan presidentiksi.
SIksi Huhtasaari, nro 5.

Vastaukset 21
Vanhimmat
olen samaa mieltä, luin eräästä toisesta ketjusta että Merja Kyllönen ehdottaa tantraseksiä Timo Soinille, heh siinäpähän marginaaliporukat hierovat toisiaan!
Ehdotti tutustumista tantraseksiin, ei tarjoutunut kumppaniksi.
Marginaalissa ovat molemmat porukat joka tapauksessa.
Voisivat siis hieroa ja tutustua toisiinsa oikeasti. Muuta arvoahan ei kaiketi heillä ole tarjota.
Höpö-höpö.
Vasemmisto äänestää Huhtasaarta ja Väyrystä. Haluavat Sipilän hirmuhallituksen nurin. Yess!!!
On se jännän naurettavaa, kun persut alkavat hätäpäissään leikkiä vasuria.
Miksi vasemmistolaiset yhdessä hallituspuolue Kokoomuksen kanssa ajavat tätä?:
Emma Kari (vihr.), Tytti Tuppurainen (sd.), Juhana Vartiainen (kok.) ja Anna Kontula (vas.) ovat tehneet lakialoitteen ulkomaisen työvoiman saatavuus- tai tarveharkinnan poistamisesta. Viréniä oudoksuttaa se, että asiaa vaativat niin vasemmiston kuin kokoomuksen edustajat.
– Olisi voinut kuvitella, että maahanmuutto, jos mikä, on asia, jossa pääomapiirien ja työväen (jota ainakin vasemmisto sanoo edustavansa) edut ovat vastakkaisia. Johtaahan maahanmuutto (työvoiman tarjonnan kasvu) väistämättä palkkojen laskuun ja pääoman tuottoasteen kasvuun, Viren kirjoittaa Puheenvuoron blogissaan.
https://www.uusisuomi.fi/kotimaa/230243-professori-matti-viren-ihmettelee-kansanedustajien-epapyhaa-allianssia-miksi
Perussuomalaiset ovat nousseet puolustamaan suomalaisen työvoiman asemaa tilanteessa jossa mikään muu poliittinen puolue ei sitä tee.
Sattumaako?
Kovin on heikkoa ollut perinteisten vasuripuolueittan ja ay-liikkeen ENNALTA toimet tätä aktiivimallia vastaan. Nytkin kuulemma jotakin mielenosoitusta olisi tarkoitus, sepäs se Sipilää ja kumppaneita mahtaa pelottaa. Taitaa olla ne v. 2019 hallituksen hillotolpat Kokoomuksen kanssa se Numba Yksi tavoite.
Kysymys työvoiman asemasta ja oikeuksista on isompi ja aktiivimalli on osa sitä.
SIksi tarvitaan Suomen Perussuomalaiset ajamaan suomalaisen työväen asemaa jatkossakin.
Nyt män kuppi nurin meillä vasureilla kotona. Ollaan toki aina äänestetty vasemmistoa mutta nyt on tullut muutos ja ehdokkaat voivat syyttää vain itseänsä.
Nämä muut tantroinen (Kyllänen) ja suuryritysnaapureineen (Haatainen) ym. eivät nyt vakuuta.
Huomenna eikun uutta ehdokasta ja tällä kertaa se on Huhtasaari.
Siksi aijon oikeasti äänestää numeroa 5.
Itse aion äänestää Huhtasaarta.
Kun vertaan Huhtasaarta Merjaan näen sen eron. Se on siinä tekemisessä, ja se näkyy Huhtasaaren omassa tekemisessä suhteessa Merjaan.
Näin jälkikäteen: Miksi Merja ei tee selväksi ja sillä isolla äänellä miten on asioita edistetty?
Varautukaa sunnuntaina 28.1.2018 , Laura Huhtasaari tulee kissa jokaa saalistaa, tulette näkemään yllättävän tuloksen....................
No kovin vaisujahan nämä kaikki muut kandidaatit ovat olleet, sitä ei kiellä kukaan.
Vain Huhtasaari on ollut johdonmukainen ei käy ole jäänyt muiden lailla kyykkimään poteroihin koska Salen pelko. Ja haastaa muuten jatkossakin, muiden ulkopuolisten nk. yrityksistä huolimatta.
https://www.hbl.fi/artikel/huhtasaari-popularast-i-iltalehtis-valkompass-torvalds-trea/
Ruotsinkieliset ovat aivan kiihkeitä Huhtasaaren kannattajia. Torvalds vasta kolmonen.
Ruotsia puhuvat ovat fiksuja ja koulutettuja, he osaavat arvostaa Lauran erinomaista englannin taitoa.
Huhtasaari tulee saamaan laajasti kannatusti yli puoluerajojen. Jokainen muualla miettiköön miksei kannatus sada oman puolueen ehdokkaan laariin.
just näin
olen aiemmin äänestäny vasemmistoa minäkin mutta nyt siihen on tullut muutos.
Vasemmisto tekee juuri paraikaa yhteistyötä Kokoomuksen kanssa mm. ETA-alueen ulkopuolisen työvoiman tuomiseksi Suomeen vaikka maassa on satoja tuhansia työttömiä ja työpaikkoja muutamia kymmeniä tuhansia.
En ymmärrä miten vasemmistoa äänestävät vähäosaiset hyötyvät tästä eduskunnan vasemmiston yhteistyöstä Kokoomuksen kanssa jossa töitä annetaan muille kuin suomalaisille.
Vasurin luonnollinen valinta on aina kakkonen. Siinä on se haju ja maku, joita vasuri arvostaa.
Mutta nyt yhä useampi vasuri on sittenkin halukas olemaan hetero ja äänestääkin Huhtasaarta!
Tottakai Huuhaan äänestäminen onnistuu kommareilta, kun Huuhaa/H-a-persulinja on hyvin vasemmistolainen. Persuista on kuoriutunut reilussa puolessa vuodessa aito punikkipuolue, joka ajaa luokkasotaa Suomeen. Onneksi potentiaalinen kannatuspohja on vaan melko pieni ja porvarit pysyvät vallassa.
Pikkemminkin niin että Kokkarit ovat suurin punikkipuolue kun heitähän pienipalkkaiset kuten opettajat ja sairaanhoitajat sekä roskakuskit äänestävät. Miten muuten ovat suurin puolue tässä persaukisten maassa?
Tein juuri näin koska en löytänyt aiemmin tunnistamaani vasemmistoa tässä vaalissa.
Ei mitään selvää puhetta vähäväkisten asian suhteen SDP:n ja Vasemmistoliiton ehdokkailta.
Onko vasemmiston omat hillotolpat päässeet viemään kiinnostuksen muualle?
Näin se on, Natsivasurit arvostavat vaaleaa arjalaista ulkomuotoa.
KansanFasistit jaksavat huutaa Natsia Paremmin kadulla.
Samaan aikaan eduskunnassa "ne paremmat ja oikeat" vasurit ovat myymässä Kokkareille työväestön vuosikymmenien taistelulla saavutettuja etuja!: