Suomeen. EU-maat haluavat lähettää tuhansia turvapaikanhakijoita Suomeen. Määrät ovat nousussa.
Muut EU-maat ovat pyrkineet lähettämään Suomeen tuhansia turvapaikanhakijoita, jotka ovat aiemmin poistuneet Suomesta.
Pyynnöt perustuvat niin sanottuun Dublin-järjestelmään, jonka periaatteen mukaan turvapaikkahakemus käsitellään vain yhdessä valtiossa.
Vuosina 2016 ja 2017 Suomelle on tehty yhteensä noin 3 600 takaisinottopyyntöä.
– Takaisinottopyyntöjen määrä on kasvanut vuoden 2016 syksystä alkaen ja pysynyt korkeana. Vuodenvaihteeseen saakka pyyntöjä on tullut yleensä kuukausitasolla 150–200, Maahanmuuttoviraston turvapaikkayksikön tulosalueen johtaja Mikko Montin kertoi.
Viime joulukuussa hyväksyttyä sosiaalihuoltolain muutosta koskevassa hallituksen esityksessä kerrotaan, että Suomen vastaanottojärjestelmästä on kadonnut 3 800 henkilöä.
Tuhansia turvapaikanhakijoita halutaan palauttaa
43
858
Vastaukset
- Jussi..Pussi
Syksyllä 2017 bussilastillinen pakolaisia ´pakeni´ Tornion kautta Suomesta Ruotsiin. Oletettavasti Ruotsi on jo lähettänyt heidät takaisin Suomen sosiaalihuollon piiriin.
- HulluudenKierrätystä
No nythän pitää lähettää Ruotsiin takaisinottopyyntö Dublin -sopimukseen perustuen vuonna 2015 Haaparannasta Tornioon tulleista 32 500 irakilaisesta heidän saamisekseen Ruotsin sosiaalihuollon piiriin.
- yyyhhhggffdsa
Aaahhahaa. kaikki maat haluavat näistä pikimmiten eroon...on tämä perkeleellistä showta.
Sauli Niinistö ei eilenkään suostunut rajatarkastuksiin. Muut länsi-Euroopan maat ovat valvoneet rajojaan jo kaksi vuotta ja jatkavat myös tulevaisuudessa.
Miten meillä voi olla näin mäntti presidentti? - ItkunPaikka
Siksi kun mäntti kansa on valinnut hänet.Samankaltainen etsii samankaltaista.
- ghjg
yyyhhhggffdsa kirjoitti:
Aaahhahaa. kaikki maat haluavat näistä pikimmiten eroon...on tämä perkeleellistä showta.
Sauli Niinistö ei eilenkään suostunut rajatarkastuksiin. Muut länsi-Euroopan maat ovat valvoneet rajojaan jo kaksi vuotta ja jatkavat myös tulevaisuudessa.
Miten meillä voi olla näin mäntti presidentti?Ei presidentti pakolaispolitiikasta päätä, vaan hallitus tekee esitykset eduskunnalle ja eduskunta hallituspuolueiden enemmistöllä ne hyväksyy.
- ItkunPaikka
Monet ovat edelleen sitä mieltä, että Suomeen ovat tervetulleita kaikki maailman sorretut,köyhät, sairaat,nälkäiset, onnenonkijat, uuden kulttuurin pakkosyöttäjät ym.Riippumatta siitä onko täällä tilaa ja rahaa sadoille miljoonille uudisadukkaille.Muuten, Thaimaassakin sai surmansa taas muutama ihminen pommi- iskussa.Vaarallista asua siellä.Voisivatkohan thaimaalaiset tulla suojaan tänne?
- Jussi..Pussi
Niinpä, ovatko Englanti tai Ranska turvattomia maita, kun Lontoossa ja
Pariisissa räjähtää terroristien pommi, tai Saksa, kun terroristi ajaa rekalla Berliinissä väkijoukkoon ?
- vitunvitunvitutus
"Pyynnöt perustuvat niin sanottuun Dublin-järjestelmään,"
Ja niin sanottu dublin-järjestelmä sanoo, että turvapaikkaa on haettava ENSIMMÄISESTÄ turvallisesta maasta, käytännössä tämä tarkoittaa, että suomeen olisi tultava lähtömaasta lentäen, nythän nämä "hädänalaiset" tallustavat tänne poikkeuksetta turvallisista maista maitse. Eli ko. järjestelmän mukaisesti yhtäkään ei pidä päästää tänne takaisin. - karvaranneavanne
EU ei anna periksi,koko maahanrynnimis/päästämis homman tarkoitus lienee pistää jäsenmaat niin kuseen,,ettei minkäänlaista kansallisasemaa enää ole,,nöyränä mennään kohti liittovaltiota..
