SUOMI VAJOAMASSA KOHTI KASTIJÄRJESTELMÄÄ?

Työttömien vainoaminen on tämän hallituksen aikana
saanut aivan uudet mittasuhteet Suomen historiassa.

Olemmeko vajonneet jonkintasoiseen kastijärjestelmään tms?

Kastijärjestelmä jakaa ihmiset sosiaalisiin luokkiin, kasteihin.

Hierarkian huipulla olevilla on eniten oikeuksia ja vähiten velvollisuuksia, kun taas pohjalla oikeuksia ei ole lainkaan, mutta velvollisuuksia sitäkin enemmän. Järjestelmää ylläpitävät sosiaaliset ja taloudelliset rakenteet, joiden avulla rangaistaan ruodusta poikkeavia.

Kastijärjestelmän ulkopuolelle jääviä pakotetaan likaisimpiin ja vaarallisimpiin töihin. Pahimmillaan he avaavat tukkeutuneita viemäreitä käsin ja siivoavat kuivakäymälöiden ulosteita ilman palkkaa. Tällaiset ammatit korostavat entisestään heidän kantamaansa sosiaalista stigmaa.

Kulttuuriin sisäänrakennettu epätasa-arvoisuus johtaa köyhyyteen.

Mikä on työttömien, luottotiedottomien jne. asema tämän hallituksen
Suomessa verrattuna isorikkaisiin, ylempiin virkamiehiin tahi esim. ns.
"lifetime" -politrukkeihin?

http://dalit.fi/kastisyrjinta/usein-kysyttya/
10102
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

eipä se työttömän tilanne häävi ole vaikka maksimi pv rahat saisi

koko ajan on taustalla se että pitäs repiä jostain lotosta ja veikotat kouraan vuodesta toiseen

ei kannata akkoje perään juosta köyhien

1Äänestä
  • Puolimiljoonaa työtöntä, jotka ei osaa itse tehdä mitään! Tehtaat, hallit, tyhjät liikehuoneistot ei auta työtöntä. Paremmin elää sossulla ja peruspäivärahoilla. Heheh, jatkakaa!

    Äänestä

Kokoomus on hyvää pataa pankkisiionistien kanssa ja laskivat perintäkaaren mukaisen suojaosuudenkin 5 eurolla vaikka juuri tuota konkkurssiin joutuneiden entisten yrittäjien kasvavaa massaa pitäisi jo vapauttaa pyrittämään tätä yhteiskuntaa,mutta niin kauan kuin sadistinen kokoomus on hallituksessa ei toipumista tapahdu.
600 euron eläkeläisiä keoitan joko palaamaan metsämajoihin tai sitten lähtemään halvenman kustannustason maihin jonnekkin eteläisille saarille kuten esim Ranskan paratiisisaarille karibialle tai Austraalian takan sijaitseville ikikesän maille Uuteen Galedoniaan

Äänestä

Ei työttömiä vainota mitenkään! Heistä yritetään saada nyt koppi ja tuoda heidät mukaan yhteiskunnan arkielämään. Tähän saakka vasemmistopuolueet ovat hylänneet työttömät oman onnensa nojaan. Hulluksihan sitä ihminen tulee, jos on vuosikaudet tekemättä mitään.

Nykyinen hallitus on nimenomaan työttömien puolella, eikä mitenkään heitä vastaan, kuten opposition rakkikoirat pyrkivät räksyttämään. Iso kiitos kuuluu työministerille, joka on itsekin joutunut kokemaan työttömyyttä. Hän tietää mitä pitää tehdä.

Äänestä

Sipilän klaanilla on massamurhaajien luonne.

Äänestä

Miksi työttömät ei perusta yrityksiä ja ala vuolemaan kultaa! Teollisuushalleja ja liiketiloja on tyhjillään pilvinpimein.

Äänestä
  • Perusta sinä yritys. Älä tarjoile persettä enää ilmaiseksi kaikille.

    Äänestä

Seuraava vaihe on hyödyttömien teloitukset. Työttömät ja vanhukset viedään keskitysleireille hävitettäviksi.

Äänestä

Kansalaisten ennakkoluuloja ruokitaan tekemällä asenteellisia ja rasistisia tutkimuksia ja ryhmäkeskusteluja, miksi ne hyväksytään? Yleensä kohdistuu tiettyihin ihmisryhmiin. Ja oppia ei pitäisi ottaa ulkomailta, koska suomi on suomi, täällä eivät järkevät ihmiset yritä heikentää toisiaan. Joku osa sabotoi. Positiivisuudella rakennetaan valtiota ja uusia tuotteita, negatiivisuudella heikennetään kansalaisia.

Äänestä

Millä tavalla olet tuon vainon kokenut?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


99789678 kirjoitti:

Työttömien vainoaminen on tämän hallituksen aikana
saanut aivan uudet mittasuhteet Suomen historiassa.

Olemmeko vajonneet jonkintasoiseen kastijärjestelmään tms?

Kastijärjestelmä jakaa ihmiset sosiaalisiin luokkiin, kasteihin.

Hierarkian huipulla olevilla on eniten oikeuksia ja vähiten velvollisuuksia, kun taas pohjalla oikeuksia ei ole lainkaan, mutta velvollisuuksia sitäkin enemmän. Järjestelmää ylläpitävät sosiaaliset ja taloudelliset rakenteet, joiden avulla rangaistaan ruodusta poikkeavia.

Kastijärjestelmän ulkopuolelle jääviä pakotetaan likaisimpiin ja vaarallisimpiin töihin. Pahimmillaan he avaavat tukkeutuneita viemäreitä käsin ja siivoavat kuivakäymälöiden ulosteita ilman palkkaa. Tällaiset ammatit korostavat entisestään heidän kantamaansa sosiaalista stigmaa.

Kulttuuriin sisäänrakennettu epätasa-arvoisuus johtaa köyhyyteen.

Mikä on työttömien, luottotiedottomien jne. asema tämän hallituksen
Suomessa verrattuna isorikkaisiin, ylempiin virkamiehiin tahi esim. ns.
"lifetime" -politrukkeihin?

http://dalit.fi/kastisyrjinta/usein-kysyttya/

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu