Paavo Väyrynen Suomen kokenein elossa oleva poliitikko on sekä suuri valtiomies, että isänmaan ystävä, siitä ei ole erimieltä kukaan suomalainen poliitikko!
Tämän vuoksi olisi syytä äänestää Paavosta Suomen 13. presidentti, jo senkin vuoksi pelkästään, että SauliNiinistö on viemässä Suomea Euroopan liittovaltioon ja mahdollisesti Natoon tai sitten Euroopan yhteiseen puolustusliittoon ja sinne palaa rahaa ensi kättelyssä 38miljardia euroa. Paavo on monien asioiden lisäksi myös huolissaan eriarvoistumisen lisääntymisestä tässä rakkaassa Suomen maassa. Paavolla on myös vankka kokemus ulkoministerinä miten Suomen tulee hoitaa suhteitaan Venäjään ja se takaa meille hyvän pohjan seuraaville 100-vuodelle ilman mitään sotilaallista liittoutumista ja Paavo presidenttinä, kun saa suhteet Venäjään kuntoon hän ottaa seuraavaksi hoitoon talouspakotteet, että saadaan vienti vetämään Venäjän suuntaan alkaa tehtaissa olla täystyöllisyys toisin kuin nyt, mutta tästähän ei kukaan uskalla nyt eduskuntavaalienkin lähestyssä hiiskua mitään, vaan keinotekoisesti laitetaan nuoria erilaisille kurseille niin saadaa virheellinen kuva todellisesta työllisyystilanteesta
Väyrynen on isänmaan ystävä
106
1203
Vastaukset
- hyväehdokas
Joo Paavolla kyllä riittää virtaa hoitaa presidentin virka varmasti paremmin kuin nykyisellä presidentillä.
- Nähtyä.on
Paavo näyttää kaikilla mittareilla 10 vuotta vanhemmalta kuin mm Sauli.
Paavolla on ollut kaksi infarktiakin ja on suonet pallolaajennettu. Kävelee kun ikäloppu eikä voi sanoa et onpa viriilin näkönen. Kaukana hyväkuntoisesta. - 71vee
Nähtyä.on kirjoitti:
Paavo näyttää kaikilla mittareilla 10 vuotta vanhemmalta kuin mm Sauli.
Paavolla on ollut kaksi infarktiakin ja on suonet pallolaajennettu. Kävelee kun ikäloppu eikä voi sanoa et onpa viriilin näkönen. Kaukana hyväkuntoisesta.Mutta hän onkin salea vanhempi.
- pahinmyrkky
71vee kirjoitti:
Mutta hän onkin salea vanhempi.
Vain 2-vuotta ja ei ole tupakoinut milloinkaan, toisin on Saulin laita, sanoi muuten yhdessä haastattelussa käyttäävänsä edelleen nikotiinituotteita, mietin että käyttäkö kenties nuuskaa, jos käyttää niin se on haitallisemapaa, kuin tupakointi, vaikka savua ei siinä vedetäkään keuhkoihin, niin nikotiinia menee suoraan verenkiertoon suusta ja vaikuttaa pikimmiten aivoihin mm. supistamalla verenkiertoa
- paavosta.pressa
näyttää siltä että Paavo on seuraava presidenttimme ylivoimaisella äänten enemistöllä
noin se vaan on uskokaa tai älkää - äänLaurall
Nähtyä.on kirjoitti:
Paavo näyttää kaikilla mittareilla 10 vuotta vanhemmalta kuin mm Sauli.
Paavolla on ollut kaksi infarktiakin ja on suonet pallolaajennettu. Kävelee kun ikäloppu eikä voi sanoa et onpa viriilin näkönen. Kaukana hyväkuntoisesta.Huonoa mainosta Sauli Niinistölle, kun tässä on luottamus keskeisiin toimiohin ja myös Väyryselle, joka on ollut 50 vuotta rakentamassa tätä maat ja tässä on tulos:
http://pelisuomi.puheenvuoro.uusisuomi.fi/249426-yhteiskunnasta-syrjaytetyt-voivat-ratkaista-vaalit
"Kysyin: Onko lottovoitto syntyä ja elää Suomessa?
Eniten vastaajat kokivat omakseen vastauksen ”Ei, elää Suomessa”, jonka vastauksen antoi 44,16%:a vastanneista ja ”Kyllä, elää Suomessa” vastausten määrä oli 6,73%:a. Suomessa syntymistä arvosti eniten eri vaihtoehdoista 21,39%:a vastanneista. Tähän kysymykseen vastaamisen koki vaikeaksi vastata 23,17%:a kaikista vastanneista, eli vastaus oli "En osaa sanoa"
"Kysyin: Onko Suomessa korruptiota?
"Tämän kysymyksen selkeä tulos oli se, että vastaajista 92,67%:a on sitä mieltä, että ”Kyllä” Suomessa on korruptiota. 4,95%:a vastaajista vastasi ”En osaa sanoa”. Vastaajista 2,38%:a on sitä mieltä, että Suomessa ”Ei” ole korruptiota.
Kysyin: Luotatko Suomen poliittiseen järjestelmään?
87,55%:a vastaajista ”Ei” koe luottavansa Suomen poliittisen järjestelmään. 7,11%:a luottaa Suomen poliittiseen järjestelmään.
Kysyin: Luotatko Suomen oikeusjärjestelmään?
82,31%:a vastanneista ei pidä Suomen oikeusjärjestelmää luotettavana. Suomen oikeusjärjestelmään luottaa 11,53%:a vastanneista.
Kysyin: Luotatko Suomen valtamediaan?
Suomen valtamediaa pitää luotettavana 12,23%:a vastanneista, kun 82,05% vastasi ”Ei” pidä luotettavana.
Kaikissa kysymyksissä vastaukset olivat aivan toista, kuin virallisten tahojen tekemissä gallupeissa."
_________________________________________________________________________________________
UUsi ääni kelloon ja pian!
https://www.youtube.com/watch?v=9uzW9360Bgw - köhköh
71vee kirjoitti:
Mutta hän onkin salea vanhempi.
paremmassa kunnossa, kuin Sauli! Kuuntelemalla Saulia voi havaita Saulilla olevan keuhkoahtaumataudin, joka johtuu vuosia jatkuneesta tupakoinnista ja joskushan uutisoitiin Saulin olevan ketjupolttaja, joten se lienee jonkinlainen totuus
- 13.pressa
paavosta.pressa kirjoitti:
näyttää siltä että Paavo on seuraava presidenttimme ylivoimaisella äänten enemistöllä
noin se vaan on uskokaa tai älkääPaavo on maan ykkösmies huomisen jälkeen se on jo nyt varmaa toki voi olla, että kakkonen käydään, mutta se vain vankistaa Paavon asemaa
- Kokemuksen.ääni
köhköh kirjoitti:
paremmassa kunnossa, kuin Sauli! Kuuntelemalla Saulia voi havaita Saulilla olevan keuhkoahtaumataudin, joka johtuu vuosia jatkuneesta tupakoinnista ja joskushan uutisoitiin Saulin olevan ketjupolttaja, joten se lienee jonkinlainen totuus
Et näköjään tiedä keuhkoahtaumataudista mitään muuta kuin nimen.
Jos olis se tauti ei luistelis edes villasukillaan parketilla.
Olen ollut näkemässä myös ruumiinavauksia ja tupakoijan keuhkot. Miltä ne näyttävät livenä? Tervaa on. Patologi sanoi että kun lopettaa tupakoinnin keuhkot puhdistuvat tervasta mut siihen menee muutama vuosi. Niinistö on ollut tupakoimatta 10 vuotta joten keuhkot ovat puhdistuneet.
Jos vetää juhlissa jonkun savukkeen se ei ole tupakoimista. Mekin sairaalan juhlissa "poltamme" mut se jää niihin harvoihin kertoihin. T. Konkari.esh - läähättää
Kokemuksen.ääni kirjoitti:
Et näköjään tiedä keuhkoahtaumataudista mitään muuta kuin nimen.
Jos olis se tauti ei luistelis edes villasukillaan parketilla.
Olen ollut näkemässä myös ruumiinavauksia ja tupakoijan keuhkot. Miltä ne näyttävät livenä? Tervaa on. Patologi sanoi että kun lopettaa tupakoinnin keuhkot puhdistuvat tervasta mut siihen menee muutama vuosi. Niinistö on ollut tupakoimatta 10 vuotta joten keuhkot ovat puhdistuneet.
Jos vetää juhlissa jonkun savukkeen se ei ole tupakoimista. Mekin sairaalan juhlissa "poltamme" mut se jää niihin harvoihin kertoihin. T. Konkari.eshEi pidä paikkaansa kertoo käyttävänsä edelleen tupakkia, eli ei ole pääsyt irti! Isälläni oli aikanaan keuhkoahtaumatauti ja kyllä se samalla tavoin pystyi liikkumaan vain hengityksestä sen kuuli ja lima täytyi poistaa rykäisemällä, oli muutamaan kertaan sairaalassa, mutta lääkkeillä pärjäsi normaalisti..
Sairaanhoitajat luulevat tietävänsä kaiken sairauksista, todellisuudessa melkoisia tumpeloita - tytötjapojat
Paavo parasta mitä näissä vaaleissa on nähty, muut oppipoikia ja tyttöjä.
- up.and.down
paavosta.pressa kirjoitti:
näyttää siltä että Paavo on seuraava presidenttimme ylivoimaisella äänten enemistöllä
noin se vaan on uskokaa tai älkääupitusta
- paavovoittaa
köhköh kirjoitti:
paremmassa kunnossa, kuin Sauli! Kuuntelemalla Saulia voi havaita Saulilla olevan keuhkoahtaumataudin, joka johtuu vuosia jatkuneesta tupakoinnista ja joskushan uutisoitiin Saulin olevan ketjupolttaja, joten se lienee jonkinlainen totuus
Paavo parasta mitä näissä vaaleissa tarjolla
- hisilläylös
äänLaurall kirjoitti:
Huonoa mainosta Sauli Niinistölle, kun tässä on luottamus keskeisiin toimiohin ja myös Väyryselle, joka on ollut 50 vuotta rakentamassa tätä maat ja tässä on tulos:
http://pelisuomi.puheenvuoro.uusisuomi.fi/249426-yhteiskunnasta-syrjaytetyt-voivat-ratkaista-vaalit
"Kysyin: Onko lottovoitto syntyä ja elää Suomessa?
Eniten vastaajat kokivat omakseen vastauksen ”Ei, elää Suomessa”, jonka vastauksen antoi 44,16%:a vastanneista ja ”Kyllä, elää Suomessa” vastausten määrä oli 6,73%:a. Suomessa syntymistä arvosti eniten eri vaihtoehdoista 21,39%:a vastanneista. Tähän kysymykseen vastaamisen koki vaikeaksi vastata 23,17%:a kaikista vastanneista, eli vastaus oli "En osaa sanoa"
"Kysyin: Onko Suomessa korruptiota?
"Tämän kysymyksen selkeä tulos oli se, että vastaajista 92,67%:a on sitä mieltä, että ”Kyllä” Suomessa on korruptiota. 4,95%:a vastaajista vastasi ”En osaa sanoa”. Vastaajista 2,38%:a on sitä mieltä, että Suomessa ”Ei” ole korruptiota.
Kysyin: Luotatko Suomen poliittiseen järjestelmään?
87,55%:a vastaajista ”Ei” koe luottavansa Suomen poliittisen järjestelmään. 7,11%:a luottaa Suomen poliittiseen järjestelmään.
Kysyin: Luotatko Suomen oikeusjärjestelmään?
