Päivän vitsit.

mepa5

Reportteri haastatteli lottovoittajaa:
- Mihin aiotte sijoittaa voittamanne miljoonat?
- Minä haluan maata.
- Sitähän sinä olet tehnyt viimeiset kymmenen vuotta, sanoi vaimo.


Kalle toimi hissipoikana suuressa pilvenpiirtäjässä.
- Kestävätkö tämän hissin vaijerit? kysyi huolestunut rouva Kallelta.
- Kyllä toki, hyvä rouva. Mutta pohja saattaa joskus mennä puhki.


Potilas sai mielisairaalasta lomaa kirjan kirjoittamista varten. Kuukauden
kuluttua hän toi lääkärille lahjaksi tyylikkään, paksun kirjan, jonka hän
itse oli sitonut. Lääkäri tuumi miehen olevan jo riittävän hyvässä kunnossa
päästäkseen lopullisesti palaamaan normaalielämään. Illalla lääkäri
istuutui olohuoneessaan nojatuoliin ja otti saamansa kirjan esille. Sen
nimi oli 'Yksinäinen ratsastaja.' Siinä oli 600 sivua ja joka sivulla luki:
'Kopoti kopoti kopoti....'



Kolme lääkäriä istui Jerusalemissa ja mietti, miten he ilmottaisivat vastaanottonsa, sillä oli
mahdotonta laittaa kaikkia hebreaksi, arabiaksi ja englanniksi oven ulkopuolelle.
- Minä voisin laittaa ison silmän, silmälääkäri lopulta keksi.
- Ja minä jalan, ortopedi riemastui.
- Mutta mitä minä siinä tapauksessa tekisin? gynekologi ihmetteli.

12

1530

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • mepa5

      Kaikki organisaatiot muistuttavat likakaivoja: Suurimmat paskat nousee pinnalle...

      Pihalla ei saa juoda viinaa eikä parvekkeella polttaa tupakkaa.
      Kohta ei kai makuuhuoneessakaan saa tehdä muuta kuin nukkua.

      Suomalainen etelän ravintolassa:
      - Eikö teillä ole ollenkaan hammastikkuja?
      - Ei ole. Ennen oli, mutta asiakkaat veivät ne aina mukanansa.

      Turistibussi oli etelässä lipsahtanut ojaan täynnä suomalaisia.
      Opas antoi ohjeita:
      - Kaikki miehet työntämään ja naiset sekä lapset kuuloetäisyyden
      ulkopuolelle!

      Entinen murtovaras etsi työtä käytettyjä autoja myyvästä liikkeestä.
      Johtajan kysyessä miksi entinen rikollinen hakeutui tälle alalle,
      mies vastasi haluavansa ansaita elatuksensa rehellisesti.
      - Siinä tapauksessa menestys on taattu, työnantaja sanoi. - Kilpailijoita
      ei nimittäin ole paljon...

      Pankista tuli murtohälytys keskellä yötä ja poliisipartio ryntäsi paikalle.
      Pankin suuri ikkuna oli lyöty rikki ja keskellä pankkisalia seisoi juopunut
      mies joka selitti:
      - En she minä ollut. Shuuri, vaaleanpunainen elefantti oli juuri murtoaikeisha,
      mutta minä eshtin shen.
      - Jassoo, poliisi toteaa. - Oliko se intialainen vai afrikkalainen norsu?
      Intialaisella on pienet korvat ja afrikkalaisella suuret.
      - En minä nähnyt shitä, juopunut selitti. - Shillä oli shukka vedetty
      kashvojen yli.

      - Huomautan syytetylle, että vaikenemisesta oikeudessa voidaan tuomita jopa
      kahdeksi vuodeksi vankeuteen, tuomari sanoi ankarasti.
      - Minä otan riskin, syytetty mutisi. - Jos minä puhun, niin minut voidaan
      tuomita jopa kymmeneksi vuodeksi.

    • mepa5

      - Miksi shakki oli kielletty peli vanhassa kunnon Etelä-Afrikassa?
      - Koska shakissa mustat ja valkeat nappulat ovat yhdessä samalla laudalla.

      - Miksi kutsutaan shakkipelissä petkuttaneelle annettavaa ryhmäkovistelua?
      - Shakinhivutukseksi.

