Jossakin muuan ns. sinitiainen on esittänyt Seinäjoen kupungille toiveen, onneksi vain toiveen, mannerheimin patsaan valaisemiseksi ympäri vuorokauden! Jos nyt jo jätettäisiin tuo karvareuhka- ja pussihousumies rauhaan. Toki hänet voitaisiin läpivalaista. Olisi aiheellista muistaa kuinka ruotslaiset huusi hänelle helmikuussa 1919 Tukholmassa "mördare, mördare".
Läpivalaisuun pussihousumies
12
378
Vastaukset
- Transbarentsia
Kaupunki voisi jakaa halukkaille taskulamppuja, otsalamppuja, myrskylyhtyjä jne. Läpivalaisu vois tuoda ihan uutta tietoa.
- Sportcaari
Värivalot, siniset, ja aina soi Vöyrin marssi. Siihen sitten Lapuan lumilapio heittelemään Vilppulan urhojen kanssa sepeliä.
- Plonttoposki
Saisi jo loppua 1918 hurmahenkinen muistelu ja juhlinta. Vaikutta ihan siltä kuin olisi palattu valkoiseen Suomeen ja unohdettu että tämä maa on muiden isänmaa kuin vain sapelia kalistelevan porvariston.
- Huppar
eikö se mannerheimi ollut venäläinen, joka ei edes osannut suomea, ja aika heikko sotapäällikkö. suomalaiset sotaherrat hoitivat asiat ihan juovuksissakin. Mennerheimi lähti livohkaan Sveitsiin, ettei tarvinnut vastata tappioista.
Eivät ne olleet ruotsalaisia, vaan pakoon luikkineita punakapinallisia, tiltuja jotka puskasta vielä huutelivat ja levittivät pamfletteja joilla saattoi vain pyyhkiä takapuolta, kun aseellinen vallankaappaus oli mennyt mönkään.
Aloittaja voisi kertoa, että mitä Suomen laillinen hallitus olisi muuta voinut tehdä kuin puolustautua ja kukistaa kapinan?
Sen tietää sanomattakin, että jos punaiset olisivat voittaneet, olisi maassa koettu sanoinkuvaamaton verilöyly ja Siperian junat olisivat olleet täpötäynnä isänmaallisia suomalaisia ja kadut täynnä venäjää molottavia kasakoita.- Ikutursoinen
Olisiko voitu ajatella, että ennen 1918 vuoden tapahtumia olisi istuttu yhteiseen pöytään ja yritetty rauhanomaisesti ratkaista vaikkapa maanomistusoloja. Minkä ihmeen takia torpparit joutuivta tekemään isoille tiloille- Pentinkulmalla pappilalle, töitä lähes maaorjuuden tapaan. Suomi eikä sen vallasväki ollut kypsä yhteiskunallisiin ratkaisuihin. Ja kuiten parin vuosikymmenen kuluttua eduskuntaan valittiin kommunisteja, erikoisesti mainita pitää Hertta Kuusinen.Vuoden 1918 tapahtumat olivat pitkälti lahtareitten operaatio.
Ja ne lahtarit olivat punaisia jotka tappamisen aloittivat. Heidän marssinsa Tampareelle oli yhtä verilöylyä.
Suinula oli viimeinen niitti omaan arkkuun.
Olisi todellakin kannattanut istua yhteiseen pöytään nuoressa valtiossa sodan aloittamisen sijaan.
Ihan sama asia jos nyt vaikka Lauran tai Paavon kannattajat ryntäisivät aseistettuina eduskuntalalolle vaatimaan vallankumousta.
- Ernstthelemann
Joka tapauksessa sadan vuoden takaiset tapahtumat ovat jättäneet Suomeen syvän jäljen, jota ei tällä voittajien juhlimisella paranneta. Runsas sata vuotta sitten meillä oli tosi vaikeita yhteiskunnallisia ongelmia. Joku puhui maanomistusoloista, jotka muistuttivat maaorjuutta. Tämä juhliminen on tyystin unohtanut silloisen Suomen todelliset valuviat. Nyt toitotetaan sotatorvua ja pärryteetään rumpuja. On mautonta verrata jonkin Paavon ja Vuokon nousua, kyllä ne ovat kuin pieraasu Paukanevalla.
- kujanpäälååne
Ho Ho Ho!! ja joulupukki lahajoottaa tarvikkehet ninn ei tuu kuitin kuittia!!
- Punahuttunen
Hei, tulkaa 27. tammikuuta vastaisena yönä lakittamaan Mannerheimin patsas — punaisella tonttulakilla, näin saamme sävyjä juhlintaan"
- SUVAKKlHUORA
Mä voin tulla. Sano vaan moneltako?
- Vhjjj
Nim nuorissa tulevaisuus taitaa olla kunnon lahtarin jälkeläinen. Suunnatonta vihaa tuntuu olevan vähempiosaisia kohtaan.
Ja aina sama valehtelu!!
Ota selvää asioista ennenkuin tulet tänne valehtelemaan ja vääristelemään!!
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Martina oli sarjassaan tänään 32.
Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.2081668Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?
Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai961590Stepuli itkee facessa
Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä961496Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.
Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.2541394Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.
Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.1341362Minä menetän sinut kokonaan
Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.48893Onpas Martina valinnut sopivan laulun
Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa115882Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.
Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii420857Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?
Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai290826Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.
Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse347812