82,31%:a vastanneista ei pidä Suomen oikeusjärjestelmää luotettavana. Suomen oikeusjärjestelmään luottaa 11,53%:a vastanneista.
Kysyin: Luotatko Suomen valtamediaan?
Suomen valtamediaa pitää luotettavana 12,23%:a vastanneista, kun 82,05% vastasi ”Ei” pidä luotettavana.
Kaikissa kysymyksissä vastaukset olivat aivan toista, kuin virallisten tahojen tekemissä gallupeissa."
_________________________________________________________________________________________
UUsi ääni kelloon ja pian!
https://www.youtube.com/watch?v=9uzW9360Bgwupitusta
- Suomionrikkaidenshow

https://www.youtube.com/watch?v=9uzW9360BgwSuomi on paratiisi vain rikkaille ja niille joilla menee hyvin,jos sulla on mitään heikkouksia,heti saat kokea sen nahoissasi,ja se jos mikä on väärin. Suomi ei ole sellainen republic minkä kuvan tuosta etuliitteestä voisi saada ensialkuun. Onneksi täällä kuitenkin on ollut sosiaaliturva,muuten tämäkin maa olisi äärimmäinen diktatuuri vailla vertaa. Pelkkä äänestys ei tee mistään maasta oikeaa demokratiaa. Suomi on tällä hetkellä Plutokratia jossa kuitenkin kaikilla on äänioikeus,mutta köyhiempien äänestys ei vaikuta päätöksentekoon enää niin kuin on joskus vaikuttanut,ja siksi heidän asemaansa heikennetään koko ajan. Markkinataloudella Suomessa elää vain rikkaimmat. Kun esim. Afrikassakin moni köyhä maanviljelijäkin pystyy elämään köyhänä,melkein vailla mitään vakituisia tuloja,markkinavoimat pitää kuitenkin ihmisiä elossa sen verran. Täällä ilman tuloja ja ilman paikkaa missä olla,talvella eläminen on sulaa mahdottomuutta ja edes yrittäminen sulaa hulluutta.
Se on nykySuomen ongelma.
Koskaan ei pitäisi jotain maata rakentaa vain rikkaiden varaan. - Paavo.pressaksi
Nähtyä.on kirjoitti:
Paavo näyttää kaikilla mittareilla 10 vuotta vanhemmalta kuin mm Sauli.
Paavolla on ollut kaksi infarktiakin ja on suonet pallolaajennettu. Kävelee kun ikäloppu eikä voi sanoa et onpa viriilin näkönen. Kaukana hyväkuntoisesta.Tiedoksi kirjoittajalle. Aivot ovat päässä, ei lonkissa. Väyryset ovat virkeitä, Paavon isäkin haki patenkin keksinnölleen yli 90 vuotiaana. Hän eli yli 100 vuotiaaksi.
Paavolla ei ole muistikatkoja kuten istuvalla presidentillä, joka örisee pitkät ajat, ennenkuin pystyy vastaamaan. - puuuuuaavo
Kokemuksen.ääni kirjoitti:
Et näköjään tiedä keuhkoahtaumataudista mitään muuta kuin nimen.
Jos olis se tauti ei luistelis edes villasukillaan parketilla.
Olen ollut näkemässä myös ruumiinavauksia ja tupakoijan keuhkot. Miltä ne näyttävät livenä? Tervaa on. Patologi sanoi että kun lopettaa tupakoinnin keuhkot puhdistuvat tervasta mut siihen menee muutama vuosi. Niinistö on ollut tupakoimatta 10 vuotta joten keuhkot ovat puhdistuneet.
Jos vetää juhlissa jonkun savukkeen se ei ole tupakoimista. Mekin sairaalan juhlissa "poltamme" mut se jää niihin harvoihin kertoihin. T. Konkari.eshvanahoja ukkoja jo molemmat.....ja paavo elää menneisyyttä ja viisarit kulkevat jossain neuvostoliiton ajoissa.....voee hyvänen aeka
- sininenusva
Aivan oikein Paavo ei maatamme päästä liittovaltioon, mutta tulevaisuudessa voi olla Simon Elo maamme johdossa;) ja siitä ei tiedä mitä tekee, näyttääkin vähän puutarhatontulta.
- huonoksionmennyt
Toivottavasti Paavo pääsee toiselle kierrokselle, niin tulee vähän keskustelua, siitä miten tätä maata kuuluu johtaa ja mihin suuntaan, vaikka Niinistö voittaa lopulta vaalit! Se ei voi sivuttaa sellaista mihin se Paavon kanssa on julkisesti keskusteluissaan osallistunut ja otettava huomioon myös Paavon esille tuomat asiat, sillä Paavolla on äänestäjien tuki
- PainuPAAVOpois
Väyrynen on maanpetosKGBryyssä. Saisi painua hevon vttuun Suomesta mokoma Putinin puudeli.
- paavolle7
Itse asiassa Väyrynen on juuri se henkilö, joka osaa tehdä oikeita asioita Venäjän suhteen ja se johtuu siitä, että on ollut politiikassa mukana jo Kekkosen aikaan tekemässä päätöksiä!
Toista se on Niinistö, joka vie Suomen Liitovaltiion ja Euroopan yhteiseen puolustusliittoon vähintään, joka on korkkiruuviakin kierompi, ei jatkoon - rakkikoiraolet
olet aivopesty Huhtasaaren puudeli!
- tuleeuusinta
Katsoitko maikkari vaalitentin, siinä oli Paavon vastaus näille kgb, putin kätyri jutuille tyhjentävästi
- hyvä.paavo
tuleeuusinta kirjoitti:
Katsoitko maikkari vaalitentin, siinä oli Paavon vastaus näille kgb, putin kätyri jutuille tyhjentävästi
kyllä katsottiin ja pitää sanoa suoraan että paavo on paras vaikka Lauran kannatus onkin hurjassa nousussa niinn noista kahdesta paavo on se josta tulee presidenttimme seuraavalle vaalikaudelle
- LurdKussel
Jos luuviitonen ei pääse, niin sitten Pavelle sallittakoon pallinpaikka. Niinistöä ei kukaan asioista vähänkään perillä oleva äänestä, se on jämpti se.
- Kansa.tietää
Älä aliarvioi kansaa. Aikoinaan erään vaalin jälkeen Johannes Virolainen jyrähti: Kansa on puhnut. Pulinat pois!
- beringaring
Paavo onkin ainoa oikea vaihtoehto. Laura sen sijaaan koituu takuuvarmasti Suomen ja suomalaisen kansan tuhoksi. Hän on sionisti!
- paavolleääni
Tämä lahkouskovaisuus on kyllä huono juttu, ne on niin sisäänpäin lämpiäviä aivojenpesupaikkoja, ettei tavallinen ihminen niihin eksy millään!
- Paavon_Ainoa_oikea
Väykkä on ainoa oikea. Isänmaallinen.
Muistakaa äänestää Väykkää.
Ostakaa myös muki. Tukekaa Väykkää ja vuokkoa- jotainharrastettavakin
Laitoin alkuviikosta Paavon kannatustillle 100€, olisin laittanut enempi, mutta entisöin yhden auton viime vuonna ja siihen meni ennen joulua 3500€ rahaa
- sssdfghbbv
paavon mukissa pitäisi olla sirppi ja vasara
- Saulinloppu
Väyrynen on tietotaito osaamiseltaan ylivertainen, ei tarvitse turvautua Merkkelin huoraan joka käänteessä, eikä paavo leiki matujen piilotusta!
- Sun.loppuko
Olispa kiva nähä sun naama kun äänet on laskettu 28.1 :)))
Palataan ainakin näille foorumeille, jookos kippistämään ?
Kansa on lahjomatota ja kääntyy yhä tiiviimmin suosikkinsa tueksi mitä enemmän viitsitte mollata. Kiitos etukäteen! - RiistettyjaSorrettu
Tähän ei tarvitse lisätä enään yhtään mitään! Tässä on kaikki oleellinen, juuri näin se on ollut!
- sdfghd
RiistettyjaSorrettu kirjoitti:
Tähän ei tarvitse lisätä enään yhtään mitään! Tässä on kaikki oleellinen, juuri näin se on ollut!
niin on Paavo on paras ja takuuvarmasti hän on ylivoimaisesti paras
- Meriitit
Paavoko isänmaallinen ja rehellinen? Nyt vitsin murjasit.
Paavo ei ole kertonut omaisuuksistaa tai omistuksistaan kun kaikki muut ehdokkaat ovat kertoneet. Taitaa olla neitsytsaarilla ?
Paavo on niin pihi et vastaavaa ei tule mieleen.
Paavolle on tärkein omat taskunsa ja ne onkin pitkät hyvä kun lahkeissa mitta riittää syvyyteen.
Jos Paavolla on puhetaitoa huijata hyväuskoisia niin viisaus on jossain muualla kuin Paavon pääkopassa. Se on nähty.
Kansa on oppinu tuntemaan ketkun metkut ja o siksi vastenmielisin kaikista ehdokkaista.- Valtiomiesseon
Kyllä isänmaallista on juuri Paavon toimintatapa! Se ei ole kovin isänmaallista, että veroparatiisissa makutetaan rahoja verottajan ulottumatomissa, joilla sitten tuetaan istuvaa presidenttiä vaaleissa, ei ole myöskään isänmaallista viedä Suomea mihinkään Liittovaltioon, kun se isänmaa lakkaa silloin olemasta, eikä myöskään sallia jenkkien sotilasharjoituksia, jossa opetetaan heille talvisodankäyntiä, se on suurempi tietovuoto kuin Tikkakosken keissi..
Seuraavaksi varmaan epäilette Paavon myyvän suomen Putinille, se on lapsellinen väite, Paavo ei vihaa Venäläisiä, jenkkejä, eikä Europpalaisia vaan ajaa isänmaan etua - Meriitit
Valtiomiesseon kirjoitti:
Kyllä isänmaallista on juuri Paavon toimintatapa! Se ei ole kovin isänmaallista, että veroparatiisissa makutetaan rahoja verottajan ulottumatomissa, joilla sitten tuetaan istuvaa presidenttiä vaaleissa, ei ole myöskään isänmaallista viedä Suomea mihinkään Liittovaltioon, kun se isänmaa lakkaa silloin olemasta, eikä myöskään sallia jenkkien sotilasharjoituksia, jossa opetetaan heille talvisodankäyntiä, se on suurempi tietovuoto kuin Tikkakosken keissi..
Seuraavaksi varmaan epäilette Paavon myyvän suomen Putinille, se on lapsellinen väite, Paavo ei vihaa Venäläisiä, jenkkejä, eikä Europpalaisia vaan ajaa isänmaan etuaKerro sitte miksi ei herunut Paavolta tietoa mitä hän omistaa? Kaikki muut ilmoittivat heti.
Paavo salaa sille on syynsä. Luurankoja kaapissa? Mitä osakkeita ym on ?
Vilunkimies on ollut ennenkin eikä Paavo ole muuksi muuttunu.
Joka kerran tekee vilunkia tekee sitä jatkossakin. - paavopressaksi
Meriitit kirjoitti:
Kerro sitte miksi ei herunut Paavolta tietoa mitä hän omistaa? Kaikki muut ilmoittivat heti.
Paavo salaa sille on syynsä. Luurankoja kaapissa? Mitä osakkeita ym on ?
Vilunkimies on ollut ennenkin eikä Paavo ole muuksi muuttunu.
