Nyt on ahkeroitu blogiin pieni teksti äänestämisestä. Tai oikeastaan kehoitus äänestämään lähtemisestä. Työtön ja vähävarainen Jasmin äänestää Niinistöä, mutta osaisiko hän perustella että miksi? Se, että on joskus ollut hänen kampanjaansa tukemassa kahvinkeittäjänä, ei nyt riitä. Mistä asioista Jasmin on esimerkiksi samaa mieltä Saulin kanssa? Blogissa ei taaskaan sanaakaan Niinistön ajamasta politiikasta tai arvoista, ympäripyöreän lätinän saattelemana kehoitetaan vaan äänestämään.
Jasmin äänesti Niinistöä, miksi?
voisitkoperustella
14348
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 14
Vanhimmat
kampanjaa tukemassa kahvinkeittäjänä, mikä meriitti se oikein on?
Kaikkihan sinne vapaaehtoisena pääsee kahvia keittämään jos haluaa.
Kahvinkeittäjänä LOL
Oli puolueen palkkaamana, ei vapaaehtoisena.
Ja teki mitä muuta, kuin keitti ja tarjoili kahvia? Mikä on Jassusta hienoin asia mihin Sauli on vaikuttanut, esimerkiksi? NIINPÄ JASSO, ET OSAA VASTATA.
Eikös se foodie sapuskoista luvannut blogata? Ei tainnut tulla mitään mieleen. Peltileivän monimutkaista valmistamista olisi ollut mukava oppia, mutta tuttu tyyli, Jassu puhuu toista ja tekee toista, ei voi mihinkään luottaa, mitä tuo tyyppi lupailee.
Hänen äänensä on hylätty äänestys lapun kuvaamisen vuoksi.
Kun se on sinne lootaan leimattuna pudotettu, niin ei sitä kukaan sieltä lähde pois onkimaan. Kun ei siinä ole nimee eikä mitään muutakaan, mikä todistais sen Jassukan äänestyslipuksi. Ja kyllä minäkin, kun huomenna menen äänestämään, saan lipun pudotettuani kertoa isoon ääneen ketä äänestin, jos niin haluan.
Vähennetään digitaalisesti, elämme nettiaikaa ja somessa itse esittelee kuvaa änestyslapustaan.
Kovasti aamulla lupaili ruoka blogia mut ei sit jaksanutkaan. Pääsi helpommalla kun linkitti äänestysohjeen.. koska tulee yllätyspaljastus et Sale yritti Jassua mut joutui tyytymään Jenniin kun Jassulla oli liikaa kiireitä?? ;)
Siellä tuo sen ruokablogi näyttää olevan niinku sanoikin.
No hitto ompa se rustannut pitkän blogin. Yllätyin kun en uskonut sen tekevän sitä tämän päivän aikana. Vielä ihan ok ohjeitakin.
oliks ullatus sullekin tsääs?
Ootko ihan kunnossa?
Siksi, että Sauli sanoi eilen, että ihmisen tulee tehdä se, mitä häneltä voi kohtuudella vaatia. Muissa tapauksissa tulee valtiovalta apuun.
Mäntylää auttaa valtiovalta, eli työtä tekevät veronmaksajat, eli esim. minä ja suurin osa Suomen kansasta. Hän ei voi tehdä edes sitä mitä voi kohtuudella vaatia. Työtä. Itsensä elättämistä.
Jasmin ollut aktiivinen tänään, kaksi blogia. Reseptiblogi ok, mutta äänestysblogissa olis voinut olla joitain (edes) syitä, miksi Niinistö on hänen mielestään se paras vaihtoehto. On tullut nyt tietoon monta kertaa, että Jasmin on ollut jo pitempään Niinistön kannattaja ja oikein Cafe-vastaavana. Mutta mistä syistä?? Välissä oli Labour-puolueen aktiivi kannattaja, joten ota tuosta nyt tolkkua :-)