6 ylioppilas Saukki kihlasi Vienoskan joka potki impotentin tupakkiukon pellolle.
Kun 55v on ketjussa vetänyt nikotiinia ei toimi alapää eikä aivosolutkaan, jonka vuoksi puheensaKIN onKIN käsittämätöntäKIN mongerrustaKIN, koska selvät ajatukset puuttuvatKIN.
Kansanedustajakautensa ryyppäsi Storyvillessä valomerkkiin juoppokavereidensa Häkämiehen ja Ollilan kanssa huorien pokattavana.
Eduskunnan ylelliset remonttimenot kultauksineen räjähtivät Saukin johdolla.
Missään hommassaan Saukki ei ole onnistunut.
-budjettituhlaus ennen 90-luvun lamaa
-laiton euroon liittyminen
-taloussota Venäjää vastaan, elintarvikkeidemme vientisaarto, kaupan romahdus
Puoluetoimisto palkkasi vaaleihin Saukille näyttelyvaimon, jonka lopulta Tuppikulli joutui raskauttamaan.
Porvarimediat ovat 30v kieltäneet kaikki kuvat Saukin ketjupolttamisesta valheellisen imagon rakentamiseksi, minkä tyhmänä pidetyt äänestäjät ovat nielaisseet permanentteineen päivineen - kun on NIIIIIN KOMIA UKKO.
7päivää juuri paljasti että Saukki on edelleenKIN riippuvainen nikotiinista.
Kyllä raitis Putin tavatessaan on haistanut heti millainen tupakki-spurgu Suomesta on tullut.
https://yle.fi/uutiset/3-10031354
Paavo Käyränen käy taistoon ketjupolttaja Saukki Fiinistöä vastaan – nukketeatteri tekee satiiria presidenttikampanjasta
Kuningas Saukki Fiinistöllä olisi alkamassa toinen hallitsijakausi, mutta nippu poliitikkoja haluaisi kammeta hänet paikalta pois. Hämeenlinnalainen nukketeatteri tekee poliittista satiiria.
Tekeillä on Presidentin sekoitus -niminen poliittinen satiiri. Sen käsikirjoitusta on hiottu, harjoiteltu, kirjoitettu uudestaan ja taas tuumittu, mikä lopulta toimii ja mikä ei.
– Tässä tyylilajissa nämä jutut tuppaavat vanhenemaan hyvin nopeasti, mutta toisaalta uutta materiaalia tulee tilalle jopa päivittäin, huokailee Antti Kemppainen, joka pitkälti vastaa käsikirjoituksesta.
– Vaalien jälkeen tätä esitystä ei enää kukaan halua nähdä eikä esittää.
Siinä syy, miksi molemmat miehet toivovat hartaasti, että tulisi vielä toinen kierros.
Rauhallista ja räiskyvää
Presidentit sekoitus -esitystä varten on Hämeenlinnan Taidekasarmin tiloissa veistetty kiivaasti peräti viisi uutta nukkea. Aiemmilta vuosilta olivat valmiina Paavo Käyränen, Sauli Fiinistö ja Pekka Kaapisto.
Heidän seurakseen nousevat näyttämölle Matti Lantanen, Merja Kyllänen, Nils Holgersson, Laura Harhasaari ja Tuula Hätäinen.
– Tuosta Lantasesta tykkään tällä hetkellä eniten. Hän on rauhallinen peräkammarin poika tuolta Nurmijärven Prisman takahuoneesta. Hän harrastaa puusepänhommia ja uuniperunoita, Hannu Räisä hymähtää.
Antti Kemppainen kiittelee myös räiskyvän oranssin hahmon saanutta Merja Kyllästä.
– Hänelle on ollut mielenkiintoista kirjoittaa. Kun kaivelin hänen taustojaan, niin sieltä löytyi hyvää materiaalia. Merja on todellakin ”veistetty eri puusta” kuin Tuula Hätäinen.
– Laura Harhasaarella on puolestaan opettajataustaa, niin esityksessämme hän opettaa muun muassa juomisoppia, hihittää Hannu Räisä.
Kuningas haluaa työttömäksi
Presidentin sekoitus saa ensi-iltansa lauantaina Oluthuone Birgerissä, Hämeenlinnassa.
Esitys nähdään myös Riihimäellä, Tampereella ja Helsingissä. Noin tunnin mittaisen nukketeatteriesityksen lähtökohtana on, että kuningas Sauli Fiinistö on menossa toisella hallitsijakaudelle, mutta häntä se ei näytä kiinnostavan.
– Sauli on leipääntynyt ja hän haluaisi olla mieluimmin vaikka työttömänä ja aktivointimallin kohteena. Hänellä riittäisi hommaa kotona koiran, runoilevan vaimon ja tulevan lapsen hoitamisessa, valottaa Hannu Räisä kupletin juonta.
Showsta vastaavat miehet eivät halua kertoa, kuka lopulta vaalit voittaa, mutta sympatiat ovat selvästi yhden hahmon puolella.
– Paavo Käyräselle toivomme puolestaan pitkää ikää, sillä hänestä on niin hauskaa ammentaa kaikenlaista.
Huumeorja pressana valheimagokupla Spurgu-Saukki
2
51
Vastaukset
- säälistä_en_äänestänyt
Jokainen äänestäkööt ketä haluaa mut en usko etteikö Saukille olisi annettu jotain KBGn CIAn seerumia mikä laittaa ihmisen kävelemään vaikka seinällä kuin nauriskello. Ihmisen biologiaan kuuluu vanheneminen, valitettavasti. Vanhalle ihmiselle pitää antaa ihmisen arvoinen elämä varsinkin jos vielä seerumi on tehnyt tämän myös isäksi. Tuossa iässä varsinkin samanaikaisesti isänä sekä presidenttinä ei voi onnistua ilman jotain seerumia mikä voi johtaa verisuonten räjähtämiseen. Ei ole naurun asia jos Saukki kuolee virassaan. Järkyttävää et Suomalaiset sitten itkevät kun ensin murhaavat.
- Törkytarjanseikkailut
Törky-Tarjan mielikuvitus saa yhä hauskempia juttuja aikaan, Törky Tarja puhuu omasta kokumuksestaan kun oli itse vakituinen asiakas Lapinlahdessa ,
Pakkopaitaan piti laittaa kun sai käsittämättömiä raivokohtauksia, palkoolliset muistelee.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Martina oli sarjassaan tänään 32.
Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.2081665Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?
Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai901576Stepuli itkee facessa
Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä961488Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.
Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.2541394Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.
Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.1341362Minä menetän sinut kokonaan
Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.48892Onpas Martina valinnut sopivan laulun
Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa115880Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.
Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii414853Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?
Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai290824Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.
Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse347809