Joka kerran tekee vilunkia tekee sitä jatkossakin.Paavo tuli kyllä takamatkalta kampanjaan mukaan, eihän se edes ollut saanut kannattajakortteja kerättyä, kun muut jo kampanjoivat ja siinä se syy onkin, kyllä se selvitys Paavolta saadaan vielä, sehän vasta erikoista olisi ollut, jos se olisi ilmoittanut kampanjakortteja kerätessään jo tiedot omistuksistaan ja tällä hetkellä siihen ei ole ollut varmasti aikaa, se kun on syytä tehdä huolella, ettei tule jälkipuheita! Paavo on rehellisimpiä poliitikoita Suomessa toisin kuin istuva Presidentti
huom. vertailun vuoksi Paavo kampanjoi 15.kertaa presidentinvaalit tuolla Niinistön budjetilla ja siinä on suurta mädännäisyyttä
- LH_5
Äänestä siis numero 5.
- kokematon
Ei missään nimessä Lauralle ääntä se on kankkulan kaivoon heitetty ääni, ei pysty Niinistöä haastamaan mitenkään
- 7äänestysnumero
Äänestän Väyrystä
no 7
ainoa oikea suunta kohti vauraampaa ja vakaampaa
Sveitsin mallia - VäyrysenÄänestejä
Kyllähän Paavo on paras näistä vaihtoehdoista. Moni onkin jo ymmärtänyt lopettaa Lauran ylistämisen kun silmät auenneet että hän on valeoppositiota.
- muistakaatämä
Juu ne on hallitusvastuussa olleet viime kesään saakka ja ennen sitä päästivät turvapaikan hakijat maahan tekemättä yhtään mitään asian eteen!!
- atomipommi
Mitäs Lauran kannattjat tähän!
- Agattha
Kävin jo äänestämässä. Seiskan laitoin lappuun. Vitosta en koskaan edes ajatellut.
- Totuuskomissio1
Väyryseen ei ole voinut luottaa koskaan, on mestari muokkaamaan sanomisiaan niin, "että enhän minä niin sanonut" saati tehnyt;)
Jos olisi pysytellyt totuudessa, niin hän saattaisi olla jo ex presidentti? Mutta on sellainen "satusetä", että pilannut uransa epäluotettavuudellaan ja ehdottomalla aina oikeassa olemisellaan.
Koskapa muistini kattaa Väyrysen koko poliitikon uran, on kokemusperäisesti sanottava näin, aika on ajanut hänestä ohi.
Ei auta, vaikka on loppua kohti ottanut Huhtasaaren tapaan haittamaahanmuuton, valemediat jne. agendalleen. - pavelle
Totuuskomissio1 kirjoitti:
Väyryseen ei ole voinut luottaa koskaan, on mestari muokkaamaan sanomisiaan niin, "että enhän minä niin sanonut" saati tehnyt;)
Jos olisi pysytellyt totuudessa, niin hän saattaisi olla jo ex presidentti? Mutta on sellainen "satusetä", että pilannut uransa epäluotettavuudellaan ja ehdottomalla aina oikeassa olemisellaan.
Koskapa muistini kattaa Väyrysen koko poliitikon uran, on kokemusperäisesti sanottava näin, aika on ajanut hänestä ohi.
Ei auta, vaikka on loppua kohti ottanut Huhtasaaren tapaan haittamaahanmuuton, valemediat jne. agendalleen.Väärin tänääkin toimittajat oli väärässä ja ihmettelin miten ne noin voi tunaroida, jos nauhalta tarkistivat, Pavo muisti mitä sanoi, ne ymmärtää tahallaan asoita väärin tai sitten äly ei riitä
- äänestänPaavoa
Joo...RKP:lle uskollinen Nato-kannattaja, Åbo Akademin valtio-opin professori Kimmo Grönlund sanoi MTV3:n uutisissa, että Paavo Väyrynen on nyt suomettuneempi kuin Neuvostoliiton olemassaolon aikana: Grönlundin mukaan Värynen nuoleskelee nykyistä Venäjää, kun Väyrynen puolustelee Venäjää ja kertoo tosiasioita Ukrainan kriisin syntyhistoriasta.
Väyrynenhän on väittänyt, että USA ja EU ovat itse aiheuttaneet toiminnallaan Ukrainan oranssi-vallankumouksen ja sodan syyttymisen Itä-Ukrainassa.
Jokainen voi päätellä onko Väyrynen oiekeassa väitteissään. Ensimmäinen fakta on USA:n apulaisulkoministeri Nulundin puhelinkeskustelu, jossa Nuland haistattaa EU:lle paskat ja neuvoo Ukrainan-suurlähettiläs Geoff Pyattia siitä, miten Yhdysvaltojen tulisi toimia Ukrainan oppositiojohtajien kanssa (kuuntele allaoleva youtube)
https://www.youtube.com/watch?v=VOZkH8XiPJY
YLE on myös uutisoinnut kyseisiä puhelinkesteluja jutuissaan...
https://yle.fi/uutiset/3-7074236
https://yle.fi/uutiset/3-7076817
Toinen fakta on se, että Senaattori Mccain, joka on Yhdysvaltain senaatin puolustusvaliokunnan puheenjohtaja veteli jo vuonna 2013 naruista, jonka toisessa päässä ohjeita antoi presidentti Obama. Tässä seuraavaksi on NBC-kanavan videon , jossa USA:n johtava republikaani senaattori Mccain yllyttää joulukuussa 2013 Kiovan keskustassa Ukrainan "uusnatsi-nationalisteja" kapinaan omaa hallintoa vastaan.
https://www.youtube.com/watch?v=93eyhO8VTdg
Näin ollen voidaan siis varmasti sanoa, että Väyrynen on oikeassa väitteissään. Kiitos Nulandin typerät puhelinkeskustelut ja senaattori Mccain youtube-esitykset. Nämä tuovat totuuden esiin. Washingtonin eliitti, joka nyt syyllistää Trumppia Venäjän puuttumisesta USA:n vaaleihin, on puuttunut itse Ukrainan valtion sisäpolitiikaan. USA itse toimi kuin provokaattorinen agentti aiheuttaen Ukrainan poliittisen vallakumouksen. USA:n puuttuminen Ukrainan asioihin on kansainvälisten suvereniteettisääntöjen lainvastainen rikkominen. USA:n apulaisulkoministeri Nuland lopettaa puhelunsa kuten gangsteri, joka halveksii vihollisiaan ja vieläpä ystäväänsä viitaten epäpätevän EU:n puuttumiseen Ukrainan sisäpolitiikaan halveksivasti - "F ... k EU: sta"- valeitamedisassa
Paavo on rehellinen mies ja hän sanoo totuuden maailman tapahtumista. Epärehellinen puolestaan on Suomen korruptionaalinen media, joka on valjastettu USA:n feikki-uutisten julkaisioiksi.
