Työmarkkinatuista pahan/ hyvän päivän varalle !

Onko 6 500 € paljon vai vähän rahaa..?

Tämä on summa, jonka olen säästänyt ainoastaan työmarkkinatuista muutamassa vuodessa turvalliseksi pohjakassaksi toiselle tilille.

Ja eräät sanovat, ettei tuilla elä..tarvitsee vain ihmetellä minne rahansa laittavat.
15318
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

6.500 euroa on työmarkkinatuella elävälle paljon rahaa, sillä tm-tuen saajan koko vuoden nettotulo on 6.700-7.000 euroa (tarkka summa vaihtelee verotuksen mukaan).
Kun asumistukikaan ei koskaan kata edes kaikkia hyväksyttäviä asumiskuluja, täytyy elämiseen käytettävät rahat saada jostain muualta, jos voi säästää vuoden tuet lähes kokonaan.

Äänestä

Tarkka+summa+20%+verolla+on+6+731+euroa+vuodessa+käteen.+Sen+lisäksi+työtön+voi+tietenkin+saada+myös+asumistukea+ja+toimeentulotukea,+jos+perusteet+täyttyvät.+Toimeentulotuki+takaa+sen,+että+jokainen+yksinasuva+saa+vähintään+485+euroa+käteensä+kuussa.Aloittaja+kertoi+säästäneensä+muutamassa+vuodessa+6500+euroa.+Jos+muutamalla+vuodella+tarkoitetaan+esim.+kolme+vuotta,+on+aloittaja+saanut+säästettyä+joka+kuukausi+180euroa.+Onhan+se+prosentuaalisesti+aika+iso+osa+aloittajan+saamasta+kukausittaisesta+työttömyysetuudesta.Mielelläni+kuulisin,+mistä+suurimmat+säästöt+on+tulleet+ja+onko+kerääntynyt+isoja+ostostarpeita.

Äänestä

Suuria ostotarpeita ei ole,normaalit sähkö,vuokra,ruoka,vaatteet ale-hintaan.Näin vanhemmalla iälla rahanrarve on ainakin henk.koht. vähäisempi nuoriin verraten.Opin jo nuorena säästäamään.
Tuo summa alkoi kasvamaan 2015 kesällä.ja riittää 6500e, muuten tulee sijoitusongelmia.

Ruokaan menee 200e/kk ja pyörällä ajan talvisinkin,en tupakoi ja viinottele,kaljottele.omista autoa.Siitähän sitä säästöä jo syntyykin.
Olen onnellinen näin, ilman suurempia tarpeita.Kun saisi olla vaan terveenä.

1Äänestä
  • Mutta koulut kävit ja mitä opit???

    Äänestä

  • Myös kotivakuutus on yleensä pakollinen vuokra-asunnoissa, hygieniaan ja parturikäynteihin menee jonkin verran rahaa, ja monella on myös puhelin ja Internet-liittymä. Eikö näitä menoja ei ole?

    Äänestä

  • Hiukset moni leikkaa itse tai käy tutulla joka leikkaa vastapalvelusta vastaan. Monissa vuokra taloissa on ilmainen taloyhtiölaajakaista, jolla saa netin ilmaiseksi. Ja pre-paid liittymään riittää kun lataa silloin tällöin kympillä saldoa.

    Äänestä

Tässä taas 'keskustelevat' henkilöt jotka hakevat tuntumaan paljonko voisi tuesta leikata.

Äänestä
  • Pötkis on kärsii taas paranoidiasta

    Äänestä

Aika hyvät säästöt! Jos menet töihin ja alat panna rahaa osakemarkkinoille, olet pian miljonääri.

Äänestä

Mitäs järkeä muuten tuossa mukamas 6000eur säästämisessä olis vaan säästämisen takia. Sutata pyörällä 20 asteen pakkasella ja ei hörpi kaljaa, melko aneemiselta kuulostaa tosiaan. Ihmisellä on yksi elämä.
Mutta toisaalta jos 10 eurolla elää vaikka päivän niin sillä saa vaikka mitä.

Äänestä

Tuo on synnintunnustus. Minä ryöväsin paketin sulakkeita röipaikalta kötö görö kenguru...

Äänestä

Kyllä minullakin on säästöss, asun kotona ja vanhemmat maksaa kaiken. Enkä minä oikeastaan töitä haluakaan, mukavampi pelata pleikkaa ym.

Äänestä
  • Mukavampaa ois pätkästä ppleikkaa.

    Äänestä

Ilman puolisoa se onnistuu.

Äänestä

Ei uskota että 6000eur säästössä ni ota kuva pankkikuitista tai rahoista jos seteleinä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Tukilas kirjoitti:

Onko 6 500 € paljon vai vähän rahaa..?

Tämä on summa, jonka olen säästänyt ainoastaan työmarkkinatuista muutamassa vuodessa turvalliseksi pohjakassaksi toiselle tilille.

Ja eräät sanovat, ettei tuilla elä..tarvitsee vain ihmetellä minne rahansa laittavat.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu