MAP PERHE

Perhe on Jumalan säätämä. Hänen iankaikkisessa suunnitelmassaan on olennaista miehen ja naisen välinen avioliitto.
Lapsilla on oikeus syntyä avioliitossa ja saada kasvatuksensa sellaiselta isältä ja äidiltä, jotka pitävät avioliittolupaukset kunniassa olemalla täysin uskollisia.
Perhe-elämän onni saavutetaan todennäköisimmin silloin, kun sen perustana ovat Herran Jeesuksen Kristuksen opetukset. Onnistuneet avioliitot ja perheet perustuvat uskon, rukouksen, parannuksen, anteeksiannon, kunnioituksen, rakkauden, myötätunnon, työn ja tervehenkisen virkistystoiminnan periaatteille ja säilyvät näitä periaatteita noudattamalla.
Jumalallisen suunnitelman mukaan isän on määrä johtaa perhettään rakkaudessa ja vanhurskaudessa, ja hän on velvollinen suojelemaan perhettään ja huolehtimaan sen toimeentulosta.
Äiti on ensisijaisesti vastuussa lastensa hoivaamisesta. Näissä pyhissä tehtävissä isillä ja äideillä on velvollisuus auttaa toisiaan tasavertaisina kumppaneina.
Vamma, kuolema tai muut olosuhteet saattavat vaatia yksilöllisiä sovellutuksia. Sukulaisten tulisi tarvittaessa antaa tukeaan.
3154
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

"Though I go to prison, God will not change his law of celestial marriage. But the man, the people, the nation, that oppose and fight against this doctrine and the Church of God, will be overthrown." Lorenzo Snow, mormoni apostoli ja profetta, näkijä ja ilmoituksen saaja sanoi :
"Vaikkakin minä menen vankilaan, Jumaka ei muuta hänen selestisen avioliiton lakiaan (moniavioisuutta!!!). Mutta se mies, ihmisjoukko, kansakunta, joka vastustaa ja taistelee tätä oppia ja Jumalan kirkkoa vastaan, tulee syrjäytetyksi."

Hilpatipoo, ei hylätty eikä syrjäytetty USA:n kansaa eikä hallitusta vaikka painostuksellaan saikin mormoniprofeetat luopumaan Jumalan "iankaikkisesta" periaatteesta eli monivaimoisuudesta.

Äänestä

"And I say again wo unto that Nation or House or people, who seek to hinder my People from obeying the Patriarchal Law of Abraham which leadeth to a Celestial Glory... for whosoever doeth these things shall be damned Saith the Lord of Hosts and shall be broaken up & washed away from under Heaven by the Judgments which I have sent forth and shall not return unto me void."
Wilford Woodruff, mormoniapostoli, profeetta, näkijä ja ilmoituksen saaja sanoi:
" Ja minä sanon uudelleen Voi sitä kansakuntaa, huonetta tai kansaa, joka pyrkii estämään minun kansaani olemasta kuuliainen Aabrahamin Patriarkalliselle laille (monivaimoisuudelle!!!!!)mikä (monivaimoisuuden laki siis) johtaa Selestiseen kirkkauteen ... sillä kuka tekee näitä asioita (vastustaa monivaimoisuutta) tulee olemaan kirottu, sanoo Joukkojen Herra, ja hänet rikotaan ja huuhdotaan pois taivaan alta niiden Tuomioiden kautta jotka olen lähettänyt ja jotka eivät palaa Minun luokseni tyhjin käsin."

Vaan kappas kummaa, sai USA:n kansakunta ja hallitusvalta ihan rauhassa painostaa mormoniprofeetat luopumaan Patriarkaalisesta avioliiton monivaimoisuus laista. Ei hajotettu ja hävitetty USA:n hallitusta.

Äänestä
  • kyllä se vielä hävitetään ja hajoitetaan.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


troverdig kirjoitti:

Perhe on Jumalan säätämä. Hänen iankaikkisessa suunnitelmassaan on olennaista miehen ja naisen välinen avioliitto.
Lapsilla on oikeus syntyä avioliitossa ja saada kasvatuksensa sellaiselta isältä ja äidiltä, jotka pitävät avioliittolupaukset kunniassa olemalla täysin uskollisia.
Perhe-elämän onni saavutetaan todennäköisimmin silloin, kun sen perustana ovat Herran Jeesuksen Kristuksen opetukset. Onnistuneet avioliitot ja perheet perustuvat uskon, rukouksen, parannuksen, anteeksiannon, kunnioituksen, rakkauden, myötätunnon, työn ja tervehenkisen virkistystoiminnan periaatteille ja säilyvät näitä periaatteita noudattamalla.
Jumalallisen suunnitelman mukaan isän on määrä johtaa perhettään rakkaudessa ja vanhurskaudessa, ja hän on velvollinen suojelemaan perhettään ja huolehtimaan sen toimeentulosta.
Äiti on ensisijaisesti vastuussa lastensa hoivaamisesta. Näissä pyhissä tehtävissä isillä ja äideillä on velvollisuus auttaa toisiaan tasavertaisina kumppaneina.
Vamma, kuolema tai muut olosuhteet saattavat vaatia yksilöllisiä sovellutuksia. Sukulaisten tulisi tarvittaessa antaa tukeaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu