Tunnustukseton tilaisuus valtiopäivien avajaisiin

Vapari-humanisti

Humanistiliitto ja Valpaa-ajattelijain liitto järjestävät eduskunnan väelle tunnustuksettoman juhlatilaisuuden ennen valtiopäivien avajaisia 6.2.2018 - samaan aikaan kun Tuomikirkossa on avajaisjumalanpalvelus.

Ensimmäisen kerran vastaava sekulaari tilaisuus järjestettiin helmikuussa 2017.

Edúskunnan kansliatoimikunta ei kuitenkaan ole antanut avajaispäivän ohjelmaan kuuuvaa "virallista" statusta kuin jumalanpalvelukselle. Kirkkoon kuulumattomia kansanedustajia osallistui vuonna 2017 olleeeseen uskonnottomaan tilaisuuteen.

Ruotsissa vastaava humanistinen juhlatilaisuus järjestettiin nejä kertaa ilman virallista asemaa, kunnes vuonna 2016 virallinen status tapahtumalle myönnettiin.

48

1474

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • eeeehhhh

      Tästä voisi vinkata lehdistöllekin?
      Tulee luultavasti nurinaa perinteistä yms "mitä haittaakaan siitä" -kommentteja yms, mutta toisaalta uskonnoton vaihtoehto ja sen syrjiminen saisi myös näkyvyyttä, ja samalla "perinteen" savijalat alkaisivat sulaa...

      • Sekulaarist

        Ilman muuta! Eikä muutkaan ilman.


    • "Humanistiliitto ja Valpaa-ajattelijain liitto järjestävät eduskunnan väelle tunnustuksettoman juhlatilaisuuden ennen valtiopäivien avajaisia 6.2.2018 - samaan aikaan kun Tuomikirkossa on avajaisjumalanpalvelus."

      Tuomiokirkossa eduskunnan väki kunnioittaa Jumalaa. Jos tunnuksettomat eivät tunnusta Jumalan olemassaoloa, niin silloin heillä ei myöskään ole mitään kunnioituksen kohdetta. Miksi he silloin yleensä pitävätkään mitään tilaisuutta, vai itseäänkö he menevät kunnioittamaan?

      • boris322

        Eipä siellä tuomiokirkossa jumalaa näkynyt, eikä jesseä. Miksi he silloin yleensä pitävätkään mitään tilaisuutta, vai itseäänkö he menevät kunnioittamaan?


      • Jos ei ole jumalia, eivätkö ihmiset ja inhmillisyys olekin tärkeintä tässä maailmassa?


    • Saisiko tähän kantoaaltoa sillä, että Eduskunnalle on saarnaamassa nyt julkisuudessa riepoteltu Laajasalo? Jos se saisi lehdet uutisoimaan, ja tämä vaihtoehto tulisi siinä samalla?

      • Vapaa-ajattellijalllt

        Hyvä idea!


      • SAnonp

        Eduskuntavaalit 2019 lähestyvät jyrmyin askelin.


      • Kiitäen
        Vapaa-ajattellijalllt kirjoitti:

        Hyvä idea!

        Teemu ei hyvä.


    • Sanonp

      Eduskunnankin tulisi osoittaa katsomusneutraaliutta, jos tasavallan presidenttikin antaa katsomusneutraalin juhlallisen vakuutuksen.

    • Tämä siis ylihuomenna. Ja edelleen minusta ehkä kovimpia juttuja ikinä, mitä va-liitto on viime vuosina tehnyt.

    • LukijanKysymys

      Onhan se omituista, että eduskunta joka on säätänyt yhdenvertaisuuslain, jonka mukaan ketään ei saa syrjiä uskonnon tai vakaumuksen takia, syrjii uskonnottomia ja toisuskoisia pitäen heitä "toisen luokan" kansanedusfajina.

    • Vapari.humanisti

      avaus
      Suomen Humanistiliiton puheenjohtaja Irma Peiponen ja
      Helsingin seudun vapaa-ajattelijain varapuheenjohtaja Binar Mustafa

      puheet
      tietokirjailija, professori (emeritus) Anto Leikola
      uskontotieteen professori Tuula Sakaranaho

      musiikkiesitykset
      Claes Andersson, piano

      • Suomensamaani

        Kuivat kekkerit.


      • Vapari-humankisti
        Suomensamaani kirjoitti:

        Kuivat kekkerit.

