Torppareita oli moneksi 1918

Valkosoturi

Punikki: "Täällä on usein mainittu, että punakaarteissa ei olisi taistellut paljoakaan torppareita. Tämä johtopäätös on tehty siitä, että heitä ei juuri tuomittu sodan jälkeen."

Kyseessä on tutkimustulos. Torpparit halusivat itsenäisiksi maanviljelijöiksi. He eivät juuri luottaneet sosialisteihinkaan, jotka halusivat kaiken maan valtiolle ja viljelijät valtion torppareiksi.

"Ensinnäkin. Torpparin asema oli niin kurja, että harva raskaan työn ja nälän vammauttama torppari oli sotakuntoinen. "

Torppareilla oli rakennukset ja karja. He eivät voineet noin vain lähteä sotahommiin. Parhaat torpat olivat hyviä maatiloja.

"Punakaartit eivät harrastaneet pakko-ottoa, vaan perustuivat vapaaehtoisuuteen ja silloinkin miehistö valikoitiin inhimilliset seikat huomioon ottaen. "

Punakaartiinliittyminen katsottiin työläisen velvollisuudeksi. Pois jääneet erotettiin työpaikoiltaan ja ammattiyhdistyksistä.
Toisaalta huonokuntoisia ei kannattanut rintamalle viedä. Nytkin karkuruus oli suurta alkuinnon laannuttua..

"Huomokuntoiset ja kärsineet ihmiset jätettiin kotirintamalle ja heille annettiin kohtuullinen sosiaaliturva. "

Suuressa pulassa olivat myös kotiin jääneet.

33

385

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Jatketaan-totuuksilla

      Punikki: "Toiseksi. Kiinnijäänneitä punaisia torppareita ei haluttu rangaista, koska suuret isännät ja ponssarit tarvitsivat heitä tekemään työnsä ja elättämään riistäjäluokkaa kartanoissaan ja hoveissaan. "

      Torpparitaustaiset punakaartilaiset - joita siis oli vähän - vangittiin ja tuomittiin kuten muutkin.

      "Torpparit armahdettiin elämään suojeluskuntien kiväärien alituisesti uhkaamina alentavaa ja masentavaa torpparin elämäänsä."

      Torpparivapautus säädettiin syksyllä 1918. Myöhemmin jaettiin maatiloja myös maatyöläisille Lex Kallion perusteella.

      "Torpparien elämä on paljon epävarmempaa kuin venäläisten maaorjien. Torppari ei koskaan tiennyt varmasti, koska hänet häädettäisiin ja hänen tilansa annettaisiin ylimielisiä riistäjäherroja nöyremmin palvelevalle matelijalle. Mikään määrä työtä ja ahkeruutta ei taannut tulevaisuutta. "

      Torpasta voitiin häätää vain sopimuksen rikkoja.

      "Maa-orja sen sijaan oli sidottu palstaansa ja myytiin maansa mukana. Lainsäädäntö rajoitti työvelvollisuutta ja venäläiset maa-aateliset olivat sivistyneitä ja oppineita, jotka olivat kiinnostuneita kansansa kulttuurista ja kaikenlaisista maanmiehistään. "

      Hienoa, että punikki jaksaa ylistää orjuutta. Venäläinen maa-aateli oli yleensä erittäin taantumuksellista ja kohteli orjiaan kuin karjaa. Orjuuden lakkauttaminen johti pakoon kaupunkeihin ja vielä kurjempiin oloihin.

      • kolhoosiin

        Suomalainen talollinen taas oli torpparin kanssa elävä perkele. Ivataha Stalinia, mut meinaa ettei kolhoosien jälkeen Venäjällä jämptit maataloustukii pyytele. Olen käynyt Sotkamossa. Olipa upeita rantatontteja. Köyhyydestä ei tietoakaan!


    • Torpat-syntyivät

      monella tavalla. Kartanon torppa oli usein alkuaan oma maatilansa, joka oli osana ruotujakoista laitosta määrätty avustamaan ratsutilaa.. Se maksoi veronsa isommalle tilalle ja joutui veroveloista usein sen haltuun.

