Kaupunginjohtajan seuraajan valinnasta

Kysynvain

inulle niukasti paikallispolitiikkaa seuraavana henkilönä on kuitenkin tullut selväksi sellainen tosiasia, että Tarja Edry ilmaisi halunsa haastaa jokin toinen koulutuksen asiantuntemusta edustava ehdokas siinä tapauksessa , että sellainen ilmaantuu.

Ottamatta liikaa kantaa puolueen sisäisiin asioihin kerron nyt kuitenkin omana kantanani, että Tarja Edry voisi monessakin mielessä edelleenkin haastaa kaikkikin hakijat:

Omalta osaltani tulisi mieleeni erinomaisesti suoritettu kahden koulun johtajuus resurssien suomissa puitteissa. Tämä on puhdasta rahojen säästöä sopeuttamistoimenpiteiden kannalta.

Tähän liittyen hän on erinomaisen rohkeasti taistellut sitä vastaan, että mitä tästä voi olla seurauksena. Niin kuin olikin, oma ammattijärjestönikin kaipasi johtajaa joka kouluun.

Tuossahan tuota jo olisikin, etenkin kun yhdistät kahden koulupiirin kulttuurin yhteen. Tästä saimme näyttöä itsenäisyyspäivän juhlassa, joka oli mielestäni toteutettu erinomaisesti huolimatta tilanpuutteesta.

Sitten on vielä oman koululaiseni koulunkäyntiin liittyviä asioita, jotka eivät kuulu ulkopuolisille. Tämä on prosessi, kuten muukin johtaminen. Keskeneräisyyttä on vain siedettävä.

Annettaisiinko aikaa näyttää, mihin tämä pätevä ihminen todellakin pystyy. On aivan kohtuutonta, jos häntä ei haastatella "täydellisen" Helinä Pertun ohella. Mitä meille taviksille jää?

1

381

    Vastaukset 1

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • epäselvyydenhuippu

      En ymmärtänyt aloituksesta sanaakaan.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Pyhäjärvi syvällä kusessa

      Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha
      Pyhäjärvi
      138
      1530
    2. Oivallus

      Mitä olet oivaltanut viimeksi?
      Ikävä
      148
      1081
    3. Miten voi sinun

      tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät
      Ikävä
      69
      946
    4. Miksi naiset haluavat itseään vanhemman kumppanin? Vai haluavatko?

      Tuolla toisessa ketjussa tuli esille tämä kysymys ja se on mielestäni hyvä kysymys. Kiitos scrg:lle tämän kysymyksen esi
      Sinkut
      279
      784
    5. 68
      733
    6. PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI VALTIOVARAINMINESTERIÖN ARVIOINTIMENETTELYYN..TE

      ...siinä se nyt on, mitä tässä enää vikistään. Uutiset Yle, 14.8. Klo 20.30, ei tunnu mukavalta.
      Pyhäjärvi
      56
      723
    7. Rakastan sinua mies

      Siksi haluankin vain sinun kanssa sitä.
      Ikävä
      37
      629
    8. Ernest Lawson rehellisenä vaikeasta TTK-tilanteesta: "Vain harvan ja valitun henkilön tiedossa"

      Tanssii Tähtien Kanssa tulee syksyn iloksi ja tiedossa on suosikkisarjan 19. kausi. Tulevalla kaudella nähdään iso uudi
      Tanssii tähtien kanssa
      7
      581
    9. Missä vaiheessa

      Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et
      Ikävä
      33
      571
    10. Väleistä

      Minkälaiset välit sinulla on kaivattusi kanssa?
      Ikävä
      60
      567
    Aihe