        Tjoo, kansanedustajat saavat kahvit ja ties mitä eduskuntatalolla.
        Puhujille ja soittajalle sentään tarjotaan kahvit pitopaikalla.


    • Tiedote tästä lähti aamulla.

      • Kiittäen

        Iso käsi järjestämisestä!


    • EsaYlikoskelta

      Tilaisuus on pidetty! Kansanedustajia, avustajia ja muuta yleisöä samaa luokkaa kuin viime vuonnakin. Tilaisuuden ohjelma oli korkeatasoinen ja puhujien puheet hyviä. Niistä uutisoidaan jatkossa.

      Uskonnollisiin ja katsomuksellisiin eettisiin tilaisuuksiin osallistuminen on omantunnon asia. Mediassa ei ole ollut tapana tarkkaan laskea ja luetteloida, ketkä osallistuvat jumalanpalvelukseen ja ketkä eivät, eikä nytkään ketkä ovat tunnustuksettomassa tilaisuudessa ja ketkä ei. Olennaista on, että osa kansanedustajista pitää ei-uskonnollista vaihtoehtoa uskonnollisen ohjelman rinnalla tarpeellisena avajaisjuhlallisuuspäivänä.

      Tilaisuuksia on tarkoitus jatkaa ja saada ne virallisemmaksi osaksi varsinaisia valtiopäivien avajaisia edeltävään ohjelmaan. Viralisen tekstin mukaan Tuomiokirkon jumalanpalveluskin on vain "ennen valtiopäivien avajaisia", ei sen varsinainen osa.

      • Antivapari teki tästä tietysti toisen ketjun, mutta kirjoitti siinä: "Puhujat toki olivat hyviä - -"! Ihan oikeasti löysi va-liiton toiminnasta jotain hyvää. Us-ko-ma-ton-ta!


      • Luk.kommentt
        jori.mantysalo kirjoitti:

        Antivapari teki tästä tietysti toisen ketjun, mutta kirjoitti siinä: "Puhujat toki olivat hyviä - -"! Ihan oikeasti löysi va-liiton toiminnasta jotain hyvää. Us-ko-ma-ton-ta!

        Eikä antivapari ollut edes paikalla.


      • Antivapari
        Luk.kommentt kirjoitti:

        Eikä antivapari ollut edes paikalla.

        Järjestäminen jo oli pertymys.


      • Luk.kommentt kirjoitti:

        Eikä antivapari ollut edes paikalla.

        Ei, mutta toki tiesi että tilaisuus on pettymys.

        Mutta hei! Sehän todistaa että tieteellinen maailmankuva on väärässä: telepatiaa ja selvänäkemistä on olemassa! :=)


      • Mustamaalauksesta
        jori.mantysalo kirjoitti:

        Ei, mutta toki tiesi että tilaisuus on pettymys.

        Mutta hei! Sehän todistaa että tieteellinen maailmankuva on väärässä: telepatiaa ja selvänäkemistä on olemassa! :=)

        Antivaparin ammattimaiseen loanheittoon kuuluu heittää mustamaalausotsikoitaan tilaisuuksista, joissa ei ole käynyt, tai julkaisuista, joita ei ole lukenut, ja sen jälkeen nostalla niitä otsikoitaan ainakin muutama päivä muutaman kerran päivässä.


      • Kiittäen
        Mustamaalauksesta kirjoitti:

        Antivaparin ammattimaiseen loanheittoon kuuluu heittää mustamaalausotsikoitaan tilaisuuksista, joissa ei ole käynyt, tai julkaisuista, joita ei ole lukenut, ja sen jälkeen nostalla niitä otsikoitaan ainakin muutama päivä muutaman kerran päivässä.

        Vapaa Ajattelija 4/2017 on hyvä, onnistunut numero.
        Tunnustukseton tilaisuus toisen kerran oli hyvä veto.


      • Lukuje.laskutta
        Mustamaalauksesta kirjoitti:

        Antivaparin ammattimaiseen loanheittoon kuuluu heittää mustamaalausotsikoitaan tilaisuuksista, joissa ei ole käynyt, tai julkaisuista, joita ei ole lukenut, ja sen jälkeen nostalla niitä otsikoitaan ainakin muutama päivä muutaman kerran päivässä.

        Mollausviestin nostelua vielä arviolta kaksi päivää ja 20 kertaa...


      • SeOnVoiVoi
        Lukuje.laskutta kirjoitti:

        Mollausviestin nostelua vielä arviolta kaksi päivää ja 20 kertaa...

