tarpeeton, perseestä ja syvältä sieltä. Kautta historian on nähty että nousukausilla, talouden kasvaessa on työttömyys vähentynyt siihen pisteeseen kuin se ylipäätään on mahdollista. Ei ole tarvittu porkkanoita, eikä keppejä, eikä tarvita nytkään, uusien tilastojen mukaan jopa 80 000 lla on työllisten määrä nyt lisääntynyt, vaikka nousukautta on kestänyt vain reilun vuoden. Jokainen osaa laskea ettei tarvita kohtuullisen kasvun vuosia kuin 3-4, niin ne ovat työssä jotka kykenevät/haluavat, tietty työttömien määrähän tulee aina olemaan (noin 5%). Tähän ei tarvita kuin TESsin mukainen palkka maksettavaksi.
90 luvullakin laman jälkeen tämä tapahtui, vaikka ei ollut minkäänlaisia aktivointitoimenpiteitä, työttömät saivat olla siinä mielessä "rauhassa".
Nyt nämä "aktivointitoimenpiteet" nostavat vain kustannuksia, turhaan. Itseasiassa kaikkein kustannustehokkainta olisi nytkin jättää työttömät rauhaan ja mieluummin edelleen vähentää TE toimistoja ja väkeä sieltä, asiat hoituvat verkossa tänä päivänä pienellä henkilöstömäärällä (vrt esim pankit).
Miksi sitten näitä aktiivimalleja/ 9 euron töitä väkisin ajetaan? Ilmaistyövoiman saamiseksi, tai matalapalkka-alojen luomiseksi? Sama on pienipalkkaisten verojen alennukset? Niissä palkan maksua siirretään veronmaksajille, ei järkeä, parempi olisi matalimpien palkkojen nosto.
Vanha systeemi paras, jossa työttömät ovat rauhassa ikään kuin pienellä kansalaispalkalla ja työllistyvät kykynsä mukaan kun töitä on, sen kummemmin paapomatta, tai kepillä hakkaamatta.
Aktiivimalli on
Mikko-Uchelin
2
<50
Vastaukset
- Myös-demari
Olen samaa mieltä ja elän myös kuten sinä. En ole koskaan käynyt töissä enkä tule käymään. Muiden on elätettävä minut.
- fvnjiowjos
Tuo pitää varmasti paikkaansa, töissä et ole koskaan käynyt ja siksi ihmetyttääkin, miksi et ole nostanut persettäsi sohvalta, vaan ollut muiden palveltavana. Miksi siis haluat että tuo loppuu? Muut ovat lähdössä myös sinun, laiskan keputrollin etuja puolustamaan, jotta voit jatkaa sohvallasi makoilua muiden piikkiin ja selitellä olevasi demari. Demareista kuitenkin iso osa on töissä, miksi sinä et?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "984466Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293313No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452370- 351378
- 341143
- 371086
- 131054
- 1581007
- 6934
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12872