      - Mikä on kondomin urheilumalli?
      - Kumilenkki.

      - Mikä on pahempi kuin norsu posliinikaupassa?
      - Siili kondomitehtaassa.

      - Mitä eroa on laskuvarjolla ja kondomilla?
      - Kun laskuvarjo menee rikki joku kuolee, mutta jos kondomi menee rikki joku syntyy.

      Kallen mietteitä:
      - Ihmettelen kuinka jotkut käyttävät vittu-sanaa kirosanana.
      - Mielestäni se on aivan liian mukava kapine moiseen tarkoitukseen.
      - Jos jotain miestä vituttaa, niin tarkoittaako se, että hän haluaa naista?
      - Jos ei vittua vappuna, niin ei koko kesänä.
      - Hitaiden tanssiminen olisi paljon mukavampaa, jos naisilla olisi tissit selässä.
      - Boisenmarja on suomeksi hevon vattu.
      - Mitä tarkoittaa lyhenne HIV? - Hervannan Isänmaallinen Vapautusliike.

    • mepa5

      Mies asioi sairausvakuutustoimiston luukulla. Virkailija kysyi:
      - Oletteko naimaton, naimisissa, eronnut vai leski?
      - En tiedä vielä, vaimo meni aamulla sairaalaan.

      Jos haluat muistaa jonkin asian, pane naru sormen ympärille.
      Mutta jos haluat unohtaa jotakin, pane naru kaulan ympärille.

      Jos lainaa ystävälleen rahaa, oppii nopeasti eron työn ja pääoman välillä.
      Pääomaa on se jonka sinä lainaat, ja työtä on se kun yrität saada lainaamasi takaisin.

      - Jos minä menen naimisiin, niin tulevalla vaimollani täytyy olla huumorintajua.
      - Sinun ulkonäölläsi se on tosiaan välttämätöntä!

      Kuorsasin niin kovaa, että heräsin siihen joka yö, joten siirryin sohvalle nukkumaan.

      Miksi suomalaiset Atk-insinöörit menevät opiskelemaan Ruotsiin?
      He haluavat oppia mitä tekoäly on.

      Varjele luoja minua ystäviltäni. Vihamiehistä selviän itsekkin.

    • mepa5

      Mikä oli kauheinta vuoden 2005 miss Suomi -kisoissa?
      - Sensuuri. Ainoa todella avoimesti esiintynyt osanottaja sensuroitiin.

      Mikä on uhkaavinta Venäjän kaupallisen edustuston paritusjutussa?
      - Työperäiset sairaudet, joihin edustuston virkailijoiden epäillään sairastuneen.

      Mikä on paras todiste Suomen ja Venäjän kaupan valtavastaa kasvusta?
      - Se, että Venäjän kaupallinen edustajisto on joutunut perustamaan haaraliikkeen.

      Mikä osoittaa Paavin elävän nykyajassa?
      - Vatikaanin antama tieto, että paavin pallit on moottoroitu.

      Miksi vain kiltit tytöt pitävät päiväkirjaa?
      - Tuhmilla tytöillä ei ole siihen aikaa.

    • mepa5

      Milloin miehen alkoholismi on todella paha?
      - Silloin, kun hän ei näe vaaleanpunaisia elefantteja,
      vaikka vaimo tietää asunnon olevan täynnä niitä.

      Eräillä kekkereillä leikittiin arvuuttelemalla arvoituksia. Muuan mies kysyi:
      - Mitä se on, minkä mies tekee seisten, nainen istuen ja koira kolmella jalalla?
      Seurueen kaikki naiset punastuivat ja emäntä paheksui:
      - Hyi millaisia rivouksia sinä kyselet!
      - Mitä ihmeen rivouksia? Onko sinusta käsipäivään sanomisessa jotain rivoa?

      Suomalaiset pitävät makkarasta, etenkin kesällä kun
      sitä voi käristää ulkona nuotiossa. Jos jonkun luontaisterapeutin
      mielestä makkaransyöjän näkee jo heti ensi silmäyksellä,
      niin mitäpä siitä. Näkee anorektikonkin.

      Syksyn merkit ovat jo ilmassa järkyttävän selvinä.
      Yhä useampia ihmisiä alkaa nähdä järkyttävän selvinä.