      Toinen tapa oli antaa osa kartanonmaista vuokralle ja näin taata pysyvä tvövoima.

      Kolmas yleinen tapa oli talonpojillekin annettu oikeus osittaa vuokramaata torpaksi, kun talonväki ei kyennyt kaikkia viljelyksiä hoitamaan.

      "Vielä harvempi isäntä vuokrasi itse rakentamiaan rakennuksia torpiksi. Liki kaikki torpat olivat torppareiden rakentamia, mutta tosiaan kun voimat eivät enää riittäneet työvelvollisuuteen, saatettiin sopimus sanoa irti ja ottaa uusi, nuori ja verevä torppari tilalle. Torpparilla ei ollut vanhuuden turvaa."

      Torppari rakensi itse tarvitsemansa rakennukset.

      "Mitä suurempi tila, sen vähemmän omistaja tikkua ristiin laittoi. Isompien tilojen pellot olivat torppareiden raivaamia. Sitä ihmettä ei ole nähty, että yksikään isäntä olisi itse raivaamansa vuokrannut. "

      Hölynpölyä. Yleensä torppa sai ainakin osan maasta valmiina peltona. Lisää saattoi tietysti raivata, jos oli kelvollista maata.
      Yleensä tavallinen maalaistalo hoiti itse viljelmänsä isäntäväen ja palkollisten voimin. Torpparilaitos oli vain yksi tekijä maataloudessa.

      • jaksat-jorista

        Omat horinasi ovat hölynpölyä. Kartanoiden peltoja eivät kartanoiden omistajat olleet raivanneet vaan ne pellot olivat nimenomaan torpparien raivaamia alunperin.

        Mitä tulee Itä-Suomen torppiin, sielläkin torpan saaneet pojat yleensä raivasivat itselleen lisää peltoa. Sekin pelto, jonka saivat, oli ainakin heidän esi-isiensä raivaamaa, elleivät itsekin olleet ehtineet osallistua.

        "Torpparilaitos oli vain yksi tekijä maataloudessa"

        Maan tuottavimmilla alueilla Varsinais-Suomessa ja Hämeessä erittäin tärkeä tekijä. Muualla sen merkitys ei ollut kovin suuri.


      • hucuhcyuuycuycuychucuhch
        jaksat-jorista kirjoitti:

        Omat horinasi ovat hölynpölyä. Kartanoiden peltoja eivät kartanoiden omistajat olleet raivanneet vaan ne pellot olivat nimenomaan torpparien raivaamia alunperin.

        Mitä tulee Itä-Suomen torppiin, sielläkin torpan saaneet pojat yleensä raivasivat itselleen lisää peltoa. Sekin pelto, jonka saivat, oli ainakin heidän esi-isiensä raivaamaa, elleivät itsekin olleet ehtineet osallistua.

        "Torpparilaitos oli vain yksi tekijä maataloudessa"

        Maan tuottavimmilla alueilla Varsinais-Suomessa ja Hämeessä erittäin tärkeä tekijä. Muualla sen merkitys ei ollut kovin suuri.

        Jos ne alueet olivat niin tuottavia, niin miksi oli kova nälänhätä 1867 ja muutenkin vilja tuotiin enimmäkseen vielä 30-luvulla ulkomailta. Tämä kepujen ihannoima omavaraisuus saavutettiin raiskaamalla duunari siirtämällä sen taskuista rahaa Kuhmon, Someron ja Loimaan tapaisiin persläpiin. Omavaraisuuskin on pelkkä valhe. Venäjä lopettaa energian tuonnin Suomeen ja se on siinä se. Polttoaineista 80 prosenttia tulee Venäjältä. Suomessa on korkeintaan kannattanut teknologiateollisuus ja pienimuotoinen rättikauppa finlaysonilla. Maatalousneintäällä peräpohjolassa ole koskaan ollut kannattavaa edes valtion tukemana.


      • Katovuosi1867

        Et ole sitten lukenut nälkävuodesta 1867? Hätä johtui siitä, että tuona vuonna tuntuivat vuodenajat menneet täysin sekaisin. Vielä juhannuksena ajettiin hevosella jäätä pitkin kirkolle. Kesä jäi lyhyeksi ja käytännöllisesti koko sen vuoden sato tärvääntyi.

