Päivän Kaleva kertoo karua kieltä aikamme ilmiöstä:
Muutama vuosi sitten Suomessa käynnistynyt kirkosta eroamisen aalto on pienentänyt kummiksi kelpaavien määrää. Esimerkiksi vuonna 2016 kirkkoon liittyi 16 976 henkilöä ja siitä erosi 50 119 henkilöä.
Tällä hetkellä tilanne on tasaisempi kuin vielä pari vuotta sitten, mutta alueelliset erot ovat isoja, kertoo rippikoulutyön ja seurakuntakasvatuksen asiantuntija Jari Pulkkinen Kirkkohallituksesta.
- Voi olla, että esimerkiksi pääkaupunkiseudulta on hankalaa löytää lapselle kahta kummia, Pulkkinen sanoo.
Evankelisluterilaisen kirkon sääntöjen mukaan kummiksi kelpaa henkilö, joka kuuluu luterilaiseen kirkkoon, on käynyt rippikoulun ja on konfirmoitu. Kirkkoon kuulumaton henkilö ei voi toimia virallisena kummina.
Tästä syystä joihinkin seurakuntiin on perustettu vapaaehtoisten kummien pankkeja, joista voidaan etsiä kummi, jos kastettavan lapsen lähipiiristä sellaista ei löydy.
Tänä päivänä on myös mahdollista, että kirkkoherran luvalla kastettavalla on vain yksi kummi. Ilman kirkkoherran erityislupaa kummeja on oltava kaksi.
Pulkkisen mukaan valtaosa suomalaislapsista kastetaan edelleen kirkossa. Esimerkiksi vuonna 2016 alle yksivuotiaista lapsista kastettiin noin 36 000, kun samana vuonna syntyi Tilastokeskuksen tietojen mukaan yhteensä 52 814 lasta.
Kirkon ulkopuolisten nimiäisten ja epävirallisten kummien määrä on kuitenkin viime vuosina lisääntynyt.
Miksi kirkollista kummiutta pitäisi vaalia?
- Kristinusko muistuttaa meitä sellaisista arvoista ja asioista, joiden säilyttäminen on tärkeää myös nykypäivänä. Yksi tällainen asia on antamisen lahja, jonka merkityksen haluan aikanaan kummitytöilleni selittää. Olen myös miettinyt sitä, miten vastaan silloin, kun heillä alkaa koulussa uskonnonopetus ja herää kysymyksiä esimerkiksi kuolemasta, kahden lapsen kummi Tanita Lehtonen kertoo.
Rippikoulutyöhön erikoistunut asiantuntija Jari Pulkkinen puolestaan on sitä mieltä, että kristillinen kasvatus on tärkeää ja sitä voi ajatella muutenkin kuin pelkästään kirkollisena aktiivisuutena.
- Kummius on elinikäinen ystävyyssuhde kummin ja kummilapsen välillä. Siinä kummi kulkee kummilapsen mukana elämän eri vaiheissa omien voimavarojen ja mahdollisuuksien mukaan. Kummi on myös kirkon jäsen, joka voi muistaa lasta vaikkapa iltarukouksissaan ja sitä kautta antaa hänet ikään kuin suuremman käsiin, Pulkkinen toteaa.
Kummeja vaikea löytää, koska moni eronnut kirkosta
7
59
Vastaukset
Omat havaintoni kummiudesta noin 15 tapauksen kohdalla antavat sellaisen kuvan, että kummiksi otetaan joku sukulainen tai muu lähituttava, joka ei sitten ole lapsen elämässä mukana yhtään sen enempää kummiuden vuoksi kuin olisi muutoinkaan.
Tuntemissani tapauksissa maallistuminen on niin pitkällä, etten näe syytä kuivitella, että jotain kristillistä kasvatusta hoidettaisiin kummien toimesta.
Tuolta tuntumalta näen, ettei kummius ole kovinkaan merkittävä osa luterilaista tapakulttuuria muutoin kuin osana kasteriittiä. Ja vauvakaste onkin sitten puolestaan törkeä tapa, kun siinä liitetään asiasta mitään ymmärtämätön ihmisenalku atteelliseen yhdistykseen pyyhkien uskonnonvapauden periaatteella ahteria.- Mdmdmdm
Senkö takia Saulikin on Jennin kummi?
- Jeesuksen.seuraaja
Ensinnäkin, vauvakaste on eksytystä. Toiseksi, ev.lut.kirkko on lahko joka näkyy monella tapaa, esim. siinä että tämän epäraamatullisen toimituksen yhteydessä ei päästetä kummeiksi kuin vain ev.lut.kirkon jäseniä. Siis uskovia jotka totuudessa seuraavat Jeesusta ei hyväksytä kummeiksi elleivät ole kirkon jäseniä. Tämä on eriseuraisuutta, joka mainitaan Raamatussa lihan tekona. Kirkko saarnaa toista eli väärää evankeliumia ja toista eli väärää Jeesusta, (kuten Jumalan Sana varoittaa mitä lopun aikoina tapahtuu).
- Nettitieto
Kotimaa 26.11.2014. Kirkko höllentää vaatimuksia kummiudesta - kirkosta eronnut Ilonakin kelpaa siunaamaan lasta.
Eikös kirkossa ole vielä 4milj. jäsentä ja lapsi syntyy vain reilut 100 000 vuodessa.
Kyllä jokaiselle kummi pitäisi löytyä.
Vai onko tämäkin jotain kirkon perinteiden romuttamista 😳❓- Valheetpois
Suomessa syntyy vuosittain hieman alle 60 000 tuhatta lasta.
Valheetpois kirjoitti:
Suomessa syntyy vuosittain hieman alle 60 000 tuhatta lasta.
Niinkö vähän😳❓ No, sitä helpompaa on sitten kummien löytyminen🤗
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Martina oli sarjassaan tänään 32.
Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.2081660Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?
Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai841566Stepuli itkee facessa
Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä961463Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.
Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.2541392Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.
Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.1341361Minä menetän sinut kokonaan
Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.48892Onpas Martina valinnut sopivan laulun
Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa115880Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.
Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii414852Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?
Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai290822Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.
Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse347807