      Miehellä oli päällään T-paita, jossa oli laivan kuva.
      Hänen kaverinsa tokaisi: - Onpa hieno aluspaita.

    • mepa5

      Sukelluskurssin loppukoe oli koittanut.
      - Mitä meidän pitää tehdä, että läpäisemme kokeen? kysyi eräs oppilaista.
      - Tulla takaisin!

      - Olen syönyt naudanlihaa koko ikäni ja olen vahva kuin härkä!
      - Sepä outoa. Minä olen syönyt pelkkää kananlihaa enkä ole vieläkään oppinut munimaan.

      Suurkaupungissa:
      - Täällä on ihana asua. Aamulla saa herätä lintujen yskintään.

      - Porkkanat ovat hyväksi näköaistille.
      - Mistä tiedät?
      - Oletko koskaan nähnyt kaniinia, jolla on silmälasit?

      - Saitko mitään isoisältäsi, kun hän voitti kolme miljoonaa lotossa?
      - Kyllä, uuden isoäidin...

    • mepa5

      Miksi ekaluokkalainen itki tien laidassa myöhään illalla?
      Koska koulussa opetettiin, että tien yli ei saa mennä ennen kuin auto on ajanut ohi.
      Viimeisen tunnin aikana ei yhtään autoa ajanut ohi!

      Konttoristi ryntäsi raivoten pomon huoneesta toimistoon. Jos se kirottu
      ihminen ei peru sanojaan, niin minä lähden. Mitä hän sitten sanoi? Saatte potkut!

      Minä en kertaakaan rakastellut vaimoni kanssa ennen hääyötä. Entä sinä?
      En tiedä! Mikä hänen tyttönimensä olikaan?

      Äiti, äiti minä haluan leikkiä isoisän kanssa.
      - Ja minä kun en ala sitä arkkua enää avaamaan.

      Äiti,minä en tykkää reiistä juustossa.
      Lapsi kulta, jätä ne syömättä.

    • mepa5

      Martti Ahtisaari teki valtiovierailun Arabiemiirikuntien liittoon. Vieraanvaraiset isännät tutustuttivat häntä parhaansa mukaan valtion kulttuuriin. Niinpä hänet vietiin myös erään sheikin kotiin, jossa lakeija johdatti hänet kaikkein pyhimpään eli haaremiin. Siellä suuri joukko naisia loikoili seinien vierustoilla ja heidän keskellään seisoi eunukki. Maralle tämä oli uusi kokemus ja hämmentyneenä hän esitti lakeijalle kysymyksen:
      -Kyllä minä nämä naiset ymmärrän, mutta mitä tuo eunukki tekee tuolla naisten keskellä?
      -Hän on kirjanmerkki.

      Skandaalinkäryä naapurimaasta:
      - Ruotsin kuningas halusi istua Ahtisaaren pallilla

      Montako Ahtisaarta mahtuu kuplavolkkariin?
      - Kaksi, Eeva ja Marko

      kuuluttaja:
      ja tänään presidentti ahtisaari ei ole paikalla, katsomossa on siis 3 ylimääräistä paikkaa...

      Kerrotaan, että Venäjä olisi halukas vaihtamaan Suursaaren kahteen suomalaiseen saareen.
      Eduskunnassa pohditaan, kävisivätkö Ahtisaari ja Jaakonsaari.

    • mepa5

      - Milloin sinun on oltava kotona?
      - Paljonko sinulla on rahaa?
      - Parisen tuhatta.
      - Ensi perjantaina.

      - Esko on todellinen poropeukalo.
      - Miten niin?
      - Hän ei osaa keittää edes teevettä. Vaimo keittää sen illalla valmiiksi,
      niin että Eskon tarvitsee vain lämmittää se aamulla töihin lähtiessään.

      - Minusta tuntuu, että vävypoikani on kiinnostunut vain omaisuudestani.
      - Mistä sinä niin päättelet?
      - Joka kerran, kun hän kättelee minua, hän tunnustelee pulssiani.

      - Sääli Kimmoa. Hänelle sattuu aina kaikenlaista. Ensin häneltä murtui jalka,
      sitten häneltä murtui käsi, sitten hän nyrjäytti sormensa ja nyt kuulemma joku
      nainen on sekoittanut hänen päänsä.