        Sellaista ei tapahdu kovin usein!


      • Ei_ihan_joka_vuosi

        Ilmatieteen laitos on julkaissut katsauksen, jossa todetaan vuoden 1867 kevään olleen niin kylmä, että sellaista sattuu tilastollisesti kerran 500 vuodessa. Silloin Etelä-Suomessa toukokuun keskilämpötila oli kuusi astetta alle normaalin, kun kolmeakin pidetään jo harvinaisen suurena poikkeamana. Joillakin paikkakunnilla oli vapusta kesäkuun puoleenväliin asti jokainen päivä keskimääräistä kylmempi. Näsijärven jäät lähtivät 17.6. ja tämä on ainoa muistiinpantu kerta kesäkuun puolella.

        Suomessa on kylmiä keväitä usein ja erittäin kylmiä keväitä muutaman kerran vuosisadassa. Sitten tilastoista ikään kuin puuttuu yksi porras ja lopulta tulee kevät 1867 aivan ylhäisessä yksinäisyydessään. Se oli täysin poikkeuksellinen ja ainutkertainen.

        Hallat tulivat syyskuun alussa, kun reilusti myöhässä kylvetty vilja ei ollut vielä kypsää. Ja siitä seurasi sitten varsinainen nälkä.


      • eioleei
        Katovuosi1867 kirjoitti:

        Et ole sitten lukenut nälkävuodesta 1867? Hätä johtui siitä, että tuona vuonna tuntuivat vuodenajat menneet täysin sekaisin. Vielä juhannuksena ajettiin hevosella jäätä pitkin kirkolle. Kesä jäi lyhyeksi ja käytännöllisesti koko sen vuoden sato tärvääntyi.

        Sellaista ei tapahdu kovin usein!

        Ainahan se on sään, lahtarin, työläisen, kaupan tai jonkun muun vika. Mites muuten se jullien vinisemä huoltovarmuus 1867!? Nykyisin järjettömään ylituotantoon vaaditaan tukea juuri huoltovarmuuteen vedoten.


      • eioleiei
        Ei_ihan_joka_vuosi kirjoitti:

        Ilmatieteen laitos on julkaissut katsauksen, jossa todetaan vuoden 1867 kevään olleen niin kylmä, että sellaista sattuu tilastollisesti kerran 500 vuodessa. Silloin Etelä-Suomessa toukokuun keskilämpötila oli kuusi astetta alle normaalin, kun kolmeakin pidetään jo harvinaisen suurena poikkeamana. Joillakin paikkakunnilla oli vapusta kesäkuun puoleenväliin asti jokainen päivä keskimääräistä kylmempi. Näsijärven jäät lähtivät 17.6. ja tämä on ainoa muistiinpantu kerta kesäkuun puolella.

        Suomessa on kylmiä keväitä usein ja erittäin kylmiä keväitä muutaman kerran vuosisadassa. Sitten tilastoista ikään kuin puuttuu yksi porras ja lopulta tulee kevät 1867 aivan ylhäisessä yksinäisyydessään. Se oli täysin poikkeuksellinen ja ainutkertainen.

        Hallat tulivat syyskuun alussa, kun reilusti myöhässä kylvetty vilja ei ollut vielä kypsää. Ja siitä seurasi sitten varsinainen nälkä.

        Ja se ettei Suomen ilmasto oikein sovi maataloudelle on kaikkien muiden paitsi tukijullien vika. Nicaragua on pohjoisen pallonpuoliskon köyhimpiä ja valovuosia edellä 'vaurasta Suomea' maatalouden alalla.


    • Väinö-Linna

      on Pohjantähdessä luonut käsityksen torppareista punakapinallisten päävoimana.
      Enemmän heitä oli valkoisten riveissä eritoten kutsuntojen jälkeen.

      Punakaartien pääosa oli tehdastyöläisiä.

      • Linna-oli-paras

        Kenellä muulla kuin sinulla on ollut käsitys torppareista punakapinan päävoimana?

        Vittu vuodesta toiseen, viikosta toiseen, päivästä toiseen jauhat tuota samaa höperön ukon horinaasi palstalla, jota lukee koko Suomi.

