EU-vastustaja Paavo Väyrynen olikin keskeinen tekijä Suomen EU-hakemuksessa
Paavo Väyrynen, EU-kriittisen Kansalaispuolueen perustaja, myöntää blogissaan olleensa keskeisessä roolissa Suomen EU-jäsenyyden hakemisessa.
Paremmin EU:n vastustajana tunnetun Väyrysen historian nosti esiin Olli Ainola Iltalehdessä. Iltalehden mukaan keskustapuolueen asiakirjat osoittavat, että Väyrynen teki vuonna 1992 kenties uransa merkittävimmän ratkaisun hyväksymällä Suomen EY-jäsenhakemuksen jättämisen.
Väyrynen oli keskeinen tekijä Suomen EU-hakemukses
33
523
Vastaukset
- Kaikkia.kusetettiin
Eipä ole EU;kaan se, mikä meille myytiin. Ei pitänyt missään muodossa olla mikään liittovaltiokehitystä ajava malli, vaan päin vastoin. Vahvistaa itsenäistä valtiota.
Silloin kannatin minäkin EU;ta, vaan en missään nimessä enää.- muistakuineilisenpäivän
Älä huijaa. EU ja EY - kaksi eri asiaa. Suomi olisi saanut kaikki edut ollessaan vain EY:n jäsen.
Ei Väyrynen ollut kannattamassa EU-jäsenyyttä.Hän sanoi, että EY riittää. - Kaikkia.kusetettiin
muistakuineilisenpäivän kirjoitti:
Älä huijaa. EU ja EY - kaksi eri asiaa. Suomi olisi saanut kaikki edut ollessaan vain EY:n jäsen.
Ei Väyrynen ollut kannattamassa EU-jäsenyyttä.Hän sanoi, että EY riittää.Mitä vittua oikein horiset ??
- gfdsdfv
Kaikkia.kusetettiin kirjoitti:
Mitä vittua oikein horiset ??
Erittäin monet tuntevat itsensä petetyiksi. Ei tämä nykyinen EU ole enää se mitä sen uskoteltiin olevan ja jonka puolesta minäkin ääneni annoin. Suomen kansa tulee hyvin pian huomaamaan että EU ei olekaan niin hyvä asia Suomen taloudelle kuin velalla haettu hyvinvointi antaa olettaa. Korot tulevat nousemaan jo tänä vuonna ja silloin meillä on todella huonot mahdollisuudet hoitaa velkojamme, Saattepa nähdä että EU vastaisuus tulee ainakin Suomessa olemaan merkittävä poliittinen tekijä ennemmin tai myöhemmin.
- Täysin.turha
Hyväksyi jäsenhakemuksen, vaikka vastusti jäsenyyttä... Tähän sopii Väyrysen lausuma "En ole puolesta enkä vastaan, pikemminkin päinvastoin".
Väyrynen arvioi itse että pitää tukeaan (eli itseään) merkittävänä tekijänä, kun keskusta piti saada hakemuksen jättämisen kannalle...- Jarru.kaikkeen
Väyrysen motto on tosiaan ; En ole puolesta enkä vastaan pikemminkin päinvastoin.
Toinen mikä kuvaa kieroa ja yhteistyökyvytöntä tyyppiä: Palaan eduskuntaan mutta olen oppositiossa ja oppositiota vastaan.
Ei tarvii ihmetellä miksi Väykkää ei ole haluttu vuosiin merkittäville paikoille.
- Kiitos_aloittaja
Onneksi en äänestänyt ennakkoon Väyrystä. Tulen äänestämään ainoata EU-kriittistä ehdokasta Huhtasaaarta
- Maksaja
Väyrysellä on siis ollut joskus järkeäkin sen kaljun alla.
- Järkijatukkapois
Nyt ei tukkaa eikä järkeä. Viisaudesta puhumattakaan.
- Kekkonenkin
Järkijatukkapois kirjoitti:
Nyt ei tukkaa eikä järkeä. Viisaudesta puhumattakaan.
Tukka ja järki ei pysy samassa päässä: https://www.youtube.com/watch?v=h64Q1YUq88E
- Kepun_unelma
Varmaan unelmana liittovaltio
- pesunkestäväkepuli
Väyrynen nuolee itse vaikka pirun preikää, jos saa siitä henkilökohtaista hyötyä.
- Yllatus
Yllätys varmaan kaikille, että keskusta oli se joka vei Suomen EU:hun
- grerwefwe
Se oli Aho.
- läävässälojuvaa
Mikäs ylläri tuo on. Keskusta kieroilee. Rahat köyhiltä vie. Mönkijä tilalle oston tie.
- Missä_vika
Ylen gallup julki – luvut kertovat Laura Huhtasaaren nousseen maakuntien megatähdeksi.
Väyrynen ei vedä edes maakunnissa - maakuntoon
Paavo ei vaan kattelis kun leipäjonot kasvaa , jos ei tuo ole HÄPEÄ NYKYPÄÄTTÄJILLE niin ei sitten mikään !