      - Emmekö voisi mennä salaa naimisiin?
      - Entäpä jos saamme lapsen?
      - No, hänelle voimme kyllä kertoa.

    • mepa5

      - Tiedän miten nainen voi tulla suosituksi seurapiireissä.
      - Niin minäkin, mutta mieheni ei hyväksy sitä.


      Kalle kuulemma elätti itseään gigolona?
      - Kyllä, ja kaikki meni hyvin, kunnes liikkeen tuloskäyrä kääntyi laskuun.


      - Täällä ei saa tupakoida! huusi lipunmyyjä kopistaan piippuaan virittelevälle ukolle.
      - No, mitäs menit sinne, vastasi ukko.


      Muuan firma haki lehti-ilmoituksella kahta kassanhoitajaa, entistä ja uutta.


      Mies tulee löytötavaratoimistoon ja kysyy:
      - Onko tänne tuotu viidenkymmenen markan seteliä?
      - Ei ole, ainoastaan sadan markan seteli.
      - Ei se mitään, minä voin vaihtaa.


      - Pahuksenmoinen siipeilijä tuo Veikko.
      - Kuinka niin?
      - Aina kun hän nauraa, hän tekee sen toisen kustannuksella.

    • mepa5

      Mitä eroa on piispa Henrikillä ja piispa Kantolalla?
      - Lalli vei hengen piispa Henrkiltä ja pallit veivät viran piispa Kantolalta.


      Mikä on näinä päivinä yleisin naispappien esittämä kysymys
      Turun kirkkoherranvirastossa? - Onks mulkukkaan soittanu?


      Mikä oli sentään hyvä puoli piispan ja papin seksiskandaalissa?
      - Se tapahtui vasta naispappeuden sallimisen jälkeen.



      - Millä on paljon hampaita, mutta ei koskaan pure?
      - Postimerkki.



      - Mikä on kiinni nurkassa, mutta voi silti matkustaa ympäri maailmaa?
      - Postimerkki.

    • Anonyymi

      Suomalaiset ihmisoikeudet.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mies kateissa Lapualla

      Voi ei taas! Toivottavasti tällä on onnellinen loppu. https://poliisi.fi/-/mies-kateissa-lapualla
      Lapua
      117
      6096
    2. Poliisi tutkii murhaa Paltamossa

      Poliisi tutkii Kainuussa sijaitsevassa Paltamon kunnassa epäiltyä henkirikosta, joka on tapahtunut viime viikon perjanta
      Paltamo
      33
      4217
    3. Olenko joka hetki

      Ajatuksissasi?
      Ikävä
      82
      3372
    4. Jos me voitais puhua

      Jos me voitais puhua tästä, mä sanoisin, että se on vaan tunne ja se menee ohi. Sun ei tarvitse jännittää mua. Mä kyllä
      Ihastuminen
      18
      3006
    5. Jenna meni seksilakkoon

      "Olen oppinut ja elän itse siinä uskossa, että feministiset arvot omaava mies on tosi marginaali. Todennäköisyys, että t
      Maailman menoa
      258
      2120
    6. Joo nyt mä sen tajuan

      Kaipaan sua, ei sitä mikään muuta ja olet oikea❤️ miksi tämän pitää olla niin vaikeaa?
      Ikävä
      88
      2014
    7. Jere, 23, ja Aliisa, 20, aloittavat aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla: "Vaikka mä käytän..."

      Jere, 23, ja Aliisa, 20, ovat pariskunta, joka aloittaa aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla. Jere on ollut koko aikui
      Maailman menoa
      44
      1892
    8. Mikä sinua ja

      kaivattuasi yhdistää ?
      Ikävä
      144
      1819
    9. Olipa ihana rakas

      ❤️🤗😚 Toivottavasti jatkat samalla linjalla ja höpsöttelykin on sallittua, kunhan ei oo loukkaavaa 😉 suloisia unia kau
      Ikävä
      8
      1706
    10. Vain yksi elämä

      Jonka haluaisin jakaa sinun kanssasi. Universumi heitti noppaa ja teki huonon pilan, antoi minun tavata sinut ja rakastu
      Ikävä
      88
      1579
    Aihe