- Vuoriston.Tieto
”Ja niin sanottu dublin-järjestelmä sanoo, että turvapaikkaa on haettava ENSIMMÄISESTÄ turvallisesta maasta ...”
Ei siinä sopimuksessa näin lue. Pölhöpoika vaan keksii täällä omia sopimuksiaan.
Dublin-sopimus velvoittaa vain niitä maita, jotka sopimukseen ovat sitoutuneet. Sopimuksessa sovitaan, mitä kunkin maan viranomaiset tekevät ja mikä kenenkin vastuu on. Dublin-sopimus ei aseta mitään velvoitteita turvapaikan hakijalle käyttäytyä niin tai näin. Eikä se voikaan asettaa. Kansainväliset sopimukset sitovat vain sopijamaita, ei yksityisiä henkilöitä.
Jos halutaan määritellä yksityisen henkilön käyttäytymistä, se on sitten tehtävä kansallisen lainsäädännön kautta. Jos pakolaistatusta hakeva ei ilmoittaudu ensimmäisellä rajalla, niin se on sitten hänen valintansa.
Kun pakolainen pääsee EU-alueelle, rajatarkastukset loppuvat ja niinpä pakolainen matkustaa puolen maailman halki ja ilmoittautuu vasta Torniossa. Dublinin sopimuksen mukaan hakemuksen käsittelystä vastaa se ensimmäinen jäsenvaltio, jossa pakolaisen sormenjäljet on tallennettu tai jossa hän on jättänyt turvapaikkahakemuksen.
Näin se. Älkää keksikö omianne. Kysykää minulta, jos ette tiedä.- Anti-Hintti
Juu..mutta Schengen sopimuksessa jäsenmaata velvoitetaan valvomaan EU:n ulkorajoja mutta sillähän pyyhittiin persettä. Dublin-sopimus nojautui siihen että aiemmin sovitusta Schengen-sopimuksesta pidetään myös kiinni.
Miksi yhteisistä sopimuksista pidetty kiinni. Nyt on paska levinnyt ympäriinsä...
Onko jotkin sopimukset tehty rikottaviksi ? - Hölmöä.se.olisi
Miksi kysyä ammattitaidottomalta palstatrollilta jolla ei pätevyyttä.
- EspoolaismiesTekiTaas
"Jos halutaan määritellä yksityisen henkilön käyttäytymistä, se on sitten tehtävä kansallisen lainsäädännön kautta. Jos pakolaistatusta hakeva ei ilmoittaudu ensimmäisellä rajalla, niin se on sitten hänen valintansa.
Kun pakolainen pääsee EU-alueelle, rajatarkastukset loppuvat ja niinpä pakolainen matkustaa puolen maailman halki ja ilmoittautuu vasta Torniossa. Dublinin sopimuksen mukaan hakemuksen käsittelystä vastaa se ensimmäinen jäsenvaltio, jossa pakolaisen sormenjäljet on tallennettu tai jossa hän on jättänyt turvapaikkahakemuksen."
- Pölhöpoika se täällä sepustelee omiaan , jälleen kerran. Eipä ole yllätys kenellekään.
Hommahan ei ole aivan noin yksioikoinen , mitä sinäkin julistat agendasi mukaisesti.
Otetaanpa muutama asia esille , niin saa pölhö-Kustaakin vähän miettimistä.
Dublin-sopimuksessa mainitaan myös muutamia kriteereitä mitä hädänalaisen pitää pystyä täyttämään , että häntä ei voi palauttaa tämän mainitun sopimuksen perusteella. Siellähän on maininta jossa mm. mainitaan että mikäli pystytään todistamaan hänen saapumisensa johonkin muuhun EU-maahan ennen Suomeen ( maa jossa hunaja ja mesi ilmaiseksi pulppuaa ) saapumistaan. hänet voidaan palauttaa Dublin-tapauksena.