        Purkanut pettymystään vielä tänäänkin.


      • Tunnustaaa

        Todella hienoa kun tällaisen järjestitte! Ruotsin mallin mukaan olette nyt puolessa välissä matkaa jotta tilaisuus saadaan kutsuun samalle viivalle kuin uskonnollinen tapahtuma. Tsemppiä ja iso kiitos teille!!

        Maailma muuttuu tekemällä. Pala kerrallaan.


    • iloma

      Kun mennään siihen nyt vallassa olevan sukupolven jälkipolvi on vallassa on ne vanhempien että valtiovallan taholta niin aivopestyt jotta kirkko ja uskonto on historiaa. Suomi monikulttuurisena valtiona on valmis uhraamaa oman uskonnon. Tätä ei tapahtuisi islamilaisessa valtiossa. Siksi tänne on monikultuurisuuten viitaten hyvä alkaa rakentamaan moskeijoita. Siinä on tunnuksetonta toimintaa. Usko myydään markkinatalouden tieltä.

      • eehhh

        Mikä on se Suomen oma usko? Aleutta asuttaneiden saamelaisten usko? Muinaissuomalaiseten usko? Tänne idästä ja lännestä väkin tuodut katolisiuus tai ortodoksikristillisys? Kuninkaan päätöksellä valtaan nostettu luterilaisuus? Maahanmuutajien mukana aikoinaan tulleet juutalaisuus, tataarien islam? Jokin muu?


    • Lukija.huom

      Pystyykö vanha eduskunta tekemään parannuksen?
      Eduskunnassa tarvitaan uusiutumista vaalien kautta.

      • Kuudes

        Seuraava valtiopäivien avajaistilaisuus on vasta vaalien jälkeisen uuden eduskunnan kokoonnuttua. Yhdenvertaisuus uskonnosta tai vakaumuksesta riippumatta kuuluu lain mukaan valtiovallan velvollisuuksiin. Sitooko laki eduskuntaakin?


      • NopeaTahti
        Kuudes kirjoitti:

        Seuraava valtiopäivien avajaistilaisuus on vasta vaalien jälkeisen uuden eduskunnan kokoonnuttua. Yhdenvertaisuus uskonnosta tai vakaumuksesta riippumatta kuuluu lain mukaan valtiovallan velvollisuuksiin. Sitooko laki eduskuntaakin?

        Puhutaan siis huhtikuusta, pian vaalien jälkeen.


      • NopeaTahti kirjoitti:

        Puhutaan siis huhtikuusta, pian vaalien jälkeen.

        Tämähän muuttaa tilaisuuden luonnetta jonkun verrankin. Nyt on kyseessä "avajaiset" jo ihan eri merkityksessä.


      • EiMuuten

        Vaalien kauttaa uudistuminen nyt tehdään. Ei näköjään muuten.


    • Sekulaarist

      Tunnustuksettomuus tai yhdenvertaisuus valtiopäivien avajaisissa!

      Valtiopäivien avajaisjuhlallisuuksien viralliseen ohjelmaan ei kuulu minkään uskonnon jumalanpalvelus, koska sellainen asettaisi uskonnottomat ja toisuskoiset ns. toisen luokan kansalaisen asemaan. Jos yhtä tai useampaa jumalanpalvelusta kuitenkin yhä tarjotaan ennen valtiopäivien avajaisten varsinaista ohjelmaa, eduskunnan tulee ottaa myös sekulaarijärjestöjen tarjoama tunnustukseton tilaisuus ennen valtiopäivien avajaisia yhdenvertaiseen asemaan jumalanpalvelusten rinnalla.

      Valtiovallan symbolisissa eleissä tulee kunnioittaa ihmisten yhdenvertaisuutta myös uskontoihin ja vakaumuksiin liittyen. Sekulaaria kulttuuria edistävien järjestöjen toimintaa tulee muutenkin arvostaa ja tukea valtiovallan toimesta. Uskontojen erityisasemasta tulee siirtyä uskonnollisten ja sekulaarien katsomuksellisten yhteisöjen edustajien yhdenvertaiseen kohteluun.

    • Onko tästä suunnitelmia tälle vuodelle?

      • PaljonPotentiaalia

        Tilaisuus on 25.4. klo 12.00. Puhujat ja musiikin esittäjät julkistetaan kyllä pikapuoliin.

