jotta ne tosiasiat eivät unohtuisi uskoviltakaan, varsinkaan niiltä israelia palvovilta:
"Juutalaisuudessa Jeesusta ei pidetä Jumalan Poikana, eikä hänellä ole mitään asemaa juutalaisessa uskonnossa. Juutalaiset uskonoppineet pitävät Jeesusta vääränä messiaana, joka yritti vapauttaa juutalaiset Rooman vallasta siinä epäonnistuen."
"Talmudissa kerrotaan myös Jeesuksen olleen juutalaisen naisen ja Pantera-nimisen roomalaisen sotilaan avioton lapsi."
ja siitä heidän raamatustaan joka on kopioitua tekstiä:
"Sumerin suurelta osin Raamattu vanhemmissa kirjoituksissa esiintyy seuraavia samoja aiheita kuin Raamatussa: Maailman luominen, ihmisen luominen, paratiisi, vedenpaisumus, maanviljelijä-Kainin ja paimen-Abelin ristiriita, se että sumerit/juutalaiset olivat jumalien/jumalan valittu kansa, henkilökohtainen suojelusjumala, laki, etiikka ja moraali, jumalan kosto ja kansaa kohtaava tuho, vitsaus-motiivi ja kuoleman jälkeinen manala"
ja uudesta testamentista joka on uusi ei jeesuksen aikainen:
"Uuteen testamentin kaanoniin eli ohjeelliseen tekstikokoelmaan päässeistä kirjoituksista vanhimmat ovat Paavalin kirjeet 50-luvulta. Evankeliumit laadittiin 70–100-lukujen välissä ja myöhäisin kirja, Toinen Pietarin kirje, kirjoitettiin toisen vuosisadan puolivälissä
Uuden testamentin kaanon eli ohjeellisen tekstikokoelman rajat määriteltiin pääasiassa toisella ja kolmannella vuosisadalla."
wikistä
kristinuskosta ja jeesuksesta
6
65
Vastaukset
- tammi23
Ja minä sanon sinulle: Sinä olet Pietari*, ja tälle kalliolle minä rakennan kirkkoni. Sitä eivät tuonelan portit voita.Matt. 16:18 kristin uskon perupilari on Jeesuksen sanoissa Pietarille,sen varassa kirkko pysyy pystyssä,tämän ajan myrskyssäkin.
Te olette kiviä siinä rakennuksessa, jonka perustuksena ovat apostolit ja profeetat ja jonka kulmakivenä on itse Kristus Jeesus.Ef 2:20 kyse on kristityistä ei tästä maailmasta. - Eerikatässämoi
Mitä sinä halusit sanoa tällä aloituksella, tai mistä halusit muistuttaa? Olen pahoillani ,mutta en saanut kiinni ajatuksestasi.
- Sulkakynäjamuste
Usein ateistit vetoavat siihen, että evankeliumit on kirjoitettu vasta Jeesuksen kuoleman jälkeen. Mutta jos totta puhutaan, niin eiväthän edes opetuslapset uskoneet Jeesuksen olevan Jumalan poika ja Messias (tosin Pietari kerran epäili asiaa). Olisi siis todella outoa, jos opetuslapset olivat kulkeneet sulkakynät ja papyruskääröt kädessään ja kirjoittaneet livenä jokaisen sanan, jonka Jeesus lausui. Olisivat sanoneet, että voitko sanoa tuon uudestaan, että ehdin kirjoittaa asian tälle papyrukselle tulevia epäilijöitä varten...
- Eerikatässämoi
Kuka opetuslapset uskoivat Jeesuksen olevan?
- Sulkakynäjamuste
Eerikatässämoi kirjoitti:
Kuka opetuslapset uskoivat Jeesuksen olevan?
Luulen, että he pitivät häntä jonkunlaisena profeettana, Tosin päät ovat varmasti menneet sekaisin ihmeparannusten, kuolemastaherättämisten, veden päällä kävelyn ja myrskyn tainnuttamisen myötä. Kuolleista nousemiseenhan he eivät uskoneet ollenkaan ennen kuin Jeesus ilmestyi heille. Ja mitenpä he olisivatkaan voineet uskoa. Ei heillä ollut tietoa asiasta. Vasta myöhemmin asian valkeni heille kenen kanssa he olivat tekemisissä.
- näinköon
Sulkakynäjamuste kirjoitti:
Luulen, että he pitivät häntä jonkunlaisena profeettana, Tosin päät ovat varmasti menneet sekaisin ihmeparannusten, kuolemastaherättämisten, veden päällä kävelyn ja myrskyn tainnuttamisen myötä. Kuolleista nousemiseenhan he eivät uskoneet ollenkaan ennen kuin Jeesus ilmestyi heille. Ja mitenpä he olisivatkaan voineet uskoa. Ei heillä ollut tietoa asiasta. Vasta myöhemmin asian valkeni heille kenen kanssa he olivat tekemisissä.
juutalaiset siis valehtelivat?
"Juutalaisuudessa Jeesusta ei pidetä Jumalan Poikana, eikä hänellä ole mitään asemaa juutalaisessa uskonnossa. Juutalaiset uskonoppineet pitävät Jeesusta vääränä messiaana, joka yritti vapauttaa juutalaiset Rooman vallasta siinä epäonnistuen."
"Talmudissa kerrotaan myös Jeesuksen olleen juutalaisen naisen ja Pantera-nimisen roomalaisen sotilaan avioton lapsi."
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Martina oli sarjassaan tänään 32.
Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.2081699Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?
Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai1031664Stepuli itkee facessa
Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä1011576Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.
Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.2541409Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.
Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.1341368Minä menetän sinut kokonaan
Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.48906Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.
Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii453904Onpas Martina valinnut sopivan laulun
Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa115890Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?
Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai293845Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.
Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse347820