Esimerkkinä voi mainita MTV:n, jonka uutis- ja ajankohtaissisältöjä tuottava Mediahub on solminut sisältöyhteistyösopimuksen amerikkalaisen CNN-uutiskanavan kanssa. Kumppanuuden ansiosta CNN:n sisällöt tulevat näkymään kattavasti Maikkarin verkkosivuilla, MTV3-kanavalla ja Katsomossa.
https://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/uutiskanava-cnn-ja-mtv-uutiset-aloittavat-kattavan-yhteistyon/6706488
CCN-utiskanava on juuri yksi niistä Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpin jakaman "valemediapalkintojen" saajista.
https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000005528875.html - Kaikkidiktatuuritout
Se mitä Ukrainassa tapahtui on vain peruja Neuvostoliiton ajoilta,ja siitä että NL:n sosialistidiktatuuri pitää saada alas,johon USA:n politiikka tähtää edelleen myös Venäjän suhteen ja muiden diktatuuri maiden suhteen,se on jenkeissä ok,mutta heidän ongelmansa vaan on että pelkkä äänestäminen ei tee maasta demokratiaa, vain rikkaitten maailma ei koskaan voi olla oikeudenmukainen köyhempiään kohtaan,jos nämä eivät pysty parantamaan elinolojaan ollenkaan ,vaikka miten äänestäisi,eli jenkit ei ole republic vaan plutokracy.
Eli jenkeillä on vain kapitalistidiktatuuri systeemi ei muuta.
- 7755
pärjää ilman lennyakuankkaa
- paavolle7
Käykääpä lukemassa Väyrysen sivuilla vastaus Huhtasaaren väitteeseen, tulee muuten sellainen asiavastaus, että Huhtasaarenkin kannattaisi jatkossa miettiä tarkkaan mitä asioita kommentoi, kun on niin vähän aikaa ollut politiikassa mukana. Meni saman tien usko Huhtasaaren juttuihin ja kävipä siellä myös selville mikä osuus Matilla ja Saulilla oli väitteeseen..
- enviittilinkittää
Käykääpä lukemassa Paavon vastaus Lauralle hänen väitteeseen Paavosta Väyrysen sivuilta löytyy!
- parasPaavo
kyllä käytiin lukemassa ja tukka putkella mennään kaikki äänestämään Paavoa
- myydäänkarjalaa
Paavosta tulee 15kertaa parempi presidentti, kuin yhdestäkään muusta ehdokkaasta tulisi näissä vaaleissa
- paavoonpuhdas
Eipä se pysty tuo yksi hörhö perustelemaan noita petos syytöksiään, linkittelee vain rauahansopimus papereita ennen Väyrysen syntymää.
- PAAVOPRESIDENTIKSI
Väyrysen kannatus oman gallupimme mukaan 48%.
Nyt pitää saada maan asiat kuntoon.
Väyrysen voitto takaa meille uuden hallituksen.
Kun me äänestämme Paavo Väyrysen voittajaksi presidentinvaalissa, saamme me samalla uuden hallituksen. Kun Väyrynen valitaan presidentiksi, eroaa Sipilän hallitus.
Välittäkää viestiä- voihanpeeveli
nyt on kannatus jo himpun yli 50%..
- älkääpeljätkö
Media lietsoo toivotonta hysteriaa Paavoa vastaan, voin kertoa että Paavoa presidenttinä ei tarvitse peljätä, mutta miljonäärikabinetin porukoita voi pikkusen vituttaa..
- eipekkaa
Paavo on tässä tilanteessa paras valinta, äänestä siis Paavo toiselle kierrokselle
- puistatuksiapaavosta
Väyrysen isänmaa ei ole ainakaan Suomi, sillä hän asuu Virossa ja käy töissä Brysselissä (ja puheistaan päätellen saa ilmeisesti palkkaa myös Venäjältä).
- huhuhhah
Väyrynen asuu myös Helsingissä, ja Viron asunto liittyy kyllä hotellibisnekseen joka on ollut tappiollinen, se siitä mutta taisi olla vielä niin tuo yrityksen perutamine ettei se onnistu ilman asumista! Mika Salollakin asunto Virossa ja yritys juuri siksi
- Kansa_kapinaan
Erittäin hyvä kirjoitus keskustelunaloittajalta. Ääni menee Paavolle.
- Laskutaito
Sä olet jo äänestänyt ainakin tusinan kertaa.
- äänestäjä.äiskä
niin menee täältäkin paavolle ehdottomasti ylivoimaisesti paras
- Maansa.myynyt
Väyrynen on koko aikuisikänsä toiminut vieraan vallan asiamiehenä.
- eiliittovaltiolle
Taas yksi mitään tietämätön hörhö kommentoi! Väyryne on jo Kekkosen aikaan oppinut miten idänsuhteita hooidetaan ja samalla saadaan tänne töitä!
