Urho Kekkonen oli innokas listimään punaisia

dfgdfgdgdffg

Kekkonen oli vapaussodan aikaan kova poika listimään maamme punavihollisia. Hän jopa ilmoittautui vapaaehtoiseksi johtamaan teloituskomppaniaa, jotta saisi omakohtaisesti tuntea listivänsä punaisia.

Jälkikäteinen Kekkos-propagandahan on pyrkinyt kääntämään tämänkin asian päälaelleen, ja väittänyt että Kekkonen olisi muka ollut vastentahtoisesti johtamassa teloituksia ja että muka meni sitten siihen vain sen takia "kun kerran käskettiin"

11

279

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • tehthetheh

      Älymystö ja sivistyneet sitten valkoisten joukoissa joita sitten punaiset kohtelivat kaltoin.Myös tapahtumista yleensä tarkat kirjalliset kertomukset kun taas punaisilla kertomukset väliilä pelkkiä sepitteitä muistinvaralta.Taas jonkun Maiju Lassilan piti kirjoittaa satuja punaisten menestyksestä ja tappiot viikkojen päästä ja Saksalaisetkin oli valepuvussa monelle toimittajalle kun eniten pelättiin.

    • AlaikäinenKekkostelija

      Kekkonen oli pahoon alaikäinen punikkilahtari, joka täytti 18v vasta 3.9.1918. Toki tuohon aikaan täysi-ikäisyyden ikä oli huomattavasti enemmän kuin 18 vuotta, eli se oli peräti 21 vuotta.

      ---

      Ikäraja Suomessa

      https://fi.wikipedia.org/wiki/Täysi-ikäisyys

      Suomessa täysi-ikäisyyden raja on nykyään 18 vuotta.

      Ikäraja oli 15 vuotta vuoteen 1721 saakka, jolloin se nostettiin 21 vuoteen. Täysi-ikäisyyden rajana oli vuosisatojen ajan 21 vuotta, kunnes 1.7.1969 alkaen jo 20-vuotiaat tulivat täysi-ikäisiksi. Toisaalta tätä ikää nuorempana avioliiton solmineet katsottiin myös täysi-ikäisiksi.

      Heinäkuun 1. päivästä 1976 alkaen ikäraja on ollut 18 vuotta.

    • desamble

      Se oli 100v.sitten, kai urkkikin muutti mielipiteensä asiasta.

      Parempi olisi ollut pysyä nk.neutrina ja olla vex koko hommasta.

      • NäinHelposti

        Varmaan se Katynin 25.000 puolalaisen niskalaukausten ampujakin muutti mielensä vanhemmiten. Sillähän siitä syyllisyydestä pääseekin?


    • mies.muuttuu

      Kekkoselle kommunistit oli "välttämätön paha", niiden kanssa vaan oli tultava jotenkin toimeen.

    • Suomen-nuoriso

      täytti valkoisten rivit vapaaehtoisesti 1918.
      Huomattava osa alkuvaiheen sotilaista oli alle 18-vuotiaita koulupoikia.

      Toisaalta riveissä oli lähes koko aikuinen sivistyneistö.

      Punikit olivat pääasiassa tehdastyöväkeä, johtajina toimittajia ja puolue- tai ay-aktiiveja sekä rikollisia. Apuna oli venäläisiä upseereita.

    • muutoksenkautta

      Ehkä ei Kekkosesta olisi koskaan tullut kaltaistaan suurmiestä, ilman nuoruudessa henkilökohtaisesti koettuja kauheuksia.

      Traagillista miten anteeksiantamattomia ihmiset usein ovat parannuksen tehnyttä kohtaan.

    • vuosisadanmatkustaja

      Vahinko, että Kekkonen kuoli niin nuorena, että ei nähnyt Neuvostoliiton romahtamista. Jos hän olisi ollut tolkussaan 1990-luvulla, hän varmaan olisi ruvennut muistelemaan miten sitä nuorena poikana Hämeen hangilla painettiin ja 1942 kirjoiteltiin ryssien tappamisen siunauksista.

    • niittyonerva

      Urkki oli hyvä pressa, kansa piti hänestä.

    • TämäPoistettiin

      Tämä asiallinen viesti poistettiin. Totta joka sana!

      Kekkonen oli Kajaanin Sissirykmentiksi ( kooltaan reilu komppania tai maksimissaan huonohko loppuunammuttua pataljoona) itseään kutsuvan terroristilauman mukana ampumassa ihmisiä ainakin Iisalmessa, Varkaudessa, Mäntyharjulla, Mouhussa, Hillosensalmissa, Kinnissä, Viipurissa ja Haminassa. Samoissa paikoissa Kajaanin Sissirykmentin oli mukana Johanna Korhosen isoisä Hannes Korhonen, jonka vanhin poika oli sittemmin Suomen ulkoministerinäkin hetken aikaa, kunnes Paavo Väyrynen pelasi hänet Moskovan kortilla tieltään.

      https://fi.wikipedia.org/wiki/Mouhun–Hillosensalmen_taistelut

      https://fi.wikipedia.org/wiki/Kajaanin_sissirykmentti

      https://fi.wikipedia.org/wiki/Elja_Rihtniemi

      Rihtniemen komentamat joukot osallistuivat muun muassa Kuopion valtaukseen sekä myöhemmin Viipurin taisteluun ja kaupungin valtaukseen. Viipurin valtauksen jälkeisissä puhdistuksissa teloitettiin satoja venäläissyntyisiksi arveltuja henkilöitä. Silminnäkijäkertomusten mukaan 24. huhtikuuta 1918 tapahtuneisiin teloituksiin ja teloitettujen omaisuuden ryöstämiseen osallistui Rihtniemen yksikön miehiä.

      https://fi.wikipedia.org/wiki/Viipurin_puhdistus_1918

      Westerlund, Lars: ”Me odotimme teitä vapauttajina ja te toitte kuolemaa – Viipurin valloituksen yhteydessä teloitetut venäläiset”, teoksessa Venäläissurmat Suomessa 1914–22: Osa 2.2. Sotatapahtumat 1918–22, s. 97–189. Valtioneuvoston kanslian julkaisusarja 3/2004. ISBN 952-5354-45-8.

      Teoksen verkkoversio

      Me odotimme teitä vapauttajina ja te toitte kuolemaa

      http://vnk.fi/documents/10616/622938/J0104_Venäläissurmat Suomessa 1914–22.pdf/2415ed54-b624-4a33-a3ce-300190a58cc8

    • Bror-Erik1974odin-1Ac

      Mutta oli se hieno tapaus kun Urho Kekkonen valittiin tasavallan presidentiksi 1956. Eiks je?

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Martina oli sarjassaan tänään 32.

      Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      208
      1726
    2. Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?

      Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai
      Kotimaiset julkkisjuorut
      103
      1723
    3. Stepuli itkee facessa

      Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä
      Kotimaiset julkkisjuorut
      103
      1635
    4. Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.

      Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      254
      1416
    5. Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.

      Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      1372
    6. Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.

      Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii
      Maailman menoa
      472
      941
    7. Minä menetän sinut kokonaan

      Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.
      Ikävä
      50
      934
    8. Onpas Martina valinnut sopivan laulun

      Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      115
      896
    9. Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?

      Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai
      Maailman menoa
      297
      869
    10. Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.

      Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse
      Maailman menoa
      347
      823
    Aihe