Piispa Henrikin murha

Satakuntalaiset ovat hämäläisiin verrattuna ilkeitä selkäänpuukottajia, mutta eivät sentään murhamiehiä, kuten Leväluhdan tapauksessa lienee.
582
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Kyseessä on legenda.
Ei ole ollut mitään piispa Henrikiä, joten ei häntä ole voitu surmatakaan.
Tällaiset legendat kiersivät aikanaan Eurooppaa.
Suomeen se tuli Ruotsista, missä todella eräs talonpoika surmasi joskus 1150-luvulla lähetyspiispan Mälaren-järven jäällä.

Äänestä

laissa määriteltiin herrojen kortteeraus ja evästäminen tuolloin , mutta siinkin mentiin överiksi ku herroilla alko viina nousta liikaa päähän ,saihan siinä emäntä jos isäntäki pomppoilla ja koston himo iski.

Äänestä
  • sepitelty ja sepitellään tällä palstalla edelleenkin.
    Hölmöt uskovat, kun niitä riittävän usein toistetaan.

    Äänestä

Maan laki määräsi Ruotsissa tuolloin, että ilmanmaksua ruokaa takavarikoivan virkamiehen (verojen lisäksi siis) sai talonpoika tappaa

Äänestä
  • tuohon aikaan.
    Eikä syrjäisissä kolkissa muuta kuin vahvemman laki.
    Ei ollut Ruotsiakaan.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Lallalla kirjoitti:

Satakuntalaiset ovat hämäläisiin verrattuna ilkeitä selkäänpuukottajia, mutta eivät sentään murhamiehiä, kuten Leväluhdan tapauksessa lienee.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu