näinhän on tehty Belgiassa ja Ranskassa miksi kulkea naamioituneena menkööt sellaisiin maihin missä sitten pakotetaan nainen kulkemaan nois rytkyissä.
Huhtasaari kieltäisi burkhan käytön
19
239
Vastaukset
- taas-annetaan-Ylen
Miksi Suomessa pitäisi sallia jatkuvat naamiaiset? Olihan meillä jo 20-vuotta kestänyt vappu 1960-1970 luvuilla, stalinistien toimesta.
- Epäpersu
Persut viettävät kestojuhlaa Ikuisen Vapun aukiolla eli Piritorilla. Kyllä on niin karseita pärstiä, että burkha olisi tarpeen esteettisistä syistä.
- iSOPERSEMERJaaagggd
Tässä yksi syy on äänestää Huhtasaarta maassa eletään maan tavalla tai sopii lähteä lätkimään.
- Naamat.paljaiksi
Huhtasaari on tuossa aivan oikeassa. Sama pitää koskea myös näitä yhteiskunnan varoin eläviä vihervassareita jotka kasvot peitetnyinä riehuu huume tokkuroissaan.
- VasuriSuomenVihollinen
Kyllönen ei kieltäisi hiippalakin käyttöä vasemmiston Suomi-vastaisissa operaatioissa.
- jussin.pussit
Ryhtyykö Huhtasaari määräilemään ihmisten pukeutumista?????
Herttanen sentään. Hänen itsensä kuuluisi kantaa kesät talvet karvalakkia, jos lähdetään sääntelemään ihmisten vaatetusta.
Hluuseripersut estävät vapaata matkustusta ja pukeutumista. Mitä muuta?- Ylävitonen
EU:ta puolustetaan mm. vapaalla liikkumisella, mutta sitäkö tällä nykymenolla tarkoitetaan? Sadat tuhannet ihmiset vaeltavat euroopan halki pohjolaan, mutta jos suomalaisäiti astuu lentokoneeseen pienen lapsen kanssa, on tuttipullon sisältö määrätty desilleen (yksittäispakattuja100ml vetoisia pakkauksia yhteensä litran verran). Tämä sisältää juomat, saippuat lääkkeet, eli kaikki nestemäiset matkatavarat. Tämä vain terroristien vuoksi, jotka tulevat, tai joiden vanhemmat tulivat, alueilta joilta nyt lompsitaan ilman papereita valtavin massoin.
Vapaa EU: ei kiitos!
Naamioituneena on kiellettyä esiintyä julkisella paikalla ilmeisenä tarkoituksena tehdä väkivaltaa. Itsensä vyöpommilla räjäyttävät terroristit pukeutuvat burkhaan, jolla peitetään henkilöllisyys ja kantamukset. Näkisin tässä joitakin yhtymäkohtia ja ymmärrän Huhtasaaren ajatuksen hyvin.
Äänestin Huhtasaarta ja suosittelen sitä jokaiselle, joka yhtään välittää maamme tulevaisuudesta. - NatsiMerjanSotahuuto
Kyllönen ei kieltäisi hiippalakin käyttöä vasemmiston Suomi-vastaisissa operaatioissa.
Myöskään Natsi-huutelussa ei nähdä mitään ongelmaa.
- Suomi_turvallisena
Tuskin Suomi niin suvaitsevainen on, että sallii musliminaisten käyttää hunnutusta päästä varpaisiin saakka. Luin jostakin lehdestä olisiko ollut marraskuussa viime vuonna, että Espanjan ja Marokon rajalla, missä Espanjalla on pari kaupunkia Afrikan mantereen puolella, pidetään kokonaan hunnuttautuneita musliminaisia tiukasti islamia tulkitsevina.
- Suomi.pölvästit
Kerro nyt, hyvä öyhöttäjä, missä sinä Suomessa olet nähnyt burkhaa käytettämän? Tai onko joku muu nähnyt?