Mikäli viranomaisilla on epäilys "asiakkaan" saapumisesta Suomeen muutoin kuin materiaalisiirtimellä tai ilmavirran mukana kaukomailta liitelemällä , on viranomaisten tehtävänä sitten on selvittää, mitä reittiä hän on tullut ja kuuluuko hänen hakemuksensa käsitteleminen mahdollisesti jollekin toiselle maalle. Jos jäsenvaltio katsoo asian kuuluvan toisen maan viranomaisille, niin se voi pyytää ottamaan hakijan vastaan. Vastaanottopyynnön yhteydessä on esitettävä ne aihetodisteet, joiden perusteella velvollisuus käsitellä hakemus kuuluu mulle maalle kuin sille, jossa hakija nyt on.
Että näin. Onko esimerkiksi Suomen viranomaiset mielestäsi tehneet kaikkensa täyttääkseen Dublinin antamat mahdollisuudet?
- fgggdddee
Mikä Suomi olis noudattanut Duplin sopimusta niin kaikki olsi voitu palauttaa ruotsiin, joukossa tuhansia jotka loisineet vuosia ruotissa, saksassa, turkissa, marokkolaisia ym rikollisia, kun Pipilä ja Urpo ottivat kaikki tänne tekivät maanpetoksen.
Tämäkin Vuoriston vanhus ym voi itse elättää kaikki laitotmat maahantulija, nämö suvakit kuten Vuoriston ryhmä ovat verorahoilla öylääviä loisia jotka eivät itse maksa mitään mutta haluavat että suomen työttömitlä sairailta ja eläkeläisltä leikataan ja viedään että saadaan afrikalaisille ja arabeille hyvät olot ja rahaa, ruotsi onkin kusessa nyt jo kun matut otaneet vallan ja samaa haluvat suvakit suomeen ja pipilä ja uro tyhmyyttää tai ahneuttaa kun matubisnes kukoistaa. - UlosEUsta
Vuoriston Öyhö- Mattiyrittää selitellä aina asioita lois-matuille edulliseksi ja suomalaisten veronmaksajain turmioksi.
Jos pölkkypäät poliitikkomme ovat tehneet järjettömiä sopimuksia, niin sitten se viimeinen ja paras vaihtoehto on Britannien esimerkin mukaisesti Fixit , eli Suomen ero EU:sta. - jokutolkkunyt
Nyt muutkin maat huomaa et lomalaiset painelee ympäri eurooppaa , sitten vielä se asia PAPERITTOMAT voi pee. Kuinkahan monesta maasta sänkiposket nostaa rahaa oikeesti , voi vee. Eiköhän ny laiteta siru jokaiselle ja sormenjäljet tietokantaan , jos ei partalapsille sovi niin suoraan koneeseen ja ns kotiinsa mamman helmoihin . Eihän tästä tuu mitään , kohta rajalla semmonen ruuhka että alta pois , niin koskas ne olikaan Pressan vaalit.
- Vuoriston.Tieto
https://www.finlex.fi/fi/sopimukset/sopsteksti/1997/19970085/19970085_2
Tässähän se sopimus on. Minulle on ihan turhaa söpöttää omatekemiä sopimustekstejänne, kuten te nyt yritätte.
Toki Dublinin sopimuksessa on muutama rajaus, näin sanoo 6. artikla:
”Kun voidaan osoittaa, että turvapaikanhakija on luvattomasti ylittänyt jäsenvaltion rajan tullessaan jäsenvaltioon maitse, meritse tai lentoteitse Euroopan yhteisöihin kuulumattomasta valtiosta, on turvapaikkahakemuksen velvollinen käsittelemään se jäsenvaltio, johon turvapaikanhakija on näin tullut.”
Ei 6. artiklasta ole isoa apua ole. Suomen pitäisi näyttää pitävästi, että turvapaikan hakijan on luvattomasti tullut esim. Kreikkaan silloin ja tällöin, sitä ja tätä kautta. Järkevä ihminen ymmärtää, että tehtävä on mahdoton. Suomen ja Ruotsin rajaa 6. artikla ei edes koske, koska EU-maiden välillä ei voi edes luvattomasti ylittää rajaa.
Ja lopulta sieltä naksahtaa eteen 8 artikla, joka yleisesti määrää turvapaikkahakemuksen käsittelymaan.
” Jollei tässä yleissopimuksessa lueteltujen muiden perusteiden mukaisesti voida määrätä turvapaikkahakemuksen käsittelystä vastaavaa jäsenvaltiota, käsittelystä vastaa ensimmäinen jäsenvaltio, johon turvapaikkahakemus on jätetty. ”
Ei kuulkas pojat auta, että te öyhötättä Dublin-sopimuksesta mitä sattuu taas. Kyllä nämä asiat pitää osata ja tietää.
Mitä osaan ja minä tiedän. ;)))- EspoolaismiesTekiTaas
"Ei 6. artiklasta ole isoa apua ole. Suomen pitäisi näyttää pitävästi, että turvapaikan hakijan on luvattomasti tullut esim. Kreikkaan silloin ja tällöin, sitä ja tätä kautta. Järkevä ihminen ymmärtää, että tehtävä on mahdoton"
- Kyllä se on vaikeaa , kun ei vain voi käsittää ,että sopimukset on tehty noudatettaviksi. Ei niistä artikloista poimita vain itselleen kulloinkin sopivia rusinoita. Yksikään Euroopan Unionin jäsenvaltio ei ole hyväksynyt tällaista ´Schengen- ja Dublin sopimusta , miten sinä ja muut punaviherkaartilaiset sitä tällä hetkellä tulkitsette. Schengen antaa liikkumavapauden vain Schengenmaiden kansalaisille , ei yhdellekään kolmannen maan kansalaisille.
Etkö tiedä , vai etkö muuten vain ymmärrä , että kaikki turvapaikkahakemuksen Suomeen jättäneet joutuvat antamaan selvityksen reiteistään mitä pitkin he Suomeen ovat saapuneet.
Kuinka monen Suomeenkin saapuneen kulkijan kuvittelet saapuneen muuten kuin luvattomasti Afrikasta tai lähi-idästä Eurooppaan? Varsin yksinkertaista on kysyä tulijalta matkustusasiakirjoja ja mikäli niitä ei ole voisi jopa punaviherkaartilainen alkaa raksuttamaan ajukopassaan --- että tässähän tuli esitettyä pitävästi laiton maahantulo Euroopan alueelle. Siitä punaviherkaartilainen jatkaa kyselyä hädänalaiselta ja kuulee rassukan oman kertomuksen koko matkustusreitistään , jonka hän sitten lopulta allekrijoittaa kunnian ja omantuntonsa kautta ... ja volaa` ...siinähän ne kaivatut tiedot , että voidaan palauttaa hädänalainen ahertamaan työmuurahaisena toisen kansantalouden eteen.
Eikö hädänalaisen oma sana riitä teille epäilevät puna-viherkaartilais Tuomaat ? - Vuoriston.Tieto
EspoolaismiesTekiTaas kirjoitti:
"Ei 6. artiklasta ole isoa apua ole. Suomen pitäisi näyttää pitävästi, että turvapaikan hakijan on luvattomasti tullut esim. Kreikkaan silloin ja tällöin, sitä ja tätä kautta. Järkevä ihminen ymmärtää, että tehtävä on mahdoton"
- Kyllä se on vaikeaa , kun ei vain voi käsittää ,että sopimukset on tehty noudatettaviksi. Ei niistä artikloista poimita vain itselleen kulloinkin sopivia rusinoita. Yksikään Euroopan Unionin jäsenvaltio ei ole hyväksynyt tällaista ´Schengen- ja Dublin sopimusta , miten sinä ja muut punaviherkaartilaiset sitä tällä hetkellä tulkitsette. Schengen antaa liikkumavapauden vain Schengenmaiden kansalaisille , ei yhdellekään kolmannen maan kansalaisille.
Etkö tiedä , vai etkö muuten vain ymmärrä , että kaikki turvapaikkahakemuksen Suomeen jättäneet joutuvat antamaan selvityksen reiteistään mitä pitkin he Suomeen ovat saapuneet.
Kuinka monen Suomeenkin saapuneen kulkijan kuvittelet saapuneen muuten kuin luvattomasti Afrikasta tai lähi-idästä Eurooppaan? Varsin yksinkertaista on kysyä tulijalta matkustusasiakirjoja ja mikäli niitä ei ole voisi jopa punaviherkaartilainen alkaa raksuttamaan ajukopassaan --- että tässähän tuli esitettyä pitävästi laiton maahantulo Euroopan alueelle. Siitä punaviherkaartilainen jatkaa kyselyä hädänalaiselta ja kuulee rassukan oman kertomuksen koko matkustusreitistään , jonka hän sitten lopulta allekrijoittaa kunnian ja omantuntonsa kautta ... ja volaa` ...siinähän ne kaivatut tiedot , että voidaan palauttaa hädänalainen ahertamaan työmuurahaisena toisen kansantalouden eteen.
Eikö hädänalaisen oma sana riitä teille epäilevät puna-viherkaartilais Tuomaat ?”Etkö tiedä , vai etkö muuten vain ymmärrä...”
Hoh hoijaa taas.
Valtiosopimuksia eivät tulkitse musta-tuntuu-amatöörit vaan skarpit lakimiehet. Kun Dublin-sopimus sanoo, että ”kun voidaan osoittaa”, niin sitten siihen osoittamiseen eivät riitä mitkään kuulopuheet, vaan asia on osoitettava yksikäsitteisesti dokumenteilla.
Täytyy muistaa, että Dublin-sopimuksen 3. artikla on melko tyly:
”1. Jäsenvaltiot sitoutuvat käsittelemään kenen tahansa ulkomaalaisen minkä tahansa jäsenvaltion rajalla tai alueella esittämän turvapaikkahakemuksen.”
Tästä velvoiteesta pääsee irti vain niissä tapauksissa, jotka on erikseen lueteltu ko. sopimuksessa.
Valtiosopimusta – kuten ei mitään muutakaan sopimusta - ei voi tulkita niin, että luetaan jotakin toista sopimusta. Jotta Schengen-sopimusta ylipäätään voitaisiin käyttää Dublin-sopimuksen tulkinnassa mukana, se olisi pitänyt mainita erikseen Dublin-sopimuksessa.
Sopimusoikeus on hieman hankala asia. Siinä ei kotikutoinen juristeria oikein auta. Pitää tietää asiat.
Kirjoitit kuitenkin ilman suuria aggressiota, kiitos sinulle siitä. ;))) - Lapin.oppimattomat
Kirjoittaa et osaa. Mitenkä asianajotoimistosi jaksaa?
- LurdKussel
Pergele mitä tekivät 2015 syksylllä ja yhä vaan rajapuomit levällään kuin matupatjan jalat.
- Flooora
Ihana mies tuo tyypillinen espoolaismies ja niin ihanasti laittaa jauhot suuhun noille inottaville laittomuuksia kannattaville. Onkohan ne siis ihan rikollisia , kun eivät halua noudattaa yhteisesti sovittuja pelisääntöjä?
Tuon vuotenpeikon kyllä kannattaisi mennä häpeämään , vaikka jonnekin hengenheimolaistensa joukkoon. Vihervouhottajien keskustelutilaisuuteen.- Hejahej
Taitaa olla torvinen tuo tonttu nettipalstojen öyhöttää kuin Akku J. Ira Kalas. Mattipoju.
- LurdKussel
Miten olisi niska-karvakives-ote koko köörille ja rajan yli heitto pelastusrengas kaulassa - takaisin sinne mereen, mistä tulivatkin?
Miltäs kuulostaa, lauloi mambakin joskus jollain levyllään kivikaudella kun kaikki näytti vielä hyvältä. - SmurffiSaunoo
Ei nyt ihan noinkaan.
"Jos halutaan määritellä yksityisen henkilön käyttäytymistä, se on sitten tehtävä kansallisen lainsäädännön kautta. Jos pakolaistatusta hakeva ei ilmoittaudu ensimmäisellä rajalla, niin se on sitten hänen valintansa. "
-Dublin asetuksen henki ja tarkoitus ei suinkaan ole turvapaikanhakijoiden rajattomien vapauksien määritteleminen tai peräti niiden hulvattomien oikeuksien lisääminen , vaan pikemminkin päinvastoin. Näillä asetuksilla on pyritty nimenomaan,rajoittamaan nyttemmin nähdyn sirkuksen syntymistä. Sehän ei ole Dublin asetusten vika , elleivät ne allekirjoittaneet jäsenmaat niitä jostakin syytä halua noudattaa. Vika on niissä jotka tämän vaelluksen sallivat tapahtua , sovituista rajoitteista huolimatta. Ei niiden takia.
