Tuomioja kaalimaan vartija-myy aseet sotaakäyville

niinsitäpitää

Vuonna 2014 Suomesta on viety Krimin konfliktin maihin muun muassa patruunoita ja hengityssuojaimia, kertoi Turun Sanomat. Puolustusministeriöstä kerrotaan lehdelle, ettei puolustustarvikkeiden tarvikkeiden vientiä Venäjälle tai Ukrainaan olla kieltämässä, mutta tilanne on seurannassa. Suomalaisyrityksillä on neljä vientilupaa Venäjälle ja Ukrainaan. Venäjän tiedustelupalvelulle FSB:lle vietiin Sotshin kisojen turvaamista varten 20 000 patruunaa. Ukrainan armeijalle on myyty hengityssuojaimia kemiallisia aseita vastaan. Aseiden ja puolustustarvikkeiden vientiluvista päättävät puolustusministeriö ja valtioneuvosto. Ne voivat myös peruuttaa luvat. Arabikevään aikana vaadittiin, että kriisimaihin jo sovituista kaupoista luovuttaisiin.

https://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/ts-suomi-vie-sotatarvikkeita-venajalle-ja-ukrainaan/3096734#gs.I_BAi7s

Siis.. Arabikevään aikana nimeomaan ulkoministeri Erkki Tuomioja mysi aseita kriisimaihin.

SDP:n Erkki Tiomioja oli ulkoministerinä 22.6.2011–29.5.2015 ja hän oli päättämässä aseiden viennin sallimisen Venäjälle ja Ukrainalle, joka olivat sotaakäyviä maita. Nyt Tuomioja esiintyy pukkina kaalimaanvartijana kun hän kauhistelee maailmalle siitä , että Suomalaisia aseita käytettään ”julmaan sodankäyntiin” – Tuomioja: Periaatteet paperia Sipilän hallitukselle --”Onko hyväksyttävää, että Suomi myöntää asevientilupia sotaa käyviin maihin, kuten Jemenissä sotivaan Arabiemiraatteihin?”

https://demokraatti.fi/suomalaisia-aseita-julmaan-sodankayntiin-tuomioja-periaatteet-paperia-sipilan-hallitukselle-huomio-kiinnittyy-niinistojen-kayttamaan-selitykseen/

SDP:n motto...älkää tehkö niinkuin me tehdään...tehkää niinkuin me sanotaan!

1

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • rahaaooon

      Suomi on jo itse ollut mukana Ukrainan sodassa. Vihreiden pressaehdokas Pekka Haavisto syytää rahaa joka suuntaan niin paljon, kuin kerkiää. Vuonna 2014 Ukrainalle vihreät olivat lupaamassa 500 000 euroa, että pääsevät sotimisen alkuun. Lisää tulee sitten, kun tarvetta ilmenee. Suomelta ei raha lopu. Suomalaisilta kyllä on jo loppunut.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Martina oli sarjassaan tänään 32.

      Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      208
      1660
    2. Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?

      Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai
      Kotimaiset julkkisjuorut
      84
      1566
    3. Stepuli itkee facessa

      Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä
      Kotimaiset julkkisjuorut
      96
      1463
    4. Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.

      Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      254
      1392
    5. Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.

      Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      1361
    6. Minä menetän sinut kokonaan

      Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.
      Ikävä
      48
      892
    7. Onpas Martina valinnut sopivan laulun

      Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      115
      880
    8. Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.

      Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii
      Maailman menoa
      414
      852
    9. Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?

      Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai
      Maailman menoa
      290
      822
    10. Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.

      Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse
      Maailman menoa
      347
      807
    Aihe