        Tuollaistahan se "keskustelu" dementoituneiden alzheimer-potilaiden kanssa on.


      • TarkkisOnVaras

        Eli et osannut kommentoida yhtään mitään ja korvasit puutteesi nimittelemällä? Lukeehan sinuakin 'koko suomi' (jos lukee)! Yhtä suuri synti sekin on.


      • älä.höpätä

        90 prosenttia sai toimeentulonsa maaseudulta 1918. Mitä tehtaita muka Vimpelissä, Vilppulassa tai vittulassa oli 1918. Viipurin työläisistä iso osa pysyi kapinan ulkopuolella. Äänekkäimmät työläiset eli kunnon punikit olivat lähinnä kaupunkeihin kaupunkien ympärillä olevista persläveistä muuttaneita.


      • AsiallinenVeikko

        Maaseudulla oli runsaasti myös muutakin väkeä kuin isäntiä ja torppareita. Oli renkejä, mäkitupalaisia ja muonamiehiä. Oli myös perheitä, joilla oli oma tönö, mutta ei peltoa tai metsää. Lisäksi seppiä, muurareita, räätäleitä jne.


      • mitäsvikaasiinä
        AsiallinenVeikko kirjoitti:

        Maaseudulla oli runsaasti myös muutakin väkeä kuin isäntiä ja torppareita. Oli renkejä, mäkitupalaisia ja muonamiehiä. Oli myös perheitä, joilla oli oma tönö, mutta ei peltoa tai metsää. Lisäksi seppiä, muurareita, räätäleitä jne.

        Ja enemmistö niistä jämpteistä ei vaatinut muuta kuin enemmän liksaa ja Suomen vapautta Venäjästä. Torpparit eivät olleet niukkaslaisia ja kalliolaisia. Torpparit olivat ensimmäisiä K-linjalaisia ja väyrysläisiä. Renki lähti lopulta rehellisesti maaseudulta perheineen suureen maailmaan ja raatoi siellä. Turun vauraimpien alueiden asukkaat ovat juuri maaseudun maattoman ei-torppari köyhälistön jälkeläisiä.


      • TämäOliSePointti

        Ei ollut kyse viasta vaan siitä, että maaseudulla oli paljon muutakin väkeä kuin isäntiä ja torppareita,. Ja he saattoivat mennä vitjaan kummalle puolelle hyvänsä!

        Tuohon aikaan ei ollut K-linjaa tai väyrysiä ja on mahdotonta enää aavistella mitä ha kannattivat!


      • turhaan.änkyröit
        TämäOliSePointti kirjoitti:

        Ei ollut kyse viasta vaan siitä, että maaseudulla oli paljon muutakin väkeä kuin isäntiä ja torppareita,. Ja he saattoivat mennä vitjaan kummalle puolelle hyvänsä!

        Tuohon aikaan ei ollut K-linjaa tai väyrysiä ja on mahdotonta enää aavistella mitä ha kannattivat!

        Maatalousproletariaatti ei kannattanut punaisia. Punaisia kannatticag maaseudulla Pirkanmaan, Hämeen ja Varsinais-Suomen torpparit.


    • PunainenMassamurha

      Sukulaiseni oli vuokratilallisen poika. Jostain käsittämättömästä syystä punakapinalliset ampuivat hänet helmikuussa -18. Aseettoman siviilin tappaminen oli sikälikin outoa, että sosiaalisen taustan huomioiden punaisten olisi pitänyt tarjota hänelle pikemminkin asetta kuin luotia. Itse epäilen, että äärimmäisen väkivaltaiselta Leniniltä oli tullut ohje tappaa joka pitäjässä porukkaa kauhun herättämiseksi. Ja kun tuolla seudulla ei ollut kartanoa tms. niin joltaon vastaantulijalta vaan henki pois.

