Youtube tulon verotus?

jsdskdkkfskljl

Olen vakituisessa työpaikassa ihan muulla alalla ja Tube on ollut lähinnä harrastus mutta kaupallistin sen kuitenkin. Nyt kun kaupallistamisen säännöt muuttuvat niin menetän kaupallistamisen mutta maksavat pois kertyneet tulot vaikka ne ei ylitäkään sitä normaalia 70e rajaa. En ole vielä milloinkaan saanut Tubesta tuloa joten alkaisi olla ajankohtaista tietää miten tuo verotus menee.
Tuben ohjeista ei saa mitään tolkkua, kyllä on niin lakimiehen kirjoittamaa tekstiä toiselle lakimiehelle, mukana on lähinnä usan systeemi ja ilmeisesti jokin "yhteisöni" on Google Ireland vaikka asun Suomessa, kaikki tietoni ovat myös oikein, Suomalaisella osoitteella. Kaikkea muuta paskaa siellä lukee paitsi se että miten asia hoituu Suomessa.
Jos ymmärsin oikein niin verot pitäisi itse ilmoittaa verottajalle eikä niin että Google pidättäisi verot tulosta kuten normaali työnantaja. Ilmoitanko Tube tulot sivutoimena ja sen veroprosentilla vai millä? En ole yrittäjä vaan tavallinen työläinen pääasialliselta ammatiltani.

Verohallinnon sivuilta asiasta ei löydy mitään eikä googlellakaan löydy mitään järkevää.

Jos joku tietää tästä asiasta niin saa kertoa tässä viestiketjussa.

2

1612

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • verotäti

      Google ei pidätä tulosta mitään, sinun pitää itse ilmoittaa tulot verottajalle muuna ansiotulona. Tulosta saat vähentää mahdolliset menot, joita sinulle on syntynyt tulon hankkimisesta. Jos tuloa ei ole kovin paljoa, ilmoita se vasta veroilmoituksellesi. Jos se on useita tuhansia, niin että verotettavaa tuloakin syntyy paljon, silloin kannattaa ottaa tulot huomioon jo verokortilla. Oikea kohta veroilmoituksessa on muu ansiotulo.

      • kerrankin.kunnon.vastaus

        Kiitos vastauksesta. Eipä tuota tuloa ole kuin vähän päälle 10 euroa ja jää ainutkertaiseksi ellei ihme tapahdu ja joku video mene viraaliksi. Tosin sittenkään uudet ehdot eivät täyty kun tilaajia ei ole kuin muutama kymmenen, pitäisi olla vähintään tuhat.
        Lisäilen sen siis veroehdotukseen.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      97
      4419
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      29
      3283
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2370
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      35
      1378
    5. Minulla on käsitys

      Ettet ole kovin se k s uaalinen ihminen.
      Ikävä
      33
      1058
    6. Harmittaako sinua yhtään?

      Tuntuuko pahalta ollenkaan?
      Ikävä
      32
      1016
    7. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      11
      1014
    8. 158
      997
    9. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      924
    10. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      862
    Aihe