Sipilän tollohallituksen alla. Nyt jo rofessoritkin puhuu taukista! Ei halita talouspolitiikkaa. Vain etuja huvätulosille. Puuhataan rahareikä sotea!
Hiillos kuumenee!
14
117
Vastaukset
- myrskyätulossa
Hallitus jyrää Sotea läpi keinotekoisella enemmistöllä. "Pakkotyö"-laki on antanut sille lymyä soten kiemuroiden järjestelyyn. Kumpikin "oivallus" kuumentaa ihmisten tunteita ja seuraukset tulevat olemaan sen mukaiset.
- Haalituavaihtoon
Mihin ne meinaavat tunkea ne 400.000 työtöntä, kun avoimia työpaikkoja on vain murto-osa.
Luottavatko ne siihen, että työntekijä itse muuttuu työpaikaksi? Se on melkoinen taikatemppu.
Hallituksen pitää mennä talouspolitiikan juurille ja aloittaa se työllisyyspolitiikasta. Ilman työtä ei ole pääomiakaan. Nehän tehdään työllä. Ei päinvastoin. Sipilä kuvittelee, että kun on saanut luoduksi rahaa pussiin, voi määräillä muita tällä rahalla. Ei se niin mene. Pääomat on luotu työllä - eivät ne ole taivaasta pudonneet joidenkin kapitalistien lakkariin. Tosin kapitalistit kuvittelevat olevansa Euroopan omistajia, kun ovat saaneet kyhnyä kokoon.
Sipilän doktriinin mukaan "Meillä Suomessa pitää tehdä tuottavuusloikka". Näin hän sanoi aloittaessaan pääministerinä, Samaan aikaan hän kuuluttaa työttömyyden vähentämistä .
On siinä meiillä diblomi-insinööri. Ei osaa matematiikkaa tuon vertaa,
Tuottavuutta laskettaessa työntekijöiden määrä on jakajassa. Eli mitä vähemmän jakajia (työntekijöitä) sen parempi tulos. Yksinkertaista matematiikkaa.
Sipilän tavoitteet eivät olekaan kansantaloudellisesti hyödyllisiä. Hän tavoittelee omaa ja sukulaistensa etua sekä suuryritysten etua. Sieltähän osakkeenomistaja voittonsa saa. Ne eivät paljon työllistä - päinvastoin. Samaan aikaan työttömiä ajetaan ilmaistöihin ja ties minne. He ovat pahan alku ja juuri. Eivät suostu kapitalistille ilmaistyövoimaksi, jotta tämä voisi mitata vieläkin suurempia voittoja.
Työttömällä on tässä yhteiskunnassa oikeus elää ja saada sosiaalista apua. On vain niin, että suuri osa ihmisistä ei tiedä millä periaatteella tämä systeemi pyörii, eivät nouse barrikaadeille. Jos ymmärtäisivät, niin sota olisi valmis. Tiedostamista tullaan lisäämään.
Jos Sipilä olisi ollut rehellinen siinä mielessä, että olisi asettanut tavoitteksi työllisyyden parantamisen ja työttömyyden poistamisen - niin saattaisimme olla eri tiellä kuin missä nyt olemme. Mutta hänen tavoitteensa olikin lisätä yhä yritysten voittoja, Esimerkiksi pankit ovat tehneet kautta aikain parhaita tuloksia vuodesta 2008 lähtien. Samaan aikaan reallitalous on ollut onnetonta.
- ÄÄNESTÄMÄÄN.Paavoa
EI AKTIIVIMALLILLE.
EI SOTELLE.
PAAVO kerää äänet:
Köyhiltä
Hallituksen kyykyttämiltä
Sipilän vastustajilta
Niinistön vastustajilta
Työttömiltä
Eläkeläisillä
AKTIIVIMALLI vastustajlta
Kansanedustajien sopeutumiseläkkeen vastustajilta
Hallituksen toimintaan muuten vain vittuuntuneilta
...
Johan siinä alkaa olla 80% koossa 🤣 - niilo8v
Köyhimmän kansanosan ja eläkeläisten elintaso alkaa huonontua aina nopeimmin nimenomaan talouskasvun aikana.
"Poliittinen paine" pystyy nostamaan vain yli 50%n parhaiten pärjäävien asemaa nousuhdanteen aikana jotta enemmistön hyväksyntä on riittävää. Siinä on talouden tasapainopiste. - taastollosipilä
Muuta työn perässä? Ja mihin? Uudellamaalla 76238 työtöntä. Hirveesti pitkäaikaistyöttömiä. Helsingissä 41300 työtöntä. Nuorisotyöttömyys kova. Mihin tänne tarvii uusia työntekijöitä?
- eikaikkitäsmää
Mistä työtön saisi asunnon muuttaessaan vieraalle paikkakunnalle? Millä tavoin se onnistuisi.
Miksi muuttaa jos ei ole varmuutta työpaikasta? Miksi pitäisi asua helvetin kuusessa jos on tyytyväinen muuten nykyiseen paikkakuntaansa jossa on asunut koko ikänsä.
- nyttehtävä
Nyt kusetukselle stoppi. Sipilänlössi kortistoon!
- Paljonko.kupannut
Paljonko pipilä on kupannut valtion rahaa itselle ja lastensa ja sukulaistensa konkurssikypsiin yrityksiin?
- ÄÄNESTÄMÄÄN....PAAVOA
EI AKTIIVIMALLILLE.
Ei NATOLLE.
EI KANSANEDUSTAJIEN SOPEUTUMISELÄKKEELLE.
PAAVO PRESIDENTIKSI. - kutenvakuutukset
Työttömyyskorvaus on vakuutus. Korvaa elämistä työttömyyden ajalta!
- ÄÄNESTÄMÄÄNPAAVOA
EI AKTIIVIMALLILLE.
EI KANSANEDUSTAJIEN SOPEUTUMISELÄKKEELLE.
PAAVO PRESIDENTIKSI.
PAAVO on paras ehdokas.
Osaamista taitoa ja kokemusta on laajasti sekä politiikasta että taloudesta.
Hän on Tohtori oppiarvoltaan.
Paavo on ollut kansainvälisissä tehtävissä kauan.
Mitä muilla on?
PAAVO PRESIDENTIKSI - hallituksenhedelmät
Nyt tuo harjoitettu hallituspolitiikka kantaa sitten hedelmää oikein näkyvästi.Toivottavastyi ovat nyt tyytyväisiä kädenjälkiinsä:
https://www.uusisuomi.fi/kotimaa/240256-aktiivimallista-alkaa-reveta-taysi-rahina-myos-jattiliitto-lakkoon-140-000
https://www.verkkouutiset.fi/aktn-poliittinen-lakko-maksaa-yli-30-miljoonaa-euroa-metsateollisuudelle/
Mukana on AKT,Rakennusliitto,sähköliitto ,teollisuus. Takana kasalaisalaisten vastustus kansalais aloitteen myötä. Olisiko aika peruuttaa aktiivimalli vai onko tarkoitus pysäyttää Suomi laaljemmaltikin , noin niinkuin pidemmäksikin aikaa? - Sipiläntolloulos
Tämä tuhoisa kokoomuhallitus kaadettava!
- Jjlghhj
Ei kannata äänestää porvareita eikä persupellejä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista
Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni1237130Kuka on UMK-suosikkisi? UMK26 paljastuksia lauantai 28.2.
UMK26 tänä lauantaina! UMK26 tulee suorana Tampereelta ja nyt selviää, kuka pääsee edustamaan Suomea Euroviisuihin. M1234934L/over ja Jani Volanen! Minkä arvosanan 4-10 annat roolityöstä?
Psykologinen trilleri L/over - ikuisesti minun on koukuttanut tv-katsojat ruudun ääreen. Kun Roosa (Krista Kosonen) tapa664266TTK:n jättänyt Vappu Pimiä rehellisenä MasterChef-kuvauksista: "Höh..."
Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Viime vuonna Tanssii Tähtien Kanssa jäi taakse, ja nyt vuorossa on uusi a153463Natomaa hyökkäsi Iraniin
Näemme nyt tällä hetkellä Natomaan nimeltä Yhdysvallat, joka toimii aika pitkälti perinteisen kansainvälisen lain ulkopu7242261Trump aloitti III maailmansodan tänään.
Narsisti ja mielipuoli Trump pitäisi saada pois, miten se onnistuisi parhaiten?2731691- 671465
Rakas tiedät, että toivoisin
Kuulevani sinusta. Tiedät, että viestisi tekisi minut ihan onnelliseksi. Että äänesi kuuleminen saisi minut leijumaan ja581428Mistä se kertoo
Näin miehen pitkästä aikaa. Samantien iski sellainen paineen tunne rintaan, sitä ei ole ollut vuosiin. Ja nyt olen siitä221406Osaako kukaan sanoa?
Mikä on syy siihen, että apulaisidiootti yrittää kaikin keinoin haitata kaikkea yrittämistä Ähtärissä? Nyttkin pilkkaa j581384