"Euroopan unionin Dublin III -asetuksen mukaan turvapaikkahakemus on käsiteltävä siinä, maassa, jonka kautta hakija on saapunut EU:n alueelle. Turvapaikkakriisin 2015-2016 aikana asetusta ei kuitenkaan juurikaan noudatettu, vaan turvapaikanhakijat käytännössä saivat itse valita, missä maassa turvapaikkaa hakea. Suuri osa turvapaikanhakijoista sai turvapaikan tai ainakin oleskeluluvan haluamassaan maassa"
- Dublin asetuksen määräyksiä ei noudatettu tuolloin. Onhan tämä nyt päivänselvää jo tämän päivän tiedoilla. Mikäli sopimuksesta olisi pidetty kiinni ei olio mitään hallitsematonta kaaosta koskaan päässyt syntymään. - Vuoriston.Tieto
Puhut hieman asian vierestä. Täällä väitettiin, että Dublin-sopimuksen mukaan turvapaikan hakijalla olisi velvollisuus hakea turvapaikkaa heti ensimmäisestä EU-maasta. Osoitin sopimustekstillä, että sopimus ei sido yksittäistä henkilöä vaan sopimusmaita.
Nyt sinä käännät näkökulmaa sopimusvaltioiden toimintaan.
Totta on, että luvattomasti maahan saapuneet ja todennäköisesti turvapaikkaa tavoittelevat henkilöt olisi rekisteröitävä ja haasteltava heti siinä ensimmäisessä EU-maassa.
”Mikäli sopimuksesta olisi pidetty kiinni ei olio mitään hallitsematonta kaaosta koskaan päässyt syntymään. ” Tämä on sellaista jälkiviisasta myöhäisrypistelyä, kun kakki on jo housuissa. Me molemmat näimme telkusta, kuinka pakolaisia seilasi kumiveneillä Kreikkaan yli Egeanmeren, kuinka pakolaiset ottivat nyytit käsiinsä ja lähtivät vaikka jalkaisin kohti Saksaa.
Samanlaisia kuvia oli nähtävissä kaikilta Välimeren ylittäviltä reiteiltä.
Kerroppa minulle, miten Kreikka olisi jaksanut ja pystynyt pitämään sopimuksesta kiinni, kun vuonna 2015 maahan saapui pakolaisia Kreikan saarien kautta lähes miljoona.
Pahin puute EU:ssa vuonna 2015 oli solidaarisuuden puute. Kreikkaa, Italiaa ja muutamaa muutakin ensi linjan maata olisi pitänyt tehokkaasti auttaa. Se apua on rahaa, joukkoja, pakolaisten vastaanoton organisointia. Kesti melkein vuoden, että EU sai asiat liikkelle. Nyt Turkin kanssa on sopimus, nyt Libyan rannikkovartiostoa autetaan, nyt EU:lla on tolkullinen ohjelma siitä, mitä pitäisi tehdä.
Tästä EU:n yhteisestä pakolaispolitiikasta muutamat EU-maa yrittävät luistella karkuun. Kuluista ja pakolaisetn sijoittamisesta osataan kieltäytyä näppärästi, mutta maataloustuet ja muut tuet otetaan avosylin vastaan. Olen ollut havaitsevina samaa loisimisen henkeä myös Perussuomalaisten puheessa.
Terkkuja, - 79y98y98h
Verot ylös ja suomalaisilta työttömiltä loputkin korvaukset pois että saadaan maksettua islamisten ja muiden kehitysmaalaisten harrastukset Suomessa.
- SmurffiSaunoo
"Nyt sinä käännät näkökulmaa sopimusvaltioiden toimintaan"
- No koitin nyt vain palauttaa kaikkien mieliin miksi nämä Dublinit yleensä ottaen on sorvattu. Valtiosopimuksista on kysymys ja kyllä nämä sopimukset ovat tarkoitettu aivan yksiselitteisesti myös pidettäväksi. Kaikissa olosuhteissa.
Näiden asetusten lähtökohta on siis nimenomaan rajoittaa turvapaikanhakijoiden rajattomia vapauksia , joten niitä voisi myös soveltaa ja tulkita EU-jäsenmaiden hyväksi.
Demokraattisissa valtioissa valitaan vaaleilla kansan edusmiehet hoitamaan valtion asioita vastuullisesti. Näiden jämäköiden poliitikkojen tehtävänä taasen on hoitaa asiat niin että virkamiehillä on kulloinkin tilanteeseen sopivat ohjeistukset ja riittävät valtuudet hoitaa kulloinkin eteen tulleet asiat ja jopa poikkeavat tapahtumat lakien,asetusten ja eri sopimusten mukaan mihin kukin valtio on sitoutunut.
Tässä on vedetty välistä oikein urakalla ja Euroopan mitalla. Ei ennusta mitään hyvää yhteiselle Eurooppa-projektillemme.