    • työläisiä

      suomalaiset on kaikki torppareita vielä satavuotta edellisestä sisällissodasta huolimatta.kaikki eivät vain ymmärrä asiaa.luulevat olevansa kapitalisteja.kaikki asunnon ja torpan 100m2 tai 300m2 .maksavat kiinteistöveron muodossa torppansa veroa,ennen tehtiin torpasta syytinkipäiviä nyt kiinteistöveron muodossa.kun näen suomalaisen nään punaisen suomalaisen.toiset väittävät olevansa valkoisia mikä ei todellisuudessa pidä paikkaansa.kaikki tekee töitä eli ovat työläisiä.

      • voimitää

        Sinä vanha tiskijukka et kelpaa edes torppariksi.


      • MäJokaPäiväTyötäTeen

        Tuollakriteerillä on sitten tasavallan presidenttikin työläinen kun saa työstään palkkaa!

        Onko sossun elätti myös työläinen?


      • Värisuora

        Saamani valistuksen myötä haluaisin lisätietoa kiinteistöverosta, sillä olenhan upporikas kaupunkilainen, jolla on kesämökki maalla, ja KUULE, vaikka olenkin siis rikas, niin kiinteistövero lankeaa siitä 90-viuotiaasta hirsimökistä, jonka uunia ei uskalla polttaa.
        On mulla kyllä ihan palkkatyö, joten mielipiteesi mukaan olen jollakin lailla salaa punainen, vaikka valkoiseksi luulottelevat.
        Voisit kirjoittaa juttusi uudestaan, niin selviäisi lukijoille mielipiteesi kirkkaampana.


    • Böönaut

      Isäntien poikia jahdattiin ja tapettiin ja myös navetoita karjoineen poltettiin kun punikin logiikalla vedottiin nälkään.

      • maksaja

        Ja sitten isäntä löi lopulta 'kättä päälle' tappajiensa kanssa, antoi niille torpan ja yhdessä menivät Pro Agriaan keräämään tukiaisia. Kauhajoen lantasaappaat murhasivat rajusti Tampereen työläisiä. Tampereen punakaartilaisia ei ollut Kauhajoen perslävessä lahtaamassa.


    • Lex-Kallio-oli

      yhdessä torpparivapautuksen kanssa merkittävä tekijä olojen rauhoittumisessa.
      Maannälkä oli niin suuri, että ratkaisu oli aivan oikea ja lisäksi melko halpa.

      Se muutti melko nopeasti monen entisen sosialistin poliittisen kannan maltillisemmaksi ja johti yhteiseen taisteluun 1939.
      Pohjana oli maalaisliiton ja sdp:n yhteisymmärrys punamultahallituksessa 1937 alkaen.

      • samamenojatkuu

        Tietenkin se muutti. Saivathan he omasta mielestään itselleen kuuluvaa toisen omaa. Sosialismissa ei koskaan ollut heille kyse muiden ihmisten auttamisesta tai koko kansan eli porvareidenkin elinolojen parantamisesta. Inhottavaa sakkia. Kun tuli aika auttaa evakkoja kaksikymmentä vuotta myöhemmin, vaativat nämä 'tuntuvaa korvausta' elinkelvottomista plänteistä. Iso osa maaseudun evakoista ja pientilallisesta maatalousproletariastista muutti Ruotsiin raatamaan näiden 'ahkerien sorrettujen' laskiessa myhäillen voittojaan. Onneksi EU ja lopulta Suomen valtio ovat pakottamassa näitä 'isäntiä' suurten kaupunkien torppiin. Tehotonta maataloutta ei EU enää näiden junttien tukeman brexitin jälkeen hyväksy.


      • Lykkäät-taas-pötyä

        1. Maattomille jaettiin lähinnä valtion ja yhteisöjen maita, joista omistajat saivat korvauksen ja maansaajat maksoivat kohtuuhinnan.

        2. Evakot saivat noin 1/3-1/2 korvauksen menettämästään omaisuudesta.

        3. Ruotsiin muuttivat lähinnä P-Suomen työttömät.

        4. Muutto kaupunkeihin johtuu siitä, että niistä löytyy töitä ja palveluja.

        5. EU tukee suurin summin myös Suomen maataloutta.


      • haista.sinä
        Lykkäät-taas-pötyä kirjoitti:

        1. Maattomille jaettiin lähinnä valtion ja yhteisöjen maita, joista omistajat saivat korvauksen ja maansaajat maksoivat kohtuuhinnan.

