Valtakunnansyyttäjä Matti Nissistä on potkittu päähän. Aivan mitättömästä, kahvirahojen luokkaa olevasta rikkeestä tuomitaan Korkeimmassa oikeudessa saakka tuomio. Se vie samalla mieheltä työpaikan alta.
Nissisen on aika hakeutua jäseneksi sellaiseen puolueeseen jossa on jo ennestään tuhansia samanlaisia ihmiskohtaloita. Niitä joita virkavalta on potkinut päähän. On tullut Nissisen aika hakea Perussuomalaisen puolueen jäsenkirjaa itsellensä.
Siellä kaveriporukassa on mukavaa purkaa muiden samanmielisten kanssa tuntojansa ja kokemuksiansa.
Hakeeko Matti Nissinen perussuomalaisten jäseneksi
18
234
Vastaukset
- Timonserkku
Niin on osaamattomat kommari toimittajat kiusanneet....
- realismi_____
taustalla täytyy olla jotain muuta ei hyvätveljet noin pienestä toisiaan noki?
- uusisoinisti
Ei, Nissisestä tulee soinisti! Hän hakeutuu smurfipuolueen jäseneksi.
- HyväveliAuttaa
Tuskin kokkare Nissinen puoluettaan vaihtaa.
- jääääviiiiii
Ainakin perussuomalaisten maine eniten tuomioita saaneiden puolueena senkun paranisi. Voi että mies teki pöljän tempun, enkä nyt tarkoita perussuomalaisiin siirtymistä.
- Olikohan
kuitenkin niin että Kokoomuksessa on niitä tuomittuja rikollisia eniten tappajista väärentäjiin ja kaikki mahdollinen siltä väliltä.
- Röyhkimys
Korruptoituneen rotan paikka ei ole olla framilla.
- jhytgf
Katainen työnsi 700 000 euroa ystävänsä Himasen taskuun jotta tämä laatisi horoskooppia muistuttavan kyhäelmän Suomen tulevaisuudesta. Katais-rotta istuu 29000 euron kuukausipalkalla. Viimeksi hänen on havaittu räpiköivän muovisten ostoskassien röykkiössä.
- Kyselytunti
Saa nähdä tuleeko fudut asianajajaliitosta niin kuin Lampelalle kävi. Ihan olisi oikea kuvio teosta. Aikoinaan heitettiin ulos Juhantalo ja valtakunnansovittelija Reini. Nissinen joukon jatkeeksi jos oikeutta on olemassa.
- päätös-osiottaa
kuinka sairas sisäisesti on oikeuslaitos. matti on fiksu mies.
- KivenSisään
Linnatuomio olisi paikallaan. Aika härskiä ja mistään piittaamatonta touhua.
- 7uh9l
Nissinen ei saanut itselleen mitään hyötyä syyttäjälaitoksen koulutushankinnoista. Hänen veljensä on huomattavassa asemassa yhtiössä jolta koulutus ostettiin. Nissinen ei itse yksin päättänyt asiasta vaan oli joukon mukana tekemässä päätöstä. Typerää kyllä, koska olisi hänen pitänyt käsittää, että hän on jäävi. Ehkä hän piti asiaa vähäpätöisenä.
Vähäpätöinen se onkin kun vertaa monia muita tapauksia esim. Sipilä ja hänen sukunsa bisnekset Talvivaarassa, johon Sipilä on pumpannut rahaa satoja miljoonia. Oikeuskansleri totesi, että asiassa ei ole mitään hämärää edes tutkimisen arvoista. Suomessa Laki ei ole samanlainen edes herroilla. Jotain ajojahtia tässä Nissisen tapauksessa ilmiselvästi on.Eiöstä Nissinen ole vapaamuurareita, ja sen kautta kokoomuksen sällejä?
Late Lapista. SSSS Ry!- konditionaali
Late_Lapista1 kirjoitti:
Eiöstä Nissinen ole vapaamuurareita, ja sen kautta kokoomuksen sällejä?
Late Lapista. SSSS Ry!En usko että olisi rappari. Veljet olisivat auttaneet, eivät olisi antaneet pudota.
- Älä_kokkare
yritä tiedät itsekkin että Nissisen maahanmuutto ajatukset ovat linjassa Kokoomuksen kanssa ja tuomittuja rikollisia on eniten juuri Kokoomuksessa eli sinne se hakee.
- ahovalkama2
Lampela ja Nissinen ovat asianaajajia ja luultavasti kokoomukselaisia.Niin on Niinistökin kokoomukselainen, Ovat suhmuroijia kaikki.Niinisökin vehkeili eduskunnan puhemiehen nuijan varressa ja menetti kansanesustajien kannatuksen.On pienimmällä äänimäärällä valittu puhemies.Kansanedustajat tuntevat puhemiehensä.
- yytjjytjyj
Kyllä herra nissinen on ihan kokoomus väkeä sehän nyt on selvä porvari mikä porvari perus tuosta nyt ei saa tekemälläkään.
- Nissisen-naama
Naamaan kun vilkaisee Nissistä, niin tietää että tuolla kieroilijan naamalla ei voi olla mitään muuta kuin RKP:n tai KOK:n jäsenkirja taskussa.
Nissinen ei tiemmä puhu kovin hääppöistä ruotsia, joten tuskin hurriväki sitä porukoihinsa ottaa. Mutta Orpon Petteri ottaa varmana. Turku on vanhaa kokoomuslaista röllien aluetta. Yksi mustunut Nissinen sinne tai tänne, se ei puolueen kolhuista linjaa muuta minnekään.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Martina oli sarjassaan tänään 32.
Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.2081676Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?
Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai1001606Stepuli itkee facessa
Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä971520Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.
Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.2541398Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.
Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.1341363Minä menetän sinut kokonaan
Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.48897Onpas Martina valinnut sopivan laulun
Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa115883Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.
Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii437870Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?
Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai291830Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.
Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse347815