Haatainen PUHUI TAAS PUSSIIN

PUSSIROUVA

Sote haatainen on vaatinut Niinistöä puuttumaan Soteen, mutta hän ei itse halua puuttua poliittisin lakkoihin, ei kuulemma kuulu presidentille. Toimittaja tivaa, miksi sitten Niinistön olisi puututtava ??

Iltalehden linkin sisällöstä:

Pyysitte Niinistöä puuttumaan soteen. Kertokaa nyt kantanne tähän poliittiseen lakkoon?

- Saanko kertoa, miksi toivoin, että Niinistö olisi jo vähän varhaisemmassa vaiheessa käynyt keskusteluja ministereiden kanssa. Siinä vaiheessa, kun jo julkisuudessa oli perustuslakivaliokunnan lausunto, oli näköpiirissä, että tässä on ongelmia sen takia, että ihmisen perusturvaa rajoitetaan ilman, että hän voi itse siihen vaikuttaa. Hän (Niinistö) olisi voinut tehdä sen myös ilman julkisuutta ja ottaa yhteyttä ja kysyä, onko kaikki huomioitu.

Pyritte Suomen tasavallan presidentiksi: hyväksyttekö te tällaiset poliittiset lakot? Kyllä vai ei?

- Presidentti ei ota kantaa tällaisiin asioihin.

Mutta olette vaatinut Niinistöä ottamaan kantaa sote-ratkaisuun.

- Vapaassa maassa ammattiyhdistysliikkeellä on oikeus tehdä ratkaisuja, mutta toivon tietenkin, ettei tällaiselle tielle tarvitse mennä.

Eli kyllä vai ei? Laki on ollut kolme viikkoa voimassa.

"- Se, että ammattiyhdistysliike on reagoimassa näin, niin se varmaan kertoo siitä, että tämä on herättänyt suunnatonta ahdistusta ihmisissä."

http://www.iltalehti.fi/politiikka/201801242200692390_pi.shtml

7

87

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • hohoiaaaa

      Sossu on sossu vaikka voissa paistais.

      Pyritte Suomen tasavallan presidentiksi: hyväksyttekö te tällaiset poliittiset lakot? Kyllä vai ei?
      - Presidentti ei ota kantaa tällaisiin asioihin.

      Mutta olette vaatinut Niinistöä ottamaan kantaa sote-ratkaisuun.
      - Vapaassa maassa ammattiyhdistysliikkeellä on oikeus tehdä ratkaisuja, mutta toivon tietenkin, ettei tällaiselle tielle tarvitse mennä.

    • kasaläjäa

      Haataista huonompaa ei demarit olisi voinut saada.

    • åposad

      Niinistön pitäisi ottaa kantaa soteen, mutta kun lakko-oikeudesta kysyttiin Haataiselta, se kuulemma ei ole presidentin tehtävä. heh...

    • liisilaasi

      Haatainen on ehkä huonoin ehdokas kautta aikaen.

    • hiisaa

      Lakot eivät kuulu presidentille, mutta sote kuuluu Niinistölle. Voiko tämä olla näin tyhmä?

    • Epätoivoista

      Haatanen yrittää ostaa raa`alla hernesopalla köyhiä
      Haataisen salarakas, Väyrysen rahauho, Haaviston homous, Niinistö myhäili raekuurossa ja Vanhasen ämpäri IS.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Martina oli sarjassaan tänään 32.

      Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      208
      1681
    2. Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?

      Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai
      Kotimaiset julkkisjuorut
      101
      1622
    3. Stepuli itkee facessa

      Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä
      Kotimaiset julkkisjuorut
      101
      1535
    4. Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.

      Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      254
      1402
    5. Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.

      Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      1364
    6. Minä menetän sinut kokonaan

      Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.
      Ikävä
      48
      898
    7. Onpas Martina valinnut sopivan laulun

      Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      115
      885
    8. Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.

      Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii
      Maailman menoa
      441
      879
    9. Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?

      Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai
      Maailman menoa
      293
      832
    10. Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.

      Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse
      Maailman menoa
      347
      818
    Aihe