Niitä ei hoideta talouspakoteilla, jotka Suomi hyväksyi ja hyvähän se on tuolta euroopasta niitä laittaa, kun eivät ole riippuvaisia Venäjän viennistä kuten Suomi, myös Natoon liityymine tulee haittaamaan venäjän kaupankäyntiä ja eriarvoisuus lisääntyy, kun ei Nato tuo tänne yhtään töitä
- poliittisiapolitiikkaa
Väyrynen vie takaisin 70-luvulle. Ettekö todellakaan muista sitä vuosikymmentä kuinka ahdistava se oli. Rajat oli kiinni eikä mihinkään muualle päässyt kun sukulaisvierailulle Ruotsiin. Nyt pääsee ympäri Eurooppaa. Juuri olin Espanjassa ja ilman passi tarkastusta eikä tarvinnut vaihtaa rahaa, Pysty tekeen etätöitä, kun ei tarvinnut pelätä kauheita puhelin laskuja. Täältä on ihan pakko jo säänkin takia päästä välillä pois. Jos 70 luvulle haluaa niin miksei sitten oteta takasin Kekkosta ja Franko, Hitler ja Mussoliini, niin kaikki rajat on kiinni ja kaikilla kivaa.
- hienojaaikoja
Et selvästikään ole edes elänyt 70-luvulla, kyllä Neuvostoliitossa ihmiset kulki turistimatkoilla, vain viisumit ja passit piti olla, finnjetti vei ihmisiä Saksaan! Nykyään ihmiset kulkee tuijottaen kännyköitään matkoillakin ja kuvia räpsitään sen kun keritään, joista suurin osa häviää viimeistään sitten kun taas ostetaan uusi puhelin
- n5e5v5e5r
Kuinkahan moni näistäkin älyvapaista Paavo-ylistyksistä on lähtöisin Pietarin laajennetusta trollitehtaasta? Venäjä näkisi mielellään Paavo-ketkun vallassa. Vaan kun ei ikinä tule näkemään!
- numeroseven
Kyllä nyt lähinnä kannattaa tarkistaa lääkitys, en usko ainoaankaan viestin tulleen sieltä tänne suomi24.sivuille!
Paavosta tulee hyvin hyvin suurella todennäköisyydellä suomen 13. presidentti ja Saulikin sanoi, että kyllä Paavosta hyvä presidentti tulisi - hulluapuhetta
numeroseven kirjoitti:
Kyllä nyt lähinnä kannattaa tarkistaa lääkitys, en usko ainoaankaan viestin tulleen sieltä tänne suomi24.sivuille!
Paavosta tulee hyvin hyvin suurella todennäköisyydellä suomen 13. presidentti ja Saulikin sanoi, että kyllä Paavosta hyvä presidentti tulisiLue ylläoleva teksti ajatuksella äläkä hulluja höpäjä!
- hienojaaikoja
hulluapuhetta kirjoitti:
Lue ylläoleva teksti ajatuksella äläkä hulluja höpäjä!
Heh! Se on minun kirjoitus ja lähtenyt Jämsästä, että ollaan aika kaukana Pietarista!
voisin laittaa jämsäläisen huumori kaskun, mutta ylläpito poistaisi sitten kirjoituksen.
- hyväpaavo
Vain isänmaallinen käyttää omaa rahaa vaalikampanjaansa, kertoo kyllä aidosta kansanmiehestä.
- kki999
Minkä isänmaan, Väyrynen liittäisi maamme Venäjään sekö on isänmaamme?
- MaanpetturilleKöysiKaula
Väyrynen on Maanpetosrysssä ->> Ei jatkoon.
- Kysymyksiäpaljonauki
Noista maanpetturuus asioista kannattaa vahtia vähän suutaan. Väyrynen ei ehkä ole täysillä tuominnut NL:n sosiaalidiktstuuria eikä muutama aikaisempikaan presidentti,mutta se on ollut tässä Suomen asemassa viisasta, ja tätä ei aina taas ymmärretä lännessä joka on taas kapitalistidiktatuuri ollutkin jonka taas omaksuivat Briteiltä kun nämä voitti jenkkien sisällissodan, mutta onneksi brittien kolonialistivalta alkaa viimein lopulta kuihtumaan vuosisatojen jälkeen. Olisi vaan kiva tietää miten siionistit pääsi kuitenkin noin suureen valtaan brittien kuninkuus ajan jälkeen jenkeissä,briteissä ei siionisteja ollut ,eikä ole oikein nykyäänkään. Mutta joka tapauksessa kaikki diktatuurit on aina pahasta.
Eli se kuka kenekin petturi on ollut on liian aikaista ottaa kantaa oikein ja minkä puolen tulisi voittaa jotta elämä pystyy jatkumaan mitenkään tällä planeetalla.
- paavo_ei_jatkoon
Väyrynen joutuu joka tapauksessa jatkamaan Euroopan parlamentin edustajana, johon kuppikauppa tuonee pientä lisätienestiä.
Siinä se 5-7% hujakoilla tulee Väyrysen saldo olemaan, eikä se mikään huono tulos ole.
https://yle.fi/uutiset/3-10039433
https://www.hs.fi/politiikka/art-2000005538817.html- voittaa
eläpä hättäile sano mies pulassa! Ääniä ei ole vielä laskettu, eikä edes kaikkia annettu! Mitä jatkamiseen tulee niin Paavohan on ilmoittanut palaavansa eduskuntaan nyt keväällä, tämä siis ennen presidentivaalia
- Wäärinn
" Väyrynen on isänmaan ystävä "
-
Väyrynen on itsensä ystävä.- hyväpaavo
Kylläpä Paavo menee joidenkin sieluun pahasti!
- punttitutisee
hyväpaavo kirjoitti:
Kylläpä Paavo menee joidenkin sieluun pahasti!
Media on mustamaalannut poliitikoiden avulla Väyrystä vuosikymmeniä ja lähinnä tulee mieleen, että tuolla vallankahvoissa on kiinni henkilöitä, jotka joutuvat todella liriin kun Paavo pääsee presidentiksi
- Onn3nNum3roni
On aina ollut numero Seitsemän, ja niin se on myöskin huomenna oleva! Siis numero 7
- oikeusoppinut
Maanpetturi ja jalasmökkipetosmies! https://www.uusisuomi.fi/kotimaa/214385-eu-vastustaja-paavo-vayrynen-olikin-keskeinen-tekija-suomen-eu-hakemuksessa-nyt-puhuu
- politiikantekoa
Turhaa linkität vanhoja uutisia ja lue ensin itse tuokin uutinen, niin ymmärrät miksi näin!
