Sähköautojen vastustajile tiedoksi: Suomi sähköautoistuu ensimmäisten maiden joukossa.
Sillä, että ne ovat tavallisen duunarin näkökohdista talvisin todella työläitä ja hankalia käyttää, ei ole mitään merkitystä. Eliitti pystyy niillä ajelemaan vaivatta ja heille kyllä suunnitellaan sellainen sähkön käytön "paljousalennus" ja siihen liityvä muu infra niin että ajaminen niillä onnistuu ja on halvempaa kuin autoilu nykyään. Kuka oikeasti luulee, että päättäjät ovat tavallisen tallaajan mielipiteistä kiinnostunut? Heille on ihan sama, miten duunari talvella pääsee töihin tai muuallekaan talvisin. Verotkin ovat säädettävissä niin ettei auton käyttämättömyyskään vähennä niitä.
Ja jos vihreiltä tai vasureilta kysytään, tulee sähköautot sitäkin varmemmin. Ja se porukka ei käytännön ongelmista piittaa, sähköähän tulee seinästä kun vaan laittaa sinne töpselin. Ja voihan autoon asentaa tuulimyllyn, joka pyörii ajoviimassa ja tuottaa sähköä. Ja kun vielä jarrutuksissa ottaa energian talteen, riittää auton akuissa sähköä vielä pienen kerrostaloyksiönkin lämmittämiseen. Että silleen.

Vastaukset 6
Vanhimmat
Nyt joutuin rakentamaan uusia ydinvoimaloita että sähköä riittää latauksiin.
Ehei, sähkö otetaan tuulimyllyistä ja auringosta. Ja innovaatoista, joita vasurit tarjoavat ratkaisuksi joka ongelmaan. Siihen luultavasti tarvitaan Afrikan matujen insinööritaitoja, siksihän niitä sieltä tänne tuodaan. Kukaan länsimainen kun ei vielä tiedä mitä ne innovaatiot mahtaisivat olla.
Eivätpä vaan tule yleistymään. Syynä ovat pitkät välimatkat ja harva asutus. Järeän latausinfran rakentaminen koko maahan on kannattamatonta. Kaupunkikäytössä sähköautot saattavat olla ihan hyvä ratkaisu. Järkevin kompromissi Suomen olosuhteisiin on ladattava hybridi, jolla saattaa selvitä arkiasioinneista sähköisesti, mutta tarvittaessa päästään myös Kilpisjärven mökille. Tuollaisen hybridin lataus onnistuu miltei hituvirralla 10 ampeerin sulakkeen kautta.
Höpöhöpö! Ei tule sähköautot ainakaan maaseudulle. Ehkä kaupunkeihin jossain määrässä jakeluautoina voi tulla. Meillä on pitkät välimatkat ja ankara talvi. Tää on taas jotain sähköfirmojen lobbausta. Ainakaan minä en tuohon retkuun mene. Jo autojen akut painaisivat niin paljon, että kokonaispaino söisi mahdolliset säästöt nopeasti. Lieneekö taas rosatomin lobbarit liikkeellä?
Ajan bensiinillä.
Sitä on avaaja sitten näemmä pölhöyksissään mennyt ostamaan jonkun sähköauton betaversion. Kikkeliskokkelis mitäs läksit, tää on tää elämä.
Sähköauto s a a t t a a olla toimiva ehkä vuosikymmenien päästä. Nykyisellään vain lasten puutarhasähköautot ajavat asiansa
Suomen talvi, lapsenkengissä laahaava akkutekniikka jne jne.
Kaikenlisäksi sähköauto ja sähköautoilu saastuttavat pajon enemmän kuin polttomoottoriautot M.O.T.
Eliitille, joilla on useampia sähköautoja, jopa maksetaan siitä että käyttävät ns. yösähköä autojensa lataamiseen. Toki hekin lataavat autojaan päivälläkin, mutta se ei asiaa muuta. Kunhan on vähintään kaksi sähköautoa huushollissa.