- Paavovastusti
https://fi.wikipedia.org/wiki/Suomen_EU-kansanäänestys
"Suomessa pidettiin talvella alkuvuodesta 1994 presidentinvaali, jossa EU-jäsenyys oli näkyvästi esillä. Ehdokkaista muun muassa Keijo Korhonen ja Paavo Väyrynen olivat jäsenyyttä vastaan. Toiselle kierrokselle päässeet Martti Ahtisaari ja Elisabeth Rehn olivat jäsenyyden kannalla."- näinmeitäviedään
http://lanakortie.puheenvuoro.uusisuomi.fi/217460-suomi-huijattiin-euhun
Kannattaa lukea myös tuo. Herättää ajatuksia. - Ollakko_vai_eikö_olla
Paavo vastusti mutta silti kirjoitti nimen alle.
- Liittyminen_oli_virhe
– Suomalaiset ovat entistä valmiimpia hyväksymään siirtymisen EU-maiden yhteiseen rahaan. Suomen Gallupin helmikuun alussa tekemässä tutkimuksessa 45 prosenttia vastaajista kannatti eurorahaa. Vastaajista 42 prosenttia vastusti ja 13 prosenttia ei osannut sanoa kantaansa.
Euro-jäsenyyden kannattajien lukumäärä oli siis lisääntynyt koko ajan ja tilanne oli toinen kuin Väyrynen väittää.
Vielä alkusyksystä 1996 euron kannatus oli sen kaltainen kuin Väyrynen kuvaa: Euron kannatus oli huomattavasti pienempää kuin vastustus. Euroon liittyminen oli esillä tuolloin liki päivittäin, ja sitä myöten sen kannatus lisääntyi. Se oli sitä aikaa, kun Paavo Lipponen halusi Suomen kaikkiin EU:n ytimiin.
Nyt päätös on helppo leimata virheeksi. Jopa professori Sixten Korkman on kuvaillut liittymispäätöstä ”vakavaksi erehdykseksi”, mutta kansan tahdon vastaisena sitä ei voi pitää – siis jos gallupeihin uskoo.
Henki oli tuolloin se, että enemmistö olisi ehkä hyväksynyt rahaliiton kuten EU:nkin. Tanskan ja Ruotsin kansanäänestyksiin Väyrysen on turha vedota, sillä ne järjestettiin vasta Suomen päätöksen jälkeen. Tanskassa 2000 ja Ruotsissa 2003.
Ongelma-Kreikan ottamista euro-jäseneksi Väyrynen on muuten vastustanut jälkikäteen Suomessa, mutta EU-parlamentin jäsenenä hän äänesti Kreikan jäsenyyden puolesta toukokuussa 2000.- Typeryyden.huippua
Olisi erikoista, jos tällä jatkuvalla EU ja Europositiivisuuden rummuttamisella, ja enemmän tai vähemmän "valituilla" kyselyillä, ei media saisi Euro ja EU kannatusta näyttämään "enemmistön" kannattamalta. Meille ei edelleenkään ole kerrottu, mitä sellaista hyötyä olemme EU sta saaneet, jota ei muuten olisi ollut. Haittoja on kyllä tiedossa, mutta ne haudataan vaikenemalla ja ohjaamalla keskustelua muualle. Tavalliselle ihmisesse ei EU sta ole mitään varsinaista hyötyä. Eikä Eurostakaan. Lasku kummastakin tulee viellä, ja se ei ole pieni.
- EYEU
Aloitus teksti vaatii faktantarkistusta. Paavo allekirjoitti EY-hakemuksen. EY oli aivan eri asia kuin EU. EY oli itsenäisten valtioiden yhteisö. Ei yhteenliittymä, kuten EU. Avaaja on tosin voinut syntyä vasta EU -aikana.
- Irti_eusta
Siitä se EU tuli. Sama roska
- Enaikakaanminä
Paavo myy kuppeja ja kirjoja paljon enemmän kuin on kulut vaaleista ( ainoa joka ei kerro kuluja) ja pistää ylijäämät taskuunsa. Eli ostakaa kuppeja ja kirjoa - tuette Väyrysen yltäkylläisyyttä.
- Kaikkien.kaveri
Joutuuko mukiyrittäjä Väyrynen maksamaan myymistään mukeista ja kirjoista eli niiden tuotosta mitään veroja? Bisnestähän tuokin myynti on, joten luulisi sitä jotenkin verotettavan.
- EndeMajor
Kaikkien.kaveri kirjoitti:
Joutuuko mukiyrittäjä Väyrynen maksamaan myymistään mukeista ja kirjoista eli niiden tuotosta mitään veroja? Bisnestähän tuokin myynti on, joten luulisi sitä jotenkin verotettavan.
Totta kai maksaa, tuotteiden mukaisen Alv;n ja mikäli toiminnasta kulujen jälkeen voittoa jää, tuloveroa.
- Numero_5
En uskaltanut Paavoa äänestää. Äänestettiin Lauraa porukalla.
- Markku1970
Selvähän tuo on ollut että Paavo on EU:n miehiä
- En_äänestänyt_Paavoo
Samaa mieltä
- Kiitos_aloittaja
Toivottavasti kukaan EU kriittinen ei ole erehtynyt Paavoa äänestämään.
- Huhhuijakkaa
Onneksi vaihdoin kopissa
- Hyvä_Laura
Kiitos aloittajalle
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Martina oli sarjassaan tänään 32.
Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.2081660Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?
Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai841566Stepuli itkee facessa
Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä961463Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.
Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.2541392Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.
Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.1341361Minä menetän sinut kokonaan
Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.48892Onpas Martina valinnut sopivan laulun
Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa115880Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.
Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii414852Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?
Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai290822Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.
Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse347807