Mieleeni juolahti ajatusmalli joka saattaisi olla hyväkin ratkaisu .
Kun taajamissa ja kaupunkialueilla on niin paljon nykyisin autoja ja saasteita.
Voisimmeko ottaa käytäntöön käänteisen mallin autoilusta?
Henkilö auton omistaja joka luopuisi autonkäytöstä,maksetaisiin vuosikorvaus valtion rahoista,eli periaatteessa sama kun henkilö ostaisi uuden auton sähkö tai kuka minkäkin johon tuki on saatavissa kun entinen auto romutetaan.
Lähtitisin tai ehdottaisin jotakuinkin näin,henkilö luopuu autoilusta,vuosikorvaus olisi luokkaa 500e-700e vuodessa jota maksetaan vuosittain 4-5 vuotteen saakka,jos henkilö hankkii auton käyttöön vaikka kahden vuoden päästä niin tuki lakkaa,tuki olisi tietenkin puhtaana käteen oleva.
Lisäksi henkilö joka on hankkinut auton ennen 5 vuoden päättymistä ja joka käyttäisi saastuttavia polttoaineita tulisi veron määrä autoiluun kaksinkertaisena.Eli tästä seuraisi niin sanottu sanktio vero,edunluopumisvero.
Näin ollen keskustoihin tämä olisi pitkällä aikatähtäimellä vähävaraisella hyvä vaihtoehto eli kannustin luopua kokonaan autoilusta.
Näin ollen tuesta hyötyisi luopumismaksun myötä sekä auton myynnin suhteen,koska autohan myytäisiin kestävänä hyödykkeenä eikä tuhottaisi mikäli henkilö niin päättäisi.
Meneekö läpi hallituksessa tälläinen esitys jollakkin puolueella?
Mielestäni tämä on kannustava tekijä monessa mielessä,mitäs arvon raati tuumaisi ideasta?
Ja kuka tämän idean saa läpi,koska vähävaiset ei ole lähdössä ostamaan uusia sähköautoja ym,vaan heille on annettava vastaava etu tasaarvon nimissä mutta tämä toteutetaan käänteisesti.

Vastaukset 3
Vanhimmat
Kyseessä olisi siis ympäristöteko,autoilusta luopuminen keskustan alueilla.
Sopimuksen pituus olisi siis viisi vuotta,jompi kumpi tienaa tällä,joka autoilusta luopuva tai valtio,koska maksut kaksinkertaistuisivat mikäli sopimuksen on tehnyt aitoilusta luopumisen vuoksi.
Ei autoilusta luopuminen yksin riitä, mutta hyvä alku sekin olisi. Se pakottaisi työpaikkoja, kauppoja, päivittäispalveluja ja ihmisiä siirtymään lähelle toisiaan. Syntyisi monia, pieniä kyläkeskuksia, koska kaiken pitää olla kävelyetäisyydellä. Pieni on kaunista.
Ja millähän tuo rahoitettaisiin? Yhtä luopuvaa autoilijaa kohti valtio menettäisi verotuloja parituhatta euroa, ja joutuisi maksamaan tuon 500 - 700 euroa. Jos olisi miljoonakin autosta luopujaa, se tekisi 2.5 miljardia euroa vuodessa. Pitäisikö ottaa lisää velkaa, vai vähentää muista valtion menokohteista esim opetuksesta tai sosiaalitoimesta?