- PahviSauli
Ja Niinistö on isäntämaan ystävä ,siittä on sopimuskin.
- paavo7
Niin on köyhällekkin jotain oikeuksia, on alentavaa kulkea soppajonoissa ja nälkiintyä kuoliaaksi!
- jäivähänyli
Järjestän huomenna ilotulituksen kauppatorilla Helsingissä Paavon kunniaksi klo 23:00, Tervetuloa!
- Alubx
Oikea mukimies, ääni Väykälle sitkeydestä! Tohtorismies.
- väykille7
Rahoittaa itse kaiken lystin, siihen ei Sauli pystyisi!
- niemistöinen
Kello alkaa olla puoli yksitoista illalla ja moni on jo päättänyt kenen joulu alkaa huomenna ja päättyy vasta kuuden vuoden kuluttua. Joku sanoi tänään, että Saulikin osaa nauttia elämästä presidenttinä olosta, ihme kyllä? Vai onko se presidenttinä olo niin auvoista, että siihen jotkut oikein haluavat aattua ja juurtua peräti 12 vuodeksi elämästään. Ajattele nyt, presidenttinä joudut kestämään kaiken sen kunnian, loiston, huomion, vallan, upeiden talojen, superkontaktien, rahanpaljouden , äveriöiden ihmisten niiauksien, ökymersujen ja puudeleiden ja jouluhaukien paineet ja huolet.
Turha sitä on kadehtia. Lämmitä vain itse aamulla makaronilaatikkoa, jonka ostit lhimarketista tai vaihteeksi hernekeittopurkinkin voit avata ja lämmitttää. Mutta älä lämmitä sitä mikrossa. Pese sitten vaalikiertueilla likaantuneet sukat ja aloita suloinen arki. Niin voittajakin tekee. Tai ei nyt ihan samalla tavalla, mutta kumpikin hymyilevät onnesta. Toinen hymyilee ilosta, ettei joutunut presidentiksi ja toinen, että joutui presidentiksi. Sehän on melkein sama kuin konsensus olisi onnesta tässä maassa. Itsekin taidan huomenna juhlia. Paistan vähän räiskäleitä ja keitän kananuudeleita ja elämä jatkuu. Kirkossa pitää käydä rukoilemassa, että leipää riittäisi tulevillekin päiville ja herra armahtaisi. Onnea voittajalle ja voittajille! Kaikki vaaleissa mukana olleet ovat voittajia kun asiaa katsoo oikeista näkökulmista. Riemuitaan yhdessä kaikki ja valmistaudutaan seuraamaan Etelä-Korean talvikisoja. Tai jos urheilu ei kiinnosta, kukin valmistautukoon elämään ja toimimaan hyvän elämän eteen niin itselle kuin lähimmäisillekin. - numero7
Tänään suuri päivä äänestetään Paavo voittoon!
- äänestäkää7
omillaan käy vaalikampanjankin, ei ole muut auttamassa, arvostan!
- olipavertaus
Lapin mies on rehellistä ainesta ollut iät ja ajat, niihin voi luottaa kuin hullu puuroon!
- paavolleääni
Moni tallaaja ehtii viidessäkymmenessä vuodessa hautaan, mutta Paavo se vasta on suorittanut politiikan alkulämmittelyn ja varsinainen kisa alkaa huomenna heti maanantaina toisesta kierroksesta, hyvä niin!
- ottakaaoppia
Paavo aikoo olla ehdolla vielä toisellekin kaudelle, siksi Paavo! No se oli kyllä vitsi Paavolta itseltäänkin, kyllä yksi kausi Paavolle on riittävä ja nuoremmat seuraajat voi hyvästä pohjatyöstä sitten jatkaa!
- järjen.ääni7
Paavo Väyrynen on isänmaallisin ehdokas ja antanut lähes elämänsä hyvinvointimme puolesta, eikä ole tarvinut siihen populisteja, siksi Paavo pitää äänestää toiselle kierrokselle, saadaan asioista selkoa, kun Niinistölle tulee kiperiä kysymyksiä!
- Pekkapoikapressaksi
Kävin juuri äänestämässä, oli melkoisen vilkasta äänestyspaikalla, ja ääneen päivittelivät siellä, kuka sitä Huhtasaarta oikein äänestää, on pelottava ehdokas mieluummin paavolle ääni sanoi yksi "mummo". Minä äänestin Pekkaa
- jipikaajee
Voitto on jo varmistunut, turhaa enää pyristellä Paavo menee toiselle kierrokselle, sen verran tuli tietoa ennakkoäänistä uutisissa juuri!
- epäilijöille
Nyt jo lähes 37% annetuista ennakko äänistä laskettu ja Väyrynen kärjessä!
- kohtaalkaa
Hienoa, kun tulee toinen kierros, näin uskomme!
- Paavopaavopaavo
Juhlistamme 100-vuotta ja äänestämme presidentiksi 50-vuotta mukana olleen poliitikon!
- tehkääsama
Toiselle kierrokselle meno jo varmaa, ei voi mitään olipahan se Paavolta taas teko ilman tukijoukkoja!
- linssilude
Lähden nyt ajelemaan kohti vaalivalvojaisia pst. voittajan on helppo hymyillä!
olen siellä Paavon takana oikealla teeveekuvissa- täytyypäkattoa
Ajelehan varovasti! Tiet aivan jäässä..
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Martina oli sarjassaan tänään 32.
Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.2081683Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?
Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai1011635Stepuli itkee facessa
Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä1011544Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.
Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.2541405Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.
Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.1341365Minä menetän sinut kokonaan
Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.48901Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.
Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii448885Onpas Martina valinnut sopivan laulun
Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa115885Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?
Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai293835Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.
Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse347818