Kuulin uutisen ABC:lla, keskustalaisen uutisen perusteella ostin POHJALAISEN R:ltä.
MIKSI ?
Kerron ja lainaan kiintoisimman.
Uutisen otsikko oli: "Romakkaniemi kurmoottaa hallitusta: Suomen EU-politiikalta puuttuu sisältöä "
Ja lainaus sisällöstä:
Komissio esitteli joulukuussa ehdotuksia euroalueen uudistuksiksi, jotka nekin saivat jo suomalaispäättäjät nikottelemaan.
Suomen mielestä esimerkiksi yhteinen valtiovarainministeri ei ole tarpeellinen, eikä hallitusten välistä pysyvää kriisimekanismia (EVM) ole syytä siirtää EU:n rakenteisiin.
Romakkaniemi toteaa, ettei komissio vielä esitellyt välttämättä kaikkea sitä, mitä Saksa ja Ranska tulevat ehdottamaan maaliskuussa."
Meidän on suomalaisina kuitenkin huomioitava, että
* Romakkaniemi on johtanut Jyrki Kataisen 20-henkistä esikuntaa ja osallistunut viikottain komissaarien kokouksiin.
* Hän on ollut aikaisemmin Olli Rehnin kabinetissa. Ja Rehnin Eurooppasuuntautuneisuuden me tiedämme jo entuudestaan.
* Ehdokkaana kansalaistaustaisesta taustastaan riippumatta tiedämme hyvinkin, että niin Katainen kuin nyöskin Niinistö ovat kokoomuslaisia.
* Romakkaniemellä ainakin 5 vuodenkokemus EU:n kabinettitoimista, joten hänen kurmoottamistaan tultaneen pitämään perusteena vaalian jälkeisille takinkäännöksille.
* Niinistö on monesti vakuutellut - EI EUROOPAN LIITTOVALTIOTA ?! ;
Liittovaltio päätös lienee jo selvä. Odottaa vain presidentin vaaliemme vahvistamista, minkä jälkeen Niinistökin voi jälleen sanoa: Ajattelin noin silloin, mutta tänään... ja Väyrynen voinee todeta:
Niinistö kausilla Suomea on viety hivuttautumalla niin Natoon kuin Euroopan Liittovaltioon.
Kansalaiset, älkää nukkuko vaan käykää äänestämässä.
Ja äänestäkää niin, ettei Teidän tarvitse käyttää äänestyskäyttäytymisestänne jälkikäteen sanoja joita tuleva presidentti, oli se sitten kuka tahansa , hallituksen tuella voisi tulkita vihapuheeksi sulkea Teitä yhteisön ulkopuolelle elämään omaa elämäänne.
Voi, kiitos infosta
Demonisoitu2017
0
<50
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "884209Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293203No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452340- 351358
- 10939
- 134921
- 6894
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12832Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124776- 11770