        Kutsuttavat ovat vielä hakusessa. Vasta selvisi mistä porukasta pitäisi löytyä. Ehdokkaita on paljon.


      • PaljonPotentiaalia kirjoitti:

        Tilaisuus on 25.4. klo 12.00. Puhujat ja musiikin esittäjät julkistetaan kyllä pikapuoliin.

        Kutsuttavat ovat vielä hakusessa. Vasta selvisi mistä porukasta pitäisi löytyä. Ehdokkaita on paljon.

        Tämä hyvä. Oletan, että VA-lehteen tulee jälleen juttua tästä.


    • Kolmesta

      Kansanedustajaehdokkailta voisi myös kysyä, aikovatko osallistua tähän vai jumalanpalvelukseen? Vai jäädä "kaappiin"?

    • EsaYlikoskelta

      Tilaisuudessa pitävät juhlapuheet teatteriohjaaja Susanna Kuparinen ja maailmanpolitiikan professori Teivo Teivainen.

      Kuparinen tunnetaan muun muassa ohjauksista ja käsikirjoituksista Ryhmäteatterin esittämiin näytelmiin, Eduskunta sekä Eduskunta 2 ja Eduskunta 3.

      Maailmanpolitiikan valossa ja varjossa Suomen tilanne näyttäytyy ehkä eri tavalla kuin vain sisältä katsoen?

      Musiikkia esittää kitarataaiteilija Jyrki Myllärinen.

      • Kuulija.huom

        Vaikuttaa asialliselta. Hyvä idea, että puhujina on vähän aiempaa nuorempaakin väkeä.


    • Kysynp

      Kai kaikki kansanedustajat kutsutaan!?

      • Vapaa-ajattelijallta kirjoitti:

        Ylläpito on poistanut tästä viestin sääntöjen vastaisena.

        Oletan että kysyjä tarkoitti sitä, onko kutsu kohdistettu aivan kaikille. Järkevintä lienee, että on. Toki KD:n edustajia ei taideta tilaisuudessa nähdä, mutta olkoot meidän puolestamme tervetulleita.


    • Kysymisiin

      Nyt kysymään ehdokkaaltasi - tai ehdokasehdokkailta - osallistuisivatko tähän Tunnustuksettomaan tilaisuuteen vai ei.

      • Sekulaarist

        Osallistujamääärä voisi kasvaa! Kysy ja suosittele omalle kansanedustajallesi.


    • Anonyymi

      Tilaisuuden jälkeen Kimmo Kiljunen ym. kansanedustajat tekivät puhemiesneuvostolle aloitteen tällaisen tilaisuuden "virallistamisesta" avajaispäivän lohjelmaan kirkonmenojen rinnalle. Asia on ilmeisesti pöydällä.

    • Anonyymi

      Ylikoski kirjoitti somessa Claes Andersson kuoleman johdosa syntyneessä viestittelyssä seuraavan muiston:

      "Claes Andersson soitti pianoa helmikuussa 2018 järjestetyssä tunnustuksettomassa tilaisuudessa ennen valtiopäivien avajaisia (samaan aikaan jumalanpalveluksen kanssa). Tilaisuus pidettiin Musiikkitalossa 4. kerroksessa, ja sielä näkyi Helsingin keskustakirjaston Oodin työmaa.

      Claes mainitsi, että kirjastohanke pantiin alkuun jo hänen ollessaan kulttuuriministeriä. Kyse oli varmaankin valtion ja kaupungin yhteistyöstä rahoituksessa.

      Tietenkin hän olisi voinut olla hyvin myös puhujana sinä tilaisuudessa. Toisaalta hänen erityiselle monipuoliselle persoonalleen sopi hyvin myös piano, jazzahtava kansanlaulu sekä tulkinta jazz-standardeista."

    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Martina oli sarjassaan tänään 32.

      Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      208
      1683
    2. Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?

      Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai
      Kotimaiset julkkisjuorut
      101
      1635
    3. Stepuli itkee facessa

      Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä
      Kotimaiset julkkisjuorut
      101
      1544
    4. Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.

      Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      254
      1405
    5. Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.

      Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      1365
    6. Minä menetän sinut kokonaan

      Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.
      Ikävä
      48
      901
    7. Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.

      Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii
      Maailman menoa
      448
      885
    8. Onpas Martina valinnut sopivan laulun

      Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      115
      885
    9. Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?

      Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai
      Maailman menoa
      293
      835
    10. Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.

      Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse
      Maailman menoa
      347
      818
    Aihe