"Pahin puute EU:ssa vuonna 2015 oli solidaarisuuden puute. Kreikkaa, Italiaa ja muutamaa muutakin ensi linjan maata olisi pitänyt tehokkaasti auttaa. Se apua on rahaa, joukkoja, pakolaisten vastaanoton organisointia. Kesti melkein vuoden, että EU sai asiat liikkelle"
-Tässä olet kirotun oikeassa. Joko täällä ei ymmärretty koko vaelluksen laajuutta tai sitten yleensäkin ottaen kaikki vastuullisessa asemassa olleet halusivat vältellä vastuuta näistä ihmisistä , jolloin ongelma paisui itsestään.
Tätä taustaa vasten Merkelin silloinen kutsu on aivan ymmärrettävä teko ja saattoi estää laajemmatkin levottomuudet tuolloin tuoreeltaan. - Fair.play
Suvakki vaihtokauppana jokaisesta lähtömaahansa. Aloitetaan vuoren.paiseesta.
- Vuoriston.Tieto
"Tässä olet kirotun oikeassa. "
Hain autotallista tervaa ja tein ristin seinään. Ei meinannut tarttua, kun on pakkasta +12C. Olemme siis samaa mieltä. Alkaa järkipuhe tarttumaan. ;)))- Öyhööyhhh
Heeeehhheehheeh. Matematiikkanero säämies.
- ahovalkama1
Miten merkel palautta näitä Eurooppaan kutsumiaan insinöörejä ja kirurgeja Suomeen.Ovat tulleet Suomeen Saksan kautta vuonna 2015.Silloin Merkel ohjasi luku-ja kirjoitustaidottomat Ruotsin kautta Suomeen.Olisi tullut rekisteröidä irakilais ja somalimiehet Saksassa mutta Eu-sopimuksia rikkoen ei niin tehnyt. Vuoden 2015 irakilaismiesten Suomeen tulo oli Suomen hallituksen , Merkelin ja Ruotsin viranomaisten sopima. Suomen politikot ovat syyllistyneet maanpetokselliseen toimintaan suunnitellessaan kansan selän takana tälläisen operaation. Kustannukset useita miljarjeja ja kuolonuhreja vaatineita rikoksia.
Yhtään palautettavaaa pakolaishuijaria ei tule minkään sopimuksen nojalla ottaa vastaan.Pitäköön Merkel kutsumansa hujarit.- Totuuskomissio1
Syylliset ovat tosiaan nämä kotoiset marionettimme, jotka eivät kannata rajavalvontaa, sillä he ovat kuohineet Suomen itsenäisyyden viimeiset rippeetkin, ottamalla EU:n konklaavin rappioon johtavat sopimukset ylitäydellisinä ohjenuorakseen.
Piruako täällä sitten rajavalvonta viranomaisille palkkaa maksetaan, kun eivät saa toimia oman maan vartijoina ollenkaan?
Shengen sopimus on taannut ei Lähi-Idän ja Afrikan kansalaisille täysin vapaan liikkumisoikeuden Eurooppaan, vaikka piti olla vain EU:n jäsenmaiden kansalaisten oikeus.
Eurooppa on päivä päivältä enempi sekaisin ja vartiolaivat, lentokoneet jne. on valjastettu Afrikasta Välimeren yli yrittävien elintasopakolaisten haalimiseksi tänne hinnalla millä hyvänsä.
Italiassa ja Kreikassa on hirmuiset reservit jo odottelemassa tilaisuutta ja ihmisvirta jatkumona merellä.
- Auvoa.on.Unelma
Ihanaa, tätä olemme odottaneetkin
http://cdn.redalertpolitics.com/files/2016/01/racists-rapists.jpg - SäilöMistä
Viranomaiset etsivät uusia tiloja säilöön otettaville ulkomaalaisille muun muassa suljetuilta osastoilta.
Säilöön otettavien ulkomaalaisten määrä saattaa lähteä merkittävään kasvuun ja aiheuttaa isoja ongelmia lähitulevaisuudessa. Näin arvioidaan IS:lle sisäministeriöstä ja poliisihallituksesta.
Poliisitarkastaja Mia Poutanen Poliisihallituksesta arvioi, että säilöönottokeskuksissa on seuraavat pari vuotta todella ahdasta, ellei säilöönottopaikkojen määrää kasvateta nykyisestä.
Poikkeuksellisen runsas maahantulo alkoi Suomessa vuonna 2015. Noin 8 000 kielteistä turvapaikkapäätöstä odottaa ratkaisua korkeammissa oikeusasteissa.