Itse en ole tavannut moista pukinetta, vaikka paljon Hesassa liikunkin. Pitäisikö seuraavaksi kieltää kamelit kaupunkissa? Kysyppäs siltä Huhtasaarelta.- Waffen-PS
Suomi Ensin ja Rajat Kiinni -mielenosoittajien olen nähnyt burkhaa käyttävän.
- Carlos_Cehvelius
No ei niitä burekhan käyttäjiä todellakaan usein näe. Kannelmäen Prismassa käy kaksi kappaletta säännöllisesti.
Jos nyt pukeutumista aletaan lailla säätelemään, niin minä säätäisin minihameet, verkkosukat ja saappaat pakollisiksi kaikille alle nelikymppisille naisille.
- Jjjjjjjll
Sopii mulle, alaikäisiä lapsiaan saa määräillä melko vapaasti. Siihen hänen valtansa sitten loppuukin.
- YxKatsoja
KHL ja Harkimo ovat sopineet että kasvoja ei saa peittää Jokereiden jääkiekko-otteluissa Hartwall Areenalla. Tämä lukee KHL säännöissä Areenan seinillä, kohta 4.10 : "Katsoja ei saa peittää kasvojaan vaatetuksella tai muilla keinoin". Areenan sisääntuloissa tehdään aina turvatarkastus.
- Epäselvää_kysymysmerkki
Miksei presidenttiehdokkaat protestoineet tätä merkittävää epäkohtaa jos sallivat tämmöisen pukeutumisen? Hehän vastustavat tällaisia kieltoja. Aikovatko ehdokkaat mennä mielenosoitukseen Hartwall Areenan eteen kyltit kädessä?
- niin_voi_käydä
Eiväthän musliminaiset täällä koko burkhaa, siis päästä varpaisiin, käytä. Joutuvat helposti radikaaleiksi epäiltyjen joukkoon.
PS Katselin eilen TV:n A-studio ohjelmaa. Siinä näytettiin kalifaatti-taistelijan vaimoa. Hänellä oli kyllä täys, musta hunnutus. Vain silmät näkyivät. - Suomi.pölvästit
Koettakaa nyt kertoa, kuka sitä burkhaa Suomessa käyttää? Kuka on nähnyt moisen asusteen kadulla käytössä?
Kieltääkö Huhtasaari myös kamelit Suomen kaduilla ja mitä muuta mielikuvitusjuttuja Huhtasaari kieltäisi.
Olisihan se mielenkiintoista tietää, josko yhdellä presidenttiehdokkaalla on muumimukeja hukassa.- selvät_sävelet
Ettei jäisi kuplaporukoille epäselväksi niin kerrotaanpa: burkha on musliminaisten käyttämä kangasasuste, joka peittää koko vartalon kasvoineen tai jättäen osan kasvoista näkyviin. Monessa muslimimaassa ja nyttemmin ko. maista tulleiden ihmisten myötä myös monissa länsimaissa tähän pukuun naiset pukeutuvat, joko omasta tai jonkun muun tahdosta.
Toivottavasti em. selvensi kuka burkhaa käyttää.
Suomi sen sijaan tulee usein viiveellä näissä muiden länsimaiden kuvioissa myös tässä asiassa. Monien paikkakuntien kaduilla varsinkin Etelä-Suomessa näkee jo paljon yltiöhunnutettuja eli selvästi uskonnollisesti (islam) pukeutuneita naispuolisia ihmisiä.
Emmehän toki halua mainitunlaista arkipukeutumista Suomen kaduille tulevaisuudessakaan valtavirraksi, varsinkin kun sen ongelmallisuus on monissa länsimaissa selkeästi todettu.
Yksityiset kotiolot ja naamiaiset on toki asia erikseen, jokainen tyylillään priva-oloissa.
- TurvallisuusTärkeää
Kyseessä on myös turvallisuusasia, ei kadulla pidä kulkea niin ettei kasvoja näy.
Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Martina oli sarjassaan tänään 32.
Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.2081683Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?
Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai1011635Stepuli itkee facessa
Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä1011544Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.
Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.2541405Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.
Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.1341365Minä menetän sinut kokonaan
Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.48901Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.
Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii448885Onpas Martina valinnut sopivan laulun
Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa115885Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?
Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai293835Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.
Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse347818