        2. Evakot saivat noin 1/3-1/2 korvauksen menettämästään omaisuudesta.

        3. Ruotsiin muuttivat lähinnä P-Suomen työttömät.

        4. Muutto kaupunkeihin johtuu siitä, että niistä löytyy töitä ja palveluja.

        5. EU tukee suurin summin myös Suomen maataloutta.

        Ruotsiin muutti tasan 300 000 suomalaista 60-luvun lopulla. Paljon on Pohjois-Suomessa pitänyt olla asukkaita.


      • Lykkäät-taas-pötyä

        Kuten kirjoitin, niin "lähinnä" P-Suomen työttömät muuttivat. Sieltä oli enemmistö. Tampereen pohjoispuolelta.


    • RuotsiTarjosiAvun

      Ja oli erinomainen mahdollisuus, että köyhillä ja työttömillä oli tuolloin mahdollisuus muuttaa Ruotsiin ja saada töitä. Moni pääsi tuolloin myös ensi kertaa elämässään nykyajan mukavuuksin varustettuun asuntoon. Moni on muuttanut sieltä takaisin!

      • haista.jo

        Kepukunttien asukkeja pitää auttaa maataloustuilla, yritystuilla ja Altian tapaisilla valtion yhtiöillä eli tuilla. Kaupunkien köyhien päälle saa kusta tai häätää ne tarvittaessa Slusseniin pilkattavaksi. Niinkö!? Koskakohan rangaistaan stalinilaisen ankarasti ilmajokilaisia kulakkeja Altian tuottamasta korvaamattomasta vahingosta kansanterveydelle ja kansantaloudelle. Ukrainan nälänhätä muuten johtui siitä, että sankarisi Amerikassa kiristivät viljaa toveri Stalinilta vastineeksi teollisuustuotteista. Kolhoositaloudella on niin sanotun Holodomorin kanssa yhtä vähän tekemistä kuin konikapinalla.


      • TarkkisHaisee

        Vain Ruotsiin muuttajien heikoin osa päätyi Slusseniin. Muut saivat hyvän keskiluokkaisen elämän! Ei nämä luuserit olisi pärjänneet Suomessakaan!

        Ukrainan nälänhätä johtui siitä, että Stalin määräsi alueelta kerättävksi KAIKEN ruuan! Ei sitä USA määrännyt ja vastuu asiasta on aina päättäjän! Olet omaksunut perivenäläisen tavan syyttää aina muita omista teoista?


    • Takaisin-asiaan

      "Tennilä kertoo hyvin miten 50-luvun lopulla kinattiin lapsilisistä. Kepu halusi siirtää rahat maatalousproletariaatin ja kaupunkien työläisten lasten taskuista nyt jo vaktion tukemana suurtiloiksi laajentuneisiin entisiin torppiin. "

      Entiset torpat kehittyivät kovalla työllä korkeintaan keskikokoisiksi maatiloiksi.
      Lapsilisät maksettiin kaikille, ei vain Tennilän kannattajille.

      "SKDL piti sankarillisesti pintansa. Sitä en tiedä ajoivatko Tennilä ja kumppanit elättien viemistä kolhoosiin, mutta jos ajoivat, niin hyvä niin. "

      Tennilä ja kumppanit ajoivat aina toisten tienaamia rahoja omille äänestäjilleen.
      Joskus onnistuivatkin, mutta NL:n hajotessa myös Tennilät katosivat.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Martina oli sarjassaan tänään 32.

      Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      208
      1726
    2. Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?

      Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai
      Kotimaiset julkkisjuorut
      103
      1723
    3. Stepuli itkee facessa

      Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä
      Kotimaiset julkkisjuorut
      103
      1635
    4. Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.

      Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      254
      1416
    5. Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.

      Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      1372
    6. Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.

      Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii
      Maailman menoa
      472
      941
    7. Minä menetän sinut kokonaan

      Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.
      Ikävä
      50
      934
    8. Onpas Martina valinnut sopivan laulun

      Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      115
      896
    9. Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?

      Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai
      Maailman menoa
      297
      869
    10. Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.

      Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse
      Maailman menoa
      347
      823
    Aihe