Päätöksiä tulee täytäntöönpantavaksi enemmän kuin koskaan aiemmin, minkä vuoksi maasta poistamiseen on Poliisihallituksen mukaan odotettavissa kiireisiä aikoja.
Suomessa on tällä hetkellä noin 80 säilöönottopaikkaa, joista 40 sijaitsee Joutsenossa ja toiset 40 Helsingin Metsälässä. Säilöönottopaikat ovat olleet jatkuvasti täynnä, Maahanmuuttovirastosta kerrotaan. - rajat.suljettava
Suomessa on yli 100 000 muslimia, joista osa on viranomaisilta kateissa. Osalla on myös useampi henkilöllisyys. Tämä määrä turvapaikanhakijoita on maksanut meille useita miljardeja euroja ja joudutaan ottamaan velkaakin. Ja sekin maksaa meille kansalaisille. Tässä turvapaikkapolitiikassa ei ole mitään järkeä. Siksi meillä on pakolaiskiintiö. Kaikki sen ylimenevä on ongelma. Ja ikävä kyllä siihen liittyy epärehellisyyttäkin. Kun pakolaiskiintiö täyttyi, turvapaikanhakijoista luotiin harhaanjohtavasti "maahanmuuttajia". Maahanmuutolla on edellytyksensä, eikä turvapaikanhakijoilla ne täyty. Vai mitä muuta miljardien eurojen elättämiskulut kertoo? Ei enään yhtään turvapaikanhakijaa Suomeen ja valtion on seulottava joukosta ne, jotka TÄYTYY palauttaa. Niitä on oltava kymmeniä tuhansia. Ei mitään henkilökohtaista ketään vastaan, mutta johonkin se raja on vedettävä, kun sen ylittäminen tunnetusti aiheuttaa liian suuria ongelmia.
- rajat.suljettava
Korjaus, ennen kuin joku alkaa kirkumaan. Eli "tämä määrä turvapaikanhakijoita" ei siis tarkoita, että jokainen Suomessa oleva muslimi on turvapaikanhakija.
- Vuoristoa.Naurattaa
- Suomessa on yli 100 000 muslimia
- meille useita miljardeja euroja
Jos numerot ovat sekaisin kuin Huittisen mummo, ymmärrät varmaankin, että on kovn vaikeaa ottaa puheistasi vakavasti.
Niinpä en ota. ;)))- OnhanNoita_
Suomessa lienee enemmän kuin 70 tuhatta muslimia, pakolaisaalto kasvattaa tuota lukemaa nopealla tahdilla. Mainittu sadantuhannen raja ei ole kaukana ja miljardiluokan kustannukset ovat jo tätä päivää.
"Vuonna 2015 Suomen islamilaisen neuvoston puheenjohtajana toimiva Anas Hajjar arvioi, että Suomessa on noin 65 000 muslimia".
- Nyt kolmen vuoden kuluessa määrä on kasvanut voimakkaasti.
- VapausOdottaaKoneessa
Miksi valittavat, että heitä pidetään vankeinta, kun useampi kone on ollut valmiina odottamassa ja viemässä vapauteen?
http://www.iltalehti.fi/kotimaa/201801292200703997_u0.shtml - Mirkku.SPR.ltä
Ihanaa kun meille tulee työvoimapulaa paikkaamaan näitä huippumoniosaajia ja kulttuurinrikastajia! Aivokirurgeja ja avaruusinsinöörejä! Rajat avautuvat, ihana monikulttuuri leviää Suomea rikastamaan! Aivan ihku ihanaa!
- haarahyppelyä
Niin! Avaruusinsinööreistä huutava pula! Raajat auki! Eikun köh käh ... rajat auki!...
- ReturnToSender
Suomi sai Ylen mukaan muilta EU-mailta vuosina 2016 ja 2017 yhteensä ainakin 3 500 takaisinottopyyntöä. Palautuksia Suomeen oli toteutettu joulukuun alkuun mennessä 783.
Suurin osa palautuksista tuli Ylen mukaan Saksasta ja Ruotsista.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Martina oli sarjassaan tänään 32.
Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.2081672Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?
Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai981597Stepuli itkee facessa
Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä961507Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.
Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.2541396Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.
Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.1341362Minä menetän sinut kokonaan
Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.48895Onpas Martina valinnut sopivan laulun
Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa115882Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.
Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii427861Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?
Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai290827Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.
Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse347815